Purkkinurkan Inke testailee luonnonkosmetiikkaa kosmetiikkasekakäyttäjän lähtökohdista.
Tähän saakka Purkkinurkan luonnonkosmetiikkapäivitystä on tehty pakollisten purnukoiden osalta – siis niiden, joita käytän aina, kun teen normaalin päivämeikkini. Tänään lipsutaan linjasta ja etsitään uutta piristäjää niihin päiviin, kun kaipaan jotain ekstraa ja olen valmis sitoutumaan piristäjän käyttöön ja siitä huolehtimiseen. Päivitysvuorossa on – tattadadaa, varmaan jo arvasitkin (ai niin, se lukee tossa otsikossa) – huulipuna!
Huulipunan käyttö kulkee minulla vahvasti kausittain. On viikkoja, kun innostun laittamaan huulipunaa jokaikinen päivä – ja sitten on kuukausia, kun en katso puniin päinkään. Huulipunainto tuntuu myös kulkevan käsi kädessä muiden tyyliasioiden kanssa: jos menossa on pukeutumisen suhteen yksivärisempi ja pelkistetympi kausi, tartun huulipunaan todennäköisemmin kuin rönsyilevämpinä sesonkeina. Olen yksityiskohdista melko tarkka, tai siis siitä, että niitä ei saa olla kerralla liian montaa. Huulipuna voi jäädä laittamatta, jos vaikkapa koen, että esimerkiksi kynsissä tapahtuu jo tarpeeksi. Ei ole mitenkään harvinaista, että pyyhin vaivalla levitettyä huulipunaa pois eteisen peilin edessä ennen ovesta ulos astumista. Jos päivään liittyy kovin virallista syömistä tai pullon suusta juomista, skippaan punan suosiolla. En halua olla se mimmi fiinissä ravintolassa tai illanvietossa, jonka kasvoilla on kiusallisia punatahroja otsasta leukaan! (Itseni tuntien: on erittäin todennäköistä, että ilman tätä pidättäytymistä olisin just se mimmi.)
Yhtä lailla merkitystä on sillä, mitä ja millaista huulipunaa käytän.
Koostumus: siitä olen tarkka. Huulipuna ei saa kiristää eikä kuivattaa huulia. Itse pidän eniten aika tuhdista, voidemaisesta koostumuksesta, superpeittävästä sellaisesta. Voiteet ja sävyttävät kiillot ovat asia erikseen. Helmiäistä en halua. Pinta saa olla matta, mutta ei täysin kuiva. Olen sitä mieltä, että huulipunasta saa jäädä jälki lasin reunaan, kunhan valtaosa punasta jää huuliin. Nestemäisten mattahuulipunien kanssa lasin reunaan ei jää jälkiä, mutta ainakin minulla tuollainen huulipuna tuppaa rutistamaan huulet päivän mittaan rohtuneiksi rusinoiksi. Kyse on siis valinnoista – minä teen kompromissin ja valitsen hienoisen leviämisriskin ja käyttömukavuuden hieman lyhyemmällä kestävyydellä.
Tuubihan on myös olennainen osa huulipunaa. Mitä kauniimpi ja ylellisempi, sitä parempi. Itse käytän huulipunaa asusteena – ei siis haittaa, jos tuubikin on korumainen. Pelkistetympikin pakkaus käy, jos tuote on poikkeuksellisen hyvä. Ruma tai halvan näköinen ja oloinen se ei saa olla silloinkaan. Kyseessä on mielihyvätuote, siksi koen, että pakkauksellakin on väliä.
Tärkein kaikista tärkeistä huulipunapointeista on tietysti sävy. Mitä huulipunan oikeaan väriin tulee, olen ronkeli. Pinkit ja violetit punat eivät sovi minulle lainkaan, eikä oikeastaan mikään kovin selvästi sinertävään taittuva. Nudepunissa olen kokenut oikean sävyn löytämisen hankalaksi. Ilmeisesti huulteni oma väri on jotenkin tummahko, josta syystä moni tuubissa kaunis, vaaleanbeige tai -ruskea nudesävy jää kellumaan huulten päälle ikävästi ”raidoittuen”. Muutaman hyvän nuden olen löytänyt, mutta koska olen myös helppouden ystävä, tyydyn nudepäivinä yleensä siihen taatusti oikeaan ja luonnolliseen nudeen – siis hyvään, värittömään huulirasvaan.
Minulla on muutamia selkeästi oransseja huulipunia ja kausiluontoisesti kallistun myös todella tummiin, viininpunaisiin sävyihin. Tulipunainen huulipuna on minulle kuitenkin se helpoin ja omin valinta. Niitä minulla meikkilaatikossani onkin rehellisesti sanottuna ihan sairas määrä. Osan olen ostanut itse, useimmat ovat kulkeutuneet minulle tuotenäytteinä entisen työpaikkani kautta. (Siinäpä muuten työsuhde-etu, joka oli todella vaikeaa jättää taakseen!)
Kämmenellä kymmenen (tai kaksikymmentä..) erilaista huulipunaa näyttävät varmasti maallikolle täysin samalta. Ja niinpä muuten näyttää osa minunkin silmääni, vaikka asian vakavasti otankin! Pelkkä kämmenselälle testaaminen ei kuitenkaan kerro huulipunan väristä oikeastaan yhtikäs yhtään mitään. Jotkut tuubissa upeat ja kämmenselällä kauniit sävyt näyttävät huulilla taittuvan täysin väärään suuntaan. Toisinaan taas kaksi kämmenellä selvästi erilaista sävyä näyttävät huulilla oikeastaan identtisillä. Ja mitä nudesävyihin tulee: sen oikean voi löytää vain huulille testaamalla.
VERTAILUSSA HUULIPUNAT:
Vanha suosikki: Niin siis mikä niistä? Useimmin nappaan mukaani Sisleyn Phyto-Lip Twist Mat -punakynän sävyssä 18 Tango.
Luonnonkosmetiikkaversio: Absolutionin puna sävyssä 16 Poppy Red
Miksi rakastan alkuperäistä tuotetta:
Sisleyn huulipunakynä sävyssä Tango on huulipuna, joka tuntuu olevan aina oikein. Käytän toki muitakin huulipuniani ja pyrin käyttämään jopa nolon megalomaanista kokoelmaani mahdollisimman monipuolisesti. Yhteen kokoelmani väriin on kuitenkin muita helpompi tarttua. Sen levittäminen sujuu käden käänteessä, se pysyy kiitettävästi paikoillaan ja se tuntuu huulilla hyvältä ja runsaalta.
Sen väri on myös harvinaisen kiitollinen. Aavistuksen oranssiin taittava punainen on minulle se puhdas sävy, joka ei korosta ihoni kausittaisia tai alueittaisia värivaihteluja ainakaan ikävällä tavalla. Saatikka hampaiden! Sinisävyisten punien sanotaan tekevän hampaista valkoisemman näköiset, mutta minun luontaiseen väritykseeni yhdistettynä myös naamasta tuntuu tulevan aavistuksen sinervänharmaa. Valitsen siis oranssiin taittavan punan – ja valkaisevan hammastahnan.
Etenkin huulipunavarastoni laajuuteen suhteutettuna luottohuulipunani tarina on hupaisa. Puna kulkeutui kotiin sieltä entisen työpaikkani – aikakauslehtiäkin tekevän mediatalon – tuotenäytteiksi kauneustoimituksiin lähetettyjen purnukoiden kierrätysjakelukorista. Tämä tuubi oli päässyt ihan lehden sivulle asti: siitä oltiin kauhaistu veitsellä aimo pala pois, joka oltiin muussaten levitetty houkuttelevaksi läikäksi lehteen otettuun kuvaan. Kymmenistä omistamistani huulipunista suosikkini on se murjottu tapaus, jonka olen kotosalla leikellyt ja taputellut käyttökuntoon sen täytettyä ensimmäisen elämäntehtävänsä kauneuspalstan keskipisteenä. Huulipuna on ollut minulla ainakin kolme vuotta, olen käyttänyt sitä ehdottomasti eniten punistani – ja siitä puuttui varmaan kolmasosa jo valmiiksi! Täytyypä siis pistää punaten, että ehdin käyttää kaikki kotiin kertyneet punat yhden eliniän aikana… Ja lähipiirinkin saa varmasti hankkeeseen osallistaa.
Sisleyn seeprakuvioitu, kynämallinen tuubi ei ehkä ole ykkössuosikkini, mutta hauska ja toimiva se on – ja erottuupahan ainakin joukosta. Superimarteleva ja helposti yhdistettävä sävy, hyvä koostumus ja kiva huulituntuma – siinäpä ne luottohuulipunan kriteerit sitten täyttyivätkin!
Miten luonnonkosmetiikkaversio pärjää vertailussa:
Kyllä kuulkaa haettiin muutkin kriteerit täyttävää sävymatchia luonnonkosmetiikan valikoimista kissojen ja koirien kanssa! Ensin luulin, etten onnistunut missiossani, ja valitsin muutoin minua imartelevan, lähellä alkuperäistä lemppariani olevan sävyn. Kämmenellä Sisleyn puna ja tämä Absolutionin sävy Poppy Red ovat lähempänä serkuksia kuin kaksosia, mutta kuten jo aiemmin totesin oppineeni: kämmentesti on vain osa tarinaa.
Levitin uutta suosikkiani ylähuuleen ja vanhaa alahuuleen. Oho. Sitten käänsin järjestyksen toisinpäin: oliko kyseessä vain joku huuliin osuvan valon aiheuttama harhanäky? Eipä ollut, ei – huulille levitettynä punien väriero on minun silmääni käytännössä olematon. Joskus siis riittävän hyvä on yhtä hyvä! Ja Absolutionin puna muuten pysyy huulilla ihan siinä missä Sisleynkin. Osa siitäkin päätyy varmasti vatsalaukkuuni: luonnonkosmetiikan vaihtoehto on tässä mielessä varmasti fiksumpi valinta, vaikken usko huulipunakertymiin kuolevani. Tuubi Absolutionilla on tummanpuhuva ja tyylikäs: ei ehkä ylellisin saatikka pröystäilevä, mutta ei huonolla tavalla halvan näköinen tai tuntuinenkaan. Haluan, että huulipunan levittäminen on alusta loppuun saakka sellaista pientä arjen luksusta ja ekstraa, ja sen fiiliksen tällä kyllä aikaansaan.
Lempparilleni kampoihin pistävää luonnonkosmetiikkapunaa etsiessäni opin paljon muutakin omasta suhtautumisestani huulipuniin. Luulin olevani asian suhteen ehdoton, mutta omistamiani ja käyttämiäni punia vertaillessani huomasin, että asiahan ei suinkaan ole näin. Ovatko lempipuna ja helpoin puna edes yksi ja sama asia? Yksi on ehkä eniten käytetty, mutta ero kakkos- ja kolmossijaa pitäviin puniin ei ollut loppujen lopuksi niin suuri: toisinaan haluan näemmä hieman tummempaa tai kirkkaampaa väriä. Sen oikean luottohuulipunan nimeäminen taitaakin siis olla vähän päivästä kiinni – ja jokaisella on ihan takuulla omansa.
Testaamistani luonnonkosmetiikkapunista haluankin antaa erityismaininnan luksusbrändeistä ylellisemmälle, Kjaer Weisille. Käsityksemme hyvästä peruspunaisesta ei valitettavasti ole vielä kohdannut (miksi, oi miksi, tuo heidän peruspunaisensa on siniseen taittava, miltei anilliininpunainen sävy?!), mutta mielenkiintoisimmat syrjähypyt väriskaalaani – siis viininpunainen, heleä oranssi ja yllättävän hehkeä tiilenpunainen – löytyvät ehdottomasti Kjaer Weisin valikoimasta! Kymmentä huulipunaa ei kukaan tarvitse, mutta väitän, että tässä asiassa kahdesta sopivasti erilaisesta sävystä voi oikeasti olla vähintään tuplasti iloa. Koostumukset näissä punissa eivät kalpene synteettisen kosmetiikan hyville, voidemaisille mattapunille, levitysvaiheessa luonnonkosmetiikan version vahamainen koostumus kaipaa hieman lämmittelyä, toisin kuin synteettinen sisarensa. Pakkaukset puolestaan ovat niin upeita, että näitä on miltei sääli hautoa käsilaukussa. Pöydälle ja esiin vaan!
Tuomio:
Kyllä: minä löydän omiin sävyihini sopivia, laadukkaita ja luksukkaitakin huulipunia luonnonkosmetiikkabrändien valikoimista!
Omat suosikkini ovat kuitenkin hyvin luonnollisia väreiltään ja sävyiltään, joten en osaa sanoa, olisiko päivitys luonnonkosmetiikkaan yhtä helppoa, jos tykkäisin vaikkapa superpinkeistä tai violeteista huulipunista – saatikka jos olisin koukussa nestemäisiin ja supermattapintaisiksi kuivuviin huulipuniin. Kaikkein villeimpiä värejä ja koostumuksia ei ilmeisesti luonnonmukaisin pigmentein tai raaka-ainein pystytä tekemään, mutta paljon upeita sävyjä ja mielenkiintoisia vaihtoehtoja kylläkin. Ehkäpä vertailuasetelma oli tänään helpohko, mutta uskon, että siitä voi olla avuksi monelle: puhdas ja kirkas punaisen sävy imartelee itse asiassa todella monia!
Tämän kerran luonnonkosmetiikkapäivityksessä löydettiin sekä uusi luottopuna että talviunta nukkunut rakkaus huulipuniin – mitähän seuraavassa jaksossa testaillaan?
Purkkinurkan meikkipussin luonnonkosmetiikkapäivitys – mistä on kyse?
Tulevien kuukausien aikana Inken purkkinurkassa etsiskellään päteviä luonnonkosmetiikkaverrokkeja meikkipussin luottotuotteille – vähintäänkin yhtä hyviä, mieluusti myös parempia.
Jo tehdyt päivitykset:
– hennosti väriä tuovat, ihon sävyä tasoittavat sävyseerumitipat
– voidemainen, puikkomallinen poskipuna just tietyssä korallipinkin sävyssä
– hyvä ripsiväri, jolla saan loihdittua kaipaamani erotellun ja luonnollisen tuloksen
– voidemainen, suht luonnollinen mutta superupea highlighter
– purkkimallinen, pigmenttipitoinen peitevoide
– pakkeloimaton irtopuuteri, joka kiinnittää meikin, muttei tapa kuultoa
– sormin levitettävä voidemainen luomiväri, joka tuo katseeseen pientä syvyyttä
– täydellinen tulipunainen huulipuna mattaisella, muttei kuivattavalla koostumuksella
Tulossa olevat testit:
– pigmenttipitoisempi meikkivoideseerumi
– tuuheuttava, sävytetty kulmakarvageeli
