Blogirintamalla on uusien tuulien aika. Olen jo pitkään kaivannut blogiin jotain uutta. Pohtinut assarin palkkaamista, miettinyt mahdollisia vieraskirjoittajia ja pyöritellyt mielessäni monenlaisia ideoita. Aina kun olen pähkäillyt, kenet haluaisin mukaan blogiin jollain tavalla, vastaus on jo mielessäni ennen kuin ehdin esittää kysymystä loppuun: ystäväni Inken.
Osa teistä saattaa tuntea Inken Issues-nimisen blogin takaa, jota hän kirjoittaa yhdessä miehensä Janin kanssa. Tai oikeastaan tällä hetkellä pitäisi sanoa kirjoitti, koska pariskunta ei ole päivittänyt blogia hetkeen (kannattaa kuitenkin käydä välillä kurkkimassa, sillä blogi on silti olemassa). Inkekin on kaivannut jotain uutta blogin suhteen jo hyvän tovin, mutta suurin osa naisen arkielämässä kuluu haastavan päivätyön sekä perheen jackrusselin, Kaapon, parissa.
Inke on samanlainen purkkihullu kuin minäkin. Tai oikeastaan uskallan sanoa, että jopa vielä pahempi. Nainen tuntee maailman kauneussaitit paljon paremmin kuin allekirjoittanut, eikä hänen purkkihulluutensa rajoitu pelkästään luonnonkosmetiikkaan – joskin se on erittäin suuressa roolissa hänen peilikaapissaan. Voinkin kenties hieman paukutella henkseleitäni tässä kohtaa, sillä aika pitkälle meikäläisen ansiosta Inke hurahti luonnonkosmetiikkaan muutama vuosi sitten.
Inke tilailee purnukoita ympäri maailman ja hänen peilikaapistaan löytyy jos jonkinlaista kummajaista. Viimeksi hän hurahti korealaisiin huulille käytettäviin sheet maskeihin, joihin ei voi mitenkään suhtautua vakavasti. Lisäksi naiselta löytyy täydellinen kokoelma Into The Glossin perustajan oman merkin, Glossierin, purnukoita. Kosmetiikka onkin Inkelle kaikkea muuta kuin vakavaa, se on silkkaa ihanuutta ja rakkautta, siitä kertovat Issuesista löytyvät kauneuspostauksetkin.
Inkellä, jos kenellä, on sana hallussa ja hänen purkkipostaukset ovatkin niin viihdyttävää luettavaa, että niille saa hekottaa pissat housussa. Juuri Inken kaltaista vahvistusta blogiin on siis kaivattu. Täydellistä vastapainoa omille kirjoituksilleni, jotka ovat informatiivisia ja kauneusalan ammattilaisen näkökulmasta kirjoitettuja. Lisää kepeyttä ja huumoria, mutta keskiössä purnukat.
Vapusta lähtien saatte lukea blogista parina perjantaina kuukaudessa ilmestyvää Inken purkkinurkkaa, jossa nainen seikkailee luonnonkosmetiikkaviidakossa pilke silmäkulmassa. Luvassa on taatusti hyviä nauruja, mutta myös inspiroivia ja tiukan seulan läpikäyneitä purkkivinkkejä. Inke toimii myös apurinani purkkimeren testaamisessa niiden tuotteiden osalta, joita en ehdi itse kokeilla ja kirjoittaa omia kokemuksiaan blogissa jo nähdyistä tuotteista. Välillä saatamme toteuttaa myös yhteisiä tuotetestejä. Inken purkkinurkan visuaalinen ilme on myös Inken käsialaa, sillä hän kuvittaa postaukset itse.
Jaamme Inken kanssa purkkihulluuden lisäksi toisenkin yhteisen rakkaan asian: heppahulluuden. Inken kanssa viinilasillisen äärellä turinoidessa, ilta saattaa päättyä naisen meikkipussin tyhjentämiseen keskelle ruokapöytää (tilaisuuteni hipelöidä synteettisen kosmetiikkamaailman outouksia) tai yhteisen ratsastustunnin varaamiseen. Muita tärkeitä asioita Inkestä kerrottakoon: hän valmistaa maailman parasta pizzaa, on ystävä, johon voi luottaa kuin peruskallioon sekä maailman paras vieraiden kestitsijä yhdessä miehensä Janin kanssa (lukekaa vaikka juttu Uusi muusasta).
Toivottakaamme Inke tervetulleeksi blogiin ja käykää myös seuraamassa hänen Insta-tiliään!
Kuvat Inken Instagramista