Uusi alku, uudet hiukset
Tiesittekö, että toissapäivänä oli kevätpäivänseisaus? Se on luonnonrytmeihin ja vuodenaikoihin perustuva uusi vuosi, eli sitä voisi kutsua kaikista autenttisimmaksi uudeksi vuodeksi.
>>Tiesittekö, että toissapäivänä oli kevätpäivänseisaus? Se on luonnonrytmeihin ja vuodenaikoihin perustuva uusi vuosi, eli sitä voisi kutsua kaikista autenttisimmaksi uudeksi vuodeksi.
>>Lontooseen muutettuani hiustenvärjäys on aiheuttanut haasteita, sillä en ole vielä löytänyt kaupungista oikeaa ekokampaajaa. Siispä päätin tarttua härkää sarvista ja opetella värjäämään pitkät ja paksut hiukseni itse.
>>Ostitko innoissasi kasvivärin aikeissa vaihtaa synteettisen hiusvärin luonnolliseen versioon, mutta värjäyksen jälkeen peilistä tuijottaakin vihertävä hiuskuontalo? Eipä hätää, näillä vinkeillä pelastat tilanteen.
>>Kaksi kauneushypeä, mitkä eivät voisi itseäni vähempää kiinnostaa, ovat mikroneulaus ja curly girl -metodi – kunnes kiinnostuin jälkimmäisestä, kiitos poikaystäväni.
>>Vuosi huipentuu perinteeksi muodostuneen tapaan vuoden luetuimmalla postaussarjalla eli Genuine Beauty Awardseilla. Luvassa on jälleen kattava listaus tiukan seulani ja kriittisen tarkastelun läpi käyneitä vuoden timanttisimpia tuotteita. Ensimmäisenä parrasvaloihin pääsevät vuoden parhaat hiustenhoitotuotteet.
>>Hiustenvärjäys puhututtaa nykyään. Uusia ekokampaamoita aukeaa tasaiseen tahtiin ja hiusten värjäys kasviväreillä kiinnostaa yhä useampia. Tutustu vinkkeihin, miten onnistut värjäyksessä kotona sekä yleisimpiin kasviväreihin, jotta ymmärrät paremmin miten värisävyt toimivat ja osaat valita itsellesi sopivan sävyn.
>>Suomalaiset luonnonkosmetiikkanörtit elävät herrankukkarossa luonnonkosmetiikan tarjonnan suhteen. Meiltä löytyy useita laajan valikoiman verkkokauppoja, kivijalkamyymälöitä, ekokampaamoita ja kauneushoitoloita sekä marketteja ja tavarataloja, joiden valikoima laajenee koko ajan. Uusin tulokas keskellä Helsinkiä on Eco Beauty Wellness, joka avasi taannoin todellisen luonnonkosmetiikan lippulaivakeitaan. Upea liike ei jää taatusti keneltäkään ohikulkijalta huomaamatta ja palveluvalikoimasta löytyvät ekokampaamo, kauneushoitola sekä myymälä.
>>