#Mariela Sarkima

Beauty

Marielan juhannustaiat 2018

Juhannukseen kuuluu kesäkukkien huumaava tuoksu, lehtipuiden lempeä suhina, lähes loputtomasta valosta hullaantuminen ja tietenkin juhannustaiat! Piiat ja rengit ovat aikanaan loitsuneet lemmenonnea, isännät ja emännät toivoneet runsasta viljasatoa. Tänä kesänä aion ainakin itse keskittyä erilaisten hyvivointitaikojen tekemiseen, mutta taidanpa samalla yrittää juhannusheilankin itselleni loitsuta! 

>>
Body & Mind

Ajatuksia Kundaliinijoogapolultani

Kerroin viime talvena kuinka Kundaliinijooga tuli alunperin elämääni 14 vuotta sitten ollessani varsin joogavastainen. Polkuni johti lopulta Kundaliinijoogaopettajaksi valmistumiseen viime syksynä ja nyt ajattelin avata ajatuksiani Kundiksesta ja yleensäkin joogasta vähän enemmän.

>>
Body & Mind

En laihduta

Lapsuudessani alkaneella häiriökäyttäytymisellä syömisen suhteen on pitkät lonkerot tähän päivään saakka. Tulehtunut ajatus- ja toimintamalli toistaa itseään eri elämäntilanteissa ja saa tasapainoni aika-ajoin järkkymään. Tästä syystä halusin julkaista viime sunnuntaina kehostani voimaannuttavan kuvan sekä kertoa tässä postauksessa ensimmäistä kertaa ääneen tästä itselleni kipeästä, mutta tärkeästä aiheesta.

>>
Beauty

Tarinoita tatuointieni takana

Ihoni pinta-alasta aika suuri osa on musteen peitossa. Näkyvimmät ovat käsivarsieni tatuoinnit, mutta itselleni rakkain taideteos löytyy selästäni. Ja sehän sitten onkin vähän kookkaampi… Vasenta nimetöntäni koristaa myös yksi varsin merkityksellinen mustetahra, jonka poisto-operaatio on edelleen käynnissä. Päättyneestä avioliitostani tulee jäämään arpi ja hyvä niin. Tykkään elämän jäljistä iholla.

>>
Beauty

Ayurvedinen hiustenhoitorituaali

Ayurvedinen hiustenhoitorituaali on todellinen erikoisuus, joka voi äkkiseltään tuntua monimutkaiselta toteuttaa. Hoidon jälkeen hiukset heräävät kuitenkin eloon kuin ylellisen kampaamokäsittelyn jäljiltä. Ayurvediset pesujauheet olivat itselleni uusi tuttavuus ja hämmästelin paitsi niiden pesutehoa, myös upeaa kiiltoa ja ilmavuutta, jonka ne saivat aikaan tehden samalla hiuksista helposti kammattavat. Pesujauheet ovat erittäin ekologinen vaihtoehto tavanomaisille shampoille ja lisäksi ne sopivat erityisen hyvin allergisille ja hiuspohjan ongelmista kärsiville.

>>
Body & Mind

Katjan & Marielan yin jooga ja äänimaljarentoutus

Pidämme Marielan kanssa kevään kunniaksi yin jooga & äänimaljaworkshopin lauantaina 7.4. Tule puhdistamaan kroppa ja mieli pitkän talven aikana kerääntyneestä kuonasta ja tuhnuisista ajatuksista sekä syntymään uudelleen ja vastaanottamaan kevät ja tuleva kesä täysin uudistuneena ja virkistyneenä!

>>
Body & Mind

Kevään energia

Voihan valon määrää! Aurinkoenergia osuu itseeni nyt juuri sellaisessa kulmassa, että mikä tahansa tuntuu mahdolliselta. Tämän voittajafiiliksen takia menen itse helposti ylivireystilaan. Kevätfiilistely ja megasysäys hyvänolonhormoneja voivat myös johtaa nopeaan uupumiseen, kevätväsähdykseen. Nyt onkin hyvä muistutella itseään tasapainon ylläpitämisestä…

>>
2019 Katja Kokko
Info