Kommentoi

Ajatuksia Kundaliinijoogapolultani

Mariela Sarkima | 10.6.2018

Kerroin viime talvena kuinka Kundaliinijooga tuli alunperin elämääni 14 vuotta sitten ollessani varsin joogavastainen. Polkuni johti lopulta Kundaliinijoogaopettajaksi valmistumiseen viime syksynä ja nyt ajattelin avata ajatuksiani Kundiksesta ja yleensäkin joogasta vähän enemmän. 

Tässä postauksessa siis mietteitä joogapolultani sekä muutama oivallus tietoisuuden joogaksikin kutsutusta Kundiksesta. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa ihan ensimmäiseksi lukea tuo edellinen postaus, jonka kirjoitin viime joulukuussa. Siinä kerron miten Kundaliinijooga tuli länsimaihin, avaan Kundaliini-termiä ja kerron mm. Kundistuntien rakenteesta, ja siitä miten se eroaa muista joogasuuntauksista. 

Itseäni Kundaliinijoogassa vetää sen meditatiivisyys. Tunnit ovat fyysisesti ja henkisesti haastavia, niillä todella pääsee harjoittamaan joogan perimmäistä oppia itsensä kuuntelemisesta ja hyväksymisestä. Kaiken tarkoituksena on kuitenkin löystyttää kehoa ja mieltä ja päästä tyyneyden tilaan, joka on portti meditaatiosta nauttimiseen. Tässä lähes 40 kypsässä iässä olen vihdoin ymmärtänyt, että itselleni paras keino oppia on toisto, toisto, toisto…! Ja sitä Kundiksessa tehdään, joskus ärsyttävyyteen asti. Toistoa tehdään erityisesti fyysisissä harjoitteissa, eli Kriyoissa. Tyypillisesti jotain tiettyä liikettä toistetaan 1-3 minuutin ajan, toisinaan pidempäänkin. Tällöin liike alkaa muuttua meditatiiviseksi purkaen vähitellen tieltään mielen ja kehon esteitä. Myös mantroja toistetaan usein laulamalla meditaatioissa, joskus myös fyysisen harjoitteen yhteydessä. Tavut MAN TRA tarkoittavat ”värähdellä läpi”. Toiston tarkoituksena on siis vähitellen ja sinnikkäästi purkaa mieleen ja kehoon kasaantuneet pidäkkeet, jotka estävät vapautumisen. 

Nyt tuleekin se ydinkysymys: vapautumisen mistä? 

– olettamuksista

– uskomuksista

– päähänpinttymistä

– tunnelukoista

– opituista käyttäytymis- ja toimintamalleista

– yli-innokkaan egon röyhistelystä

– haluista ja vaatimuksista

– toiveista ja harhakuvitelmista

…muutamia mainitakseni. Ja tässä kohtaa moni varmasti ajattelee, että edellä luettelemani asiathan ovat ihmisen hengissäpitäviä osasia. Joogan myötä olen ymmärtänyt, ettei se pidä paikkansa. Nuo ovat rakenteita, joihin helposti tukeudumme, mutta todellisuudessa koko paketin koossapitävä voima on jossain ihan muualla. Se löytyy jokaisen sisältä ja sen esiinkaivamiseen tarvitaan Heavy Machinery, eli kunnon työkalut ja niin, sitä toistoa! 

Suurin osa joogasuuntauksista pohjautuu samoihin ikivanhoihin oppeihin, jotka ovat aikojen saatossa haarautuneet ja saaneet lisämausteita sanansaattajiensa myötä. Kundaliinijooga on lähtöisin pohjois-Intiasta ja sen oppeihin on sekoittunut paljon Sikhismin piirteitä. Päämauste on ehdottomastti rohkea, pelkäämätön soturiasenne. Mikään este ei ole mahdoton ylitettäväksi, luovuttaa ei saa! Mutta taistoon ei ole tarkoitus lähteä raivolla ja vimmalla, vaan jalon kärsivällisesti ja sallivasti. Nuo asiat ovat olleet itselleni niitä isoimpia oppeja, olen meinaan tottunut ryntäämään oman elämäni haasteisiini miekat heiluen, hurjaa sotahuutoa karjuen. Kundiksessa taisteluasenne nousee esiin fyysisissä harjoitteissa, jotka tosiaan saattavat olla hyvinkin haastavia. Opettajan rooli on tärkeä. Kundiksessa ei avusteta, mutta opettajan henkinen kannattelu on uskomaton voimavara. Samoin ryhmästä saa tukea tietäessä, että kaikki puuskuttavat samassa suossa. 

Fyysisissä harjoitteissa ja myös meditaatiossa mukana kulkee koko ajan vahva, syvä hengitys. Sen avulla kehoon kuljetetaan hapen lisäksi elämänenergiaa, Pranaa, joka taas auttaa sisäisen energian kanavoimisessa hyötykäyttöön. Ja Kundaliinienergiahan se on, jota harjoitteilla pyritään nostattamaan. Tuo luovan voiman energia, joka meissä kaikissa asustelee, on useimmilla ns. nukahtaneessa tilassa, emmekä aina osaa hyödyntää sen potentiaalia arjessa. Oikealla tavalla, pehmeästi ja vähitellen heräteltynä se saa aikaan kehossa, tai oikeammin kehoissa (Kundiksen oppien mukaan ihmisellä on fyysisen kehon lisäksi yhdeksän energiakehoa) sellaisen vitaalin voiman virtauksen, että oksat pois. 

Oma Kundaliinienergiani herääminen on ollut jokseenkin lempeää ja asteittaista. Tiedän myös tuttujani, joilla pankki on ns. räjähtänyt kertalaakista. Tämä tapahtuu useimmiten silloin, jos on joutunut pidättelemään elämässään paljon, ja löytää vihdoin turvallisen antautumisen ja vastaanottamisen tilan… Itse olen työstänyt kehoani ja mieltäni päivittäin monen vuoden ajan samalla kutitellen omaa Kundaliinienergiaani hereille. Tunnistan nykyään helposti milloin tuo voima on käytössäni ja milloin nukuksissa. Itseni kohdalla homma menee niin, että kun Kundaliini virtaa esteettömästi, koen olevani tasapainoinen, hurmaava, aikaansaava, energinen, lempeä itseäni ja muita kohtaan, empaattinen, säteilevä, helposti lähestyttävä ja avoin. Toisinaan tunnen kuinka tuo ihana energia käpertyy takaisin kerälle, enkä saa sitä käyttööni, vaikka väkisin yrittäisin. Tuossa piileekin jälleen yksi tärkeä avainsana, v ä k i s i n. Mikään ei tapahdu pakottamalla, ei myöskään oma hyvinvointi. Sen jooga on todella opettanut, että elämän kiertokulkuun kuuluu valon lisäksi pimeys. Ne ovat molemmat yhtä tärkeitä voimia, kumpaakaan ei olisi ilman toista. Se, että olen vuosien aikana oppinut hyödyntämään ja käyttämään Kundaliinijoogan oppeja ei tarkoita, että eläisin 24/7 joogisen autuaassa valaistumisen tilassa. Tuo on myytti ja harha, mitä ei edes kannata lähteä tavoittelemaan. Välillä kuuluu sukeltaa syvyyksiin, kyseenalaistaa itseään ja oppimaansa, toistaa samoja virheitä uudelleen ja uudelleen, ärsyyntyä ja leppyä. Ymmärtää ja ottaa opiksi. Juuri näin on käynyt omalla kohdallani kerta toisensa jälkeen. Olen vihastunut itselleni, koska ”tiedän ja osaan”. Aina ei vaan pysty!!! Ja silloin tuo aiemmin mainitsemani (omasta mielestäni) joogan, tai oikeastaan yleensäkin elämän itsensä isoin oppi nousee esiin: Kuinka armollinen voin olla itselleni? Osaanko antaa anteeksi? Pystynkö ottamaan opikseni ja jatkaa eteenpäin kantamatta katkeruutta mukanani?

Jooga on opettanut tekemään virheitä ja oppimaan niistä. Se on opettanut ymmärtämään toiston tärkeyden ja saanut hyväksymään sen, etten koskaan ole valmis. Tulen kapsahtamaan omiin kaavoihini uudestaan ja uudestaan, mutta nyt osaan jo useimmiten tunnistaa ne. Reaktiolankani on pidentynyt, ja toisinaan pystyn jopa ennakoimaan ja estämään itseäni kaatumasta rähmälleni. Siispä toistan, mantraan ja kuljen rohkeasti eteenpäin, vaikka välillä pelottaakin niin perkuleesti.

 

Ylin kuva Shant Ajeet Kaur

/ / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>