18

Säärikarvojen ikuinen kadotus osa 2

Katja Kokko | 11.6.2018

Säärikarvojeni matka kohti ikuista kadotusta jatkui viime viikolla. Voit lukea matkan aloitusosan täältä. Kyseessä on siis projekti nimeltä karvanpoisto laserilla, joka tuhoaa karvat koko loppuelämäksi. Bikinirajani ja kainaloni ovat jo käyneet läpi tämän prosessin kolme vuotta sitten ja nyt on säärikarvojen vuoro. Jos olet missannut projektin bikinirajan osalta, löydät kaikki postaukset aiheesta täältä.

Muistatte varmasti kun viikatenainen laserhoitajani Leena Laukkanen suorastaan hyrisi innostuksesta säärikarvojani kohtaan, jotka hän nimesi julmakarvoiksi (olivat kuulemma semmoista sorttia, että on palvelus ihmiskuntaa kohtaan päästää ne päiviltään). Leenan hymy hyytyi, kun hän näki säärikarv… siis anteeksi säärihaituvani viime viikolla. Ensimmäinen käsittely nimittäin tehosi niin hyvin, että takaisin kasvaneet karvat olivat ainakin omasta mielestäni entiseen verrattuna kuin untuvaa. Tai no, ainakin paljon pehmeämpää ja vaaleampaa. Olin ehtinyt sheivaamaan ne muutamaan otteeseen ennen viime viikkoa ja siinä missä karvat kasvoivat ennen takaisin mustana piikkisänkenä alle vuorokaudessa, nyt sääret pysyivät sileänä melkein viikon. Käsittämätöntä!

Olen myöskin kertonut aiemmin, että bikinirajan kanssa ensimmäiset pari käsittelyväliä olivat yhtä helvettiä, koska kuolleet karvat jäivät jumittamaan koloihinsa viikkokausiksi, mikä teki bikinirajasta aivan jäätävän näköisen. Säärikarvojen kohdalla tilanne ei kuitenkaan ollut lähellekään yhtä kammottava; vaikka sääriin jäikin mustia pisteitä muutaman viikon ajaksi, ei tilannetta voinut edes verrata siihen, miltä sääret ennen näyttivät sheivauksen jälkeen. Voinkin sanoa, että minun kohdallani säärikarvojen matka ikuiseen kadotukseen näyttää olevan lastenleikkiä, eikä se edes satu, ainakaan yhtä paljon kuin bikinirajan laserointi.

Moni on kysellyt voiko karvanpoistoa laserilla aloittaa kesällä. Jos aikoo olla auringossa ja ruskettua, homma menee vähän kinkkiseksi, koska laser tehoaa parhaiten tummaan karvaan vaalealla iholla ja ruskettuneella iholla se saattaakin napata ihon pigmenttiin. Minun sääreni olivat ehtineet saada melkoisen rusketuksen Portugalissa, toukokuun hellepäivinä ja laseria edeltävänä viikonloppuna Stadikalla (kaikki tietävät, että kun Stadikalla vain vilauttaa hipiäänsä auringolle, se näyttää siltä kuin olisi maannut puoli tuntia solariumissa). Jos iho on ruskettunut, laserin käyttö harkitaan aina tarkkaan tapauskohtaisesti ja lähtökohtaisesti siihen suhtaudutaan Laser Tilkassa nihkeästi. Leena päätyikin tekemään säärilleni käsittelyn erittäin matalalla teholla, jotta laser ei nappaa ihon pigmenttiin kiinni, mutta saisin kuulemma sileät sääret koko kesäksi. Testasimme ensin erittäin matalaa tehoa pienelle ihoalueelle, jonka perusteella Leena arvioi voidaanko hoitoa tehdä matalalla teholla koko säärille, minulle voitiin. Seuraava kunnon tehokäsittely voidaan tehdä vasta loppusyksyllä, kun kesän rusketukset ovat lähteneet. Itseäni tuo ei haittaa, sillä sääret ovat jo nyt todella paljon sileämmät ja karva niin hentoista, että olen aivan taivaassa tästäkin.

Olen kuivaharjannut ja kuorinut säärten ihoa ahkerasti nopeuttaakseni hieman kuolleiden karvojen tippumista. Paras vartaloharja kuivaharjaukseen on pyöreä ja nuppipäinen. Mielestäni kahvallinen harja on vaikea käyttää, mutta makuasioitahan nämä ovat. Oma harjani on Iris Hantverkin hevosen karvasta valmistettu pyöreä vartaloharja ja olen ostanut sen Annankadulta Formverkista. Google kertoi, että merkin tuotteita myydään melko monessa verkkokaupassa, mm. Cillasissa. Näyttäisi siltä, että siellä tuo vartaloharjani on juuresharja. Hahahhaha, no hyvin toimii kropallakin!

Patykan Marine Crystals vartalokuorinta on myös ollut ahkerassa käytössä, se on yksi suosikkikuorinnoistani vartalolle ja toimii jotenkin erityisen juuri tähän tarkoitukseen (karvan raatojen nyhtämiseen koloistaan).

Laserin jälkeen on tärkeää kuorruttaa iho kosteuttavalla, rauhoittavalla ja uudistavalla voiteella. Tämän viimeisimmän käsittelyn jälkeen otin käyttöön ekstrauudistavan voiteen, koska jos laser nappaa ihon pigmenttiin, iho kuoriutuu. En ole tosin huomannut mitään kuoriutumista, eli joko kaikki lasersäteet purivat suoraan karvoihin tai sitten voide on tehnyt tehtävänsä. Kyseessä on australialaisen Pure Papayan Renew Cream, johon olen niin ihastunut, että keksin mitä tahansa tekosyitä vuorata sillä itseni melkein päästä varpaisiin. Tulette todellakin kuulemaan tästä sarjasta lisää, mutta oli pakko intoilla tästä jo nyt. Pure Papayan tuotteet perustuvat fermentoidun papaijan uudistavaan vaikutukseen ja Renew Cream on tarkoitettu arpien, ihovaurioiden ja erittäin kuivan ihon hoitoon. Kiikutin yhden tuubin testiin myös personal rainerilleni Aarolle, joka rynäisi taannoin kaupunkipyörällä (pyörästä irtosi satula kesken ajon) niin pahasti, että olkapäästä puuttuu nahkaa nyrkin kokoisen palleron verran. Minä tietenkin näin tilanteessa heti vain mahdollisuuden meheväksi koekaniiniksi. Suosittelen ehdottomasti korvamerkkaamaan tämän uuden sarjan.

Minun säärikarvojeni krematorio sijaitsee siis Laser Tilkassa, joka on nykyisin osa Pihlajalinnaa. Laser Tilkassa on käytössä alexandriittilaser, joka on tehokkain laser pysyvään karvanpoistoon. Jos harkitset karvanpoistoa laserilla, niin ota huomioon, että pelkkä alexandriittilaser ei kuitenkaan vielä takaa hyvää tulosta. Laitteissa on eroja kuin Mersulla ja Ladalla. Laser Tilkassa on käytössä lasereiden Ferrari ja aivan järjettömän ammattitaitoinen henkilökunta. Olen kertonut tämän varmaan joka ikisessä laserpostauksessa, mutta kerron silti uudelleen, että ehdin haaveilla laserista yli kymmenen vuotta ennen kuin aloitin hoidot. Noiden vuosien aikana ehdin tehdä perusteellisen taustatyön aiheesta, nimenomaan laserin käytöstä karvanpoistossa. Taustatyön perusteella päädyin Laser Tilkkaan enkä ole katunut hetkeäkään enkä senttiäkään. Kerron tämän siksi, että sinä et kantaisi rahojasi mihinkään muualle kuin paikkaan, jossa taatusti tiedetään mitä tehdään ja laitteet ovat kohdallaan.

Onko teistä jollain meneillään laserointiprojektia tällä hetkellä? Olisi kiva kuulla kokemuksianne!

Säärikarvojen laserointi saatu blogin kautta

Kuvat Katja Kokko

/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Leena sanoo:

    Viikatenainen Laser Tilkasta täällä! Haluan lisätä tähän, että me Sinin kanssa suhtaudumme erittäin nihkeästi ruskettuneelle iholle tehtäviin karvanpoistoihin ts. niin voi tehdä poikkeustapauksissa kun rusketuksen saamisesta on kulunut jo pidempi aika. Riskinä on, että ihon pintaväri palaa ja seuraava vuosi kuluu kirjavana. Asia harkitaan aina tapauskohtaisesti. Varovaisuutta! Leena

    • Jee kiitos Leena tarkennuksesta! Ei havaittavissa kirjavuutta yms. täällä päässä! Fiksaan tuota tekstiä vielä selkeämmäksi 🙂

  2. Taika sanoo:

    Aika pitkään märehdin kokeilua, kun en yleensä ihan periaatteesta suostu tekemään mitään sellaista, mitä koen että minulta naisena odotetaan, mutta oma ilo sileistä sääristä vei voiton. Kävin pari viikoa sitten Leenan ensimmäisessä käsittelyssä, ja kipu oli aivan jäätävä. Olen vuosikausia käynyt sokeroinneissa ihan brassia myöten eikä se tunnu enää oikein missään, joten ajattelin, että eiköhän tämäkin mene aika rutiinilla. Ei muuten mennyt. Leena totesikin, että ei hänen tuolissaan kukaan aiemmin olekaan uikuttanut. Oli ihan kuin hammaslääkärissä kävisi: maksaa itsensä kipeäksi siitä, että joku satuttaa, mutta täytyy vain yrittää pitää lopputulos mielessä. Olin alun perin miettinyt myös bikinirajan siistimistä, mutta siitä ei taida tulla mitään.

    Mustat pisteet ovat vielä valloillaan, ja uutta karvaa pukkaa paljon nopeammin kuin olin odottanut. Ihoa kuoriessa ja syksyn kidutuskertaa odotellessa.

    • Mitäää säärikarvat on ihan lastenleikkiä bikiniin verrattuna 😀 jos yhtään lohduttaa niin 1-2 ekaa kertaa sattuu eniten. Sit helpottaa huomattavasti. Ja ne ekat kerrat on muutenki semmoset et ei hemmetti tuleeko tästä mitään. Tosin mulla nää sääret kertalaakista iisimmät, bikini otti sen pari kertaa. Autuus koittaa kyllä tunnelin tuolla puolen!

  3. Kata sanoo:

    Moikka, tää ei nyt liity mitenkään aiheeseen mutta minkälaisilla/millä tuotteilla hoitaisit ohutta atooppista (aika lievä, lähinnä pintakuivuutta ja kiristelyä) couperosaista akneihoa? Akne on saatu kuriin isotretinoiinikuureilla, mutta ihossa on aknen jälkiä (punaisia läikkiä) sekä tukkeumaa otsassa ja poskilla. Tukkeumia (komedoja/valkopäitä. Saan myös helposti miliumeja, joten mitä silmänympärysvoidetta suosittelisit? Onko naturativin silmänympärysvoide hyvä erittäin kuivalle silmänympärysiholle? Olen alle parikymppinen joten ei tarvitse olla anti aging.

    • Käypä lukaisemassa arkistoista postauksia Essestä. Löytyy tuosta Brändit-alasvetovalikosta kaikki postaukset. Sieltä löydät vastauksen 🙂

      • Kata sanoo:

        Kiitos, tutustun tähän sarjaan. Vielä semmoinen kysymys, että onko ylipäätään mahdollista ns. paksuntaa ihoa, koska iho on ollut lapsesta asti niin ohut että pintaverisuonet näkyvät läpi poskilla. Poskipäissä on kyllä punoitus mikä sitten on selvästi couperosaa. Lisäksi vielä, onko Naturativin silmämympärysvoide riittävän kosteuttava pitämään miliumit poissa ja saako kasvovettä taputella myös silmien alle lisäkosteutuksena?

  4. Olen miettinyt kasvojen karvoista eroon pääsyä. Pelottaa kyllä miten paljon sattuu tuo ylähuulen käsittely….iik!
    Mutta edelleen harkitsen silti vakavasti, on ne karvat niin ärsyttäviä. Tuo P´ure sarja kyllä kuulostaa kokeilemisen arvoiselta.

  5. Janita sanoo:

    Mikä on mielestäsi paras meikinkiinnityssuihke luonnonkosmetiikassa? Sopiiko Patykan suihke myös herkälle iholle?

  6. Emma sanoo:

    Olisipa muuallakin Suomessa tuo giljotiini-aleksandriittilaser. Oulusta taitaa löytä vain diodilaser, en tiedä onko yhtä tehokas, eikä juuri löydy täältä kokemuksia. Mielellään kyllä hankkiutuisin eroon näistä kirotuista karvoista!

  7. Supsup sanoo:

    Hei Katja! Kiitos laser-kokemuksien jakamisesta, olen lueskellut niitä mielenkiinnolla, kun yllättävän vähän löytyy kokemuksia netistä.. Olen haaveillut itsekin jo kauan laserista ja nyt vihdoin kävin ekassa käsittelyssä alexandriitti laserilla. Käsittelystä on nyt vajaa viikko, ja epäilyttää hieman kun käsitellyt karvat tuntuu olevan edelleen tiukasti kiinni, eikä tunnu irtonaisilta, jos esim pinseteillä koittaa nykiä niitä.. Meniköhän käsittelyssä jotain pieleen kun karvat ei meinaa tippua pois, vai voiko olla että ne tippuu vasta jonkin ajan päästä? Ihoni on vaalea ja karvat mustia ja paksuja, eli siitä ei putäisi olla kiinni..

    • Jos olet käynyt Laser Tilkassa, ei varmasti ole mennyt mikään pieleen. Jos olet myöskin lukenut kaikki postaukseni ajatuksella läpi, niistä käy selkeästi ilmi, että tämä kuuluu asiaan. Ekat kaksi kertaa on tosi vaikeita ja karvat jää koloihinsa melko pitkäksi aikaa jumiin.

      • Supsup sanoo:

        Toivotaan, en käynyt samassa paikassa, mutta Tampereella Pihlajalinnassa on myös se uusin alexandriittilaser, ja sillä tehtiin hoito. Ehkä pitää nyt vaan yrittää malttaa mielensä ja odotella vielä, josko ne karvat alkaisi tipahdella pois..

      • Jes, ei ole mitään vikaa – Pihjalalinna on hyvä paikka. Joudut malttamaan mielesi. Tee kuivaharjausta, se auttaa hieman. Mutta tosiaan, ekat kerrat on pain in the ass 😀

  8. Manta sanoo:

    Tästä löytyy loppujen lopuksi tosi vähän tietoa netistä. Tai löytyy keskustelua liikakarvaisuudesta, ja moni suunnittelee laserhoitoon menoa tai on käynytkin kerran-pari. Mutta olisi kiva tietää onko tulos oikeasti lopullinen? Ja jos hormonit esim. PCO-tilanteessa työntää jatkuvasti uutta karvaa niin miten tämä voi auttaa?

    Itselläni on tilanne, että antaisin mitä vaan jos pääsisin näistä karvoista eroon. Tämä rajoittaa jo elämää jonkin verran. Etenkin tuo bikiniraja… sääret on pikimustaa karvaa täynnä, samoin takareidet, mutta niidenkin kanssa jotenkin pärjään.

    Rahaa vaan ei ole käytettävissä niin että voisin sitä heittää kokeilumielessä satasina sivuun. Pitäisi olla ns. täysin varma mihinkä rahansa laittaa.

    Asun Jyväskylässä. Täällä ei noita Tilkan palveluita taida olla. Osaatko sinä tai sinun laserhoitajasi kertoa missä olisi lähin paikka jossa käydä jossa olisi takuuvarmasti karvat tappava giljotiini?

    • Olen tosiaan useaankin otteeseen kertonut, että lopputulos on pysyvä, siis oikeasti lopullinen. En osaa valitettavasti kertoa muiden paikkojen tarjonnasta. Laser Tilkka kuuluu Pihlajalinnaan, kannattaa tarkistaa missä kaikkialla he toimivat.