Söpöysvaroitus
Varoitus, tässä tulee sunnuntain söpöyshyökkäys! Vaikka blogi on täyttynyt viime aikoina rakkaudesta hevosiin, ei sovi unohtaa sitä kaikista rakkainta elämänkumppania, joka on kulkenut mukanani jo kohta kahdeksantoista vuotta.
>>Varoitus, tässä tulee sunnuntain söpöyshyökkäys! Vaikka blogi on täyttynyt viime aikoina rakkaudesta hevosiin, ei sovi unohtaa sitä kaikista rakkainta elämänkumppania, joka on kulkenut mukanani jo kohta kahdeksantoista vuotta.
>>Perheen nelijalkaisen ja omistajansa kauneudenhoitorituaalit ovat yhtä perusteelliset ja nautinnolliset.
>>Kolmen yön kuluttua suuntaan päiväntasaajan toiselle puolelle. Sitä varten on hankittu maailman paras matkalaukku (jonka arvo kasvaa kolhujen ja naarmujen myötä) ja viety perheen nelijalkainen lomalle lempipaikkaansa, mutta ikävä on häntä jo nyt.
>>Kesän ensimmäisen fiiliksiä ja inspiksiä. Ja parhaat sandaalit, kynsilakka, keittokirja ja sitruunapuu.
>>Kun on tarpeeksi vanha ja viisas, voi nauttia tietyistä elämän tuomista etuisuuksista.
>>Minusta on hassua, että melkein joka vuosi ihmiset päivittelevät koko kesäkuun, että missä ne helteet oikein viipyvät ja kylläpä niitä saadaan odotella tänä vuonna ja että Suomen kesä on just niin […]
>>Kyselin Instagramin ja Facebookin puolella mitä haluaisitte lukea blogista tänä viikonloppuna. En ollut aikatauluttanut itselleni mitään, joten ideanne tulivat sopivaan saumaan. Ja kuinka ollakaan, inspiroiduin kaikista eniten jostain ihan muusta […]
>>