Beauty

Varpaiden kesähemmottelu

Beauty | 26.6.2015 | Katja Kokko

DSC_0186

Minusta on hassua, että melkein joka vuosi ihmiset päivittelevät koko kesäkuun, että missä ne helteet oikein viipyvät ja kylläpä niitä saadaan odotella tänä vuonna ja että Suomen kesä on just niin tätä!

En muista yhtäkään kesäkuuta, että olisi oikeasti ollut kunnolla hellettä. Paitsi kaksi vuotta sitten juhannuksena, kun olin itse Pariisissa.

Viime vuonnakin kesä alkoi tismalleen 7.7. ja sitä kesti pitkälle syyskuuhun.

Joten älkää hätäilkö, kyllä se kesä vielä tulee.

DSC_0168

Helteiden viipymisen vuoksi ovat varpaatkin saaneet odottaa kesähuoltoaan ja lakkaustaan. Käytän nykyään kynsilakkaa varpaissa vain kesäisin, sillä kynnet voivat huomattavasti paremmin ilman – lakat kun eivät ole mitään hoitotuotteita.

Ajattelin kuitenkin ennen kuun vaihdetta antaa varpailleni kesähemmottelun, pistää repsottavat kynsinauhat ojennukseen ja sipaista kynsiin kirsikanväriset lakat.

DSC_0183

Joten kas tässä vinkkini kesäpedikyyriin:

Hoito aloitetaan rentouttavalla, aromaterapeuttisella jalkakylvyllä. Laske vatiin lämmintä vettä ja lisää pari ruokalusikallista Neal’s Yard Remediesin detox-kylpysuolaa, joka sisältää ranskalaisen merisuolan lisäksi laventeliöljyä. Suola pistää toksiinit liikkeelle kehosta ja pehmittää kantapäiden kovettumat sekä kuivuneet kynsinauhat. Anna varpaiden kylkeä noin vartti.

DSC_0192

Seuraavaksi raspataan kovettuneet kantapäät pehmeiksi ja siistitään kynsinauhat. Kynsinauhojen irrottamiseen, eli työntelyyn taaksepäin sopii parhaiten appelsiinipuutikku, johon kiedotaan ohut pala kostutettua pumpulia (katso kuva).

En koskaan unohda kosmetologikouluni opettajaa, joka oli tarkka pumpulin paksuudesta: pumpulipää ei saa muistuttaa OB:ta, hän tapasi toistella.

DSC_0119DSC_0123

Appelsiinipuutikkuja löytyy tavaratalojen kynsitarvikeosastoilta ainakin Mavalalta ja Tweezermanilta. Tikun pumpulipäällä siis siistitään kynsinauhat ja toisella päällä putsataan kynnenaluset.

Oikeasti kynsinauhojen irrotteluun ja työntelyyn käytetään lisäksi kynsinauhavettä. Semmoista ei luonnonkosmetiikasta löydy, mutta omenasiiderietikka kuulemma toimisi tässä. Itse en ole kokeillut, mutta voisin ottaa tämän kehittelyn asialistalleni. Hyvin suolakylvetetyt kynsinauhat liikkuvat kyllä ilmankin.

DSC_0261DSC_0275

Sitten leikataan tietenkin kynnet. Sormenkynsiä ei koskaan leikata, vaan aina viilataan, mutta varpaan kynnet puolestaan voi leikata, jonka jälkeen ne tasoitetaan viilalla. Itse käytän varpaankynsiin timanttiviilaa ja sormiin lasiviilaa. Paras lasiviila löytyy Trindiltä ja oma timanttiviilani on puolestaan yli viisitoista vuotta vanha, kosmetologikoulussa hankittu ja edelleen timanttisessa kunnossa. Muista desinfioida viilat käytön jälkeen.

Kynnen reunoja ei kannata pyöristää, sillä muuten kynsi voi kasvaa sisään, josta seuraa helposti kynsivallintulehdus. Viilauksen jälkeen käyn aina kertaalleen läpi kynsinauhat ja kynnenaluset appelsiinipuutikun kärjellä, ettei niihin jää kynsipölyä.

DSC_0274

Seuraavaksi kuivataan varpaat huolella ja lakataan kynnet. Aluslakkaa ei saa unohtaa! Se ehkäisee kynnen kellastumista, saa värilakan tarttumaan ja pysymään paremmin sekä levittymään tasaisemmin. Kynsiä ei koskaan lakata aivan reunoille asti, näin lakkaus pysyy siistinä. Yleensä siisti lakkaus vaatii kaksi kerrosta, joiden välissä lakan kannattaa antaa aavistuksen kuivahtaa.

DSC_0264

Jotta lakkausta ei tarvitse heti olla korjailemassa, kannattaa se viimeistellä päällyslakalla, joka pidentää kestoa huomattavasti ja jättää kauniin kiiltävän pinnan. Jos lakkauksen ajaksi tarvitsee varpaiden erottelua, pumpuli tai veskipapru toimii tässä hyvin.

Lakkauksen jälkeen voidellaan jalat. Minä käytin itse tekemääni vatkattua sheavoita.

DSC_0232

Kas näin, pedikyyri on valmis ja varpaat kesäkunnossa! Jalkahoito kotona on varsin rentouttavaa ja terapeuttista puuhaa.

Kesken kuvaussessioiden assistenttini heräsi päiväuniltaan ihmettelemään puuhiani. Nuuhki ensin ikkunalaudalla nököttäviä purnukoita ja jäi tuijottamaan minua sen jälkeen vaativalla katseellaan. Asia selvä, seuraavana vuorossa on kissapedikyyri.

Minkä väriset teidän kesävarpaanne ovat?

Neal’s Yard Remediesin kylpysuolaa myydään ainakin Naturellessa, josta saa koodilla KATJA10 30.6.2015 saakka -10 % alennuksen normaalihintaisista tuotteista. Alennus ei koske May Lindstromin tuotteita.

Kure Bazaarin kynsilakkoja sekä kynsilakanpoistoainetta myydään puolestaan Joliessa.

DSC_0269

Linkit ovat affiliate-linkkejä

Kylpyvati Granit

Pellavapyyhe saatu Balmuirilta

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , ,