Beauty

Ayurvedinen hiustenhoitorituaali

Beauty | 15.4.2018 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Natural Goods Company

Tänään pääsette tutustumaan hiustenhoitorituaaliin jollaista ei ole ennen tässä blogissa nähty, nimittäin ayurvediseen hiustenhoitorituaaliin intialaisen Khadin tuotteilla. (Khadin tuotteet valmistetaan ayurvedisen perinteen mukaan Intiassa, mutta sarjan kotimaa on Saksa.) Sarja on ollut blogissani esillä useaankin otteeseen, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun olen tutustunut läpikohtaisin sarjan hiustenhoitorituaaliin pelkkien shampoiden sijasta.

Osa teistä näki pääsiäisenä Instastooreihin tekemäni videoraportin, kun kokeilin rituaalia ensimmäistä kertaa ja hiuksista tuli aivan uskomattoman kiiltävät, tuuheat, sileät ja pehmeät, aivan kuin olisin käynyt kampaajalla jossain kalliissa erikoiskäsittelyssä. Jäin todellakin koukkuun rituaaliin enkä ollut tajunnut, että moinen käsittely olisi mahdollista toteuttaa kotona. Päätinkin ottaa tämän tavaksi 1-2 kertaa kuukaudessa buustatakseni hiusten kuntoa säännöllisesti. Mutta tutustutaanpa tarkemmin, mistä rituaalissa on oikein kyse. Postauksen lopusta löytyy myös video, jossa Mariela demonstroi teille rituaalin kokonaisuudessaan ohjeiden kera.

Khadin hiustenhoitorutiini poikkeaa tavanomaisesta shampoo- ja hoitoainekäsittelystä melko radikaalisti. Sarjan valikoimasta ei itse asiassa löydy lainkaan hoitoainetta, vaan keskeisessä roolissa ovat hiusöljyt. Shampoiden lisäksi rutiiniin kuuluvat pesujauheet, jotka ovat Khadin todellinen erikoisuus. Ne koostuvat luomuviljellyistä ayurvedisistä yrteistä ja ovat veden kanssa tahnaksi sekoitettavia jauheita.

Khadin ayurvedisen hiustenhoitorituaalin vaiheet ovat:

1. Hiusöljy, jota hierotaan hiuspohjaan ja annetaan sen vaikuttaa joko 30 minuuttia tai yön yli.

2. Pesujauhe, jota käytetään joko lyhyellä parin minuutin vaikutusajalla esikäsittelynä shampoopesulle tai 30 minuutin vaikutusajalla kunnon syväpuhdistavana, hoitavana ja pehmittävänä tehohoitona. Pesujauhetta voi käyttää kaikilla pesuilla shampoon sijasta tai tehohoitona esim. 1-4 kertaa kuukaudessa.

3. Shampoo, joka ei ole pakollinen. Pesujauhetta ja shampoota voi siis käyttää yhdessä tai erikseen. Itse huomasin testijaksoni aikana, että pesujauhe sopii itselleni loistavasti joka toinen viikko elävöittävänä ja syväpuhdistavana tehohoitona. Muulloin käytän shampoota, johon yhdistän kerran viikossa hiusöljyn.

Tehdään ensin katsaus pesujauheisiin, jotka olivat ainakin itselleni koko rituaalin mielenkiintoisin uusi tuttavuus:

Jauhemaiset pesuaineet ovat loistava vaihtoehto allergioista ja yliherkkyyksistä kärsiville, koska ne eivät sisällä lainkaan pinta-aktiivisia aineita, emulgaattoreita tai säilöntäaineita, jotka voivat aiheuttaa herkälle päänahalle kutinaa. Jauhemaisuutensa ansiosta ne ovat myös todella ekologisia. Pesujauheet ovat osoittautuneet erittäin toimiviksi erilaisista hiuspohjan ja hiusten ongelmista kärsiville ja lisäksi ne syväpuhdistavat tehokkaasti hiuksiin kerrostuneet hoitotuotejäämät.

Jauheita käytetään sekoittamalla sitä noin pari ruokalusikallista kuumaan veteen, niin että seoksesta syntyy hyvin levittyvä tahna. Sen jälkeen tahna levitetään tasaisesti pyyhekuiviin hiuksiin ja annetaan vaikuttaa 10-20 minuuttia, jonka jälkeen hiukset huuhdellaan huolellisesti vedellä. Pesujauhekäsittelyn jälkeen hiuksia ei tarvitse pestä shampoolla, kunhan jauheen saa huuhdeltua huolellisesti pois. Jauheita voi käyttää myös syväpuhdistavana esikäsittelynä ennen shampoopesua lyhyemmällä vaikutusajalla. Halutessaan joukkoon voi sekoittaa myös aloe vera -mehua tai kamomilla- tai nokkosteetä.

Khadin valikoimasta löytyy neljä erilaista pesujauhetta:

Reetha-pesujauhe on 100 % Intian pesupähkinää. Se on erinomainen vaihtoehto henkilöille, jotka eivät voi allergioiden vuoksi käyttää shampoita. Se jättää hiukset tuuheiksi ja ilmaviksi auttaen pidentämään pesuvälejä – eli tässä on mainio vinkki kaikille, jotka painiskelevat sen kanssa, että hiukset on pakko pestä päivittäin. Reetha auttoi selvittämään omista hiuksistani kaikki takut ja teki niistä pumpulinpehmeät.

Shikakai-pesujauhe saadaan akaasiapuun kuivatuista paloista. Se on erityisen hyvä hilseilevälle ja ärsyyntyneelle päänahalle, auttaa rauhoittamaan tulehduksia sekä hidastaa hiusten lähtemistä. Lisäksi se estää hiusten takkuuntumista.

Amla-pesujauhe saadaan amlan eli intialaisen karviaisen hedelmistä. Se syväpuhdistaa ja tuo hiuksille kiiltoa. Amla on yksi parhaista kasvikunnan C-vitamiinin lähteistä sisältäen jopa 20 kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiini. Jauhetta voi käyttää myös kasvoille naamiona

Herbal Hairwash -pesujauhe on yhdistelmä puhdistavia ja hoitavia ayurvedisiä yrttejä. Se sopii paksuille, kiharoille ja kuiville hiuksille. Tärkeimmät aineosat ovat reetha, shikakai, amla, neem, tulsi ja hibiscus. Jauhe syväpuhdistaa hiukset ja tekee niistä pehmeät ja silkkiset. Tätä jauhetta kokeilin itse ensimmäisenä ja hämmästyin sen tehosta; hiukseni eivät ole varmaan ikinä tuntuneet yhtä upeilta ja harja vain solahti pesun jälkeen suortuvien läpi takertumatta kertaakaan kiinni. Upea kiilto säilyi hiuksissa monta päivää.

Khadin shampoot ovat erittäin hellävaraisia ja hoitavia. Niiden pesevät aineet ovat ihoystävällisiä ja ne sisältävät 20 % hoitavia yrttejä sekä eteerisiä öljyjä (tämä on aivan huikea määrä, koska yleensä shampoot koostuvat yli 90 %:sti vedestä ja pinta-aktiivisista aineista). Shampoot eivät sisällä sulfaatteja, jotka ainakin itselleni aiheuttavat helposti päänahan kutinaa. Kolme tärkeintä hiuspohjaa hoitavaa yrttiä ayurvedassa ovat amla, shikakai ja reetha. Niiden lisäksi Khadin shampoot sisältävät mm. eteerisiä öljyjä, keramideja, skvalaania ja sinkki-PCA:ta. Manteli ja vehnäproteiinit sekä tasapainotettu pH suojaavat hiuksia ja hiuspohjaa.

Khadin valikoimasta löytyy viisi erilaista shampoota:

Amla-shampoo sopii ohuille, veltoille, hauraille ja hennoille hiuksille. Se tekee hiuksista tuuheammat ja kiiltävämmät sekä ehkäisee hiustenlähtöä vahvistamalla hiuksia ja hiusjuuria. Amla tuo hiuksille kiiltoa, ryhtiä ja tuuheutta. Manteli- ja vehnäproteiinit sekä shikakai ja aloe vera pehmentävät ja hoitavat hiuksia. Neem pitää hiuspohjan puhtaana ja kirkkaana estäen hilseen muodostumista. Amla-shampoo tuoksuu ylang-ylangille, joka myös  edistää hiusten kasvua.

Hibiscus-shampoo sopii herkälle, kuivalle ja kutisevalle hiuspohjalle. Shampoon sisältämä ratanjyot auttaa hillitsemään tulehduksia ja viilentää hiuspohjaa. Laventeliöljy puolestaan tasapainottaa hiuspohjan talieritystä. Hibiscus-shampoo tuoksuu laventelille, hibiscukselle ja palashille.

Sädekaisla-shampoo soveltuu parhaiten normaaleille hiuksille ja rasvoittuvalle hiuspohjalle. Sen sisältämä nagarmotha ehkäisee hiuspohjan tulehduksia, tasapainottaa talineritystä ja viilentää. Saruharida on antibakteerinen yrtti catechu lievittää hiuspohjan kutinaa.

Neem-shampoo sopii hilseilevälle ja rasvoittuvalle hiuspohjalle sekä ärtyneelle ja kutisevalle hiuspohjalle. Neem ehkäisee kutinaa, hilseilyä ja tasapainottaa talineritystä. Teepuun ja eucalyptuksen eteeriset öljyt viilentävät hiuspohjaa ja ehkäisevät tulehduksia yhdessä neemin kanssa. Neemiä on käytetty yhdessä sarviapilan ja nirgundi-yrtin kanssa vuosituhansia ehkäisemään sienitulehduksia ja pitämään hiuspohja puhtaana ja terveenä.

Rose-shampoo sopii kuiville, vaurioituneille ja käsittellyille hiuksille. Shampoo jättää hiukset niin pehmeiksi ettei hoitoaine ole välttämätön sen kanssa. Se sulkee hiussuomuja ehkäisten kosteuden haihtumista hiuksista. Hibiscus hoitaa hiuksia ja lakrtitsinjuuri sekä ruusu ehkäisevät hiusten kuivumista.

Khadin hiusöljyt ovat koko hiustenhoitorituaalin kulmakivi. Ne valmistetaan ayurvedisen perinteen mukaan menetelmällä, joka kestää useita päiviä. Tarkoin valikoitujen öljyjen lisäksi ne sisältävät yrttejä, jotka on prosessoitu tuoreeltaan tai kuivattuina riippuen toivotusta vaikutuksesta. Aktiiviaineiden uuttamiseksi yrtit sekoitetaan veteen ja niistä valmistetaan keite. Kun keite on valmis, se lisätään suoraan öljyseokseen. Tätä seosta hämmenetään koko ajan tietyssä lämpötilassa, kunnes vesi on haihtunut ja jäljelle jäävät yrttien arvokkaat aktiiviaineet, jotka ovat tiivistyneet öljyyn. Yrttien mahdolliset rippeet sivilöidään pois öljystä, jonka jälkeen öljy on valmis – ayurvedisin termein ”matured” eli kypsynyt.

Hiusöljyjä käytetään ennen shampoopesua tai sen voi antaa vaikuttaa yön yli ja aamulla hiukset pestään. Öljy on helppo annostella pipetin avulla hiuspohjaan. Öljyä käytetään muutama pisara ensin hiuspohjaan hieroen ja lopuksi hiukset harjataan. Hiusöljyä suositellaan käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa ja akuuteissa hiuspohjan ongelmissa 2-3 kertaa viikossa. Kun oireet ovat helpottaneet, käyttöä voi vähentää 1-2 kertaan.

Khadin valikoimasta löytyy kolme erilaista hiusöljyä:

Amla-hiusöljy sopii hennoille hiuksille. Se antaa kiiltoa, elvyttää hiuksia, vahvistaa hiusjuuria, parantaa hiuspohjan verenkiertoa, ehkäisee hiustenlähtöä, rakennepaikkaa hiusta ja hoitaa latvoja.

Vitalizing Hair Oil sopii parhaiten hennoille ja ohentuville hiuksille sekä hiustenlähtöön. Se aktivoi hiuspohjan mikroverenkiertoa, edistää hiusten kasvua sekä ehkäisee hiusten haaroittumista ja katkeilua. Minä ihastuin eritoten tähän öljyyn, sillä hiukseni ovat taipuvaiset haaroittumaan latvoista.

Balsam Hair Oil soveltuu hiuspohjan ongelmille. Se lievittää hiuspohjan kutinaa, auttaa hilseilyyn, rauhoittaa punoitusta ja tasapainottaa talineritystä. Lisäksi se sopii sienitulehdusten hoitoon.

Khadin valikoimassa ei tällä hetkellä ole hoitoainetta, mutta sellainen on tulossa piakkoin, nimittäin kotimaassaan Saksassa hoitoaine on jo lanseerattu. Ensimmäisellä kerralla Herbal Hairwashia kokeillessani koin hoitoaineen pakolliseksi, koska levitin tahnan naamioksi, siis todella runsaan määrän. Mutta useamman kokeilun jälkeen käyttöön harjaantui ja totesimme Marielan kanssa hoitoaineen täysin turhaksi pesujauheiden jälkeen.

Mariela demoaa videolla todella selkeästi koko rutiinin, mutta tässä vielä Marielan vinkit jauheen huuhteluun, jotka tekevät hoitsikasta tarpeettoman:

1. Lisää ensin vettä vähän kerrallaan massan sekaan, jolloin se lähtee emulgoitumaan irrottaen viimeisetkin öljyt hiuspohjasta.

2. Laske pää alaspäin, jolloin saat huuhdltua niskan ja takaraivon kunnolla. Rapsuttele sormenpäillä hiuspohjassa.

3. Jos pitkien hiusten latvojen sekaan jää jauheshampoon murusia, se ei ole vaarallista! Ne harjautuvat helposti irti hiusten kuivuessa.

Koko hiustenhoitorituaali voi kuulostaa työläältä ja sitä se kieltämättä onkin, mutta takaan että tämä vaivannäkö palkitaan todella upeilla kultakutreilla – tämä on rituaali on todellista hemmotteluaikaa itselle. Säännöllisellä hiusöljyn käytöllä on uskomattoman suuri vaikutus hiusten ja hiuspohjan kuntoon ja etenkin pesujauheiden teho tuntuu aivan pyhältä ihmeeltä vieläkin. Khadin tuotteet ovat todella ainutlaatuisia ja hoitavuudeltaan vertaansa vailla. Suosittelen todella lämpimästi antamaan mahdollisuuden ayurvediselle hiustenhoidolle, sillä uskon, että tulet yllättymään.

Kuvat Viola Virtamo

Video Mariela Sarkima ja Silja Minkkinen/www.siljafilmaa.com

Avainsanat: , , , ,