Beauty

Genuine Beauty Awards 2018: hiustenhoito

Beauty | 25.12.2018 | Katja Kokko

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Tämä vuosi huipentuu jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan vuoden luetuimmalla postaussarjalla, eli Genuine Beauty Awardseilla (pakko muuten kertoa, että tähän mennessä olette lukeneet blogia vuoden aikana lähes kolme miljoonaa kertaa – niin huikea määrä etten meinaa tajuta sitä itsekään, joten lämmin kiitos joka ikiselle teistä, olette puhdasta timanttia!). Luvassa on jälleen kattava listaus tiukan seulani ja kriittisen tarkastelun läpi käyneitä vuoden timanttisimpia tuotteita.

Tänä vuonna purkkigaalassani on aiempaa enemmän kategorioita. Ensimmäisenä parrasvaloihin pääsevät hiustenhoitotuotteet ja gaala huipentuu lopulta ihonhoitotuotteisiin sekä yllätyskategorioihin. Pidemmittä puheitta, mennään itse asiaan!

Vuoden 2018 parhaat hiustuotteet ovat:

1. Shampoo: Khadi Rose shampoo

Ayrvedisen Khadin hiustuotteet yllättivät minut tänä vuonna toden teolla, vaikka olen käyttänyt sarjan tuotteita jo usean vuoden ajan. Pääsin sarjan hiustenhoitofilosofiaan sisälle kuitenkin vasta tänä vuonna yhteistyömme myötä ja täytyy sanoa, että olen aivan täysin myyty ja koukussa! Shampoista ruusu on noussut suosikikseni ja alleviivaan, että kannattaa todellakin noudattaa shampoiden käyttöohjeita eli tehdä pesu kaksi kertaa yhden sijaan, lopputuloksella on nimittäin eroa kuin yöllä ja päivällä.

2. Hoitoaine: Khadi Kookos-Shikakai hoitoaine

Todellinen yllättäjä tänä vuonna oli Khadin hoitoaine, josta olin skeptinen pelkästään raaka-ainelistan perusteella, sillä yleensä kvatittomat (kvatit ovat hiuksen pintaa siloittavia, takkuja selvittäviä ja kiiltoa tuovia aineita, joiden salliminen sertifioidussa luonnonkosmetiikassa on erittäin rajoitettua niiden valmistusmenetelmän vuoksi, joka ei lähtökohtaisesti ole ekologinen, mutta kvateista on kehitetty muutamia vihreämpiä versioita) hoitoaineet eivät pysty selvittämään pitkää ja paksua kuontaloani. Ruusu-shampoon kanssa käytettynä lopputulos on kuitenkin aivan u s k o m a t o n, kuin kampaajan tekemän erikoishoidon jäljiltä.

3. Hiuslakka: Josh Rosebrook Hair Spray

Hiusrajastani pukkaa jatkuvasti sojottavaa uuttaa vauvahaituvaa, joten käytän päivittäin hiuslakkaa haituvien silottamiseksi. Luonnonkosmetiikasta löytyy monia hyviä hiuslakkoja, tänä vuonna olen tarttunut useimmiten Josh Rosebrookin hiuslakkaan, jossa on erinomainen pito ja ihana tuoksu.

4. Hiusöljy: Khadi Vitalizing Hair Oil

Hiusöljyt kuuluvat kategoriaan, joita olen aina karsastanut enemmän tai vähemmän eivätkä ne ole oikein koskaan päätyneet hyvistäkään kokemuksista huolimatta täysin säännölliseen käyttöön – kunnes Khadi onnistui muuttamaan tämänkin! Pari pipetillistä hiusöljyä ennen shampoopesua tai Khadin jauhemaista shampoota tekee kutreista ällistyttävän sileät, kiiltävät ja pehmeät!

5. Hiuspohjan hoitoaine: Khadi Balsam Hair Oil

Kärsin ennen kutiavasta hiuspohjasta, mutta kun totutin hiukseni harvempaan pesuväliin (nykyisin pesen hiukset 2-3 kertaa viikossa), kutina helpotti. Siitäkin huolimatta hiuspohja saattaa kutista silloin tällöin. Khadin Balsam hiusöljy on tarkoitettu ongelmalliselle ja ärtyneelle hiuspohjalle ja itselläni se auttaa kutinaan heti.

6. Hiusvärit: Cultivator’s hiusvärit

Cultivator’s on kiistatta maailman johtava kasvivärien valmistaja ja alansa pioneeri. Laajan värivalikoiman, upean värjäystuloksen ja värimassan täydellisen koostumuksen lisäksi yritys on kaikessa toiminnassaan vastuullinen ja sen hiilijalanjälki on nolla.

7. Tuote, jota et tiennyt tarvitsevasi: Khadi Reetha jauheshampoo

Ykkösjuttu kutisevan hiuspohjan kanssa on harventaa pesukertoja ja kiinnittää huomiota shampoon sisältäviin pinta-aktiivisiin eli peseviin aineisiin: mitä vähemmän niitä on ja mitä miedompia ne ovat, sitä vähemmän ärsytystä. Khadin jauheshampoot eivät  sisällä lainkaan pinta-aktiivisia aineita, säilöntäaineita tai mitään hiuspohjalle turhia aineita. Jauhemainen shampoo tuntui minusta täysin absurdilta ajatukselta, kunnes kokeilin sitä. Liioittelematta lainkaan voin sanoa etteivät hiukseni ole koskaan olleet yhtä upeassa kunnossa kuin Khadin hiusöljy-jauheshampoo käsittelyn jälkeen! Suosittelen lämpimästi lukemaan minun ja Mariela Sarkiman tekemän kattavan postauksen tästä ayurvedisestä hiustenhoitorituaalista. Postauksesta löytyy myös Marielan tekemä video rituaalista.

8. Vuoden hiustenhoitosarja: Khadi

Tämän vuoden parhaiden hiustuotteiden osalta lista on tuotemerkeiltään melko yksipuolinen, mutta turha sitä on väkisin tunkea listalle muita merkkejä, sillä Khadi on tämän vuoden timantti, siitä ei ole epäilystäkään!

9. Paras ekokampaamo: Eko Atelier

Tutustuin tänä vuonna Mariin, joka on ekokampaaja. Mari värjäsi hiukseni ensimmäistä kertaa syksyllä. Kuontaloni oli päässyt todella epätasaisen väriseksi silloin tällöin tehtyjen tyvivaalennusten vuoksi ja monista yrityksistä huolimatta väri ei vaan tasoittunut – kunnes Mari taikoi sen kertalaakista täysin tasaiseksi! Mari avasi oman ekokampaamon noin kuukausi sitten Töölöön ja luotan jatkossakin hänen ammattitaitoonsa.

Millaisia hiustenhoitosuosikkeja teillä on ollut tänä vuonna?

Kuvitus: Pauliina Holma

Avainsanat: , , , ,