Inken purkkinurkka

Inken purkkinurkka: meikkipussin luonnonkosmetiikkapäivitys, osa 2 – poskipunapuikko

Inken purkkinurkka | 15.12.2018 | Inke

Purkkinurkan Inke testailee luonnonkosmetiikkaa kosmetiikkasekakäyttäjän lähtökohdista.

Jos saisin valita vain yhden meikkituotteen, jonka kanssa pitäisi pärjäillä loppuelämä, repeäisin todennäköisesti kahtia tehdessäni valintaa poskipunan ja hyvän peitevoiteen välillä. Todennäköisesti se loppuelämä kuluisikin sitä valintaa tehdessä.

Peitevoidetta en välttämättä edes käytä päivittäin, mutta silloin, kun sitä tarvitsee, sitä todella tarvitsee. Mukanani en peitevoidetta välttämättä kuljeta, mutta mitä suurimmalla todennäköisyydellä käsilaukussani on poskipuna – ja noin kuusi huulituotetta. Olen nimittäin sitä mieltä, että jos naama alkaa päivän mittaa näyttää tai tuntua nuutuneelta, pieni punan lisäys poskille tekee ilmeelle suurempia ihmeitä kuin ihon paikkailu tai puuterointi.

Olin vielä vuosi-pari sitten puuterimaisten poskipunien vannoutunut ystävä. Niiden häivyttäminen ja kerrostaminen tuntui olevan jotenkin helpompaa. Tielleni ei ollut tainnut tuolloin vielä osua erityisen hyviä voidemaisia poskipunatuotteita, enkä niitä kyllä erityisemmin etsinytkään.

Kun meikkitrendit alkoivat muuttua reilusti kuultavimmiksi, alkoi muuhun ihoon verrattuna poskipunasta mattapintaisemmaksi jäävä poski näyttää yllättäen hieman hassulta. Se häivyttäminenkään ei ollut enää niin helppoa, puuterimainen, värillinen tuote kun ei hieman kostean pinnan päälle kovin nätisti sulaudu. Niinpä oli minunkin loppujen lopuksi uskaltauduttava kokeilemaan voidemaisia poskipunia avoimin mielin.

Nyt onkin sitten käynyt niin, että ne jäljelle jääneet puuterimaiset poskipunat horrostavat meikkilaatikon pohjalla ja aktiivikäytössä olevassa meikkipussissani on useampia, erisävyisiä voidemaisia poskipunia, joita vaihtelen fiiliksen mukaan. Joskus kaipaan selkeästi ruskeaan taittavaa sävyä (esimerkiksi punaisen huulipunan pariksi), toisinaan uskaltaudun tarttumaan puhtaan punaiseen, mehumaiseen poskipunapuikkoon (kun en todellakaan ole laittamassa juuri muuta meikkiä), mutta olen huomannut, että valikoimassani on yksi sävy, joka ei ole koskaan väärin ja johon tartun ehdottomasti muita useammin.

VERTAILUSSA POSKIPUNAPUIKOT: 

Vanha suosikki: Rihannan meikkibrändi Fenty Beautyn Match Stix -monitoimipuikko sävyssä Yacht Lyfe
Luonnonkosmetiikkaversio: Ilia Multi Stick -monitoimipuikko sävyssä I Put a Spell on You

Miksi rakastan alkuperäistä versiota: Jos tämä Fentyn punapuikko olisi ollut ensimmäinen testaamani voidemainen poskipuna, näinköhän olisin koskaan edes kääntynyt puuterimaisten puoleen? Pidän siinä miltei kaikesta – tai no, jos nyt ollaan ihan rehellisiä, rakastan sitä.

Brändi on tietty Rihannasta pitävän mieleen, ja pakkauskin ihan poikkeuksellisen kätevä ja jämäkkä. Siinä on jopa sisäänrakennettu magneetti, jolla tuubin voisi kiinnittää kyljestään toisiin Fenty Beautyn monitoimipuikkoihin. Minulla tosin on vain kaksi puikkoa ja nekin samanlaisia: toinen vastikään korkattu puikko, toinen jo kuopalle kaivettu, jota kuljettelen mukanani kunnes viimeinenkin pisara on tuhottu. Olen siis ostanut tätä tuotetta jopa uudestaan, joka on minulle värikosmetiikan saralla aivan äärimmäisen harvinaista!

Purkki on kiva ja toimiva käyttää, mutta olennaisinta on toki sisältö – ja poskipunassa eritoten sen väri. Helmiäishohtoinen persikka-pinkki on minun omia värejäni imarteleva, vaikka luonnollisempiakin sävyjä kasvoilleni varmasti löytyisi. Punastus voi olla tietysti melko lailla tämänkin värinen, mutta helmiäishohdetta taitaa aika harvan iho luonnollisesti pintaan pukata. Itse koen sävyn yksinkertaisesti sopivan minulle ja tästä tulee minimalistiseen meikkiin myös kivasti pientä jotain. 

Fenty Beautyn puikon sävy on miltei yksi yhteen sama kuin kaikkien aikojen rakastetuimmassa kulttiposkipunassa, NARSin sävyssä Orgasm, mutta tämän version valitsen sen koostumuksen vuoksi. Toista näin helppokäyttöistä en ole vielä tavannut. Puna liukuu puikosta poskille murenematta ja kasaantumatta sekä häivyttyy sormilla levittäen täydellisesti ilman sen suurempaa taitoa, tarkkuutta tai vaivannäköä. Pigmenttiä puikossa on mielestäni täydellisesti, värin voimakkuutta voi siis levitettäessä myös kerrostaa ja kontrolloida. Puna asettuu poskille puuterisen tuntuisena, muttei puuteroidun näköisenä. Tästä puikosta ei jää rasvaisen tuntuista tai paikoiltaan pois liiraavaa lopputulosta.

Tähänkin tuotteeseen valitettavasti pätee vanha viidakon laki: jos jokin on ollakseen liian hyvää, se todennäköisesti on juurikin sitä. Tämän puikon kohdalla tavallaan ymmärtää, miksi meikkeihin on aikanaan haluttu alkaa sörvätä kaikenmaailman muoveja ja silikoneja. Tässä kyseisessä tuotteessa niillä aikaansaadaan aivan poikkeuksellisen helppo, liki vertaansa vailla oleva levitettävyys. Kääntöpuolena on toki se, että siitä nauttiessaan tulee päällystäneeksi poskensa pitkällä litanialla raaka-aineita, joita kannattaisi ennemmin käyttää vaikkapa kylppärin vesieristeenä.

Ja näin toimii ihmismieli toisinaan: vaikka erittäin hyvin tiedän, miksi minun kannattaisi valita toisin, olen ostanut samaisen puikon jopa toiseen kertaan – eikä siitä ole kuulkaa edes kolmea kuukautta, kun näin tein.

Miten luonnonkosmetiikkaversio pärjää vertailussa: Vertailu on vaikeaa, sillä luonnonmukainen tuote ei yksinkertaisesti käyttäydy – eikä voi käyttäytyä! – kuten muovinen, ja se täytyy vain hyväksyä. Mutta siihen nähden ettei Ilian tuote ole muovia, on levittyvyys ja käytettävyys itse asiassa aivan megalomaanisen hyvä – itse asiassa jopa parempi kuin monissa kokeilemissani muovipuikoissa! Fentyn puikon uskaltaisin miltei häivyttää jopa ilman peiliä, tätä en, mutta peilin äärellä onnistun kyllä ihan pelkkiä sormia siveltimenäni käyttäen.

Kaikkea ei siis voi saada, mutta täydellisen sävyn saa kyllä punaltaan vaatia. Pigmenttipitoisuuksissaan Ilian puikko on hyvin samankaltainen Fenty Beautyn kanssa. Tämänkin kanssa käyttäjä voi määritellä juuri haluamansa sävyn vahvuusasteen – on nimittäin olemassa myös puikkoja, joiden varressa roikkuvalla meikkaajalla ei tunnu olevan asiaan juuri sanomista. Fenty Beauty kuvailee sävyään sanoilla glimmering peach pink siinä, missä Ilia kertoo puikon olevan väriltään peachy tangerine. Ja tottahan se on, että Ilian puikko taittaa aavistuksen enemmän oranssiin ja Fentyn puolestaan pinkin suuntaan – identtisiä värikaksosia he eivät ole, vaikka ne keskenään mittelemään nyt laitoinkin.

Nyt kävi kuitenkin nettishoppailijalle sikäli onnekkaasti, että vaikka ihan täydellistä duplikaattia en vanhalle lempparilleni näyttökuvien perusteella arpoen löytänytkään, onnistuin tilaamaan jopa entistä suosikkiani imartelevamman jokapäivän poskipunan.

Vanhaa lemppariani aavistuksen lämpimämpi sävy on entistä luonnollisempi, ja sen huomattavasti maltillisempi helmiäishohtokin voi alkaa olla ihan hyvä juttu – vanhoja tottumuksiaan kun on ihan hyvä toisinaan pysähtyä tarkastelemaan. Kimmellykselle on elämässäni ehdottomasti vielä tilaa, mutta arjessa ja highlighteriin yhdistettynä (jep, joka päivä) voisi pärjätä vähän vähemmälläkin hohteella.

Tuomio: Kyllä, Ilian puikko saa ehdottomasti muuttaa meikkipussiini, tässä on kaikki potentiaali ikuisuussuosikiksi. Pakkauskin on tyylikäs ja toimiva. Väitänpä, että harva arvaisi tätä kokonaisuutta luonnonkosmetiikaksi, ellei erikseen tietäisi. Poikkeuksellisen upean poskipunapuikon saa siis aikaiseksi luonnonmukaisinkin raaka-ainein. Käytettävyydessään, levittyvyydessään ja koostumuksessaan Ilian poskipuna pyyhkii lattiaa esimerkiksi Chanelin vastaavilla tuotteilla – ja ihan kuusi-nolla sittenkin.

Heleä ja raikas väri imartelee todennäköisesti melkoisen montaa, ja mikäli tämä väri ei satu olemaan sinun palettiisi passeli, löytyy valikoimasta kuusi muutakin vaihtoehtoa. (Ilialla on muuten moneen muuhun verrattuna erittäin hienosti myös erilaisia meikkivoidesävyjä: merkin seerumimeikkivoiteesta löytyy 18 eri vaihtoehtoa. Mahtavaa!)

Suomessa Ilian tuotteita myy Liinun Organic Beauty, mutta ainakaan tätä kirjoittaessani nettikaupasta ei vielä poskipunia löydy. Omani on tilattu Briteistä toimittavalta Naturismolta.

Toistaiseksi Purkkinurkan meikkipussin päivitys on sujunut ongelmitta: kaksi ensimmäistä vaihtoon laitettua tuotetta ovat löytäneet jopa edeltäjiään paremmat yksilöt. Mitenköhän mahtaa käydä seuraavan testattavan kanssa?

***

Purkkinurkan meikkipussin luonnonkosmetiikkapäivitys – mistä on kyse?
Tulevien kuukausien aikana Inken purkkinurkassa etsiskellään päteviä luonnonkosmetiikkaverrokkeja meikkipussin luottotuotteille – vähintäänkin yhtä hyviä, mieluusti myös parempia.

Jo tehdyt päivitykset:
– hennosti väriä tuovat, ihon sävyä tasoittavat sävyseerumitipat
– voidemainen, puikkomallinen poskipuna just tietyssä korallipinkin sävyssä

Tulossa olevat testit:
– pakkeloimaton irtopuuteri, joka kiinnittää meikin, muttei tapa kuultoa
– purkkimallinen, pigmenttipitoinen peitevoide
– pigmenttipitoisempi meikkivoideseerumi
– voidemainen, suht luonnollinen mutta superupea highlighter
– tuuheuttava, sävytetty kulmakarvageeli
– hyvä ripsiväri, jolla saan loihdittua kaipaamani erotellun ja luonnollisen tuloksen
– sormin levitettävä voidemainen luomiväri, joka tuo katseeseen pientä syvyyttä
– täydellinen tulipunainen huulipuna mattaisella, muttei kuivattavalla koostumuksella

Avainsanat: ,