Beauty

Samettisen ihon salat

Beauty | 13.12.2018 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Biodelly.fi, sisältää tarjouksen

Mehukkaan näköinen ja kostea hunajaiho on tämän hetken kuumin meikkitrendi, mutta kaikki eivät taatusti ole siitä yhtä innoissaan kuin minä. Fakta on se, että hunajaiho on kuivan ja normaalin ihon juttu, mutta rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle vastaavan lookin luominen on hitusen haastavampaa – mutta ei suinkaan mahdotonta.

Berliiniläinen Nui Cosmetics rantautui Suomeen vuosi sitten ja sarjan meikkivoide on mennyt sen jälkeen kaupaksi kuin kuumille kiville. Tuote on saanut kiitosta erityisesti niiltä, joille meikkivoiteen pysyvyys on haaste. Nuin tuotteet ovatkin koostumukseltaan ihanteellisia rasvaiselle ja helposti kiiltävälle iholle, sillä sarjan meikkivoide, voidemainen poskipunapuikko ja kuultovoide ovat koostumukseltaan jämäkämpiä ja kuivakampia kuin monilla muilla sarjoilla. Tämä tarkoittaa tietenkin parempaa pysyvyyttä, sillä runsaasti rasvaa sisältävät tuotteet ikään kuin sulavat helposti iholla, joka kiiltää ja rasvoittuu päivän aikana tai jolle meikin pysyvyys on muuten ongelma. Nuin meikit tuovat iholle kauniin kuullon ja samettisen pinnan, jonka ansiosta rasvaisenkaan ihon ei tarvitse vuorata kasvojaan mattapintaisella pakkelilla.

Tänä syksynä Nuin meikkikokelma laajentui ensimmäisillä puuterimaisilla tuotteilla: poskipunilla, jotka ovat mielestäni enemmänkin monitoimituotteita, sillä sävyt toimivat sekä varjostuksena että luomivärinä.

Siinä missä viime kertainen meikkiresepti sopi paremmin kuivalle ja normaalille iholle, tämänkertaiset tuotteet toimivat erityisesti rasvaisemmalla iholla. Lisäksi tämä meikki sopii niille, jotka haluavat pitää meikin klassisena ja kiillon hillitympänä, ikään kuin samettisempana. Tälläkin kertaa päätin tarjoilla teille muutaman eri vaihtoehdon poski- ja huulipuniin. Näyttäviä luomivärejä ja silmänrajauskyniä ei Nuin valikoimaan toistaiseksi kuulu, joten silmämeikki on todella luonnollinen – tosin juuri sellainen, missä itse viihdyn parhaiten.

Nuin meikkivoiteen koostumus on taivaallinen, kuin samettia. Voide levittyy iholle kauniisti eikä se rullaa iholla, mutta on ominaisuuksiltaan kuitenkin sellainen ettei sitä voi työstää iholla loputtomiin, vaan se asettuu iholle suhteellisen nopeasti. Jos kuitenkin kaipaat joihinkin kohtiin lisää peittävyyttä, voidetta voi helposti taputella haluttuihin kohtiin toisen kerroksen. Koska meikkivoiteen koostumus ei ole rasvainen, se ei tarvitse kiinnitykseen runsaasti puuteria ja kuivalla sekä normaalilla iholla puuterin voi halutessaan jättää kokonaan käyttämättä.

Itse olen käyttänyt meikkivoiteesta sävyjä Taiao ja Intense Taiao (näissä kuvissa Intense Taiao, joka on talvi-iholleni hitusen liian tumma, joskin ero on lähes huomaamaton). Levitän meikkivoiteen sormilla, mutta tämä voide toimii loistavasti myös siveltimen kanssa levitettynä.

Kutsuisin Nuin voidemaisia luomivärejä ennemminkin kuultovoiteiksi, sillä hillityt sävyt ja täydellinen kuultoaste toimivat loistavasti kasvojen korkeimpien kohtien korostamiseen. Voiteen koostumus on niin napakkaa, että korostukset pysyvät hyvin paikoillaan iholla eivätkä leviä yhteen meikkivoiteen kanssa. Minulla on kuvissa kuultovoiteiden sävy Puawai, jota olen sipaissut poskiluun yläpuolelle, nenänvarteen sekä silmien sisänurkkiin.

Kaipaan talvisin iholleni lämpöä, mutta varsinkin aurinkopuutereiden sävyjen valinnassa saa olla tarkka, sillä liian pronssiset sävyt näyttävät vaalealla iholla tunkkaiselta. Valitsin kasvojen lämmittämiseen ja varjostamiseen puuterimaisista uutuusposkipunista sävyn Mahana, jota käytin myös luomivärinä. Varsinaiseksi punaksi poskipäille käytin sävyn Waimarie viimeistä lookia lukuun ottamatta, johon vaihdoin poskipunaksi voidemaisen monitoimipuikon sävyn Pititi (kuvassa alla sekä kuvissa meikkivoidepullon kanssa). Monitoimipuikon koostumus on niin ikään juuri sopivan napakkaa rasvoittuvallekin iholle.

Olen inspiroitunut viime aikoina kovasti eri sävyisistä nudehuulista. Nuin huulipunien sävy Nyree on täydellinen, sillä se ei ole liian ruskea eikä liian oranssi. Toisaalta kirkkaamman sävyiset persikkahuulet tuntuvat juuri nyt erityisen freeseiltä. Nuin persikan sävyinen Emere on kutkuttavan ihana, sillä se on yhtä aikaa nude ja raikkaan persikkainen tuoden lämpöisen tuulahduksen keskelle pimeintä kaamosta.

Pakko muuten vinkata, että taannoisessa seerumivertailussa esittelemäni Ileurin seerumin takaa löytyy sama yritys kuin Nuilla ja kyseinen seerumi toimii täydellisesti yhteen Nuin meikkivoiteen kanssa meikin pohjustamiseen.

Nuin meikit ovat kaikkien hehkutuksiensa arvoisia ja uusien tuotteiden myötä sarja on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa yhtenä maailman parhaimmista luonnonkosmetiikan meikkisarjoista.

Biodelly tarjoaa teille ihanan edun 31.12.2018 asti: kun ostat vähintään kaksi Nui Cosmeticsin tuotetta, saat kaupan päälle Ileurin Gold Luminosity seerumin 5 ml (arvo 29,90 €). Edun saa koodilla katjanui. Jos minun pitäisi valita kaksi tuotetta Nuilta, ne olisivat meikkivoide ja poskipunan sävy Mahana. Biodellyssä on lisäksi koko joulukuun ajan ilmaiset toimitukset.

Millaisia kokemuksia teillä on Nuin meikeistä?

Kuvat Richard Isaac

Avainsanat: , , , , , ,

Beauty

8 kommenttia artikkeliin “Samettisen ihon salat”

  1. Jonna

    Tuosta meikistä uupuu puuteri, jos se on rasvaiselle iholle tarkoitettu. NUIn meikkivoide täällä vakkarikäytössä. Aika iso hyppäys sävyjen Taiao ja Intense Taiao välillä, muuten ihan jees.

  2. SannaK

    Nuin meikkivoide on ihan paras, luonnollinen ja pysyvä! <3 Valitettavasti vaan vaaleinkin sävy on minulle talvella liian tumma. Kunpa siitä tulisi vielä vaaleampi sävy!

  3. siru

    Mun kuivalla iholla Nuin meikkivoide on keväästä asti toiminut kun unelma. Nyt jännään miten talven ja pakkasten alla käy. Aiemmin käytin vain mineraalimeikkivoiteita koska en ollut löytänyt meikkivoidetta, joka levittyisi iholleni kauniisti (mm. juice beautyn seerumimeikkivoide ei sopinut minulle, se jäi jotenkin kummasti ihohuokosten ympärille ja muodosti muutenkin läiskiä). Nuissa on ihana koostumus, se on helppo levittää (minä käytän sivellintä) ja se jättää kauniin, luonnollisen näköisen lopputuloksen. Tykkään. Minulla on myös yksi poskipunapuikko ja se on kyllä hypännyt poskipunasuosikkien joukkoon!

  4. I Love me messuilla kokeilin Nuin meikkivoidetta ja se tuntui mielestäni hyvin paljon samankaltaiselta kuin 100% pure meikkivoide. 100% pure meikkivoide on aluksi laitettuna kaunis, tosin imeytyy niin nopeasti ihoon, että pelkään ihon jäävän laikukkaaksi. Meikkivoide myös sulaa tai häviää kasvoilta melko nopeasti. Boho meikkivoide on ihana. Olen löytänyt siitä täydellisen sävyn, koostumus on ihastuttava. Mutta suuri miinus on että tämäkin sulaa pois jo muutaman tunnin päästä. Lisäksi se tarttuu puhelimeen. Olen käyttänyt päällä silkkipuuteria, mutta riittävä annos tekee ihosta matan ja ryppyisen. Miten sinä vertaisit Nuin meikkivoidetta 100% pure meikkivouteeseen? Oletko testannut Bohon meikkejä?

  5. Vilma

    Kiva postaus! Mulla olisi kysymys meikkivoiteen sävyistä, niistä löytyy valitettavasti epätavallisen vähän missään infoa.. jos käyttää RMSn sävyä 33 niin onko Intense Taiao oikea sävy vai kenties joku tummemmista? Itselleni on tärkeää että pohja taittuu keltaiseen (tai ei ainakaan pinkkiin). Kiitos jos jaksat ja ehdit auttaa!

  6. Nuin meikkivoide on kyllä ihana, nyt mulla on myös 100% Puren primeri, näillä saa aikas kivan pohjan. Mä en oo aiemmin välittänyt meikkivoiteista, mut Nuita käytän kyllä mielelläni, levitän sen sormin, levittyy hyvin ja nopsasti.
    Pysyykö noi Nuin poskivärit hyvin vai sulaako pävän mittaan? Zuiin huuli/poskiväri häviää päivän aikana, muuten tykkään siitä.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>