Beauty

Ihana, uusi Naturelle ja suosikkituotteet

Beauty | 22.2.2019 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Naturelle.fi, sisältää alekoodin

Luksusluonnonkosmetiikkaan ja niche-brändeihin erikoistunut Naturelle on avannut uuden myymälän parhaalle paikalle keskelle Helsinkiä.

Suomen luonnonkosmetiikkamarkkinoilla tapahtuu tällä hetkellä paljon. Nyt kun toimin myös Lontoon kirjeenvaihtajana ja on hieman vertailukohdetta miljoonakaupungista niin voin todeta erittäin ylpeänä, että me suomalaiset olemme herrankukkarossa mitä tulee luonnonkosmetiikkaan: markkinoilla on enemmän brändejä kuin Lontoossa, upeita, laajan valikoiman verkkokauppoja on useita, tavarataloista löytyy monipuolinen valikoima luonnonkosmetiikkaa ja mikä parasta: kivijalka kukoistaa – ja vieläpä aikana, jolloin valitettavan moni kivijalkaputiikki joutuu sulkemaan ovensa.

Luonnonkosmetiikkarintamalla myymälät siirtyvät puolestaan entistä paremmille liikepaikoille. Tämä on tulevaisuutta ja vasta alkua, tunnen sen luissa ja ytimissäni. Juttelin pari päivää sitten erään kollegani kanssa ja hänkin kertoi, että ammattilaisille suunnatuilla in-cosmetics messuilla Pariisissa luonnonkosmetiikan räjähdysmäinen kasvu näkyy joka puolella aina näytteilleasettajista messujen ohjelmistoon. Kenties kymmenen vuoden päästä silikoineille ja mineraaliöljyille on omistettu enää pieni nurkkaus koko messuista?

Uusin tulokas keskelle Helsinkiä, yhdelle arvostetuimmista liikepaikoista on Naturellen myymälä, joka muutti juuri Bulevardilta Kluuvikadulle, aivan hotelli Kämpin naapuriin. Kävin Helsingin reissullani tutustumassa uuteen myymälään ja eihän tässä voi kuin todeta, että sijainti on aivan täydellinen ja se on näkynyt myös asiakasvirrassa: palautetta ja kiitosta uudesta sijainnista on sadellut todella paljon. Uskon, että koko Kämp Galleria saa aivan uutta nostetta katutasossa sijaitsevan Naturellen putiikin myötä.

Naturellen valikoima on tunnettu luksusluokan luonnonkosmetiikasta sekä pienistä niche-brändeistä, joita ei muiden luonnonkosmetiikkakauppojen valikoimasta löydy. Valikoima on kasvanut huimaa vauhtia parissa vuodessa enkä itsekään ole ehtinyt kokeilla kaikkia sarjoja. Kivijalkamyymälän valikoima on kuratoitu, sieltä ei siis löydy aivan kaikkia samoja sarjoja kuin verkkokaupasta. Poimin tähän postaukseen valikoimasta suosikkituotteitani, jotka ovat saatavilla myös myymälästä:

Suki

Suki on ensimmäinen sarja, johon olen Naturellessa aikoinaan tutustunut ja siitä löytyykin blogista useita postauksia. Sarja on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle viime vuosina – tämä täytyy korjata pian! Suki on kohtuuhintainen sarja, jonka tuotteet ovat huikean tehokkaita. Valikoimassa on useita täsmätuotteita eri iho-ongelmien hoitoon. Rakastan erityisesti Sukin kasvovesiä: Concentrated Clarifying Toner on täydellinen rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle. Oma suosikkini on Concentrated Strengthening Toner, joka sopii pigmenttihäiriöiden, couperosan ja rosacean hoitoon. Raaka-aineista on pakko nostaa esille siitakesieni, jota käytetään paljon etenkin korealaisessa kosmetiikassa. Se sisältää runsaasti kojic-happoa, joka kirkastaa ihoa, hoitaa arpia ja häivyttää pigmenttiläiskiä. Lisäksi se edistää solujen uusiutumista, parantaa ihon elastisuutta ja rauhoittaa tulehduksia. Sukin kasvovedet ovat ensimmäisiä todella tehokkaita kasvovesiä, joita olen kokeillut, ehdottomasti sellaisia, joita kuvaa paremmin nimitys hoitoneste.

Sukin kosteusvoiteet ovat myös loistavia, sillä ne ovat koostumukseltaan vesimäisen ohuita, joten ne kosteuttavat hyvin eivätkä tuki ihoa. Balancing Day Lotion on mielettömän hyvä valinta tukkeutuneelle ja rasvaiselle iholle. Se sisältää muun muassa pajunkuoriuutetta, joka avaa tukkeutuneita huokosia ja ehkäisee mustapäiden syntymistä.

Lue kaikki postaukseni Sukista täältä.

Lilfox

Lilfoxin kohdalla on todella vaikea säästellä ylisanoja! Rakastan tätä sarjaa ja se on yksi suurimmista suosikeistani kaikista vuosien varrella kokeilemistani sarjoista. Olemme muuten myös suorittaneet tuotekehitysopinnot Lilfoxin perustajan kanssa samassa koulussa! Lilfoxin valikoiman suurin herkku on Amazon After Dark puhdistusbalmi. Jos alan selittämään tuotteesta enemmän, tämä postaus ei lopu ikinä, joten sen sijaan linkkaan tähän postauksen, jossa kerron tästä ihanuudesta tarkemmin. Valitsin tuotteen myös viime vuoden parhaaksi putsariksi.

Jos kaipaat täydellistä kasvoöljyä, Seabuck + Neroli Face Nectar on jokaisen euron väärti ja myös nappivalinta aknelle ja epäpuhtaalle iholle. Prickly Pear Illuminating Beauty Nectar sopii puolestaan ärtyneelle iholle, rosacealla ja couperosalle.

Mahalo

Alkaa tässä kohtaa postausta naurattaa, sillä toistan kyllä itseäni myös havajilaisen Mahalon kohdalla, jonka tuotteet tarjoilevat herkkuja kaikille aisteille. Suosikkejani valikoimasta ovat key lime pien tuoksuinen The Unveil puhdistusbalmi (lienee paikallaan mainita, että tuote ei ole tarkoitettu syötäväksi, vaikka tuoksun perusteella niin voisi kuvitella!), sininen unelma eli Rare Indigo, ihon elinvoimaisuuden herättävä Vitality Elixir sekä Red My Lips,täydellinen paloautonpunainen huulisävyte.

Sujautin ostoskoriini putiikissa vieraillessani myös Winter Grace balmin, joka on rajoitetun erän täsmätuote. Balmeja on saatavilla vain 15 kappaletta, joista minä ostin yhden, joten kannattaa toimia todella nopeasti, mikäli halajat tämän erikoisuuden itsellesi! Winter Grace suojaa tehokkaasti ihoa kosteuden haihtumiselta ja talven haastavilta sääolosuhteilta sekä ulkoista stressitekijöiltä. Lisäksi se rauhoittaa, uudistaa ja heleyttää ihoa. Balmi on kuin superfoodia iholle ja se sisältää muun muassa astaksantiinia, joka on punaisesta väristään tunnettu antioksidantti. Balmi antaakin iholle kauniin ja päivettyneen sävyn – täydellistä kalpealle talvi-iholle!

Mahalon uutuuksista minua houkuttaisi Hawaiian Hydration kosteuttava seerumi, mutta vielä en päässyt hipelöimään sitä, sillä tuote on tällä hetkellä loppu.

Lue kaikki postaukseni Mahalosta täältä.

Tata Harper

Tata Harper on luonnonkosmetiikkamaailman kiistaton kuningatar – ja nyt en puhu pelkästään tuotteista, vaan myös Tatasta henkilönä ja bossladyna. Tatan putsarit ovat hintakategoriassaan luksusluokkaa, mutta minä olen suuri putsareiden rakastaja ja täysin valmis satsaamaan täydelliseen putsariin sievoisen summan. Tatan putsarit kuuluvat kaikkein aikojen suosikkiputsareihini.

Sarjan uutuustuote Hydrating Floral Mask herätti erityisen kiinnostukseni, sillä bongasin raaka-aineluettelosta valkohytykkä-sienen (Tremella funciformis), joka on – yllätys yllätys – viimeisin korealaisen kosmetiikan trendiraaka-aine. Tämä lääkinnällinen sieni on koostumukseltaan hyytelömäinen ja se kykenee sitomaan itseensä 500 kertaisen määrän vettä, joka tekee siitä erittäin kosteuttavan raaka-aineen ja täydellisen valinnan kosteuttavaan naamioon. Lisäksi naamio sisältää australialaisten kukkauutteiden seoksen – myös australialaiset kasvit ovat tällä hetkellä kovassa huudossa. Vielä en ole ehtinyt kokeilemaan naamiota, mutta raaka-aineiden perusteella tuote vaikuttaa lupaavalta.

Lue kaikki postaukseni Tata Harperista täältä.

Okoko

Kanadalaisen Okokon valikoimasta olen koukuttunut Sublime Balmiin, jonka arvioin viime vuoden puolella viikon purkissa täyden kympin tuotteeksi. Kirkkaanoranssi balmi saa sävynsä astaksantiinista, porkkanasta ja tyrnistä, jotka korjaavat vapaiden radikaalien aiheuttamia soluvaurioita. Balmi on koostumukseltaan erittäin mielenkiintoinen: kuohkeaa kuin vatkattu sheavoi, mutta silti kiinteää eikä se ole yhtä rasvainen kuin balmit yleensä. Balmi sisältää valkoista savea, jonka lienee koostumuksen salaisuus. Veriappelsiinista makean tuoksunsa saava balmi on niin herkullinen, että tuotteeseen on vaikea olla rakastumatta.

Lebon

Tässä on maailman kaunein, ylellisin ja herkullisin hammastahna. Ranskalaisen Lebonin hammastahnat ovat kertakaikkiaan vastustamattomia. Yllättävää kyllä, luonnonkosmetiikasta on vaikeaa löytää matkakokoisia hammastahnoja, mutta Lebonin jokaisesta makuvaihtoehdosta on saatavilla myös pieni matkakoko. Oma suosikkini Cap Ferratt Mood, koska olen raikkaan mintun ystävä.

Ere Perez

Ere Perezin Oat Milk Foundation ja Almond Mascara eivät kauan ehdi hyllyjä lämmittää, sillä tuotteet kirjaimellisesti viedään käsistä. Ja totta se on, että Almond Mascara on jokaisen hehkutuksen arvoinen: ripsiväri ei suorista taivutuksia ja pysyy erittäin hyvin. Itse en myöskään voi elää ilman Oat Milk Foundationia, joka on muuten uskomattoman riittoisaa: oma tuubini on kestänyt jo vuoden päivät ja rutistelen siitä vasta nyt viimeisiä pisaroita. Sarjan ihonhoitotuotteet ovat myös keränneet kovasti kehuja, itseäni kiinnostaa etenkin Gingko-misellivesi.

Sarjan tuotteista löytyy laaja postaus täältä.

Herbalore NYC

Uutena tuotekategoriana Naturellesta löytyy nutricosmetics eli sisäisesti kaunistavat tuotteet. Ravinnolla on kiistatta merkittävä vaikutus ihoon ja ylipäätään ihon kunto heijastaa, mitä kehon sisällä tapahtuu. Itselleni ravinto, yrttivalmisteet ja harkitusti erilaiset ravintolisät ovat arkipäivää. Olen varmasti niiden suhteen melkoinen hifistelijä ja sekoitan yleensä erilaiset yrttivalmisteet ja superfoodit ruokiin ja juomiin. Kaikki eivät kuitenkaan ymmärrettävästi jaksa käyttää aikaa erilaisten noitakeitosten sekoitteluun, vaan haluavat nauttia yrtit ja ravintolisät helposti ja nopeasti kapselin muodossa.

Herbalore NYC on inner beautyyn erikoistunut tuotesarja, jonka valikoimasta löytyvä Catalyst Gold on kuin sisäisesti käytettävä Vintner’s Daughter – se sisältää kaiken tarvittavan tukemaan kehon, ihon ja hiusten hyvinvointia yhdessä kapselissa. Catalyst Gold sisältää biotiinia, kalsiumia, magnesiumia, seleeniä, spirulinaa, chlorellaa, L-glutamiinia, acaimarjaa, voikukkaa, camucamua, ginsengia, kurjenhernettä, mangostania, kurkumaa, greipinsiementä ja pellavansiementä. Valtavan kokoinen purkki sisältää päivittäisen annoksen kapseleita kahdeksi kuukaudeksi.

Aloitin Catalyst Goldin testaamisen tällä viikolla – katsotaan olisiko siitä apua kynsilleni, jotka ovat jostain syystä olleet heikossa kunnossa jo muutaman kuukauden. Tyypillisesti kynteni kärsivät aina talven ilmastosta, mutta nyt tätä on jatkunut mielestäni epänormaalin pitkään, joka voi toki johtua myös meneillään olevasta mittavasta elämänmuutoksesta. Raportoin kuitenkin kahden kuukauden kuluttua mitä kynsilleni kuuluu (lähtötilanne on dokumentoitu, paljastan ennen ja jälkeen kuvat kuurin jälkeen).

Naturellen valikoimassa on toki paljon muitakin herkkuja, kuten supertehokas Yuli ja syötävän ihana Edible Beauty. Olisi ihana kuulla, millaisia suosikkeja teille on kertynyt valikoimasta!

Alekoodi

Saat 15 % alennnuksen koodilla KATJA2019 myymälästä sekä verkkokaupasta 3.3.2019 asti. Etu ei koske seuraavia tuotemerkkejä: Nuori, Kypris, Mahalo, Okoko, Lebon, Vintner’s Daughter ja Herbalore NYC.

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Beauty

12 kommenttia artikkeliin “Ihana, uusi Naturelle ja suosikkituotteet”

  1. Jonna

    Voisitko Katja kirjoittaa myös Lontoon luonnonkosmetiikkapaikoista. On ollut vähän kiven alla löytää ne. Ja lisäksi toivon postausta mattameikkivoiteista, ei nappaa kuultomeikki öljyrasvaiselle iholle.

  2. Mari Vee

    Olen vaikean valinnan edessä; May Lindstromin The Youth Dew vai Lilfox
    Seabuck + Neroli Face Nectar? Pidän molemmista paljon. Jälkimmäinen on edullisempi, mutta en osaa päättää. Kummassa näkisit enemmän potentiaalia kun kriteereinä on sopivuus meikin alle eli imeytyvyys (molemmat tosin sopivat kohdallani), keväisen rosacea-uhan ennaltaehkäisy (alkukevät helmi-maaliskuu on iholleni yleensä haastavinta aikaa vaikka välillä pääsenkin yllättävän helpolla) ja kiinteyttävät ominaisuudet? Lilfoxin Prickly Pearia en ole kokeillut ja ihanaa varmasti sekin, mutta monipuolisuuden vuoksi hankin muinoin tuon Lilfox
    Seabuck + Neroli Face Nectarin. Mutta kun tuo Maynkin öljy on ihanaa… auta!

    • No mä kyllä valitsisin Lilfoxin öljyn! Siinä on hyvä hinta-laatusuhde ja lisäksi toi passionhedelmänsiemenöljy on vaan aivan huippua, etenkin jos on jotain piilevää tulehdusta iholla! Ja kiinteyttäviä ominaisuuksia on koko ainesosaluettelo täynnä ❤️

      • Mari Vee

        Kiitos! Asiasta toiseen, tulen niin hyvälle mielelle instakuvistasi, kun olet niin onnellinen siellä. Ihania uusia kokemuksia (mm. pubi-ilta matsia katsellen jne) ja toisen harrastuksiin, mielenkiinnon kohteisiin jne tutustumista. Ne tuovat sisältöä omaankin elämään.

  3. Niina

    Moi! Mä rohkaistun nyt ensimmäistä kertaa kysymään, koska alan olemaan jo epätoivoinen. Kuiva couperosaihoni ärtyi yhtäkkiä loppuvuodesta ja siitä lähtien olen yrittänyt sopivia tuotteita löytää. Sun rosacea-beauty guide puhelimen näytöllä kävin ostoksilla ja hankin whamisan kuorinnan ja deep rich tonerin sekä dr hauschkan light ruusuvoiteen, pesuaineen ja rauhoittavan naamion. Lisäksi käytössä on cattierin rauhoittava kasvovesi ja dermosilin rauhoittava seerumi. Whamisasta iho ärtyi enemmän punaiseksi ja pienille näpyille/punaisilla täplille. Sen poisjättö helpotti (ja ehdottomasti haluan myöhemmin kokeilla uudestaan). Tilalla on nyt vanha lancomen hoitovesi, joka ei kyllä tunnu riittävästi kosteuttavan ja siitä tai jostain muusta nyt ärtyy taas. Lisäksi käytän esthelle&thildin öljyä. En enää jaksa läikykästä punaista naamaa, joten pystyisitkö suosittelemaan kasvovettä ja seerumia sekä kosteuttavaa voidetta yöksi tai vaikka kaikki uusiksi, kunhan saisin naamani takaisin? Olisiko esim nämä Sukilta hyvät tai nyriltä vai pitäisikö pelkällä Essen sensitive-sarjalla mennä kevät? Muutaman kuukauden aikana mennyt jo niin paljon rahaa useisiin kokeiluihin, ettei kohta enää lompakko kestä isoja huteja.. Ja suosituksissa ei ollut mitään pesuöljyä, eikö ne sitten sovi herkälle punanaamalle? Kiitollinen jos viitsit vastata <3

    • Koska iholla on akuutti ärsytystila, se pitää ensin rauhoittaa lempeillä tuotteilla. En suosittele sekoittelemaan sarjoja keskenään, vaan valitsemaan yhden. Menisin joko Hauschkalla tai Laponie of Scandinavialla. Whamisa ja Suki ovat aktivoivampia sarjoja ja niitä voi lähteä kokeilemaan pikkuhiljaa kun iho on ensin rauhoittunut. Ota aikaa rauhoittumiselle 2-3 kuukautta. Hermoston rentouttaminen on tässä myös isossa roolissa, suosittelen yin-joogaa pari kertaa viikolla, koska siinä yhdistyy syvähengitys, hermoston rentoutus, syvien jännityksien avaaminen ja meridiaanikanavien avaaminen.

      • Niina

        Suuri kiitos vinkeistä! ☺ Kaikki Laponian tuotteet sekä kirjasi tilattu ja seuraavaksi tutustumaan paikkakuntani joogatunteihin. Ns ruuhkavuodet ja uusi haastava työ varmasti kaipaisivat rentouttavaa vastapainoa..

  4. Nirppu

    Kestosuosikkejani ovat Mahalon The Unveil -puhdistusbalmi ja tietenkin Rare Indigo. Pidän kovasti myös Lilfoxin Prickly Pearista, mutta palasin nyt taas Rare Indigoon, koska talvi-ihoa se tuntuu rauhoittavan ja tasapainottavan vieläkin tehokkaammin. Hawaiian Hydration on myös kokeilulistallani, harmi, että se oli nyt viimeksi loppu, kun oli seerumin tarve. Tata Harperilta suosikkejani kosteusvoiteet. Jostain syystä olen niissä kovin kranttu, mutta Repairative Moisturizer ja Illuminating Moisturizer toimivat molemmat moitteetta. Jälkimmäinen on etenkin kevään tullen ihana valon tuoja kasvoille. Sukiakin olen käyttänyt paljon, ja sekin on itselleni mieluisa. Nyt tilasin testiin Ere Pereziä, kiva nähdä, mitä ihoni siitä tykkää. 🙂

    • Mä rakastan myös Tatan kosteusvoiteita, niissä on täydellisen ohuet koostumukset ja yksi pullo tuntuu kestävän käytössä ikuisuuden 🙂 Sukin otan kyllä uudelleen käyttöön pian, tuli tämän postauksen myötä oikein kaipaus tuotteisiin 🙂

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>