Beauty

YÜLI – tehokeitoksia ongelmaiholle

Beauty | 22.4.2018 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Naturelle.fi

Seuraan jatkuvasti luonnonkosmetiikkamarkkinoiden tarjontaa Suomen rajojen ulkopuolella. Moni herkku on rantautunut Suomeen viimeisen neljän vuoden aikana ja tällä hetkellä tarjonnan voi sanoa rinta rottingilla olevan melkeinpä Euroopan parasta. Jenkkibrändit rantautuvat tänne hieman hitaammin, mihin yksi syy on EU:n tiukka kosmetiikkalainsäädöntö, jonka vaatimukset on täytettävä ennen kuin tuotteita voi meillä myydä. Vaikka Jenkit ovatkin valtava markkina niin tiesittekös sitä, että Euroopassa on kuitenkin maailman suurimmat kosmetiikkamarkkinat?

Yksi näistä herkkusarjoista, mitä olen odottanut Suomeen kuin kuuta nousevaa on jenkkisarja YÜLI. Olen seurannut sarjaa tiiviisti yli kolme vuotta ja lukenut siitä pelkästään positiivisia arvioita. Sarjan suosio on ollut niin valtava, että se on aiheuttanut yritykselle positiivisen ongelman, kun suureen kysyntään ei ole voitu reagoida nopeasti isommilla tuotantomäärillä. Siksi olemme saaneet odottaa sarjaa Suomeen ja itse tilasin pari vuotta sitten ensimmäisen testituotteeni lahden toiselta puolelta. Olin jo luovuttanut sarjan suhteen ja ajatellut ettei se koskaan tule meille Suomeen asti, sillä moni jenkkibrändi aliarvioi Suomen luonnonkosmetiikkamarkkinat, jotka ovat ihan oikeasti aivan omaa luokkaansa moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna – siis positiivisella tavalla. Pitkä piina on kuitenkin vihdoin ohi ja ilokseni voin kertoa, että YÜLI on saapunut täydentämään luksusluonnonkosmetiikasta tunnetun Naturellen valikoimaa!

YÜLIn tuotteet on suunniteltu hoitamaan yleisimpiä iho-ongelmia, kuten aknea, rosaceaa, atopiaa, pigmenttiläiskiä ja herkkää ihoa. YÜLIn keskeisin perustajajäsen, Yun Li, on koulutukseltaan kemisti, joka on työskennellyt mm. useiden fytoterapeuttien ja yrttilääkintään erikoistuneiden asiantuntijoiden sekä aromaterapeuttien kanssa tuotekehityksen lisäksi. Teini-iässä Yun kärsi kystisestä aknesta, johon hänelle määrättiin vuosien ajan erilaisia lääkevoiteita- ja kuureja, jotka eivät helpottaneet oireita kuin hetkeksi. Yun jätti mallin uransa New Yorkissa ja lähti opiskelemaan kemiaa. Työnsä ja koulutuksensa vuoksi moni Yunin ystävä haki iho-ongelmiin helpotusta suoraan häneltä ja kun nainen lopulta ymmärsi, millainen tietotaito hänellä on hyppysissään, syntyi ajatus omasta ihonhoitosarjasta, jossa yhdistyvät tehokkaat bioaktiiviset aineet ja luonnollinen teknologia. YÜLIn tiimistä löytyy Yunin lisäksi kemistejä, tutkijoita, kasvitieteilijöitä ja ravintoasiantuntijoita.

Sarjan valikoima on simppeli: sarjasta löytyy puhdistusaine, kolme kasvovettä/hoitonestettä, buusteri/hoitotiiviste, neljä erilaista öljyseerumia, naamio ja vartaloöljy. Minä valitsin testiin Halcyon Cleanser putsarin, Metamorphic Elixir kasvoveden, Ambrosia Beauty Nectar buusterin/hoitotiivisteen sekä kaikki neljä öljyseerumia: Cell Perfecto PM:n, Modern Alchemistin, M.E. Skin Fuelin sekä Liquid Couragen.

Lyhykäisyydessään voin todeta tuotteiden olevan melko ytyjä keitoksia, joiden vaikutukset tuntee ja näkee iholla. Pelkästään yhden viikon aikana ihoni on kirkastunut ja tasoittunut selkeästi. Killereimmät tuotteet ovat Ambrosia Beauty Nectar ja Cell Perfecto PM yhdistettynä Metamorphic Elixiriin. Tehdään kuitenkin tarkempi katsaus kuhunkin testaamaani keitokseen.

Halcyon Cleanser puhdistusaine on koostumukseltaan erittäin ohutta geeliä, joka ei kuitenkaan vaahtoa iholla. Geelimäisyydestään huolimatta putsari on hellävarainen eikä rasita ihon hydrolipidikalvoa. Itse olen kuitenkin öljyputsareiden ja voidemaisten putsarien ystävä eikä tämä niitä syrjäytä, mutta öljyrasvaiselle ja akneiholle Halcyon on varmasti nappivalinta.

Putsari sisältää puna-apilan, vihreän teen lehtien, punalevän, pihatähtimön ja osmanthuksen kukkien muodostamaa yrttihauduketta, joka ehkäisee tulehduksia ja toimii antibakteerisesti auttaen ihoa puhdistumaan. Papaijan ja ananaksen entsyymit puhdistavat epäpuhtauksia ja kuollutta ihosolukkoa tehden ihosta pehmeän. Zeoliitti syväpuhdistaa ihohuokoset epäpuhtauksista. Putsarin pH on 5,5, mikä tekee siitä optimaalisen ihon puhdistamiseen, sillä ihon pH on välillä 3,5-5,5.

Metamorphic Elixir on kasvovesistä/hoitonesteistä ikääntyvän ihon ja kuivan ihon versio, josta on saatavilla 50 ml sekä 100 ml kokoiset pullot. Itselleni kasvovesi tuntui todella ohuelta, koska olen tottunut viime aikoina paksumpiin hoitonesteisiin, mutta nimenomaan tässä YÜLIn rituaalissa eliksiiri toimi aivan täydellisesti enkä vaihtaisi sitä mihinkään toiseen juuri näiden tuotteiden kanssa. Olen käyttänyt kasvovettä aamuin illoin suihkuttaen sitä kasvoille ja kaulalle, jonka jälkeen imeytän sen ihoon käsin taputellen. Toistan käsittelyn 2-3 kertaa. Aamuisin olen suihkuttanut kasvovettä pumpuliin ja pyyhkinyt ihon sillä ennen kasvoveden imeyttämistä ihoon.

Metamorphic Elixir sisältää aloe veraa, ruusu-, italianolkikukka-, frankinsensi-, laventeli-, mirha- ja porkkanavettä sekä Eternal Rose Complexiksi nimettyä yhdistettä, joka muodostuu damaskuksen ruusuvedestä, ruusupelargoniavedestä, koiranruusuvedestä sekä fermentoidusta damaskuksen ruusun terälehtijauheesta. Lisäksi eliksiirissä on hyaluronihappoa, ruusupelargoniauutetta ja kolloidista hopeaa. Eliksiiri neutraloi tehokkaasti vapaita radikaaleja, joka ehkäisee ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä ja auttaa pigmenttiläiskien hoidossa sekä ehkäisee niiden syntymistä. Lisäksi eliksiiri auttaa siloittamaan ihon pintajuonteita, vahvistaa ihon hydrolipidikalvoa, stimuloi ihosolujen uusiutumista ja kirkastaa ihoa.

Ambrosia Beauty Nectar hoitotiiviste on killeri tuote, josta täytyy ihan ensimmäisenä mainita 50 ml pakkauskoko, kun yleensä seerumit on 30 ml pulloissa. Reilun kokonsa ansiosta olen käyttänyt tuotetta kasvojen ja kaulan lisäksi decolteelle. Minulla on tekeillä isompi juttu decolteen ihon hoidosta, joka on erittäin ajankohtaista itselleni, kun mittarissa on ikää paria kuukautta vajaa 35 vuotta ja decolteeni iho on kärsinyt reiluista ennenaikaisen vanhenemisen merkeistä. Seerumin on koostumukseltaan erittäin ohutta, geelimäistä, todella sileää ja nopeasti imeytyvää. Se ei jätä iholle minkäänlaista tahmeaa tai rullaavaa pintaa vaan tekee ihosta sileän. Koostumuksen voisi oikeastaan sanoa olevan täyteläisen hoitonesteen ja ohuen seerumin välistä. Korealaisesta kosmetiikasta tutut ns. buusterit ovat yleensä tuntumaltaan tämmöisiä. Itse koin, että Ambrosiaa oli hyvä kerrostaa iholle 2-3 kerrosta kasvoveden jälkeen, jotta ihosta sai tarpeeksi kosteutetun. Tällöin aloin myös tuntemaan seerumin vaikutukset iholla hyvin pienenä kihelmöintinä, joka meni kuitenkin ohi nopeasti.

Ambrosia Beauty Nectar sisältää edistyksellisiä ja moderneja cosmeceutical-aineita, joista kaikki eivät ole sertifioitujen aineiden listalla, mutta huomautettakoon ettei niissä ole mitään epäilyttävää tms. Raaka-aineissa yhdistyvät eri molekyylikoon hyaluronihappo ja humektantit, EGF luonnollinen kasvutekijä sekä next level antioksidantit tehokkaisiin kasviuutteisiin. En ole kyllä ihan hetkeen törmännyt näin kiinnostavaan ja poikkeavaan tuotteeseen ja sain kulutettua melkein pari tuntia, kun kolusin läpi tietoa raaka-aineista. Ambrosia sisältää kosteuttavia humektantteja; sodium PCA:ta ja hyaluronihappoa, jotka madaltavat juonteita ja kosteuttavat ihoa tehokkaasti. Astaksantiini on tehokas antioksidantti, joka auttaa suojaamaan oksidatiiviselta stressin ja UV-säteilyn aiheuttamilta vaurioilta. Lisäksi se auttaa tehostamaan ihon kosteutusta hyaluronihapon kanssa ja parantaa ihon joustavuutta. Thiorexodin ja fucoxanthine ovat antioksidantteja, jotka tukevat solujen uusiutumista. Luonnollinen kasvutekijä EGF auttaa buustaamaan ihon kollageenin tuotantoa ja uudistaa ihoa. Kookoksen endospermi voi uudistaa ihoa, parantaa solujen aineenvaihduntaa sekä tukea ihon kosteutusta.

Tämä postaus paisuu aivan liian pitkäksi, jos alan kertomaan Ambrosian raaka-aineista syvällisemmin, mutta todettakoon, että kiinnostavaa tietoa ja tutkimuksia niistä löytyi paljon ja ainakin omalla ihollani tämän tuotteen vaikutukset näkyivät ja tuntuivat tehden ihosta sileämmän, kiinteämmän ja heleämmän.

Sitten päästäänkin YÜLIn öljyseerumeihin, joista hehkutan heti Cell Perfecto PM:ää. Mainitsin noin kuukausi takaperin, että minulla on ollut jo hyvän tovin hakusessa uusi ihoöljy, joka jotenkin sytyttäisi. Yhtäkkiä kaikki entiset suosikit alkoivat tuntua hieman nukkavieruilta ja kaipasin jotain uutta potkua peliin. No tässäpä sitä sitten tuli!

Cell Perfectoa on ylistetty paljon, mutta en ole ottanut hypeä kovin tosissaan. Tuote on suunniteltu iltakäyttöön ihon värivirheiden hoitoon: aknearville, pigmenttiläiskille ja erilaisten ihovaurioiden kuten haavojen parantamiseen. Oma naamani on täynnä pigmenttimuutoksia pisamien vuoksi. En suinkaan halua niistä eroon, mutta räjähtäessään suuri osa niistä on kyllä enemmän lentigoita kuin täydellisen muotoisia pisamia ja ne leviävät joka puolelle huulia ja silmäluomia myöten. Tämän vuoksi olen kaivannut tuotetta, joka hieman hillitsisi ihoni täpläisyyttä. Cell Perfecto sisältää loistavia raaka-aineita pigmenttiläiskien hoitoon, jotka ehkäisevät ihon pigmentinmuodostuksesta vastaavan tyrosinaasientsyymin toimintaa ja kirkastavat ihoa: sianpuolukkaa, joka sisältää arbutinia, lakritsinjuurta ja erittäin tehokkaasti imeytyvää öljyliukoista C-vitamiinin muotoa (Tetrahexyldecyl ascorbate). Gotu kola, kaktusviikuna, tamanuöljy, tyrniuute, frankinsensi, porkkana, italianolkikukka ja reishi puolestaan uudistavat ihoa ja auttavat siloittamaan arpia.

Olen käyttänyt Cell Perfectoa iltaisin Abrosia hoitotiivisteen päälle muutaman tipan. Tämäkin tuote tuntuu ihollani hyvin pienenä kihelmöintinä, joka hälvenee nopeasti. Pelkästään viikon aikana tuntui, että ihoni kirkastui selkeästi. Kiinnostavaa nähdä millaisia vaikutuksia pitkäaikaisella käytöllä on. Tässä on joka tapauksessa todella potentiaalinen tuote pigmenttiläiskistä ja aknearvista kärsivälle.

Aamuisin olen käyttänyt vaihdellen kolmea muuta öljyseerumia. Niistä en osaa vielä sanoa lyhyen kokeilun perusteella, mikä on suosikkini, mutta kallistun varmaankin M.E. Skin Fueliin. Huonoa valintaa YÜLIn öljyseerumeista tuskin voi tehdä, sillä raaka-aineet ovat todella laadukkaita ja ravinnerikkaita.

Skin Fuel on suunnattu normaalille, seka- ja rasvaiselle iholle. Sen pohjan muodostaa jojobaöljy, joka on yksi parhaista valinnoista öljyseerumien pohjaksi, sillä sen kyky imeytyä ihoon on erinomainen ihon sebumia muistuttavan koostumuksen vuoksi. Lisäksi seerumi sisältää macadamiaöljyä, aprikoosinkiviöljyä, vesimeloninsiemenöljyä, granaattiomenansiemenöljyä, vadelmansiemenöljyä, tamanuöljyä, parsakaalinsiemenöljyä ja kaktusviikunaöljyä. Tehoaineista löytyy myös maseroitua voikukkauutetta, tyrniä, italianolkikukkaa ja lootusta. Skin Fuel tasapainottaa talineritystä, korjaa ulkoisten stressitekijöiden aiheuttamia vaurioita, uudistaa ihoa, nopeuttaa pienien ihovaurioiden paranemista ja ravitsee ihoa tehokkaasti. Se on aknearpien hoitoon loistava valinta Cell Perfecton ohelle. Skin Fuelin tuoksu tulee jasmiiniabsoluutista ja petitgrainista, joka saa ainakin omat tuoksunystyräni hyrisemään onnesta.

Jos nyt johonkin suosikkijärjestykseen laittaisin öljyseerumit niin kolmantena tulisi varmaankin Liquid Courage, joka on kaikille ihotyypeille sopiva antioksidanttcocktail. Seerumin pohja on ravitseva sekoitus siemenöljyjä: viinirypälettä, granaattiomenaa, vadelmaa, mustikkaa, porkkanaa, karpaloa ja jojobaa. Jo itsessään nämä öljyt neutraloivat tehokkaasti vapaita radikaaleja, vahvistavat ihon suojabarriääriä ja siloittavat ihoa. Aktiiviaineista löytyy lisäksi granaattiomenan, tyrnin ja ruusunmarjan uutteita, C-vitamiinin öljyliukoista muotoa ja ferulihappoa – erittäin tehokasta antioksidanttia, joka ehkäisee ja siloittaa juonteita sekä aurinkovaurioita toimien synergiassa C- ja E-vitamiinin kanssa. Fermentoitu musta valkosipuli korjaa vapaiden radikaalien aiheuttamia soluvaurioita ja parantaa solujen aineenvaihduntaa.  Ubikinoni on yksi tehokkaimmista tunnetuista antioksidanteista, joka auttaa ehkäisemään ikääntymisen merkkejä. Liquid Couragen tuoksu tulee nerolin ja seetrin eteerisistä öljyistä ja on aivan taivaallisen ihana.

Joukon viimeisenä valokeilaan pääsee Modern Alchemist, kuivalle ja ikääntyvälle iholle suunniteltu öljyseerumi. Ei tätäkään 27:ää bioaktiivista ainetta sisältävää tehoseerumia voi yhtään vähätellä, sen verran vakuuttava raaka-aineluettelo siitäkin löytyy. Modern Alchemistin pohjan muodostaa arganöljy, jota voisi melkein nimittäin kasviöljyjen kullaksi runsaan E-vitamiinipitoisuuden ansiosta. Baobaböljyn, tyrnin, ruusunmarjan, avokadoöljyn, kaktusviikunan, buritiöljyn ja lakansiemenöljyn omega-rasvahapot vahvistavat ja siloittavat ihoa ja antioksidantit ehkäisevät ikääntymisen merkkejä pitäen ihon joustavana ja täyteläisenä. Lisäksi seerumi sisältää skvalaania, fermentoitua tamarindia, amaranttia, gojimarjaa, ubikinonia, vihreää teetä ja frankinsensiä. Tehoaineet auttavat korjaamaan, uudistamaan, vahvistamaan ja ravitsemaan ihoa sekä suojaamaan ulkoisilta stressitekijöiltä.

Kuten sanottua, öljyseerumeista on vaikea nostaa esille vain yhtä parasta Cell Perfectoa lukuun ottamatta, koska se on selkeästi suunnattu tiettyyn ongelmaan. Jokaisessa putelissa on kuitenkin erinomaiset raaka-aineet enkä keksi niistä mitään yhtikäs mitään moitittavaa. Kosteusvoiteethan sarjasta puuttuu vielä toistaiseksi, mutta onneksi valikoimasta löytyy Ambrosia, joka tuo iholle runsaasti kosteutta.

YÜLIa saatiin odotella Suomeen niin pitkään, että näiden vuosien aikana hohto sen ympäriltä alkoi jo hälventyä – kunnes pääsin kokeilemaan tuotteita kunnolla ja sain kokea käytännössä sen mikä sarjassa oli aikoinaan kiinnittänyt huomioni; poikkeuksellisen tehokkaat raaka-aineet ja niiden muodostama synergia. Nyt kiinnostaakin tietää mitä varsinaiset ongelmaihoiset näistä tuumaavat. Olisi todella hienoa, jos jakaisitte kokemuksenne kommentteihin, mikäli testaatte tuotteita! Omat odotukseni ovat todella korkealla.

Mitäs tuumaatte  YÜLIsta? Hot or not? Mitä tuotteita aiotte kokeilla ensimmäisenä?

Kuvat Viola Virtamo

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,