Vierailevan kirjoittajan Inken kotoa löytää kauneudenhoitoon liittyviä purkkeja kylppärinkaappien lisäksi myös makuuhuoneesta, olohuoneesta sekä keittiöstä.
Totesin taannoisessa postauksessani, että jos kosmetiikkavarannoista löytyy omat purkit sekä ripsille että rintakehälle, ei kovin montaa purnukkaa kaapista voisi enää puuttua. Ja höpönlöpön!
Tällä kertaa Purkkinurkan testissä ei kuitenkaan ole mitään (hyvällä tavalla) päätöntä hullutusta, vaan nyt palataan perusasioiden äärelle. Tavallaan.
Niin kivaa kun se olisikin luottaa purnukoiden pystyvän ihmeisiin yksinään, on jokainen meistä varmasti huomannut, miten kiireiset ja stressaavat ajat, lyhyeksi tai katkonaiseksi jääneet yöunet tai repsahtamaan päässyt ruokavalio näkyvät naamassa. Vaikka kyseessä olisi maailmanluokan superseerumi, ei sekään pysty restaurointi-ihmeisiin, mikäli perusta on rempallaan ja sen toimintamahdollisuuksia rapautetaan sisältä käsin.
Tunnustankin syntini siis heti kättelyssä: olen itse äärimmäisen mukavuudenhaluinen, viihteelle helposti haksahtava herkkusuu, joka ei välttämättä enää viikonlopun koittaessa muista, millaista uutta elämää alkoikaan maanantaina elää. Niinpä kaikenlainen vetoapu sisältä kumpuavan hehkun ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi tuleekin minulle tarpeeseen – ainakin siihen saakka, kunnes lopulta opin parantamaan tapani.
Australialaisen, sisäisesti nautittaviin kauneudenhoitotuotteisiin erikoistuneen The Beauty Chefin tähtituote on kuin räätälöity puhuttelemaan minua. Mitä ensisijaisesti tavoittelen kaikella ihonhoidollani ja mitä oikeastaan jokainen ihonhoitotuotteeni lupaa? No hehkua, tottakai! Tätä olen aikaansaanut erityisesti Whamisan tuotteilla, joiden taian takana on fermentointi.
Joten jos eteeni kiikutetaan syötävä ihonhoitoravintolisä, jonka nimi on Glow ja jonka sisällön salat perustuvat fermentointiin, niin arvatkaapas vain, kauanko tätä ajatusta piti minulle myydä? BOOOM.
The Beauty Chefin ihonhoitofilosofia perustuu siihen, että ulkoinen kauneus kumpuaa sisältä päin – varmasti myös sydämestä, mutta ehdottomasti suolistosta. Ihminenhän ainakin omien kokemusteni perusteella on monimutkainen kokonaisuus, jossa yksi asia tuntuu aina vaikuttavan toiseen ja usein myös kolmanteenkin. ”Sen näkee kyllä naamasta”, sanovat, joten itse kyllä uskon tasapainossa olevan ja hyvinvoivan suoliston tukevan myös ulkoista kauneutta.
Suoliston kerrotaan olevan lahjomaton hyvinvoinnin mittari, mutta jos sitä jollain voi ”lahjoa” voimaan paremmin, niin probiooteilla. Suoliston bakteerikantaa todistetusti tasapainottavat hyvisbakteerit tukevat ruuansulatusta, auttavat ylläpitämään vastustuskykyä ja saattavat auttaa jopa masennuksen ehkäisyssä, joten eivät ne nyt varmaan ihollekaan hallaa tee. (Ja Essen probioottisiin ihonhoitotuotteisiin perehtyneet tietävät, että ne tekevät iholle taikoja kyllä ulkoisestikin käytettynä!)
Glow Inner Beauty Powder -jauhe sisältää kaiken kaikkiaan kahtakymmentäneljää luomulaatuista, fermentoitua superruokaa ja sen tehon jujuna on tietysti tuo kaiken hyvän alku ja juuri: probiootit. Purnukassa pääroolia näyttelevä, fermentoitu Flora Culture™ -seos sisältää muun muassa mungpapuja, ruskeaa riisiä, linssejä, kikherneitä, kvinoaa, pellavansiemeniä, chiaa, vihreä teetä, inkivääriä sekä kurkumaa, joka kuulostaa paitsi herkulliselta, myös kaikin puolin oikealta. Daa-a – eli siis niitä terveellisiä asioita, joita kannattaisi vissiin muutoinkin syödä? (Miksi olen siitä huolimatta hieman yllättynyt?)
Mukana on tietysti myös hiivapohjaista probioottia (saccharomyces boulardii), joka edistää suolistossa esiintyvien hyvisbakteerikantojen välistä tasapainoa, vahvistaa immuunijärjestelmää ja pitää hommat ns. normaalina. (Silläkin uhalla, että tulen jakaneeksi hieman liikaa informaatiota: tuo kyseinen kylmäkuivattu hiivasieni on muuten myös turistiripulia ennaltaehkäisevien Precosa-kapseleiden taian takana. Itse en suostu lähtemään ilman niitä enää juuri Tukholmaa pidemmälle.)
Messissä on lisäksi kreisejä määriä beetakaroteenia sisältävää dunaliella salina -mikrolevää (päivetystä odotellessa!) sekä Australian hedelmänristeytyshommissa vahingossa syntynsä saanutta superruokaa, antioksidanttipommina tunnettua queen carnet -luumua. Eikä se olisi kauneusjauhe eikä mikään, ellei mukana olisi myös runsaasti kollagenintuotantoa tukevaa C-vitamiinia sekä ihon ja hiusten hyvinvointia jeesaavaa sinkkiä.
Hedelmäisen marjaisan, hyvän ja aika harmittoman maittavan makunsa veteen (tai miksei vaikkapa smoothieen tai mehuun) sekoitettava, vegaaninen jauhe saa maqui-marjasta, joka on ladattu täyteen antioksidantteja sekä vitamiineja. Jauhe on makeutettu stevialla, jonka nyt olisi periaatteessa kai voinut jättää poiskin, mutta enpä toisaalta ole maistanut, miltä jauhe mahtaisi maistua makeuttamattomana. Syynsä ehkä tälläkin. Kerta-annos on teelusikallinen (5 g), eli 150 gramman purnukasta riittää suolisto- ja ihonhehkuiloa noin kuukaudeksi.
Mitäkös minä tästä jauheesta sitten oikein ajattelen?
No kuulkaas – paljonkin! Kyseisen purnukan toimintafilosofian ja sisällön allekirjoitan ilolla, ainakin oman tietämykseni ja kokemusteni valossa.
Onko tuote täysin korvaamaton?
Jos täysin rehellisiä ollaan, niin ei, eipä taida olla. Vatsan hyvinvointia hellivää kamaa voi tehdä itse tai kiikuttaa kotiin lähikaupasta parilla eurolla: hapankaalit, kefiirit ja kombuchat kun ovat periaatteessa liikkeellä melko lailla samalla asialla.
Laittoiko kyseinen tuote minut ajattelemaan tätä asiaa – siis suoliston ja ihon välistä yhteyttä ja harmoniaa?
Tottahan toki! Tavallaan mikään tästä informaatiosta ei ollut minulle uutta, mutta tässä yhteydessä tarjoiltu uusi ja minua erityisesti puhutteleva ihonhoidollinen lähestyminen aiheeseen saa kieltämättä tsemppaamaan käyneiden juttujen syömisessä ja juomisessa entisestään. Glow-purkki sisältöineen on tässä varmasti hyvänä apuna.
Tarviiko tähänkin jonkin purkin – eikö voisi vaan syödä normaalia, terveellistä ruokaa?
No, jos tällaisen kauneusjauheen käyttäminen tukee myös suoliston hyvinvointia ja saa ihonhoitoetuja tavoittelevan käyttäjänsä ylläpitämään hyvää, vatsaa rakastavaa tapaa, niin mikäpä se siinä! Ja tämäkin purkki varmasti toimii paremmin, mikäli se ei joudu toimimaan esimerkiksi prosessoidun roskaruoan keskellä. Vertaisinkin tätä oikeastaan mihin tahansa muuhun tarpeeseen nautittuun ja totuuspohjaa sisältävään ravintolisään: jos kaikki on kunnossa, niin hyvä – et tarvi purkkia. Jos ei ole, niin tee jotain asian eteen – purkki voi olla siinä isoksi avuksi.
Mikäli kauneuden syöminen kiinnostaa, kannattaa tsekata myös The Beauty Chefin reseptit, jotka vaikuttaisivat kutkuttevan ainakin allekirjoittaneen makuhermoja, vaikkei niillä mitään kauneushommia tavoiteltaisikaan.
Näkyykö tuotteen käyttö sitten naamassa?
Toiminta-ajatus perustuu suoliston hyvinvointiin ja siihen, että iho toimisi ikään kuin suoliston peilinä. Sanoisin, että suoliston hyvinvoinnin ylläpito on pitkänmatkanjuoksua ja elämänmittainen diili. Ei pikavoittoja, mutta takuulla pätevä väline asian kanssa skarppaavalle.
Yhtä juttua vielä mietin:
Tämä jauhe tulee Australiasta, osa sen ainesosista ympäri maailmaa – aika kaukaa, siis. Voisikohan vastaavaa kokkailla kotimaisista tai edes kotimaisemmista ainesosista? Ostaisin kiljuen! (Kuka yllättyi?)
The Beauty Chef Glow Inner Beauty Powderista kiinnostuneet voivat tilata oman purkkinsa Cult Beautyltä.