Body & Mind

Näin syntyi Kuulaan kaunis: Reiki luovassa prosessissa

Body & Mind | 19.2.2019 | Katja Kokko

Sana timantti juontuu kreikan kielen sanasta adamas, joka tarkoittaa voittamatonta.

Kävin ystäväni ja Reiki-opettajani Jutan kanssa keskustelua luovasta prosessista. Hän kiteytti oivalluksensa:

”Kruunuchakran kautta manifestoituu idea. Sitten kolmannessa silmässä se muuttuu visioksi. Kolmas askel on alkaa puhua siitä (kurkkuchakra), sen jälkeen sydämessä siihen liitetään tunne (intohimo), eikö?”

”Solar plexuksessa on itsetunnon, tekemisen ja toteuttamisen keskus, konkreettinen toiminta!”

”Sitten sakraalichakrassa se hedelmällistyy – ”

”…ja lopulta ta-daa, juurichakrassa siitä tulee maallisesti totta ja sen kautta myös alkaa virrata omaan elämään taloudellista resurssia ja siten ”turvaa”.”

Tässähän on selkeä logiikka! Kuinka yksinkertaista! Tämä on luova sykli, joka on läsnä kaikkialla; elämässä ja luonnossa.

Käytin Reikiä avukseni tehdessäni Kuulaan kaunista. Projekti sai alkunsa viime talvena, mutta ajoitin varsinaisen kirjoittamisen kesään aikataulujeni vuoksi. Ehdin siis antaa idean hautua selkeäksi visioksi hyvän tovin ennen suunnitelmien hiomista ja konkreettisen tekemisen aloittamista.

Asetimme heti projektin alussa kirjatiimin kanssa yhteiseksi tavoitteeksi timantin. Huomautettakoon, että määritelmämme timantille ei ollut pelkkä taloudellinen menestys, vaan halusimme tehdä kirjan, joka tuntuisi meistä kaikista tismalleen oikealta ja hyvältä niin sisällöllisesti kuin ulkoisesti. Halusimme tehdä kirjan, jossa on kaunis energia ja halusimme luoda prosessista sellaisen, jossa kunnioitetaan jokaisen työrauhaa.

Minä koin vahvasti kevään vaihtuessa kesäksi, että tarvitsisin jotain ”työkaluja” kirjoittamisprosessiin. Halusin tehdä timantin ja tiedän, että suuri haaveeni on julkaista kansainvälinen kirja, mutta en halunnut, että tuollaiset haaveet tulisivat sotkemaan kirjoittamisprosessia. Halusin pitää luomisen energian mahdollisimman autenttisena, säilyttää yhteyden itseeni ja olla analysoimatta liikaa – kirjoittamisprosessissa joutuu joka tapauksessa analysoimaan ja olemaan ”päässä”. Kaipasin keinoja, joilla voisin itse auttaa itseäni luomaan prosessista soljuvan.

Työkalu tuli vastaan hieman ”yllättäen”. Ystäväni Jutta on Reiki-master ja hänen kertoessaan kuinka hän käyttää Reikiä mm. musiikin luomisessa, minulla resonoi juuri oikealla tavalla, joten kävin Reiki I -kurssin ennen varsinaisen kirjoitusprosessin aloittamista juuri ennen Italian joogaretriittiä, mistä palattuani aloittaisin kirjoittamisen heti.

Italiassa etenin selkeästi sydänchakraan ja aloin tuntea kirjan sydämessäni oikealla tavalla, jonka jälkeen konkreettinen tekeminen lähti soljumaan hyvin luontevasti.

Reiki on Japanista lähtöisin oleva tuhansia vuosia vanha energiahoitomuoto. Sillä voi hoitaa itseään ja toisia. Sitä voi käyttää hyödykseen esimerkiksi joka päiväisessä arkielämässä, työprojekteissa, erilaisissa hoidoissa (kuten hieronnoissa, kasvohoidoissa tai joogan opettamisessa), ihmisten kohtaamisessa ja ihmissuhteissa sekä eläinten hoidossa. Reiki-energia on universaalia viisautta, puhdasta valoa ja rakkautta, leikkisää ja pirskahtelevaa energiaa, joka toimii aina korkeimmaksi parhaaksi eikä sillä voi vahingoittaa ketään eikä se toimi egosta lähtöisin olevien asioiden edistämiseen. Reikissä oleellisinta onkin intentio.

Energia seuraa aina intentiota.

Reiki on opettanut minulle paitsi paljon herkkyyttä sisäisen ääneni kuuntelemiseksi ja sydänenergiani kanssa linjassa elämiseen sekä toimimiseen, mutta myös erittäin paljon intentiosta. Mitä syvemmin olen alkanut tätä asiaa käsittämään, sitä voimakkaammin olen oivaltanut, että manifestoimisessa ja vetovoiman laissa on kyse juuri intentiosta. Siksi olen äärimmäisen tarkka haaveillessani mistä tahansa ja tunnustelen, mistä toiveeni ja suunnitelmani ovat lähtöisin.

Nykyisin asettaessani toiveita, intentioon sisältyy aina luottamus, että asia toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla, joka vie minut tismalleen oikeiden asioiden äärelle, vaikka lopputulos voisikin poiketa ns. alkuperäisestä toiveestani. Kohdatessani tilanteita, missä ei ole valmista manuaalia ratkaisujen tai seuraavien siirtojen tekemiseen, pyydän, että minulle näytetään se, mikä on korkeimmaksi parhaaksi, koska Reikin voima tai energia ei avaudu tietämällä tai analysoimalla, vaan pikkuhiljaa siihen tutustumalla.

Kirjaprojektissa tapahtui paljon käänteitä, jotka vahvistivat jatkuvasti alkuperäistä tavoitettamme timantista. Koin pienen pettymyksen, etten saanut kirjan graafikoksi ehdottamaani graafikkoa, mutta tunsin myöhemmin, että lopullinen graafikkomme onkin juuri oikea ja tulen jatkossakin työskentelemään saman graafikon kanssa eri projektissa. Kun pitelin ensimmäistä kertaa valmista kirjaa käsissäni ja hipelöin sen ruusukultaisia piirroksia, sydämessäni tuntui todella hyvältä. Alkuperäinen kustannustoimittajakin vaihtui heti käsikirjoituksen valmistuttua ja kuinka ollakaan selvisi, että uusi kustannustoimittajani on asunut useamman vuoden Koreassa. Hän on todellinen Korea-friikki ja sain häneltä paljon inside-tietoa Koreasta. Kirsikkana kakun päälle kustannustoimittajani muutti viime vuoden lopussa Lontooseen ja tekee nyt myös käännöstöitä minulle. Olemme koko tiimin kanssa sitä mieltä, että kirjasta tuli timantti – joka muuten juontuu Kreikan kielen sanasta adamas ja tarkoittaa voittamatonta. Ystäväni sanoi ihanasti: kirjahan näyttää aivan juhlapainokselta!

Kirja on saanut todella ihanalta tuntuvan vastaanoton. Kohtaamiset ihmisten kanssa kirjan tiimoilta ovat olleet lämpimiä. Se jää nähtäväksi mihin kaikkialle kirja päätyy ja millainen elinkaari sille muodostuu. Tuntuu kuitenkin hyvältä, että voin luottaa sen olevan juuri sellainen kuin on tarkoituskin.

Onko Reiki teille tuttua?

Kuulaan kaunis on myynnissä tällä hetkellä:

House of Organicissa, 24,90 € (-15 % koodilla KUULAANKAUNIS)
PUR Kaupassa, 23,90 €
Hyvinvoinnin tavaratalossa, 22 €
Adlibriksessä, 21,90 €
Suomalaisessa kirjakaupassa, 27,95 €
Booky.fissa, 27,90 €
Prismassa, 21,28 €
Tre ❤️ Nide -kaupassa Kämp Gardenissa
Ruohonjuuressa, 29,95 €
Sokos Tampereella
Info-kirjakaupoissa
Kipa-ketjun kirjakaupoissa
K-Citymarketissa
Veljekset Keskisellä (hyvä syy lähteä Tuuriin!!)

Päivitän listaa sitä mukaa, kun bongaan uusia jälleenmyyjiä. Jos listalta puuttuu jälleenmyyjiä, niin vinkatkaa toki minulle!



Päivitän listaa sitä mukaa, kun bongaan uusia jälleenmyyjiä. Jos listalta puuttuu jälleenmyyjiä, niin vinkatkaa toki minulle!

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , ,

Body & Mind

8 kommenttia artikkeliin “Näin syntyi Kuulaan kaunis: Reiki luovassa prosessissa”

  1. Ulpu

    Reiki on kyllä mielenkiintoista! Täytyisi joskus mennä reiki- hoitajalle ja sen mitä olen siitä lukenut ja nyt vielä sinun kokemuksia, olisi mielenkiintoista käydä reiki- kurssi itsekin.

  2. Jennie

    Reiki on hieno työkalu, olen opiskellut 1&2 yli 10v sitten, mutta nykyään energian käyttö on muotoutunut omanlaiseksi intuitiiviseksi tavaksi ja tuntuu, että oikein asetellut sanat toimivat tehokkaimmin minulla. Ihanasti Jutta sanoittanut luomisprosessin! Manifestointia olen harjoitellut useita vuosia erilaisilla lopputuloksilla ja ihan äskettäin luin Joe Dispenzan Luo itsesi uudelleen ja siitä minulle heräsi syvempi ymmärrys asiasta. Jos oikein kovasti jotain manifestoi niin täytyy sen intention lisäksi tuntea ja muuttaa sitä energiaa tässä hetkessä niin, että se mitä manifestoi tuntuu todelta. Ja yksi itselle hyvä oppi oli myös se että tärkeintä ei ole manifestoida jotain tiettyä muotoa vaan sitä miltä tuntuu kun itsellä on se mitä toivoo ja antaa maailmankaikkeuden hoitaa yksityiskohdat. Koska monesti se oma paras on oma mielikuvituksen tuolla puolen 🙂 Ihana kun oot noin avoin <3

    • No siis tismalleen noin <3 Hei siis aloitin eilen lukemaan Dispenzan uusinta teosta Yliluonnolliseksi ja voi että! En voi kylliksi hehkuttaa! Vieläkin parempi kuin edeltäjänsä! Päivitän heti tuonne blogin kirjasuosituksiinkin kun saan sen loppuun ja mikäli osoittautuu kokonaisuutena niin hyväksi kuin vaikuttaa 🙂

      • Jennie

        Haa! Jonotan sitä kirjastosta ja vaikutti erittäin lupaavalta kirjalta! Omissa henkisissä opinnoissa oli pitkä kuivempi kausi kun en löytänyt enää uutta ja inspiroivaa, mutta nyt on sillä saralla käynyt ”luonnonkosmetiikat” eli uutta ja freesiä matkua tulee enemmän kuin ehtii. Kouluttaudun tällä hetkellä Colette Baron Reidin johdolla ja aivan huippua on ollut. Hänen kautta löysin tämän Dispenzan.

  3. Mona

    Katja, sä oot sitten ihana! <3
    Jotenkin niin suloisesti ja viisaasti kirjoitettu. Kiva kuulla millainen kokonaisvaltainen luomisprosessi kirjasi on sulle ollutkaan. Se on kyllä aikalailla täydellinen omastakin mielestäni 😉

    Ja reiki on tuttua, äitini on sillä hoivanut minua ja sisaruksiani pienestä saakka pienissä vaivoissamme. Energiahoitaminen; niin yksinkertaista ja itsestäänselvää, ja silti muka niin vierasta arjestamme… hassuja olemme, mutta onneksi voi aina oppia!

    Ja vinkki vinkkinä! Juuri eilen bongasin mainoksen kirjastasi Stockan uudesta kevätlehdestä, joten sieltäkin se on varmaan jostain saatavilla..?

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>