Beauty

Vuoden suosituimmat postaukset

Beauty | 29.12.2015 | Katja Kokko

DSC_001410

Vuoden viimeisten päivien kunniaksi päätin tonkia blogin analytiikkaa ja selvittää, mitkä olivat kuluneen vuoden suosituimmat bloggaukset.

Näyttäisi siltä, että suosituimmat jutut sisältävät todella konkreettisia ihonhoitovinkkejä sekä perusteellista informaatiota. Edulliset tärppituotteet kuuluivat myös vuoden luetuimpiin juttuihin.  Hauskaa huomata, että ihonhoitopaasauksiani jaksetaan lukea ja myös kommentoida ahkerasti. Toisinaan mietin, että olenkohan jo sanonut kaiken, mitä minulla on sanottavana, mutta sitten huomaankin taas olevani jo seuraavalla levelillä ja juttua riittää jälleen. Oppiminen ei taida loppua koskaan.

Tässä vielä katsaus vuoden suosituimpiin juttuihin:

1. Tärkeää asiaa kasvojen puhdistamisestatämä oli ylivoimaisesti koko vuoden suosituin bloggaus ja päätyi kaiken lisäksi vielä Los Angelesilaisen The Chalkboard Magazinen sivuille, josta seurasikin sitten mielenkiintoinen tapahtumaketju, minkä paljastan teille myöhemmin. Se toimi itselleni todisteena siitä, että saitin kääntäminen englanniksi ei todellakaan ollut turhaa. Nyt käännökset ovat olleet vähän aikaa katkolla, mutta aloittelen ne taas uudelleen. Tästä jutusta olen saanut myös melkein eniten kiitosta ja hyvää palautetta, se siis konkreettisesti avasi monen lukijan silmät lempeän kasvojen puhdistamisen tärkeydestä.

DSC_0233

2. Emäksisen ihonhoidon järjettömyysjulkaisin tämän jutun vasta loppuvuodesta ja se kiilasi kirkkaasti kakkoseksi luetuimpana juttuna, joten kaiketi oikeilla mittareilla saarnani emäksisen ihonhoidon järjettömyydestä oli se suosituin. Tämä aihe ehti kyteä sisälläni ainakin vuoden päivät ja kun lopulta sain sen putkautettua ulos, oloni tuntui todella keventyneeltä. Toivottavasti suolahullutus hiipuu pian.

3. Kaunis iho, edulliset tuotteetvaikka itse en ole markettikosmetiikan käyttäjä ja te lukijatkin sen tiedätte, halusin reilu vuosi sitten blogiuudistusta tehdessäni huomioida myös ne lukijat, jotka eivät pysty tai halua käyttää kosmetiikkaan paljon rahaa. Siksi perustin blogiini Cheap & Chic -kategorian, jonka kaikki jutut ovat olleet huippusuosittuja, erityisesti tämä postaus. Ja nyt tätä kirjoittaessani tuli mieleeni, että minun olisi pitänyt nimetä erikseen Cheap & Chic vuoden parhaat tuotteet! No ensi vuonna sitten.

DSC_8093

4. Hiusturbaani, maailman paras keksintöen todellakaan ymmärrä, miten tämä postaus on noussut suosituimpien joukkoon täysin random-vinkkinä! Muistan kyllä jakaneeni tämän sosiaalisessa mediassa mainostamalla postauksessa olevia kuvia ainoina meikittöminä kuvina minusta. Liekö sitten se syynä suosioon, sillä en jotenkin voi kuvitella, että hiusturbaani aiheuttaisi näin suurta hypeä. Vai mitä tuumitte?

5. Tärkeää asiaa ihonhoidostatämä postaus on syntynyt, kun listasin kirjaani varten yleisimmin ihonhoidossa tehtäviä virheitä sekä oikaisuliikkeitä, joilla ihon kunto paranee. Kirjaan päätyneet listaukset ovat huomattavasti kattavammat, mutta tämä juttu on varmasti yksi blogini luetuimpia sen sisältämien selkeiden tuotevinkkien ansiosta. Postaukseen tuli myös valtavasti ihania kommentteja, joita on aina yhtä ilahduttavaa ja mielenkiintoista lukea, vaikka en ehtisi kaikkiin vastatakaan.

Mikä sinun suosikkipostauksesi oli tältä vuodelta ja toivoisitko jotain erityistä ensi vuodelle?

DSC_0016

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: ,