Beauty

Emäksisen ihonhoidon järjettömyys

Beauty | 24.11.2015 | Katja Kokko

DSC_8093

Useiden kauneusblogien sekä naistenlehtien keskuudessa vallitsee säännöllisin väliajoin järjetön hypetys emäksisen ihonhoidon ympärillä, joka perustuu pelkän suolan käyttöön iholla, eli ihoa ei hoideta millään muilla tuotteilla sen lisäksi.

Suomalainen nainenhan ostaa tämän väitteen yhden tuotteen ihonhoitoihmeestä täysin sitä kyseenalaistamatta, sillä a) se tulee edulliseksi ja b) moni nainen todella kuvittelee tiedonpuutteessaan, että ihonhoito on täyttä rahastusta ja markkinointia. Epäilen tämän johtuvan pitkälti suomalaisten rakkaudesta apteekkikosmetiikkaa ja perusvoiteita kohtaan. Me suomalaisethan rakastamme usein yksinkertaisuutta ja helppoutta – ihonhoitoon panostaminen nähdään helposti turhuutena. Ei ihme, että ajatus yhden tuotteen ihonhoidosta on myyty helposti valtaosalle naisista.

Kosmetologina, ihonhoidon ammattilaisena ja intohimoisesti tietoa aiheesta etsivänä olen pitänyt aina ajatusta emäksisestä ihonhoidosta täysin järjettömänä. Mutta kun naistenlehdet jotain kirjoittavat, useat naiset sekoavat, vaikka ammattilaisena sanoisit mitä. Olen saanut yhteydenottoja toisilta ammattilaisilta, jotka ovat pyytäneet minua tarttumaan aiheeseen ja kirjoittamaan siitä. Olen kuitenkin halunnut odottaa, että minulla on todella painavaa sanottavaa sen tueksi, mitä ihonhoidosta itse ymmärrän.

Lukiessani juttuja emäksisestä ihonhoidosta, johon suositellaan lähes aina pelkän apteekista (ja nykyään myös ekokaupoista) saatavan Meinebasen käyttöä, olen törmännyt kahteen argumenttiin: 1) emäksisen ihonhoidon tavoitteena on muuttaa ihon pH pysyvästi emäksiseksi, jotta iho parantaisi itse itsensä ja 2) ihon emäksisen pH:n erinomaisuutta perustellaan sillä, että lapsiveden pH on emäksinen. Nämä kaksi väittämää ovat järjettömiä.

Omien näkemyksieni tueksi käytän probioottiseen ihonhoitoon pohjautuvan Essen perustajan ja kemistin, Trevor Steyn tutkimaa tietoa ihmisen mikrobeista. Trevor on omistautunut aiheen tutkimukselle vuonna 2008 perustetun The Human Microbiome -projektin parissa (ja jo vuosia ennen projektin perustamista). Palaan tähän aiheeseen vielä syvällisemmin omassa postauksessaan, mutta puhutaan nyt siitä suolasta.

Ollessamme kohdussa emäksisen lapsiveden ympäröimänä emme ole juuri minkäänlaisessa kosketuksessa mikrobeihin ja bakteereihin. (Mikrobit ovat pieniä, yksisoluisia organismeja, jotka sisältävät bakteereja, viruksia ja hiivoja. Ihmiskessa on ainakin kymmenkertaisesti enemmän mikrobeja kuin soluja.) Syntyessämme tähän maailmaan, saamme ensi kosketuksen mikrobeihin äidin emättimen limakalvoista. Ja tadaa, putkahtaessamme maan kamaralle olemme miljardien eri mikrobien ja bakteerien ympäröimiä – sekä hyvien, että huonojen. Ilman niitä koko ekosysteemiämme ei olisi, emmekä selviäsi hengissä. Jos mikrobisen ekosysteemin monimuotoisuus kärsii, yksittäiset mikrobilajit pääsevät valloille ja tuloksena on lähes aina sairaus. Miksi siis haluaisit tuhota niitä? Ympäristöä, jossa elämme, ei voi mitenkään verrata miltei steriiliin kohtuun ja lapsiveteen.

Terveen ihon pH on hapan (3-5,5) ja keho työskentelee jatkuvasti pitääkseen ihon happamana erittämällä maitohappoa. Terveellä iholla vallitsee mikrobien ja hyvien bakteerien monimuotoisuus, jolloin iho on vastustuskykyinen ja kaunis. Kun ihon pH nousee, maitohapon tuotanto hidastuu, mikrobilajien monimuotoisuus häiriintyy, haitalliset mikrobit pääsevät asettumaan ihoon, ihon oma talineritys häiriintyy ja kosteuden haihtuminen lisääntyy. Iho ajautuu piilevään tulehdustilaan. Tämä aiheuttaa mm. atooppista ihottumaa sekä muita ihosairauksia, kuten aknea ja rosaceaa. Lisäksi kollageeni- ja elastiinisäikeet vaurioituvat ja iho voi joutua kierteeseen, jonka tuloksena se ikääntyy ennenaikaisesti – mikrobitasoltaan tasapainoinen iho ikääntyy noin puolet hitaamminen, kuin vaurioitunut ja piilevistä tulehduksista kärsivä iho.

Kerrottakoon tässä välissä, että ensikohtaaminen mikrobien kanssa vaikuttaa ihoomme aikuisuuteen asti: sektiolla syntyneen vauvan iho on totaalisen erilainen, kuin alatiesynnytysvauvalla. Mikrobiomien ero on huomattavan suuri ja Lactobacillus-bakteerien määrä on 20-vuotiaanakin sektiolla syntyneen ihmisen iholla noin kymmenesosa alateitse syntyneen bakteerien määrästä. Sektiolla syntyneet lapset kärsivät useammin mm. atooppisesta ihottumasta.

Ihon pH ja mikrobilajien monimuotoisuus häiriintyy mm. pesuaineista, joista saippua ja vaahtoavat aineet ovat kaikista hulluimpia, kosmetiikan säilöntäaineista (koska ne tuhoavat mikrobeja – osa luonnonkosmetiikan säilyvyyttä parantavista aineista toimii puolestaan hieman eri tavalla, mutta palataan tähänkin myöhemmin.), synteettisistä kemikaaleista, kuten mineraaliöljystä ja vaseliinista, sillä ihon mikrobit eivät saa niistä lainkaan ravintoaineita, mikä häiriinnyttää jälleen mikrobikantaa ja ihon omaa talineritystä sekä emäksisistä aineista, kuten tässä tapauksessa suolasta. Tällöin iho ajautuu piilevään tulehdus- ja stressitilaan ja alttiiksi iho-ongelmille. Miksi haluaisit nostaa ihon pH:n hetkellisesti ja varsinkaan pysyvästi emäksiseksi aiheuttaen iholle piilevän tulehduksen, jonka seurauksena iho voi ikääntyä ennenaikaisesti?

Prosessoitu, epäterveellinen ruoka, alkoholin käyttö ja tupakointi lisäävät kehon happamuutta ja tämmöisessä kehossa sairaudet viihtyvät. Tämän vuoksi keholle on hyväksi ravita sitä myös alkaalisemmalla ravinnolla, joka on yllätys yllätys: mikrobien suhteen monimuotoista ja prosessoimatonta ruokaa eli runsaasti mm. luomuviljeltyjä kasviksia. Kehon ja ihon pH ovat kuitenkin eri asia, eikä niitä tule sekoittaa keskenään.

Miksi hypetetty suola sitten tehoaa joihinkin iho-ongelmiin? Hyvä kysymys, johon myöskään Trevor ei osannut vastata, sillä ainakaan se ei perustu ihon oman immuniteetin vahvistamiseen, ihon mikrobilajien monimuotoisuuden ja hyvien bakteerien ylläpitämiseen, jota halutaan iholla, kuten myös suolistossa, nimenomaan tukea ja kasvattaa. Sitä en kiistä, etteikö homma olisi toiminut joillain, sillä jos oireet katoavat, ne katoavat – mutta samalla katoaa muutakin ihon hyvinvoinnille tärkeää.

Itse olen päätellyt, että suola kuivattaa näppylöitä ja hillitsee talineritystä iholla, jolla talivuoto on voimakkaasti lisääntynyttä. Mutta samalla ihon mikrobien monimuotoisuus kärsii, etenkin, jos tämmöistä hoitoa jatketaan pitkään. Kerran olen törmännyt suolan kohdalla myös argumenttiin, jossa sen sanotaan kiihdyttävän ihon happojen tuotantoa, eli maitohapon tuotantoa (koska iho pyrkii tekemään kaikkensa pysyäkseen happamana). Tämä argumentti kuulostaa jo järjevämmältä, sillä maitohappo kosteuttaa ihoa ja tekee ihosta epäsuotuisan ympristön esimerkiksi aknelle ja ekseemalle. Tällöin iho pysyykin hyvässä kunnossa. Mutta tämäkään ei oikein käy järkeen, sillä esimerkiksi Meinebasea markkinoidaan sillä, että ihon pH muuttuu pysyvästi emäksiseksi.  Ihon pH:n noustessa yli 7:n, maitohapon tuotanto hidastuu, josta mikrobit puolestaan kärsivät.

Kenties suolaa voi käyttää osana ihonhoitoa paksulla, rasvaisella ja epäpuhtaalla iholla hetkellisesti ja kun oireet ovat lakanneet, sen käytöstä luovutaan. En tosin lähde suosittelemaan tämmöistäkään metodia, sillä en näe tällä olevan kauaskantoista hyötyä, kun oireet voi hoitaa myös ihon vastustuskykyä tukemalla.

Tässä näkemykseni emäksisestä ihonhoidosta, joka sai vahvistuksen mikrobien tutkimukselle vuosia omistautuneen asiantuntijan tietämyksen ansiosta.

Onko joku teistä hurahtanut suolan käyttöön kasvojenhoidossa?

DSC_0004

Lähde Trevor Steyn luentomateriaali 23.11.2015 

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , ,