13

Mustikkamehuhuulet

Katja Kokko | 16.5.2015

DSC_0029

Luovan työn haasteita osa tuhat: toivotin teille jo Facebookin puolella hyvää viikonloppua DIY-kauneuseliksiirin reseptin merkeissä ja ilmoitin uppoutuvani loppuviikonlopuksi kirjan pariin. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Valtoimenaan kotiini tulviva auringonvalo inspiroi sujahtamaan joka kesäisiin lempifarkkuihini, uuteen kesätoppiin ja punaamaan huulet uudella, marjaisalla kesäpunalla*, kokeilemaan uutta meikkivoidetta* ja hyödyntämään auringonvaloa myös kuvaamiseen. Rakastan auringonvalon voimakkaita kontrasteja, minusta ne näyttävät kuvissa hauskoilta (vaikka ehkä joku ammattikuvaaja on kuvistani aivan kauhuissaan).

DSC_0043DSC_0056

Löydän siis itseni jälleen kerran puuhastelemassa jonkin aivan muun asian parissa, kuin olin alun perin suunnitellut. Mutta olen sitä mieltä, että inspiraation iskiessä sitä ei vaan kannata jättää käyttämättä, sillä hetket ovat ohikiitäviä. Eikä kirjan kanssa mitään paniikkia ole, vaikka toinen ääripää onkin se, että saan stressin, mikäli olen uppoutunut muuhun puuhasteluun liian pitkäksi aikaa. Nämä taitavat olla niitä tulielementin oireita?

Joten nyt jaan teille tämän kesän marjaisimman huulipunavinkin, jonka jälkeen uppoudun oikeasti kirjoittamaan kirjaa, jotta stressipeikko ei palaa.

DSC_0045DSC_0047DSC_0060

Maailman kauneimman meikkisarjan, Kjaer Weisin*, huulisävytevalikoima täydentyi alkukeväästä kolmella uudella sävyllä: pastellisella ja jäisellä karkkipinkillä Amazed*, kirkkaanpinkillä Rapturella* sekä mustikkamehun värisellä sävyllä Beloved*. Värit ovat syötävän herkullisen näköisiä!

Sain testiini mustikkamehun värisen Belovedin, joka on erittäin tervetullut lisä täydentämään kevään suosikkihuulipunakokoelmaani. Rakastan sen koostumusta, sillä väri on matta ja yhtä aikaa kevyt, mutta intensiivinen. Se saa huulet näyttämään siltä, kuin olisi juonut lasillisen mummon mustikkamehua.

DSC_0031

Toinen kiinnostava kevään meikkiuutuus on Absolutionin Creme du Teint -meikkipohjan vaalea versio*. Meikkipohja on luonnonkosmetiikan nestemäisistä meikkivoiteiden parhaimmistoa, sillä koostumus on ihanan kevyt, peittävyys hyvä ja pinta jää kauniin valoaheijastavaksi. Ja sen tuoksu on aivan ihana!

Aiempi sävy* on kuitenkin sen verran lämmin, että suurimmalle osalle skandinaavisen vaaleista ihoista se sopi vain kesäisin. Uusi light* on puolestaan täydellisen sävyinen, sillä se ei ole myöskään liian vaalea. Jos olet käyttänyt Iroisien BB-voidetta*, on Absolutionin light-versio väriltään Iroisien ja Absolutionin Creme du Teintin medium-sävyn* välistä.

DSC_0039

Creme du Teintissä on myös reilu cocktail antioksidantteja ja ihoa ravitsevia raaka-aineita sekä auringolta suojaavia aineita, mutta voiteen UV-suojakerrointa ei ole testattu, joten sitä ei ole ilmoitettu pakkauksen kyljessä. Hyvän city-suojan se kuitenkin antaa, sillä titaanidioksidi on aivan ainesosaluettelon alkupäässä neljäntenä.

Luonnonkosmetiikan meikkivoiteet ja meikkipohjat eivät todellakaan ole pelkkiä meikkituotteita, vaan hoitavat ihoa koko päivän ajan. Creme du Teint sisältää mm. kirkastavaa ja punoitusta rauhoittavaa italianolkikukkavettä, korjaavaa tamanuöljyä, antioksidanttirikasta vihreää teetä, aloe veraa, jojobaöljyä, ruusunmarjaöljyä, inkivääriuutetta sekä bambun ydintä. Thermos thermophilus mikro-organismi on yksi sen kiinnostavimmista raaka-aineista, sillä tuo merellinen raaka-aine antaa iholle luonnollista suojaa ja vahvistaa ihon omaa vastustuskykyä.

Creme du Teintin päälle sipaisin vielä Kjaer Weisin hattaranväristä Embrace-poskipunaa*, jokapäiväistä luottotuotettani. Mitäs pidätte? Minä rakastan tätä kevätlookia!

Oletteko te kokeilleet jo Kjaer Weisin uusia huulisävytteitä tai Absolutionin Creme du Teintin light-versiota?

DSC_0041

*Affiliate-linkki

Tuotteet saatu testiin maahantuojalta

Kuvat Katja Kokko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Sanna sanoo:

    Ei liity aiheeseen, mutta sulla oli muistaakseni ennen beauty guidessa joku lihasjumeihin tarkoitettu mobilaatin tms. luonnonmukainen vastine. Mikähän se oli?
    Huulipunista olisi kiva saada kuulla arvioita merkeistä, joiden punissa ei ole karmiinia… Kauniita ovat kuvasi kyllä 🙂

  2. Mari Vee sanoo:

    Olin jo varmasti heti ensimmäisenä ostamassa Abson Creme Du Teint light versiota kun luin, että sitä on tullut myyntiin. Rakastan sitä juurikin sen vuoksi, että se rauhoittaa räjähtynyttä ihoani todella hyvin. En tiedä mikä Creme Du Teintin ihanista ainesosista on se joka on niin tehokas ihoni rauhoittaja, mutta tuote on tosiaan ihoa ihanasti hoitava. Ehkä se on kaikkien aineiden ansiota. Alle kun suihkin Mayn kasvoveden ja laitan Mayn Blue Cocoon balsamin ja/tai Youth Dew öljyseerumin niin iho rauhoittuu ihan hetkessä. Tällä hetkellä tuo kombinaatio on ihan lempijuttu iholla päivisin. Pidän Abson Creme Du Teintin light sävystä todella paljon, koska se on tosiaan aavistuksen lämpimämpi vaalea kuin Iroisien BB voide, jota myös rakastan. Myös tuoksu on aivan ihastuttava.

    Noita Kjaer Weisin uusia huulivärisävyjä aluksi hieman vierastin (vaikka pidänkin luumuisista väreistä syksyisin) kun hain itselleni korallista tai otanssia kesäväriä. Pidän noista väreistä, mutta miellän ne loppukesään enemmän ja erityisesti juuri tuo Beloved on varmasti yksi loppukesän vakiovärini. Nyt kuitenkin juuri tuo Beloved tai pinkki Rapture kiinnostaisi kuitenkin jo nyt. Saa nähdä tarttuuko Beloved matkaan kun seuraavan kerran menen ostoksille.

    Tuli mieleen, että olen tosiaan Ayurvedan mukaan eniten Vata, mutta Pittaa on myös melko runsaasti. Olen tutkinut noita kehotyyppejä ja tunnen niissä itseäni paljon. Kiinalaisen lääketieteen osalta en ole päässyt tutustumaan tarkemmin elementteihin enkä ole edes varma onko kaikissa ihmisissä kaikkia ja olisiko hyvä, että ne olisivat jotenkin tasapainossa vai onko niin, että joku tai jotkut ovat niitä hallitsevia elementtejä ja sen mukaan olisi hyvä noudattaa annettuja neuvoja elementin ominaisuuksien mukaan. Tunnistan itsessäni eniten veden ja toiseksi eniten puun elementtejä.

    • Tuotteessa on useita rauhottavia ainesosia, joten lienee kokonaiscocktailin ansiota 🙂 Varmasti italianolkikukkka, vihreä tee, hyvät öljyt ja tuo merellinen ihmeorganismi. Uusi sävy on tosiaan nappi, koska ei ole liian vaaleakaan, jota pelkäsin. Onneksi turhaan.

      Luulen, että nuo muutkin Kjaerin uudet täytyy vielä hankkia, mutta nyt on kyllä huulimeikkikokoelma semmoinen, että voi olla paikallaan harjoittaa hieman itsehillintää. Zuiin uudet lempparini kun ovat edelleen aktiivikäytössä ja kestävät pitkään. Beloved on kuitenkin yksi suosikeistani juuri nyt. Sopivasti erikoinen, eikä liian itsestäänselvä 🙂

      Meissä kaikissa on kaikkia elementtejä, niin ayurvedan kuin kiinalaisenkin lääketieteen mukaan. Mutta tiettyinä aikoina eri elementtien ominaisuudet korostuvat, vaikka yksi elementti onkin se kaikista hallitsevin. Ayurvedan mukaan kehotyyppiin vaikuttaa ikä ja vuodenaika. Esim. pitta-ikä eli aikuisuus alkaa kolmekymppisenä ja vuodenaikojen mukaan tyypit korostuvat, mutta silti pohjalla on aina se yksi hallitsevin. Samoin kiinalaisen lääketieteen mukaan vaikkapa suuren surun tai menetyksen kohdatessa metallielementti korostuu. Itselläni huomaan myös veden ja puun piirteitä hieman, samoin kuluneen vuoden aikana kausia, jolloin metallielementti tuntui omalta, mutta kuten tosiaan lukiessa huomasin, oli tuli se kaikista vahvin ja Deniksen tavattuani hän kyllä sanoi, että olen aivan selvä tuli, tajuan sen kyllä itsekin. Mutta hyvä käydä asiaan perehtyneen ihmisen vastaanotolla, jos epäröi ja haluaa tuoda asioita oikeasti arkeensa ruokavalion kanssa.

  3. Katja, nyt kyllä. Mä tykkään ihan TODELLA erikoisista tuoksuista – luonnonkosmessa ja muutenkin – mutta toi Absolutionin meikkipohja oli niin järkyttävän hajuista, että näyte lensi suoraan roskiin! Olet monesti kirjoittanut ettei luonnonkosmetiikan maailmassa ole tullut vielä vastaan tuoksua mitä inhoaisit, nyt mä uskon sua. 😀

    • Mitäs ihmettä? Olen VARMA, että sun näyte on pilaantunut! 😀 Siis tuo voidehan ei voi kuuna päivänä tuoksua pahalle! Siitä tulee jopa olo, että siinä olisi jotain ihanaa kookoksen tuoksuista hajustetta. Tuoksu ei ole mitenkään vahva, mausteinen tai pistävä, vaan pehmeä, makea ja raikas yhtä aikaa. Tietysti meidän nenät aistii tuoksuja yksilöllisellä tavalla, mutta on kyllä ihan todella hassua, ettei tykkäisi tästä! Jollei sitten inhoa kinuskia ja kookosta, sitten voin jotenkin ymmärtää 😀 Mutta kun ei se ole ällömakeakaan! Tässä tuotteessa yksi parhaista asioista on juuri tuoksu, joten tämä on kyllä OUTOA! Lauantai-iltani mullistavin asia, nyt en voi kuin nuuhkia voidetta ja koittaa aistia siitä jotain muutakin järkyttävää kuin järkyttävän hyvää 😀

  4. Mari Vee sanoo:

    Kiitos Katja vinkeistäsi Ayurvedan ja kiinalaisen lääketieteen suhteen. Ayurvedasta olen aikoinaan lukenut jonkun verran kun teini-ikäisenä kiinnosti, mutta kun tuli kaikenlaisia suuria elämänmuutoksia suruineen ja järkytyksineen niin tutkiminen jäi ja sitten tuli arjen kiireet ja oravanpyörät. Olet kyllä oikeassa siinä, että eri aikoina ja eri ikäisinä sekä eri vuodenaikoina korostuu erilaiset asiat, mutta pohjalla on joku hallitsevin tyyppi. Ja niinhän se onkin eli lapsena ja teininäkin olen ollut paljon rauhallisempi ja hitaampi ja vasta aikuisiällä olen muuttunut nopeammaksi ja tietynlainen levottomuus sekä lyhytpinnaisuus on tullut pysyväksi osaksi itseäni enemmän kuin ennen. Astrologiastahan olen ollut myös kiinnostunut jo pienestä asti, koska huomasin olenvani hyvin paljon aurinkomerkkini Kalojen kaltainen niin tutustuin myös kuumerkkiin ja nousevaan merkkiin jne jne. Kaikenlainen tutkiminen on minusta todella kiehtovaa ja varsinkin sellaisten asioiden tutkiminen jotka auttavat oman itsensä hyväksymiseen ja auttamiseen sekä ymmärtämiseen.

    Ja mitä tulee Cazin kommenttiin Creme du teintin tuoksusta niin tuote on melko varmasti pilalla, koska en itsekään saa tuotteen tuoksusta mitenkään päin mitään huonoa. Minusta tuoksu on sellainen ihanan täyteläinen ja miellyttävä. Ei liian voimakas eli mielestäni sopii myös tuoksuherkille, koska ei kuitenkaan jää liikaa tuoksumaan iholle.

  5. NinaS sanoo:

    Sulla on ihana blogi mutta jostain syystä nyt kun oot siirtynyt kauneuden ja terveyden alaisuuteen, niin mulla on ollut todellisia vaikeuksia päästä tänne. Mitkään suorat linkit esim. facesta ei ole toimineet. Nyt pääsin ekaa kertaa tänne muutoksen jälkeen ja tein sen kiertoteitse. En päässyt siis nytkään linkistä heti tälle sivulle, vaan oli pakko käydä ensin etusivun kautta. Aattelin vaan kertoa, jos tämä on jotain mitä voi siellä päässä säätää. Koska eihän tää erityisen kiva juttu ole. Mulle tosin vain hidaste, ei varsinainen este. 🙂

    • Kaikki linkit Facebookista näyttäisivät toimivan normaalisti. Tämä postaus oli ainoa poikkeus johtuen siitä, että muutin linkin nimeä Facebookissa jakamisen jälkeen, jolloin se ei luonnollisesti toimi, mutta lisäsin ks. postauksen kommentteihin FB:ssa toimivan linkin. K&T ei vaikuta mitenkään blogini linkkeihin tai osoitteisiin. Laita toki tietoa jos löydät muita viallisia linkkejä, niin katson mistä on kyse.

  6. Laurasofiaxx sanoo:

    Hei! Tilasin sulta tosiaan jokunen kuukausi sitten Personal Beauty Guiden ja iho parani tuotteiden avulla (Sukin puhdistava seerumi oli varmaan pääosassa, harmi vain että seerumi oli erittäin kallis pullon kokoon nähden) aivan silmissä, mutta tähän luonnonkosmetiikkaan siirtymisen jälkeen mulle alkoi nenän ympärys punoittamaan sekä keräämään pientä röpelöä. Mistäköhän tämä voisi johtua? Olen yrittänyt vähän muokkailla ihonhoitorutiineja, josko tuo ongelma voisi johtua esimerkiksi ylihoitamisesta mutta ei sekään tahdo oikein auttaa. Kiitos jo näin etukäteen 🙂

    • Kevät on aikaa, jolloin iho voi räjähdellä monen eri asian summana ja voi mennä ohi kesän kynnyksellä. Ns. ylihoitaminen vaatii yleenä liian vahvan puhdistusaineen ja rasitusta ihon omalle suojakelmulle ja esimerkiksi voimakasta hankausta, mutta iho voi reagoida myös johonkin raaka-aineeseen. Suosittelen mahdollisimman hellävaraista puhdistusainetta, jossa ei ole lainkaan surfaktantteja, eli puhdistusmaito ja -öljy ovat parhaita. Sukin Bio-Brightening serum rauhoittaa esim. rosaceaa ja erilaisia ihottumia, myös Juice Beautyn Soothing Serum on samantyyppinen, mutta Suki on vielä rauhoittavampi. Mayn Blue Cocoon on loistava ärtyneelle iholle myös. Voisit laittaa minulle sähköpostia suoraan, neuvon mielellään sitä kautta asiakkaita, jotka ovat Beauty Guiden ostaneet. 🙂

  7. Sä olet varmasti oikeassa pilaantumisesta, nimittäin mitään pehmeää, makeaa ja raikasta siinä tuoksussa ei ollut. 😡

    • Emmi/Jolie shop sanoo:

      Kuulostaa minunkin korvaani nyt siltä, että saamasi näyte ei ole ollut valitettavasti aivan priimakuntoinen. Creme de Teintin tuoksu on makea ja pehmeän miellyttävä, juuri kuten Katja kuvailikin. Olet tervetullut meille Jolie shopiin tuoksuttelemaan voidetta ja toki saat sitä halutessasi myös matkaan mukaan, jotta pääset testailemaan miltä näyttää kasvoilla. Voit myös olla yhteyksissä meihin info(at)jolie.fi, niin voimme lähettää sinulle uuden testerin 🙂