8

Decolteen ja rintojen hoito – 5x tehotuote

Katja Kokko | 29.5.2018

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Käsi ylös kuinka moni teistä hoitaa säännöllisesti decolteen ja rintojen ihoa? Veikkaan, että tällä kertaa kovin moni tassu ei nouse pystyyn – tai ainakaan yhtä moni kuin kasvoveden kohdalla. Toivoisin, että olisin kosmetologina ymmärtänyt decolteen ja rintojen hoidon tärkeyden paljon nuorempana enkä alkanut panostaa siihen vasta sitten, kun ennenaikaisen vanhenemisen merkit ovat jo selkeät. Mutta toisaalta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja ainakin olen saanut jälleen kerran kokea ihonhoidon tehot ja tulokset omalla hipiälläni.

Decolteeni iho on päässyt vuosia sitten palamaan pariin otteeseen sen lisäksi, että decoltee on muutenkin aurinkovaurioille herkkä ihoalue. Omalla ihollani on pitkät pystysuorat juonteet molemmin puolin decolteeta ja jos olen auringossa pitkiä aikoja, koko decolteen iholle ilmestyy runsaasti pieniä ryppyjä. Tämän vuoksi panostan ekstrapaljon decolteen ihon hoitoon kesäisin, koska siten saan pidettyä rypyt poissa tai siloittumaan hetkessä.

Olen kuitenkin laiminlyönyt decolteen ja rintojen ihon hoitoa kaikkina muina vuodenaikoina. Toki olen käyttänyt vartalovoidetta ja öljyä koko kropalle, mutta decoltee ja rinnat eivät todellakaan ole saaneet osakseen erityishuomiota ja monesti vartalovoidekin on tullut lähes hutaistua niille. Mutta miettikääpä kuinka monta päivää koko elämän ajan naiset verhoavat rintansa rintsikoihin? (Minulle ilman rintsikoita oleminen ei ole vaihtoehto.) Ja kuinka monta päivää vuodessa decolteen iho on verhottuna vaatteisiin? Ei mikään ihme, että iho pääsee kurpsahtamaan, koska se on piilossa vaatteiden alla paitsi kesällä, jolloin iho saa yhtäkkiä lähes yliannostuksen aurinkoa.

Muistatte varmaan, että minulla oli vuodenvaihteessa Teneriffalla käytössäni Absolutionin vartalotuotteet, joihin kuuluu myös vartaloseerumi. Reissun jälkeen aloin käyttämään vartaloseerumia decolteeni iholle, koska se sisältää hyviä raaka-aineita ihon kirkastamiseen ja kiinteyttämiseen, kuten päivänkakkaraa, kurkkua, variksenmarjaa ja bambunversoa. Jossain kohtaa kevättä tajusin yhtäkkiä, että decolteeni iho oli silminnähden kirkastunut ja siloittunut. Pitkät juonteet erottuvat edelleen, eivätkä ne siitä varmasti täysin pois lähdekään, mutta ne olivat madaltuneet selkeästi. Lisäksi koko decolteen ihon väri oli muuttunut heleämmäksi ja iho tuntui todella sileältä, kun ennen se oli hieman röpelöinen. Keväällä tein puolestaan blogiin juttua Haut-Segalan vartaloöljyistä (jotka ovat btw aivan huippuja) ja tutustuin samalla sarjan Beauty Bust rintaöljyyn, mikä olikin aivan täydellinen kombinaatio yhdessä Absolutionin seerumin kanssa.

Kasvoille tarkoitettuja seerumeita ei viitsisi decolteen iholle lotrata pienien pakkauskokojen vuoksi, mutta decolteen iholle ja rinnoille on puolestaan Suomessa todella huonosti saatavilla omia tuotteita, mikä johtuu siitä etteivät suomalaiset panosta rintojen ja decolteen ihon hoitoon samalla tavalla kuin vaikkapa Ranskassa. Absolutionin seerumin loputtua löysinkin täydellisen tuotekonseptin decolteen iholle: korealaisen kosmetiikan boosterit. Ne on tyypillisesti pakattu tavanomaisia seerumeita isompiin pulloihin ja ovat koostumukseltaan hoitonesteen ja seerumin välistä – täydellisiä decolteen ihon kosteuttamiseen. Lisäksi korealaiselle kosmetiikalle tyypilliseen tapaan tehoaineista löytyy kirkastavia, pigmenttihäiriöitä hoitavia ja kiinteyttäviä aineita – napakymppi decolteelle, joka kärsii helposti aurinkovaurioista.

Tilasin pari kuukautta sitten jenkkiläisestä Glow Recipestä korealaista Blossom Jeju -sarjaa (jonka kaikki tuotteet eivät ole luonnonkosmetiikkaa ja tajusin myös tuotteet saatuani ettei pakkausten lasi ole kierrätettävää), jonka kirkastava Pink Camellia Blooming Vitamin Radiance Booster on aivan täydellinen decolteen hoitoon. Boosterin avainraaka-aineena toimii kamelian kukka-uute, jota pidetään geishojen posliini-ihon salaisuutena sekä niasiiniamidi eli B3-vitamiini, joka on puolestaan yksi yleisin raaka-aine korealaisessa kosmetiikassa pigmenttiläiskien hoitoon. Näiden lisäksi boosteri on pakattu täyteen kirkastavia ja siloittavia aineita: lakritsinjuurta, omenaa, mustikkaa, gotu kolaa, adenosiinia ja merileviä sekä kosteuttavaa ja juonteita madaltavaa hyaluronihappoa. Kuinka harmi ettei Blossom Jeju täytä aivan täysin luonnonkosmetiikan kriteerejä kaikkien tuotteiden ja pakkausten osalta, sillä tässä olisi todella kaunis, hyväntuoksuinen ja tehokas korealainen sarja!

Naturelleen keväällä rantautuneen YÜLIn valikoimasta löytyy puolestaan Ambrosia Beauty Nectar, joka on koostumukseltaan tismalleen boosterimainen ja vaikutuksiltaan myös decolteelle aivan nappi. Tuote on kylläkin ylellisen hintainen, mutta 50 ml pakkauskoko on tavanomaista seerumia reilumpi. Boosterimainen koostumus on todella riittoisa ja tuotetta testatessa levitinkin sen automaattisesti myös decolteen iholle. Ambrosia on tämän joukon cosmeceutical-tehopommi ja tätä suosittelisin decolteelle, joka on veltostunut ja rypistynyt. Seerumi sisältää mm. kahden eri molekyylikoon hyaluronihappoa, EGF luonnollista kasvutekijää ja astaksantiinia. Voit lukea lisää Ambrosian next level -raaka-aineista tästä bloggauksesta.

Seerumin lisäksi decolteen iholle kannattaa käyttää rintaöljyä.  Sen käyttö on suositeltavaa varsinkin isorintaisille, ikääntyvälle iholle ja imetyksen lopettamisen jälkeen, jotta rintojen iho pysyy kiinteänä ja napakkana. Toki varsinaisen rintaöljyn sijasta voi käyttää myös vaikkapa ruusunmarjaöljyä (runsaasti A-vitamiinia, omegoita ja antioksidantteja), arganöljyä tai kaktusviikunaöljyä (kummassakin erityisen paljon E-vitamiinia sekä omegoita), jotka auttavat häivyttämään ikääntymisen merkkejä sekä kiinteyttävät ja kirkastavat ihoa.

Varsinaiset rintaöljyt sisältävät kuitenkin erityisen hyviä tehoaineita juuri rintojen iholle, joista suosituin on päivänkakkarauute etenkin ranskalaisissa tuotteissa. Päivänkakkarauute ehkäisee pigmenttiläiskien syntymistä, vaalentaa ja kirkastaa jo syntyneitä läiskiä ja auttaa pitämään rinnat kiinteitä sekä napakoittaa rintojen ihoa. Haut-Segalan Beauty Bust Oil sisältää päivänkakkarauutteen lisäksi kaktusviikunaa, ginseng-juurta ja mandariinin sekä kistuksen eteerisisiä öljyjä. Kaktusviikunassa on runsaasti E-vitamiinia, joka tukee solumuodostusta ja uudistaa sekä kiinteyttää ihoa. Päivänkakkara ja kaktusviikuna toimivat yhdessä erinomaisesti ihoa kiinteyttäen ja uudistaen sekä ehkäisten rintojen ihon veltostumista. Ginseng-juuri kirkastaa ja kiinteyttää ihoa. Mandariinin ja kistuksen eteeriset öljyt hoitavat arpia, siloittavat ihoa ja tehostavat mikroverenkiertoa.

Haut-Segalan Beauty Bust Oilin lisäksi Neal’s Yard Remediesin Wild Rose Beauty Balm on ollut jo vuosia luottotuotteeni decolteen iholle korjaamaan aurinkovaurioita (mutta jatkossa käyttö ei rajoitu enää kesään). Villiruusibalsami on ensinnäkin todella riittoisaa ja lisäksi se sisältää erittäin hyvät raaka-aineet ikääntymisen merkkien ja ryppyjen hoitamiseen. Balmin pohjana toimii villiruusunmarjansiemenöljy, joka sisältää runsaasti omega 3-, 6- ja 9-rasvahappoja, jotka toimivat solukalvojen rakennusaineina, siloittavat ja pehmittävät ihoa. Lisäksi ruusunmarjansiemenöljyssä on runsaasti betakaroteenia ja lykopeenia, jotka korjaavat aurinkovaurioita ja häivyttävät ikääntymisen merkkejä. Ruusunmarjaöljyä tehostavat hampunsiemenöljy, jojobaöljy, purasruohonsiemenöljyä ja sheavoi sekä geraniumin, frankinsensin, palmarosan ja patsulin eteeriset öljyt, jotka siloittavat ja korjaavat ihoa.

Pakko myös vinkata ranskalaisesta Melvitasta, jolta löytyy rintojen ja decolteen ihon hoitoon tarkoitettu Organic Bust Gel Cream. Se sisältää mm. päivänkakkarauutetta sekä kiinteyttävää kigeliauutetta. Harmi vaan ettei kyseistä tuotetta saa Suomesta, mutta merkin omasta verkkokaupasta sitä voi tilata.

Jos olet laiminlyönyt decolteen ja rintojen ihon hoidon, suosittelen tekemään korjausliikkeen välittömästi. Muista myös suojata decoltee hyvin auringolta, käytä iholle lempein ottein vartalokuorintaa tai mekaanista kasvokuorintaa kerran viikossa sekä seerumia ja öljyä päivittäin. Rintojen ihon voi kuoria vartalokuorinnalla tai kuivaharjata (parhaat vinkit kuivaharjaukseen löydät tästä bloggauksesta). Hiero iholle sen jälkeen vartalovoide ja rintaöljy.

Harva suomalainen kauneushoitola tekee varsinaisia decolteen ja rintojen hoitoja, mutta Ihohoitola Lupauksen hoitomenusta löytyy holistinen selkähieronta sekä decolteehoito – taidanpa varata ajan!

No niin, tunnustakaa: hoidatteko decolteen ja rintojen ihoa?

Kuvat Katja Kokko

/ / / / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Mulla on käytössä HAUT-SÉGALA Beauty Bust Oil. Alle suihkin kasvovettä ja öljyn hieron siihen päälle. Nyt käytössä saman sarjan ruusuvesi. Ja ihania ovat. Käytössä myös samasta sarjasta vartaloöljy selluliitin ”tappoon” mitä enemmän on tullut ikää sitä enemmän tykkään lotrata vartalotuotteita.

  2. EvaDo sanoo:

    Apua! Hoidan varmaan omaani ihan väärin, kaikki mitä ei mahdu kasvoille menee dekolteelle + aurinkovoide aina näin kesäisin. Rintoihin käytän essen vartalovoidetta tai patykan almond flower + huile de oilia, sitten ihoani kuorin eco by sonya kintaalla. Rinnat mieluiten verhoan silkkisiin rintaliiveihin.

    • No tuskinpa ihan väärit hoidat, jos kuitenkin jotain käytät decolteelle. Mutta kyllä vaikutus on aivan eri, kun vaihtaa vartalovoiteen esim. tuollaiseen seerumiin 🙂

  3. Ulpu sanoo:

    Joo-o, kyllähän tuo rintojen/decolten hoito on jäänyt vähän retuperälle… Täytyisi skarpata. Näin pienirintaisena sitä ei ehkä tule niin panostettua, vaikkeihan se hoitaminen koosta pitäisi kiinni olla. Vartalovoiteella rasvaan, mulla ei ole erikseen rintatuotteita. Rintaöljy voisi olla jees.

    Oon miettinyt, että ois kiva kuulla millaisia alusvaatteita suosit, onko niissä jokin ekologisempi sarja käytössä? Onko sellaista edes?

    • Mulla ei ole mitään varsinaisesti ekologisia alusvaatteita. Käytän pääosin pitsisiä, La Perlan ja Chantellen rintsikoita, mihin syynä on mun harvinainen koko.

  4. Emmi sanoo:

    Rintojen hoito olisi todella tarpeen, koska raskaudet ja imetykset… Onko sinulla tietoa soveltuuko joku tuotteista käytettäväksi imetyksen aikana?

    • Imetyksen aikana käyttäisin itse vain mahdollisimman simppeleitä tuotteita, näistä en valitettavasti mitään. Kokeile esim. Pure Papayan Renew Creamia tai NYR:n Mother’s Balmia.