Beauty

Genuine Beauty Guide: heinäkuun suosikit

Beauty | 2.8.2015 | Katja Kokko

DSC_0972

Kirjan käsikirjoitus on nyt tuikkastu kustantajan syliin, lapsi putkautettu maailmalle. Yhdeksän kuukautta siihen meni. Ja välijuhlatkin on juhlittu, tänään toivutaankin niistä.

Helteet jäivät unelmaksi heinäkuussa, joten rusketuksen suhteen on saanut turvautua purkkiin. Suosikki-itseruskettavani loputtua en ole löytänyt tilalle vielä yhtä hyvää korvaajaa. Täytynee laajentaa etsintöjä Suomen rajojen ulkopuolelle.

Heinäkuun suosikkituotteissa ei ole tällä kertaa yhtäkään kasvojenhoitotuotetta. Olen nimittäin käyttänyt koko heinäkuun erästä uutta ihonhoitosarjaa, jonka paljastan teille vasta myöhemmin. Lisäksi ahkerassa käytössä ovat olleet kirjaani päätyneet reseptit. Vartalo-, hius- ja meikkituotteista löytyy kuitenkin muutama tuote, joiden kanssa muodostui symbioosi heinäkuussa:

The Organic Pharmacy Tan Accelerator

En olisi kuuna päivänä uskonut, että voisin rakastua tämmöiseen instant-rusketusvoiteeseen! Olen aina ajatellut, että nehän vain sotkevat. Katinkontit, tämä pronssinhohtoinen voide on heinäkuun ykkössuosikki ja pelastukseni, kun hyvää itseruskettavaa ei ole saatavilla! Käytän tätä voidetta ainoastaan sääriin. Väri on todella kaunis ja jättää iholle aivan mielettömän kauniin, mutta todella luonnollisen kuullon. Voiteen sisältämä beetakaroteeni auttaa aktivoimaan ihon melaniinintuotantoa ja ruskettumaan paremmin. No siitä ei nyt sattuneesta syystä ole kokemusta, mutta paljaat sääreni eivät näe päivänvaloa ilman pronssivoidekäsittelyä.

May Lindstrom The Good Stuff

May Lindstrom kutsuu kaakaontuoksuista kultahippuöljyä alusvaatteiksi ilman kangasta. Paremmin ei tätä ylellistä, maailmankaikkeuden jumalaisimman tuoksuista vartaloöljyä voisi enää kuvailla. Hyvää kamaa, nimensä mukaisesti. Kultahiput ovat juuri sopivan pieniä ja huomaamattomia, mutta aina valeltuani sääreni tällä, joku huomauttaa, miten hyvältä ihoni näyttää.

John Masters Organics Rosemary & Peppermint Hoitoaine

Suosikkihoitoaineeni on tähän saakka ollut Rahuan tuuheuttava hoitoaine. Sen loputtua päätin kuitenkin vaihteeksi ostaa John Masters Organicsia. Pähkäilin tovin olisiko rosmariini-piparminttu hoitoaine liian kevyttä valtavalle kuontalolleni, mutta onneksi annoin sille mahdollisuuden, nimittäin rakastuin! Seuraavaksi aion kokeilla sarjan piparminttu-mesiangervo shampoota, sillä kaikki mikä viilentää päänahkaa, on ihanaa. Näköjään hiustenhoitotuotteissa minun on vaikea pysyä yksissä suosikeissa! Päänahasta puheenollen: hiuspohjani kutina on muuten lakannut kynsilakkojen poistamisen jälkeen.

RMS Beauty Lip2Cheek sävy Curious

Rakastuin RMS Beautyn kirkkaanoranssiin Lip2Cheek nappiin välittömästi kokeiltuani sitä kesämeikkilookiini. Siitä päivästä lähtien tämä on ollut luottoposkipunani ja huulisävytteeni koko heinäkuun ajan ja rakkaussuhde näyttäisi jatkuvan vielä elokuussakin.

RMS Beauty Eye Polish sävy Solar

Kesämeikkilookin myötä löytyi myös uusi luottoluomiväri. RMS Beautyn voidemaisten luomivärien pronssinhohtoinen Solar on  täydellinen väri sellaisenaan tai puuterimaisten luomivärien alla. Käytössä myöskin joka ikinen päivä.

Löytyykö listalta teidän suosikkejanne?

Linkit ovat affiliate-linkkejä

Kuva Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,