4

Luovat jälkipuinnit ja synttäriarvonnan voittaja

Katja Kokko | 5.8.2015

DSC_0093

Suokaa anteeksi pieni radiohiljaisuus – viime päivinä on ollut melko intensiivinen aikataulu (näiden päivien aikana mielessäni on muhinut myös paljon blogi-inspiraatioita tuleville kuukausille)!

Kuten kerroinkin, luovutin kirjan käsikirjoituksen kustantajalle viime lauantaina, mutta työ kirjan suhteen ei suinkaan loppunut siihen, vaikka tämä olikin minulle henkisesti kenties suurin etappi. Nyt on ihanaa saada työskennelllä projektissa muidenkin ihmisten kanssa – mm. valokuvaajan, taittajan ja kustannustoimittajan. Kyllähän opusta onkin jo yksin pakerrettu. Hmmm, voisin kuvitella romaanikirjailijoiden olevan melkoisia erakoita?

DSC_0137

Kirjan synnyttämisprosessi sujui kaiken kaikkiaan todella kevyesti. Jopa niin kevyesti, että aloin epäillä itseäni. Toki voin luetella vaikka kahden käden sormilla myös kohtaamiani haasteita, mutta pikku haasteet kuuluvat mihin tahansa prosessiin ja osaan aina luottaa niiden ratkeavan – osan jopa itsestään.

Suurimman haasteen muodosti kuitenkin ihan oma pikku mieleni. Satuin nimittäin pari kuukautta sitten lukemaan kahden esikoiskirjailijan bloggaukset omien teostensa syntyprosessista. Molemmat olivat synnyttäneet pienokaistaan yön pikkutunteina ja bloggauksista sai semmoisen käsityksen, että verta, hikeä ja kyyneleitä oli vuodatettu useaan otteeseen.

Aloin välittömästi tuntemaan itseni patalaiskaksi sluibailijaksi ja epäillä, että olen taatusti tehnyt oman teokseni puolihuolimattomasti vasemmalla kädellä, kun en ole valvonut sen vuoksi yhtäkään yötä (päinvastoin: nukkunut makoisasti) tai panikoinut oikeastaan missään vaiheessa aikatauluni suhteen.

DSC_0084

En ole stressannut, mutta mieleni on väittänyt, että kyllä pitää stressata ja istua kirjoittamassa 24/7! Voin nimittäin vannoa, että yksikään lause kirjaan ei ole syntynyt väkisin tai vastahakoisesti. Olen kirjoittanut vain ja ainoastaan silloin, kun olen tuntenut, että teksti virtaa mukavasti. Muina aikoina olen antanut ideoiden muhia mielessäni ja olen putkauttanut ne ulos hetkellä, joka on tuntunut sopivalta.

Kun sitten eräänä päivänä deadlinen kynnyksellä murehdin ääneen ystävälleni, että olenkohan varmasti tehnyt kaiken kunnolla, sillä kaikki on sujunut niin kevyesti, hän totesi minulle, että minähän teen niinkuin puhun! Hassua, miten usein sitä tarvitsee tuollaisen muistutuksen joltain ulkopuoliselta. Totta tosiaan. Olen toteuttanut koko kirjani juuri niin, miten neuvoisin kenelle tahansa ystävälleni tai ulkopuoliselle, sillä sanat väkisin, pakko, kirjoittaminen ja luovuus kun eivät oikein soundaa yhteen.

Ja aina, siis ihan aina löytyy kuitenkin jotain, mitä vielä hioisi, täydentäisi tai tekisi toisin. Mutta kyllä nyt oli aika luovuttaa lapsi eteenpäin, sillä loputtomiin hiomisessakaan ei ole yhtikäs mitään järkeä. Ja editointihan jatkuu silti edelleen.

DSC_0011-2

Kirjan syntyprosessi oli myös minulle henkisesti uudelleen syntymisprosessi. Haastavinta oli aluksi tuoda oma ääni kuuluviin. Koitin nimittäin hiljentää sen. Kuulostaa joltain muulta, kuin olen (todella fiksua). Toisaalta oli myös paljon asiatekstiä tuotettavana, jonka halusin vain saada ulos ennen, kuin laittaisin kaiken uuteen uskoon ja alkaisin värittää tekstiä. Silloin ei juuri omaa ääntään edes mieti, kun paukuttaa vaan menemään. Vasta, kun kirjan oikolukenut ystäväni huomautti minulle ääneni puuttumisesta, tajusin päästää itseni täysin valloilleen. Tuolla hetkellä koko prosessi sai uuden käänteen ja ulottuvuudeen ja kirjoittaminen alkoi sujua suorastaan mehukkaasti.

Kuinka usein sitä koittaakaan kuulostaa tai näyttää joltain muulta, kuin mitä oikeasti on ja pitää omaa tapaansa täysin idioottina? Opinkin siis kirjan myötä rakastumaan uudelleen itseeni ja siihen tapaan ja tyyliin, joka on aidosti minua, niin kuin tämä blogi. Pieni itsekriittisyys on toki aina tervettä, sillä se kertoo myös nöyryydestä, halusta kehittyä ja olla aidosti luova.

DSC_0934

Tämän postauksen tarkoitus oli siis oikeasti julistaa synttäriarvonnan voittaja, mutta ajatuksen virta tuottikin nyt vielä kirjan tähän astiset jälkipuinnit.

Mutta asiaan: synttäripostaukseen tuli 320 kommenttia! Minun blogihistoriani aikana se on ennätys. (No oli tosin palkintokin niin huikea, että olisin kyllä itsekin osallistunut!)

Kiitos siis kaikille teille ihanille siellä ruudun takana ja maailman lämpimin virtuaalihalaus! Ilman teitä ei olisi koko blogia! Varmasti palkinto pisti teroittamaan aivonystyröitä ja sai runosuonen sykkimään, mutta minulla ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö jokainen kommentti olisi ollut kirjoitettu täydestä sydämestä.

Mahtavaa, miten joukkoonne mahtuu aivan uusia lukijoita, jotka ovat löytäneet tiensä tänne Kauneus & Terveys -median myötä, viime syksynä Anna&Ellit-sivustolle kirjoittamieni artikkelien kautta sekä edellisten blogieni mukana. Joukossa oli ihan uskomattoman yksityiskohtaisia muistoja ensimmäisestä blogistani, kun kirjoitin vielä Bloggerissa! Käsittämätöntä, että joku teistä muistaa tämmöisiä juttuja!

Ja entäs sitten se, kuinka moni teistä on alkanut käyttää säännöllisesti kasvovettä kasvovesisaarnani myötä tai siirtynyt luonnonkosmetiikkaan innoittamanani! Ja se, että ihonhoito onkin alettu näkemään pakollisen ja tylsän kasvojen pesun sijasta itsensä hemmotteluna, nautintona ja arjen luksuksena! Mahtavaa!

DSC_0957

Kehujen, kannustusten ja kauniiden sanojen määrä oli aivan häkellyttävä ja huomasin jopa lukevani niitä hieman kainostellen  – oikein suomalainen perisynti, kun tulee paljon kehuja ja kiitoksia! Tämän seurauksena päätin, että ennen voittajan arvontaa luen joka ikisen kommentin vielä kertaalleen läpi ja otan vastaan nämä ihanat sanat, jotka minulle on haluttu sanoa. Saakutti, itkuhan siinä herkkiksellä tuli.

Synttäriarvonnan voittajaksi osui nimimerkki Sirpa seuraavalla kommentillaan:

”Ihonhoidon runsaudensarvi, tämä sanapari kuvastaa mielestäni blogiasi erittäin hyvin.

Olen suhteellisen uusi lukija, lukukuukausia takana muistaakseni kolme. Blogin taisin löytää aivan umpimähkään verkossa surffatessani, hyvä kun löysin. Ensiksi olin, kyllä, hiukan skeptinen, mutta päätin kokeilla muutamia tuotteita, innostuksestasi innostuneena ja kläps, satimeen jäin. 

Muutamasta tuotteesta, joita olen kokemuksiesi perusteella päättänyt kokeilla, on myös jäänyt lempituotteikseni ja kyllä, blogisi kautta minusta tuli luonnonkosmetiikan suuri ystävä, ennestään tuotteista ei ollut yhtään kokemusta. Kauneus & ihonhoitoblogeja lukiessaan tulee toisinaan hoh-hoijakkaa olo, tämä on erilainen, mukaansatempaava ja erittäin lennokkaasti ja innokkaasti rakennettu. Blogin lukemisesta on tullut suklistiholistin painajainen, pitää käydä välillä kurkkaamassa (maistelemassa), vaikka tiedän, ettei kokonaista suklaalevyäkään saa syödä kerralla. Jatka samaan malliin!”

Olen kontaktoinut voittajan ja kosmetiikkapamaus lähtee postipojan matkaan tuota pikaa.

Vielä kerran kiitos teille kaikille kommenteistanne ja onnitteluista! Toivon tämän seuraavan blogivuoden tuovan mukanaan huikeita juttuja teidän ja itseni iloksi! Toivottavasti mahdollisimman moni intoutuu kommentoimaan useamminkin ennen ensi vuoden synttäreitä!

Ja hei, uutiskirjeen olenkin lähettänyt sen olemassaolon aikana vain kahdesti. Osa kommentoijista siis ihmetteli, kun kirjettä ei ole kuulunut. Otin siihenkin pikku tuumaustauon – seuraava kirje kolahtaa luukuistanne lähipäivinä!

DSC_0963

Kuvat Katja Kokko

/ / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. tiita sanoo:

    Ooo, onnea Sirpalle!

    Mullakin on ehkä (lähivuosina) edessä eräs kirjaproggis, joten todella mielelläni luen sun vaiheiluja ja fiiliksiä. Gradusta muistan hyvin, kuinka olisin halunnut ”tappaa” oman selkokielisen tyylini ja kuorruttaa räpellyksen hienolta kuulostavaan tiedehuttuun. Onneksi ymmärsin lopulta, että ehkä tyylini on vahvuuteni ja ainakin tulevaisuudessa sille leimallinen selittävyys hyödyllinen taito.

    • Uuuh, hienolta kuulostava tiedehuttu on niiiin raskasta luettavaa! Ei mikään ihme, että kärsinkin opiskeluaikoinani narkoleptisista oireista aina oppikirjat avattuani ennen tenttejä!

  2. Mari Vee sanoo:

    Onnea voittajalle! Mahdat olla ihan fiilikissä, ihanaa!

    Tuo lauseesi ”Kuinka usein sitä koittaakaan kuulostaa tai näyttää joltain muulta, kuin mitä oikeasti on ja pitää omaa tapaansa täysin idioottina?” kolahtaa täysin. Olen huomannut, että annan puolivahingossa väärää kuvaa monesti itsestäni ja ehkä jopa vähän häpeän omaa minääni välillä. Ja se jos mikä on aivan typerää. Toki tietynlainen nöyryys on tärkeää eikä saa ylpistyä liikaa, mutta olen jo vuosien ajan lakaissut maton alle oman minäni ja tarpeeni ja tapani toimia ja mukautunut aina sellaiseksi Mariksi, joka sopii tilanteeseen. Yritän tayttää muiden odotuksia liikaakin, mutta nykyisin olen joutunut ehkä onnekseni vetäytymään paristakin asiasta, jota en pysty tekemään, koska ahdistus kasvanut liian suureksi. Asiat ovat olleet sinänsä mitättömiä, mutta kehoni ja mieleni on sitä mieltä, että tee päätös kerrankin niin, että kuuntelet itseäsi. Ja kun olen kysynyt itseltäni tuntuuko asioiden tekeminen mielekkäältä vai ei ja tuottaako tekeminen pidemmän päälle stressiä ja ahdistusta niin vastaus oli lopulta helppo enkä ottanut asioita hoitaakseni vaan kieltäydyin kerrankin vaikka monet pitivät päätöstäni varmaan hulluna. En vaan tällä hetkellä kykene hoitamaan liian ahdistavia asioita vaan mielummin hoidan vähän haavoja ja yritän tehdä oloni vakaammaksi ja tehdä asioita joista nauttii ja jotka eivät tuo ylitsepääsemätöntä ahdistusta. Toki en voi valita vaan kivoja juttuja ja asioita koska elääkin pitää, enkä ole mikään superlahjakas joka voisi valita mitä tekee, mutta olen päättänyt, että yritän valita sellaisia asioita, joita pystyn tekemään ilman ahdistusta eli neutraalisti ja vielä parempi jos pystyn valitsemaan kivoja asioita. Olen huomannut, että monet ns neutraalit asiat ja työ muuttuu tosi kivoiksi mukavien ihmisten kautta. Tärkein oppi on kuitenkin se, että kroppani on alkanut oikkuilemaan jatkuvista ylistressaavista päätöksistä ja asioita ja siksi on tärkeää kuunnella päätöksissä sitä oikeaa minää eikä tehdä päätöksiä kuten joku olettaa tai odottaa minun tekevän. Jos joku pettyy päätöksiini niin sille ei sitten voi mitään. Opettelemistä riittää eikä tässä tule valmiiksi koskaan, mutta olen niin helpottunut ja ylpeä itsestäni kun toissapäivänä sanoin omat ehtoni eräälle asialle ja iso taakka tippui harteilta pois. Taakkoja harteilla on paljon, mutta nyt on yksi vähenmän, jee!!

    • Joo kyllä ainakin itsellä pätee nykyään työelämässä sääntö (niin kuin muussakin elämässä), että hyvältä pitää tuntua ja jos ei tunnu, niin on parempi kieltäytyä tai sanoa suoraan riippuen tilanteesta, vaikka kuinka pelkäisi vastapuolen reaktiota. Turha nieleskely ja itsensä änkeminen johonkin muottiin, jonka kuvittelisi olevan ulkopuolelta hyväksyttävää ei vaan ole kovin kauas kantoista menestyksen sekä oman hyvinvoinnin kannalta. Se on etuoikeus, että voi valita mitä tekee, vaikka ei ainakaan itselle semmoista tilannetta ole tarjottimella tuotu, vaan päinvastoin. Mutta tärkeintä on, että ei ahdista. Neutraali fiilis on tietenkin parempi kuin ahdistus. Toisista ihmisistä saa iloa ja voimaa, sillä pidemmän päälle neutraalit fiilikset työn suhteen voivat lamaannuttaa, ainakin itselläni. Omien rajojen asettamisesta voimaantuu!