21

Tuhannen ja yhden yön öljyt

Katja Kokko | 10.9.2015

DSC_7870

Postaus sisältää tarjouksen

Muutama kuukausi sitten olin noutamassa Natural Goods Companyn toimistolta eräitä tuotteita, kun silmäni nauliintuivat Khadin uudistuneisiin öljypulloihin. Koko ihoni nousi kananlihalle, enkä hetkeen reagoinut mihinkään ulkopuoleltani kuuluviin ääniin tuijottaessani haltioituneena toinen toistaan kauniimpia lasipulloja, jotka kuiskailivat hyllystä nimeäni.

Olin jo aiemmin menettänyt sydämeni tuolle Intiassa valmistettavalle luonnonkosmetiikkasarjalle, jonka tuotteet perustuvat ayurvedan, eli intialaisen lääketieteen kehoa ja mieltä tasapainottaviin resepteihin. Päivittäinen ihonhoitorituaali Khadin tuotteilla auttaa hoitamaan, puhdistamaan ja uudistamaan ihoa ulkoisesti ayurvedisia yrtti- ja öljysekoituksia sisältävillä naamioilla, pesuaineilla ja kasvo-, vartalo- ja hiusöljyillä.

Sarjan vanhat öljypullot eivät todellakaan olleet millään tavoin puhuttelevia, mutta ne kätkivät sisälleen kokonaisen elämäntieteen – rakastumiseen ei siis tarvittu edes kaunista pakkausta. Mutta nyt tämän kasvojenkohotuksen myötä olen niin sanaton, että jälleen kerran videotallenne aiheesta olisi paikallaan.

Kauniit öljypullot tuovat mieleeni Tuhannen ja yhden yön tarinat. Jokainen pisara öljyä sisältää uskomattoman määrän luontoäidin ikivanhaa viisautta, jonka vaikutukset ulottuvat paljon syvemmälle, kuin pelkkään ihoon.

DSC_7800

Öljyistä on mahdottomuus valita suosikkiaan, sillä niistä jokaisella on omat yksilölliset vaikutuksensa. Yhtenä päivänä rakastat jotain tuoksua, mutta seuraavana päivänä se ei resonoi laisinkaan. Tuoksujen perusteella rakastuin öljyihin ensimmäistä kertaa tutustuessani normaalille iholle tarkoitettuun Violaan sekä kuivan ja ikääntyvän ihon White Lilyyn. Tällä hetkellä olen hullaantunut puolestani herkän ihon Hibiscukseen, kaikille ihotyypeille sopivaan Roseen ja sekaihon Pink Lotukseen – päädynkin pidättämään oikeuden suosikkini muuttamiseen.

Khadin öljyistä suurin osa on tarkoitettu sekä kasvoille että vartalolle. Pakkauksen vaihduttua muovipullosta ylelliseen lasipulloon, sen koko pieneni hieman, mutta tuotteet menevät edelleen Cheap & Chic -kategoriaan alle 20 euron hinnallaan.

Vartalolle tarkoitettuja öljyjä valikoimasta löytyy yksi: kymmenen yrtin selluliittiöljy. Hiusöljyjä on sen sijaan kolmea sorttia – Khadillahan ei ole lainkaan hoitoaineita, vaan sarjan filosofian mukaan shampoot ovat niin hoitavia, ettei yhdessä öljyjen kanssa käytetä lainkaan hoitoainetta.

Ayurveda tekee Khadin öljyihin tutustumisesta kiehtovaa: kullakin kasviuutteella ja -öljyllä on intialainen, ayurvedassa käytetty nimi, siksi monia tuttuja kasveja ei tunnistakaan heti tuotekuvauksesta, vaan on tarkistettava latinankielisestä nimestä, mikä yrtti on kyseessä (joillekin kasveille on melkein mahdotonta löytää edes englanninkielistä nimeä, vaikka latinankielinen löytyisikin) Pelkästään tuoksut kuitenkin jo kertovat, että raaka-aineiden joukosta löytyy myös useita meille harvinaisempia kasveja. Tuoksut ovatkin hyvin orientaaleja ja intialaisia: mausteisia, lämpimiä, puisia, juurevia, kukkaisia ja kirpsakoita. Toivoisin saavani näillä öljyillä pitkän aromaterapeuttisen vartalohieronnan!

Tehdäänpä sitten pieni kurkistus muutamaan öljyihanuuteen, jonka myötä ymmärrät varmasti paremmin niiden tasapainottavan ja puhdistavan sisällön paremmin.

DSC_7754

Kaikille ihotyypeille sopiva, kirkastava ja virkistävä Rose-öljy on tuoksultaan miedoimmasta päästä. Ei liian äitelä ruusu, vaan hento ja hienostunut – öljyssä tuoksuvatkin damaskuksen ruusun lisäksi palmarosa sekä geranium, jotka ylläpitävät ihon kosteustasapainoa ja ehkäisevät ryppyjen muodostumista.

Kaikissa Khadin kasvo- ja vartaloöljyissä hoitavat kasviöljyt ovat riisinalkio-, seesami-, auringonkukka-, manteli-, pellavansiemen- ja porkkanansiemenöljyjä. Ne pehmentävät ja siloittavat ihoa sekä korjaavat auringon aiheuttamia vaurioita.

Lisäksi

Sappan puu – tasoittaa ihon väriä kuorien kevyesti ihoa

Sahrami – lisää ihon kuulautta

Punainen santelipuu – auttaa häivyttämään arpia sekä ehkäisee pigmenttiläiskiä ja tulehduksia

Kurkuma – tekee ihosta kuulaan ja tasaisen

DSC_7812

Herkälle iholle sopiva, rauhoittava ja pehmentävä Hibiscus-öljy on tuoksunsa puolesta tällä hetkellä oma suosikkini. Mielenkiintoista huomata, miten tuoksu vetikin puoleensa intuitiivisesti ennen kuin olin edes katsonut millaisia vaikutuksia öljyllä oikein on. Viime viikolla suupieleeni pamahti pitkästä aikaa oikein vanha kunnon tykyttävä stressinäppy. Kirjaprojekti on nostanut pintaan yllättävää stressiä mitä lähemmäksi opuksen painoon meno tulee. Kehossa onkin taatusti kuumuutta ja ylikierroksia – mikäs sen parempi öljy tällä hetkellä olisikaan ihon hoitoon, kuin rauhoittava Hibiscus.

Hibiscus-öljyn tuoksussa sekoittuvat makea, lämmin ja yrttinen kamomilla, raikas ja viilentävä minttu sekä maanläheinen vetiver.

Hoitavina ja pehmentävinä pohjaöljyinä toimivat samat kasviöljyt kuin muissakin Khadin kasvo- ja vartaloöljyissä. Lisäksi

Hibiscus – rauhoittaa, lisää ihon elastisuutta ja joustavuutta sekä uudistaa ihoa

Santelipuu – viilentää herkkää ihoa sekä lisää ihon kuulautta

Vetiver – tasapainottaa talineritystä ja ylläpitää kosteutta

Sarsaparilla – lievittää ihon kuumotusta ja tasoittaa ihon sävyä

Mimosa – viilentää ihoa ja supistaa ihohuokosia

DSC_7833

Uudistava ja kosteuttava, kuivalle sekä ikääntyvälle iholle sopiva White Lily-öljy on ulkoasultaan mielestäni kaunein. Öljy on tuoksultaan hienostunut ja erikoinen sekoitus tasapainottavaa ja rauhoittavaa patsulia ja mirhamia sekä jännitystiloja ja stressiä lievittävää fenkolia. Koska kyse on eteerisistä öljyistä, ovat vaikutukset myös parantavat: patsuli uudistaa, mirhami hoitaa halkeilevaa ihoa ja vilkastuttaa pintaverenkiertoa ja fenkoli puhdistaa sekä tasoittaa ihon väriä.

Valkolilja – viilentää ihoa, supistaa ihohuokosia sekä ehkäisee tulehduksia ja ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä

Sarsaparilla – lievittää kuumotusta ja tulehduksia

Lakritsinjuuri – kosteuttaa ja tasoittaa värivirheitä

Shankpuski – tasoittaa ihon sävyä ja lievittää kuumotusta

Amla – ehkäisee tulehduksia, viilentää ihoa, tekee ihosta kuulaan sekä ehkäisee ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä

DSC_7770

Kosteuttava ja rauhoittava, normaalin ihon Viola-öljyn tuoksu on varmasti Khadin öljyistä rakastetuin. Makea vanilja lievittää masennusta, virkistää ja rentouttaa, seetripuu rauhoittaa ja ylang ylang afrodisoi sekä piristää. Vaniljan antioksidantit heleyttävät ihoa, seetripuu ehkäisee erilaisia tulehduksia ja ylang ylang tasapainottaa ihon talineritystä.

Sarsaparilla – lievittää kuumotusta ja tulehduksia

Shatavari – viilentää, rauhoittaa ja pehmentää ihoa

Lakritsinjuuri – kosteuttaa, pehmentää ja tasoittaa ihon väriä

Orvokki – rauhoittaa ja pehmentää ihoa

Valkoinen santelipuu – viilentää ja parantaa ihovaurioita

DSC_7851

Uusien lasipullojen myötä öljyperhe täydentyi myös uudistavalla Anti-Aging-öljyllä. Sen tuoksu on lämpimän makea, maadoittava ja rauhoittava sekoitus vaniljan, mirhamin, patsulin ja laventelin eteerisiä öljyjä, jotka lisäksi heleyttävät ihoa, korjaavat arpia, tasoittavat pigmenttimuutoksia ja vilkastuttavat ihosolujen uusiutumista.

Anti-Aging öljy on Khadin superöljy, joka sopii ikääntyvän ihon lisäksi esimerkiksi pigmenttimuutosten, rosacean ja couperosan hoitoon.

Ruusu – kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa

Indian Madder – kirkastaa ja tasoittaa ihoa sekä vilkastuttaa ihon mikroverenkiertoa

Ashwaganda – rauhoittaa tulehduksia, tasoittaa pigmenttimuutoksia sekä heleyttää ja uudistaa ihoa

Mimosa – viilentää ja rauhoittaa ihoa sekä supistaa ihohuokosia

Shatavari – viilentää, rauhoittaa ja pehmentää ihoa

Gotu Kola – heleyttää ja kirkastaa ihoa sekä silottaa juonteita ja nopeuttaa arpien parantumista

Santelipuu – viilentää ihoa ja rauhoittaa tulehduksia

Kurkuma – tekee ihosta kuulaan ja tasaisen

Lakritsinjuuri – kosteuttaa, pehmentää ja tasoittaa ihon väriä

DSC_7784

Elvyttävä, uudistava ja ihon kollageenin tuotantoa vilkastuttava Centella-öljy on myös yksi Khadin uutuuksista ja se sopii käytettäväksi sellaisenaan kasvoille tai vartalolle, mutta ikääntyvän ihon hoidossa tämä on yhdessä Anti-Aging-öljyn kanssa loistava yöhoito.

Centella-öljyn tuoksu tuo mieleeni intialaiset suitsukkeet – eteeristen öljyjen sekoituksesta löytyykin mandariinia ja nerolia, jotka kohottavat mielialaa, tasapainottavat tunteita sekä auttavat rentoutumaan, mutta myös kirkastavat ja kosteuttavat ihoa.

Gotu Kola – heleyttää ja kirkastaa ihoa sekä silottaa juonteita ja nopeuttaa arpien parantumista

Mimosa – viilentää ja rauhoittaa ihoa sekä supistaa ihohuokosia

Sarsaparilla – lievittää kuumotusta ja tulehduksia

Amla – kirkastaa ihoa, tasoittaa pigmenttimuutoksia ja vilkastuttaa kollageenintuotantoa

Indian Madder – kirkastaa ja tasoittaa ihoa sekä vilkastuttaa ihon mikroverenkiertoa

Tulsi – rauhoittaa tulehduksia ja kirkastaa ihoa

Intialainen malva – kosteuttaa, uudistaa ja kirkastaa ihoa

DSC_7923

Mikroverenkiertoa aktivoiva ja aineenvaihduntaa vilkastuttava kymmenen yrtin selluliittiöljy on tarkoitettu ainoastaan vartalonhoitoon ja sitä ei suositella käytettäväksi raskauden aikana. Ylelliseen pipettipulloon pakatun sellulittieliksiirin tuoksu on energisoiva ja stimuloiva sekoitus rosmariinin, sitruunan, patsulin ja appelsiinin eteerisiä öljyjä, jotka vilkastuttavat aineenvaihduntaa, auttavat kuona-aineita poistumaan kehosta sekä heleyttävät ihon väriä.

Inkivääri – puhdistaa, kirkastaa, uudistaa ihoa ja auttaa vähentämään selluliittia

Indian Madder – kirkastaa ja tasoittaa ihoa sekä vilkastuttaa ihon mikroverenkiertoa

Nagarmotha – vilkastuttaa aineenvaihdunta auttaen poistamaan sellulliittia aiheuttavia kuona-aineita

Vacha – vilkastuttaa aineenvaihduntaa

Mustapippuri – vilkastuttaa mikroverenkiertoa sekä aineenvaihduntaa

Kurkuma – tekee ihosta kuulaan ja tasaisen

Kassiakaneli – puhdistaa ja kirkastaa ihoa sekä vilkastuttaa mikroverenkiertoa ja vilkastuttaa aineenvaihduntaa

DSC_7867

Hiusöljyjä Khadilta löytyy kolmea eri sorttia. Suosittelen niitä erityisesti, jos kärsit hiuspohjan ongelmista, kuten kutinasta, ärsytyksestä, kuivuudesta, hilseestä tai epäpuhtauksista. Itselläni on ollut testissä talineritystä tasapainottava ja erityisesti kutisevalle ja hilseilevälle hiuspohjalle sopiva Balsam-hiusöljy. Lisäksi se stimuloi hiusten kasvua, jota en tosin itse kaipaa, mutta jos kärsit hiusten lähdöstä, kannattaa antaa mahdollisuus tälle öljylle.

Hiusöljy on helppo annostella, sillä lasisella pipetillä voi tehdä jakauksia hiuksiin annostellen samalla öljyä vähitellen hiuspohjaan. Lopuksi koko päänahka kannattaa vielä hieroa läpi, jotta öljy levittyy tasaisesti. Sitä ei ole tarkoitus levittää hiusten latvoihin, jotta ne eivät jää rasvaiseksi. Öljyn annetaan vaikuttaa puoli tuntia, jonka ajaksi hiukset kannattaa kietoa kuumaan pyyhkeeseen. Lopuksi hiukset pestään normaalisti shampoolla.

Balsamin eteeriset öljyt muodostavat raikkaan, mutta juurevan tuoksuisen sekoituksen. Sitruuna- ja tee puu-öljyt tasapainottavat talineritystä, puhdistavat, stimuloivat hiustenkasvua ja pitävät hiuspohjan raikkaana.

Sinapinsiemen – tasapainottaa hiuspohjan talineritystä ja vähentää rasvoittuvuutta

Sarviapila –  hillitsee hilseen muodostusta ja rauhoittaa hiuspohjan kutinaa

Neemöljy – tasapainottaa ärtynyttä hiuspohjaa ja ehkäisee tulehduksia

DSC_7780

Noniin! Toivottavasti jaksoitte lukea tänne saakka! Khadin öljyvalikoima on niin valtava, ettei syvällistä sukellusta yksittäisiin öljyihin kykene mitenkään tekemään yhdessä postauksessa. Tästä jutusta jäi puuttumaan vielä Pink Lotus-öljy, josta kirjoitin epäpuhtaan ihon Cheap & Chic -jutussa.

Mikäli Khadin öljyt tai muut tuotteet (kuten ihanat shampoot tai kasvonaamiot) herättivät mielenkiintosi, niin minulla on teille ilouutisia:

Natural Goods Company tarjoaa teille lukijoilleni -20 % alennuksen kaikista Khadin normaalihintaisista tuotteista koodilla KATJA20KHADI. Etu on voimassa sunnuntaihin 20.9.2015 saakka.

Kasvonaamioista on muuten vinkattava sen verran, että nehän ovat ihanassa jauhemaisessa muodossa ja niistä voikin muodostaa itse vaikka minkälaisia sekoituksia. Suosittelen kokeilemaan teelusikallista naamiota sekoitettuna manukahunajaan sekä lempikasviöljyysi ja kukkaisveteen. Vaikutukset singahtavat aivan eri taajuuksille, kuin pelkän veden kanssa.

Oletko jo kokeillut Khadin öljyjä tai muita tuotteita? Mitkä ovat suosikkejasi ja mitkä näistä öljyistä kiinnostaisivat sinua eniten? Entä mitä pidät öljypullojen uudistuneesta ulkoasusta?

DSC_7834

Tuotteet saatu testiin maahantuojalta

Linkit ovat affiliate-linkkejä

Kuvat Katja Kokko

/ / / / / / / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Ulpu sanoo:

    Jokohan mä nyt tilaisin tuon Balsam-öljyn. Ennenkuin menen lääkäriin hakemaan lääkeliuosta tmv., voisin kokeilla tuon, josko se auttaisi tähän hiuspohjaongelmaan. Nyt on hiukan rauhoittunut, laitoin toissailtana ennen pesua kookosöljyn vaikuttamaan enkä pessyt eilen (öljyn pesun jälkeen en ole siis pessyt), nyt on ollut rauhallisempi päänahka. 🙂

    Kauniit pullot, vaikken niin lasipulloista välitä (vaikka ymmärränkin lasipullopointin). Kyllähän nuo kasvo -ja vartaloöljyt kiinnostaa myös, pitäisi päästä ensin tuoksuttelemaan.

  2. Jennie sanoo:

    Minulla on Balsam hiusöljy ja tykkään kovasti, tosin vanhassa putelissa ja tuo pipetti on varmasti maaiman kätevin.. Minulla on pitkät luonnonkihartuvat hiukset ja tykkään laittaa tätä myös ihan pelkästään illalla latvoihin ja jätän öljyn sinne, kuivahko latva on yleensä aamulla nätisti kihartunut eikä pöheikkönä 🙂 Pari jauhenaamiota löytyy, molemmat myös aktiivisessa käytössä, mutta enpä ole osannut boostata millään – sitä pitää kokeilla pikapuoliin. Tosi edullisia ovat kyllä ja ihania, saattaa olla että minäkin laajennan öljykokoelmaa hieman 🙂 Pink Lotus, Viola ja 10-yrtin öljy taitavat olla tilauslistalla.

    • Pipetti helpottaa hiusöljyn levittämistä kyllä 100 %! Itseltäni löytyy naamoista appelsiini, voisinkin tänään uuden kuun kunniaksi tehdä siitä supernaamion manukahunajan ja ruusunmarjaöljyn kanssa 🙂

  3. Anna sanoo:

    Mulla on myös tuo Balsam-öljy vanhassa pakkauksessa. Pitäisi siirtää öljyä pienempään pipettipulloon, koska isosta pullosta öljyä tahtoo aina hulahtaa liikaa. Oma päänahka on tykännyt tuosta öljystä, joten suosittelen kokeilemaan jos päänahka kenkkuilee (kutisee, kuivuu, rasvoittuu jne.) Muita öljyjä en ole Khadilta kokeillut. Tällä hetkellä varmaan herkän ihon Hibiscus-öljy on ainoa, jota kasvoille uskaltaisi ajatella (kirottu POD, joka taas lehahti pahemmaksi ilman järkevää syytä 🙁 )

    • Hibiscus voisi hyvinkin toimia ihollesi tällä hetkellä! Ja tokihan sen voi käyttää vartalolle, jos kasvot eivät tykkää 🙂

  4. maria sanoo:

    Sopisiko jokin öljyistä herkästi reagoivalle rosacea-iholle? Sukin kasvoöljy oli iholleni liian voimakasta ja vai pahensi punakkuutta ja näppyjä. Mitä rauhoittavaa kukkaisvettä uskaltaisi käyttää öljyn kanssa?

  5. Mari Vee sanoo:

    Nämä Khadin öljyt ovat kyllä tosi houkuttelevia. Hankin edellisen postauksen perusteella Pink Lotus öljyn ja se on ihanan tuoksuinen kevyt öljy. Mukavaa vaihtelua Mayn öljylle ja balmille. En tiedä miksi aluksi epäröin ja epäilin näitä Khadin tuotteita, mutta epäilykset ovat karisseet. Joillekin jutuille lämpenee hieman hitaammin. Appelsiininaamiosta olet jossain postauksessasi aikaisemmin maininnut ja se jäi kutkuttamaan jo silloin.

    • Kiva kuulla Mari, että tykästyit Pink Lotukseen! Se on ihanan juureva ja maadoittava tuoksultaan 🙂 Myös appelsiininaamio on aivan ihana, tosin himoitsen kyllä muutamaa muutakin…

  6. MariaK sanoo:

    Minua on jäänyt kiinnostamaan tämä manuka hunaja…Mainitsit jossakin sekoittavasi sitä kukkaveden kanssa Khadin jauhemaiseen naamioon.Miten se vaikuttaa ihoon naamion seassa?

    • Manukahunaja on kuin tuhkimohoito kasvoille! Se tekee noin niin kuin yksinkertaisesti sanottuna KAIKEN: kosteuttaa, kirkastaa, siloittaa, puhdistaa, tasoittaa, kiinteyttää, heleyttää! Manukahunaja on sisäisestikin nauttina aivan huippua ja sitä käytetään lääkinnällisiin tarkoituksiin. Naamioissa se saa aikaan wau-efektin 🙂

  7. Sirpa sanoo:

    Katja!
    Innostuksestasi innostuneena, päätin lähteä kokeilemaan Khadin vartaloöljyä, uutuus minulle. Kerrotko, onko koostumus sellainen minun makuuni oleva sorja ja ohut, vaiko paksumpaa? Käytössäni ollut Environ AVST Body Oil, ja se on juuri sellainen mielettömän kiva käytössä ohut ja erittäin hyvin imeytyvä, voi pukea melkeinpä saman tien. Kiitos ajatuksestasi!
    Sirpa

    • Mielestäni Khadin öljyt imeytyvät hyvin eivätkä ole paksuja. Environin öljyä en tunne lainkaan. Jos kasviöljyjä on pilkottu ja tehty siten öljystä ohuempaa, ns. kuivaöljymäistä, niin sitten Khadin öljy on paljon paksumpaa. En tiedä osaanko siis antaa sinulle juuri oikeaa vastausta!

  8. Maria sanoo:

    Hei! Käytetäänkö näitä öljyjä siis kasvoveden jälkeen, kasvorasvan alle? Vai tarviiko rasvaa enää ollenkaan? Itselläni on niin öljyinen iho, etten ole uskaltanut aiemmin kokeilla mitään kasvoöljyä, mutta jos se sittenkin jotenkin tasapainottaisi ja rauhoittaisi ihoa…

    • Mari sanoo:

      Minun kysymykseni liippaa edellistä: miten vartaloöljyjä käytetään, voiteen päälläkö?

      • Vartaloöljyä voi levittää kostealle iholle suoraan ja voide sen päälle tai vaikka sekoittaa vartalovoiteen kanssa. Ei haittaa, vaikka öljyn levittää voiteen päällekin, varsinkin, jos voide on ohut. Täyteläisen voiteen laittaisin puolestaan viimeisenä ja öljyn ensimmäisenä.

    • Kasvoöljyä laitetaan kasvoveden ja seerumin jälkeen ennen kosteusvoidetta. 2-4 tippaa riittää ja öljy imeytetään ihoon hieromalla. Lopuksi kosteusvoide päälle.

    • Maria sanoo:

      Kiitos vastauksesta! En ole aiemmin käyttänyt seerumia enkä öljyä, mutta ajattelin nyt kokeilla. Ihoni on aina öljyinen ja rasvainen, ja näppyjä tulee silloin tällöin muutamia, erityisesti kuukautiskierron mukaan. Nyt muutaman viime viikkoa ihoni on ollut kuitenkin todella rasvainen, finninen, ja pesun ja kasvoveden jälkeenkin on tuntunut tahmealta ja tönköltä. Ajattelin hankkia tuon Juice Beautyn Blemish Clearing -seerumin, josta olet monesti kirjoittanut, ja kokeilla josko se auttaisi. Sopivatko nämä Khadin öljyt sen kanssa näin rasvaiseen ihoon? Budjettisyistä ne kyllä houkuttelisivat, ja ovat muutenkin ihanan kuuloisia 🙂