Cheap & Chic

Skin Food – universaali kulttituote

Cheap & Chic | 3.3.2019 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Weleda

Weledan Skin Food on maailmanlaajuisesti tunnettu universaali kulttituote, josta kasvoi kokonainen tuoteperhe kolmen uuden tuotteen myötä.

Moni teistä on varmasti jo ehtinyt törmätä ainakin sosiaalisessa mediassa eettisen luonnonkosmetiikan pioneerina tunnetun Weledan legendaarisen kulttituotteen eli Skin Foodin laajenemiseen kolmella uudella tuotteella. Vuonna 1926 lanseerattu Skin Food on ollut yksi luottotuotteistani luonnonkosmetiikkaan tutustumisesta lähtien ja sen laajeneminen kokonaiseksi tuoteperheeksi olikin todellinen jymyuutinen. Perinteisen Skin Foodin rinnalle lanseerattiin voiteen Light-versio, Body Butter vartalovoi ja Lip Balm huulivoide.

Uusien Skin Foodien lanseerauksen yhteydessä kerrottiin myös Weledan saamasta UEBT-sertifikaatti-tunnustuksesta, joka on myönnetty maailmassa ainoastaan kahdelle tuotemerkille. Tämä on Weledalle niin suuri kunnia, että haluan kertoa hieman tarkemmin teille, mistä sertifikaatissa on kysymys.

Maapallon biologinen monimuotoisuus supistuu ihmisen vaikutuksesta 10 000 kertaa nopeammin kuin luonnollinen tahti sallisi.

Siksi se, miten yritykset käyttävät luonnonvarojamme vaikuttaa suuresti ekosysteemiemme tulevaisuuteen. UEBT (Union for Ethical Biotrade) on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka uusi sertifikaatti varmistaa, että sen jäsenet sitoutuvat sellaisiin tuotantomenetelmiin, jotka edistävät raaka-aineiden keruualueiden luonnon ja siellä asuvien ihmisten hyvinvointia.

Kestävän kehityksen saralla johtavan Weledan perusarvoihin on aina kuulunut raaka-aineiden vastuullinen hankintaketju. Eettiset toimintavat ovat yrityksen perusarvo. Ihania esimerkkejä Weledan toiminnasta löytyy vaikka kuinka paljon: kun esimerkiksi Turkissa viljelijät joutuivat ottamaan lapsensa mukaan töihin, Weleda perusti alueelle esikoulun. Moldovassa puolestaan perhoset palasivat takaisin laventelipelloille biodynaamisten viljelymenetelmien ansiosta.

Maailman köyhistä ihmisistä 70 % asuu maaseudulla ja he ovat riippuvaisia luonnon monimuotoisuudesta pysyäkseen hengissä. Biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden köyhtymisellä on siten tuhoisia vaikutuksia yhteisöihin ja heidän elinkeinoihinsa. UEBT laatii menetelmiä, joiden avulla yritykset ja heidän toimittajat voivat parantaa alueellisia olosuhteita sekä ympäristön että paikallisten ihmisten toimeentulon kannalta.

Raaka-aineiden eettinen hankinta tarkoittaa UEBT:n mukaan:

-biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä
-biologisen monimuotoisuuden vastuullista hyödyntämistä
-biologisen monimuotoisuuden synnyttämien hyötyjen oikeudenmukaista jakautumista
-sosioekonomista vastuullisutta (hallinto, tuotanto ja markkinat)
-kansallisten ja kansainvälisen lainsäädännön ja sopimusten noudattamista
-BioTrade-oikeuksien kunnioittamista
-luonnonvarojen käyttö ja saatavuus

Lisätietoja: https://www.ethicalbiotrade.org

Weleda on toistaiseksi ainoa pohjoismaalainen yritys, jolle UEBT-sertifikaatti on myönnetty. Vuoden 2019 aikana sertifikaattimerkki tulee käyttöön kaikkiin Weledan pakkauksiin. Jos sinulle on tärkeää, että vastuulliset toimintavat koko toimintaketjussa voidaan taata, Weleda on 100 % luotettava valinta.

Uusi Skin Food tuoteperhe

Skin Foodista riittää sanottavaa ja perinteisellekin versiolle voiteesta löytyy ainakin kymmenen erilaista käyttötapaa. Hauskana yksityiskohtana muuten muistui mieleeni tätä kirjoittaessa, että kun olin aikoinaan ihan ensimmäisessä Weleda-koulutuksessani noin kymmenen vuotta sitten, meille kerrottiin epävirallisesti, että eräs ruotsalainen bloggaaja oli kehitellyt reseptin Skin Food muffinsseihin (ette sitten kuulleet tätä minulta, sillä kosmetiikkaa ei virallisesti koskaan saa syödä, joten en missään nimessä suosittele kokeilemaan tätä!) Mutta kerrottakoon, että olen itse valmistanut Weledan Granaattiomenavartaloöljyllä maustettua raakakakkua.

Skin Food tuotteet ovat täydellistä ulkoista ravintoa iholle. Perinteinen Skin Food on koostumukseltaan paksu, rasvainen ja täyteläinen. Se sisältää auringonkukkaöljyä, manteliöljyä, mehiläisvahaa ja lanoliinia, eli lampaanvillasta saatavaa rasvaa, joka on koostumukseltaan ihotalin eli sebumin kaltaista. Öljyjen sisältämät omega-rasvahapot ravitsevat ihoa häiritsemättä ihon mikrobitasapainoa sekä pehmentävät ja siloittavat ihoa. Mehiläisvaha sekä lanoliini ehkäisevät tehokkaasti kosteudenhaihtumista iholta. Keto-orvokkiuute rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa, rosmariini ja kamomilla rauhoittavat tulehduksia ja kehäkukka puolestaan edistää ihon uusiutumista. Paksu Skin Food on täydellinen pakkas- ja ulkoiluvoide, joka suojaa ihoa kylmältä ilmalta ja tuulelta.

Skin Foodia voi käyttää kasvoille, kyynärpäille, jaloille ja kaikkialle, missä iho on kuiva, karhea ja rasittunut. Minulle Skin Food on luottotuote kyynärpäiden ja polvien pehmittämiseen, joihin tulee karheat kohdat joogaharjoituksestani johtuen, missä paino on säännöllisesti kyynärpäiden ja polvien varassa. Lisäksi, kuten tiedätte, rakastan glossymaista, kiiltävää meikkiä. Skin Food on täydellinen meikinalusvoide tällaisen meikin loihtimiseksi ja myös glossysta ihostaan kuuluisa meikkaaja Katie Jane Hughes vannoo paksun Skin Foodin nimeen juuri meikinalusvoiteena. Skin Food on myös loistava tuote notkistamaan liian jämäkkää meikkivoidetta ja se auttaa meikkiä liukumaan kauniisti ihon päällä. Kannattaa kuitenkin muistaa sen kanssa sääntö vähemmän on enemmän, jotta lopputuloksesta ei tule liian rasvainen.

Skin Foodin uusi Light-versio aiheutti itselläni välittömän wohou-reaktion. Tuotteessa on kertakaikkiaan täydellisesti onnistunut koostumus. Vaikuttavat raaka-aineet ovat muilta osin samoja, kuin perinteisessä Skin Foodissa, mutta kevyt voide sisältää lisäksi sheavoita ja kaakaovoita, jotka vahvistavat ihon suojabarriääriä. Voiteen koostumus on kevyt, juokseva ja ihanan silkkinen. Se imeytyy nopeasti, mutta jättää jälkeensä silti hennon, Skin Foodille tyypillisen rasvaisuuden ja pehmeyden. Juuri rasvaisuus on Skin Foodeissa yksi tekijä, minkä vuoksi koostumukset ovat loistavia. Olette varmaan joskus törmänneet paksuun voiteeseen, josta jääkin kuivakka ja vahamainen pinta iholle ja iho ikäänkuin kutisee pinnan alla huutaen edelleen kosteutta ja voitelua. Skin Foodit kuitenkin lopettavat kiristävän ihon kärsimyksen kertalaakista. Skin Foodin Light-versio nesteyttää ihoa paksua voidetta paremmin, joten se on loistava esimerkiksi pintakuiville ja hilseileville säärille.

Kevyt voide löysi tiensä heti sen korkattuani käsilaukkuuni käytän sitä myös käsivoiteena. Voide on ihanteellinen myös kasvoilla ja toimii meikin alla myös täydellisesti.

Skin Foodeissa yksi paras juttu on myös niiden edullisuus: isokin tuubi maksaa alle 20 euroa, mutta niiden hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan. Kosmetiikkaminimalistille loistava ihonhoitorepertuaari muodostuukin esimerkiksi puhdistuksesta, tehokkaasta hoitonesteestä (muista 7 skin method!) ja Skin Foodista.

Skin Food Body Butter vartalovoi on koostumukseltaan kuin täyteläistä mascarpone-vaahtoa tai vatkattua sheavoita. Se on paksua, mutta ihanan kuohkeaa ja kermaista. Omalle iholleni tarvitsen enemmän nesteytystä, mutta tämä on ratkaistu kosteuttamalla ensin hilseilevän kuivat kohdat Light-voiteella, jonka päälle levitän vartalovoin. Tämän jälkeen iho ei tarvitse erikseen vartaloöljyä. Jos vartalovoita käyttää sellaisenaan, se kannattaa levittää suihkun jälkeen aavistuksen kostealle iholle.

Skin Food Lip Balm on notkean koostumuksen huulivoide, joka kosteuttaa rohtuneita ja kuivia huulia paremmin kuin perinteinen, puikossa oleva vedetön huulirasva. Juoksevamman koostumuksen ansiosta siitä jää huulille himmeän kiiltävä pinta, joten se toimittaa hätätapauksessa myös värittömän huulikiillon virkaa.

Uusia luonnonkosmetiikkamerkkejä tulee markkinoille tällä hetkellä huimaa vauhtia, joista löytyy monia uusia suosikkeja. Perinteinen Weleda on kuitenkin yksi niistä merkeistä, joka tulee aina säilyttämään erityisen asemansa omissa luottosarjoissani ei pelkästään loistavien tuotteiden, vaan myös luotettavuuden ja vastuullisuuden ansiosta.

Joko olette kokeilleet uusia Skin Food tuotteita? Mikä on suosikkinne? Entä millä kaikilla tavoilla käytätte Skin Foodia?

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , ,