Beauty

Luonnonkosmetiikan Lumene

Beauty | 1.3.2019 | Katja Kokko

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Madaran uusissa Infinity-tuotteissa pohjoismaista inspiroituneet raaka-aineet kohtaavat kansainväliset trendit, kuten K-beautyn ja probioottisen ihonhoidon.

Luonnonkosmetiikkaviidakossa seikkaillessa lempipuuhaani on keksiä sarjoille vastineita synteettisten merkkien puolelta – siitäkin huolimatta ettei luonnonkosmetiikkaa ja synteettistä kosmetiikkaa voi oikein verrata keskenään. Monista luonnonkosmetiikkasarjoista bongaa silti vastaavuuksia tuotteiden herättämien mielikuvien tasolla: esimerkiksi suomalainen Laponie of Scandinavia on kuin ilmetty luonnonkosmetiikan The Ordinary todella yksinkertaisilla, mutta toimivilla raaka-aineillaan (vaikkakaan ei ulkoasultaan). Novexpert on puolestaan ilmiselvä Dermalogica ja Naturativ taaskin kuin La Roche Posay tai Vichy. Zuii on puolestaan meikkipuolella luonnonkosmetiikan MAC. Keksittekö lisää vastaavuuksia?

Viime aikoina olen seurannut mielenkiinnolla latvialaisen Madaran kasvojenkohotusta, sillä brändin ilme on kehittynyt valonnopeudella ja tuotekehitystä tehdään kovaan tahtiin. Sarja lanseerasi aivan vastikää uuden, hieman kalliimman tuotelinjan, Infinityn, joka herätti uteliaisuuteni pelkästään Instagram teasereillä jo ennen kuin tuotteet olivat edes myynnissä. Minulle tuli kuvista jostain syystä välittömästi mieleen Lumene ja kun rupesin oikein tarkemmin pohtimaan asiaa, totesin, että Madarahan on kuin luonnonkosmetiikan Lumene. Myös Lumene on vuosien varrella kehittynyt aivan huimaa vauhtia, vaikka valitettavasti sarjan luonnollisuus on vielä puolitiessä.

Sain testiin uudet Infinity-tuotteet, joita on tällä hetkellä kaksi: Infinity Mist Probiotic Essence hoitosuihke ja Infinity Drops Immuno-Serum tehotipat. Tuotteet on suunniteltu vahvistamaan ihoa ulkoisia stressitekijöitä, kuten ilmansaasteita vastaan ja ne sopivat kaikille ihotyypeille sekä kaiken ikäisille. Keskeiset tehoraaka-aineet ovat pohjoismaiset kasvit sekä ihon mikrobikantaa tasapainottava probioottinen uute. Infinity-tuotteet ovat ulkoasultaan minimalistisen tyylikkäitä ja varsinkin tehotipoissa on luksuksen tuntua. Katsotaanpas tarkemmin, mistä tuotteissa on kysymys.

Infinity Mist kasvosuihke

Infinity Mist probioottinen kasvosuihke sisältää probioottista uutetta (ei siis eläviä probioottimikrobeja, joita Esse käyttää). Uute auttaa tasapainottamaan ihon luonnollisia toimintoja ja mikrobitasapainoa sekä ehkäisee ihoa kuivumasta. Madaran tunnuskasvissa, matarassa, on runsaasti polyfenoleja, jotka suojaavat ihoa ulkoisilta stressitekijöiltä. Lisäksi suihke sisältää runsaasti modernille kosmetiikalle tyypillisiä kosteuttajia, joita löytyy myös monista synteettisistä tuotteista: betaiinia, glykosamiiniglukaania, hyaluronihappoa, sodium PCA:ta ja glukuronihappoa – tässä on hyvä esimerkki luonnonkosmetiikan ja synteettisen kosmetiikan yhteneväisyyksistä.

Infinity-suihkeen tuoksu on tyylikkäällä tavalla metsäinen ja maskuliininen – se onkin näköjään löytänyt tiensä tässä taloudessa kaikessa hiljaisuudessaan mieshenkilön kosmetiikkahyllylle. Pidin suihkeesta kovasti myös itse, mutta samanlaista kananmunaiho-efektiä sillä ei vain saa aikaan kuin Whamisan hoitonesteillä, vaikka kerroksia imeyttäisi useammankin. Tuote on silti loistava ja tästä löytyy taatusti suosikki monelle sellaiselle, joille Whamisan hoitonesteet ovat liian aktivoivia ja saavat ihon ärtymään.

Infinity Mist Probiotic Mist, 39 €/100 ml

Infinity Drops tehotipat

Infinity Drops vahvistavat tehotipat sisältävät probioottisen uutteen ja matara-kasvin lisäksi siitakesieniuutetta, joka on korealaisesta kosmetiikasta lähtöisin oleva trendiraaka-aine. Siitakesieni sisältää ihoa kirkastavaa kojic-happoa, joka hoitaa arpia ja voi häivyttää pigmenttiläiskiä. Lisäksi se parantaa ihon elastisuutta, solujen uusiutumista ja rauhoittaa ihoa. Loistava raaka-ainevalinta tuotteeseen, jonka tarkoituksena on vahvistaa ihoa. Myös Infinity-tipoista löytyy hyviä kosteuttajia, kuten hyaluronihappoa, betaiinia ja sodium PCA:ta.

Infinity-tippojen koostumus muistuttaa paljon enemmän hoitonestettä kuin seerumia. Mielestäni se toimisikin paljon paremmin hoitonesteenä ja tuote tuntuu tällaisenaan turhan hintavalta, sillä pakkauskoko on 30 ml.

Infinity Drops Immuno-Serum tehotipat, 66 €/30 ml

Yhteenvetona todettakoon, että Inifinity-tuotteiden raaka-aineet ovat todella hyvät ja kiinnostavat, mutta en ole täysin vakuuttunut tuotteiden hinta-laatusuhteesta pieniin pakkauskokoihin nähden. Kosteutustehoja jäin myös kaipaamaan enemmän, sillä huolimatta kosteuttavista humektanteista, iholle ei jää niille ominaista ”tahmaista” ja kerrostuvaa tuntumaa, joka kertonee niiden matalasta pitoisuudesta tuotteissa. Ehkä tässäkin mielessä Madarassa on jotain Lumenemaista – brändi on kohdallaan ja tuotteet ovat kiinnostavia, mutta ne eivät yllä aivan sinne kaikista tehokkaimpaan päähän, saatteko kiinni tästä?

Oletko jo kokeillut uusia Infinity-tuotteita?

Tuotteet ovat pr-näytteitä

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , ,