16

Edullinen putsarin täydentäjä

Katja Kokko | 13.8.2015

DSC_0875

Hei mites tämä vinkki on jäänyt jakamatta! Kuvat olivat unohtuneet johonkin arkistojeni kätköihin. Korjataanpa tilanne.

Esittelin tovi sitten kaikkien aikojen jumalaisimmat putsarit. Lista tulee saamaan vielä jatkoa putsareiden täydentäjistä sekä kotitekoisista putsareista, joiden valmistaminen on todella helppoa ja nopeaa – laadusta tinkimättä (tästä uutiskirjeen tilaajat saivatkin tänään maistiaisia).

Tällä kertaa laitan jakoon täsmävinkin kuorinnasta, joka on niin hellävarainen, että sijoittaisin tämän kategoriaan putsarin täydentäjä.

Kyseessä on Cattierin minttuinen savikuorinta, jonka ihanuudesta olen kirjoittanut aiemminkin. Paitsi, että tuotteeseen liittyy vahvat nostalgiavibat (tätä on tullut kannettua Pariisin reissuilta tuubitolkulla aikakautena, jolloin Cattier ei ollut vielä rantautunut Suomeen), sen tuoksu ja koostumus ovat syötävän herkkulliset. Tuote on omiaan täydentämään puhdistusbalmilla tai -öljyllä tehtävää puhdistusta noin kolme kertaa viikossa. Ohuelle ja kuivalle iholle kerta viikossa riittää.

DSC_0886

Mielestäni lempeiden, ihoystävällisten putsarien kanssa on hyvä käyttää täydentävää puhdistustuotetta, joka ei varsinaisesti ole kuorinta tai sitten tämmöistä erittäin hellävaraista ja pehmeärakeista kuorintaa. Varsinaisen tehokäsittelyn tekevät sitten entsyymi- tai hedelmähappokuorinnat ja niitä ei kannata käyttää useammin, kuin kerran viikossa ja kuivaihoisen ehkä vain pari kertaa kuukaudessa. Tämä on ihotyyppikysymys, sillä paksulle, epäpuhtaalle ja suurihuokoiselle iholle hedelmähappokuorinta sopii kuurina kahdestikin viikossa (riippuen toki tuotteen vahvuudesta, mutta todella vahvat pitoisuudet ovat vain ammattilaisten käytössä).

Cattierin minttukuorinta sisältää mielestäni huippuja raaka-aineita ja siinä on jopa puhdistuskreemimäinen koostumus. Rakeet ovat jauhettua bambua, hyvin pehmeitä ja hellävaraisia. Savesta eristetty Magnesium Aluminun Silicate puhdistaa ihoa ja antaa kuorinnalle täyteläisen koostumuksen. Laventeliuute puhdistaa ihoa, piparminttuöljy supistaa ihohuokosia ja jättää iholle ihanan viileän ja raikkaan tunteen. Loistotuote pikkurahalla ja yksi tuubi kestää käytössä todella pitkään.

Muiden tuotteiden osalta en voi ilmoittautua täydelliseksi Cattier-faniksi. Merkin kasvovesi on hyvä, samoin kaikki savinaamiot ja kermaiset suihkuvoiteet, mutta suurin osa kosteusvoiteista ja seerumeista saa jäädä osaltani hyllyyn johtuen runsaasta keinotekoisten esteriöljyjen käytöstä. Vaikka ne ovatkin luonnollista alkuperää olevista raaka-aineista valmistettuja, jää todellinen ravitsevuus puuttumaan, sillä hajotetut ja toiseksi aineeksi muokatut öljyt eivät voi koskaan pystyä samaan, kuin kokonainen kasviöljy. Minttukuorinnalle silti vahva suositus!

Oletteko te kokeilleet Cattierin kuorintaa tai muita tuotteita?

DSC_0892

Pellavapyyhe Balmuir

Kuvat Katja Kokko

/ / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Ulpu sanoo:

    Tuon olen ajatellut joskus hankkia. Mulla on sarjan savinaamio, joka on ihan ok. Mua miellyttää Cattierin pakkaukset, voisin ostella niitä ihan senkin takia. Kasvovesi ja misellivesi kiinnostavat myös, sekä suihkuvoiteet.

  2. Laura KJ sanoo:

    Mun iho niin rakastaa tuota tuotetta! Käytän pari kertaa viikossa suihkussa muuten normaalin kuorinnan tapaan, mutta annan sen lisäksi vaikuttaa iholla sen aikaa kun saippuoin kropan. Olen ajatellut sen niin, että siinä oleva savi vaikuttaisi vähän savinaamion tapaan (vaikka kaapista löytyy kyllä ihan oikea savinaamiokin silloin tällöin käytettäväksi).

    Cattierin suihkuvoiteita ja vartalovoiteita olen myös käyttänyt, mutta noista esteriöljyistä en ole tiennyt. Ainakin näin kesällä ne vartalovoiteet ovat tuntuneet ihan riittäviltä mun iholle (ja lompakolle!), mutta ehkä talveksi pitäisi sitten valita jotain ravitsevampaa.

    • Esteriöljyt kyllä luovat hyvää tuntumaa, mutta niistä puuttuu kaikki kokonaisten kasviöljyjen sisältämät vitamiinit ja mineraalit sekä omega-rasvahapot. Ovat toki paljon edullisempia ja sen vuoksi moni edullinen merkki niitä tietenkin käyttääkin.

  3. Jonna sanoo:

    Cattierin Gommage Argile on vakkarituotteeni ja raahaan sitä säännöllisesti etelä-Ranskasta (hinta 4-5 e). Loistava tuote! Apropå Katja tuon linkin takaa tulee naamio, eikä kuorinta!

  4. Sanna sanoo:

    Mistä nuo keinotekoiset esteriöljyt tunnistaa incissä?
    Cattierilta olen kokeillut vain misellivettä ja se toimii mielestäni ihan yhtä hyvin kuin esim. Supermoodin vastaava tuote. (Absolutionin misellivesi on kyllä suosikkini misellivesistä 🙂 Kehumaasi Madaran tuotetta en ole toistaiseksi kokeillut)

    • Niitä on eri nimisiä, yleisin lienee Caprylic/Capric Triglyceride. Sen funktio on ihoa pehmentävä, aine ei ole mitenkään haitallinen ja se on kasviperäinen (kookoksesta). Jos tämmöinen raaka-aine on heti incilistan alussa ennen kylmäpuristettuja kasviöljyjä, se kertoo kyllä tuotteen laadusta aika paljon. Kun kasviöljyjä hajotetaan ja johdetaan toiseksi aineeksi, menetetään kokonaisten kasviöljyjen kallisarvoiset ravinteet, jotka nimenomaan luovat pohjan luonnonkosmetiikalle. Jos laitat tämmöisen aineen vaikkapa inci-hakuun (www.incihaku.fi), se näyttää funktioksi ihoa hoitavan ja pehmentävän aineen. Eli voit halutessasi tutkailla käyttämiesi tuotteiden raaka-aineiden tarkoitusta itsekin. Inci-listan ensimmäiset aineet kertovat tuotteesta paljon. Mutta siis, en tyrmää Cattieria täysin, vaikka se ei omilla laatukriteereilläni nouse tehokkaimpien merkkien kärkeen 🙂 Mielestäni todella laadukkaan kosteusvoiteen löytäminen luonnonkosmetiikasta ei ole mikään maailman helpoin tehtävä. Kuluttajat rakastavat silkkistä tunnetta (itseni mukaan lukien), jota saa luotua hyvin näillä aineilla. Ja oman haasteensa luo se, että vaikka incin näkeekin, on täysi mahdottomuus tietää aineiden määriä. Raaka-aineet ilmoitetaan paljousjärjestyksessä, paitsi alle 1 % pitoisuudet saa järjestää miten tahansa. Että siitä sitten arvailemaan 😀 Kosteusvoiteen tekeminen itse onkin siitä hauskaa puuhaa, että näkee todella mitä tuotteeseen käyttää ja kuinka paljon! Olen jakanut yhden kosteusvoiteen ohjeen blogissa, voisin intoutua tekemään niitä jälleen, kun kirjaprojekti alkaa olla nyt loppusuoralla.

  5. Jennie sanoo:

    Toistaiseksi kokeilussa on vain ollut misellivesi, joka kyllä on pakko pistää vaihtoon kun välillä iho siitä jotenkin ärsyyntyy, pientä polttelua ja välillä iho lehahtaa punaiseksi ja kuumaksi. Jännä ettei tätä tapahtu suinkaan joka käytön jälkeen vaan silloin tällöin, olenkin pohtinut onko jollain muulla yhdistelmällä tekoa asian kanssa. Mutta muutenkin on mukava kokeilla jotain uutta, koska tämä on vasta ensimmäinen purkkini kyseistä ainetta niin jatkan kosmetiikkaseikkailuja ehdottomasti jonkun muun purkin kanssa 🙂 Minua ei jostain syystä Cattier oikein houkuta muutoin, olen ajatellut sen olevan sellainen perus-edullinen merkki ja itse haluan enemmän myös tehokkuutta tuotteilta.

    Osinhan ne ovat vain mielikuvia, varsinkin kun ei ole inci-expertti… mutta minulla on myös edullisia rakkauksia, kuten frantsilan tuotteet <3 Elvyttävä yrttisavinaamio on ihana, samoin kuin puhdistusemulsio. Ja eilen paransin palaneet näppini pihkatervasalvalla, ihan lyömätön tuote! Monellakaan ei saa sitä poltetta ja kirvelyä talttumaan, mutta tuo salva auttoi tosi nopeasti ja päivässä sormet oli kunnossa.

    • Heheb sanoo:

      Mullakin ilmenee samaa punoitusta ja polttelua, kun miselliveden jälkeen suihkauttaa päälle Cattierin omaa kasvovettä. Ilman tätä, tai jos välissä huuhtelee kasvot, ihoni ei reagoi. Sinänsä hassua, odottaisi että saman merkin samaan iltarutiiniin suunnatut tuotteet nimenoman sopisi yhteen. Misellivesi tosin on minun makuuni turhan vaivalloinen (mineraali)meikin poistoon, joten pullo jäi puoliväliin muutenkin.

  6. Mari Vee sanoo:

    En ole koskaan kokeillut Cattierin tuotteita, mutta tämä edullinen kuorinta voisi olla oivallinen hankinta mökille, niin voisin jättää Mayn Clean Dirtin kotikäyttöön. Pidän tällaisista putsaritäydentäjistä ja loistavan Mayn rinnalle voisi tällaisen edullisenkin hankkia. Muutoin en ole kokenut tarpeelliseksi kokeilla Cattierin tuotteita kun purnukkamereni vilisee loistavia tuotteita, jotka kaikki ovat suosikkejani vuorotellen tai samaan aikaan, niin tällaiset ”ei niin sykähdyttävät merkit” ei oikein ole järkevä hankinta kun jäisi hyllyyn lojumaan.

    Tuo incimeri on kyllä sellainen viidakko ja vaikka välillä on ihan mielenkiintoistakin luettavaa, niin on kullä ihana päästä välillä ”helpolla” kun saan blogisi kautta hyviä tuotesuosituksia ja tuotteiden raaka-aineiden hyötyjä ja tehoja luetuksi sitä kautta. Rakastan tuotteiden vaikutusten ja hyötyjen tutkailua ihan selkokielellä ja siksi incilistat ovat välillä vähän raskasta luettavaa.

    Oikein odotan, että pääsen tekemään itse kosmetiikkaa ainakin joiltain osin. Putsarit ja kaikki vartalotuotteet ovat tee se itse himotuslistalla. Nyt on hyvä syy odottaa syksyä kun tietää, että siellä on ihania reseptejä tulossa.

  7. Luonnonkosmetiikka on minulle aivan uusi temmellyskenttä, mielenkiintoinen sellainen. Olisin luullut, että jossain vaiheessa genreen törmään, mutta ohitse ovat menneet ja heittämällä. Ihmettelenkin asiaa ja iso harmi. Nyt on jäänyt muutama aivan ehdoton viiden tähden tuote pysyvästi hyllyyni. Cattierin suihkuvoiteet olivat miellyttävä tuttavuus, kuin kosteusvoiteella itsensä pesisi. Aivan parhaat!

    Misellivesi oli myös hinta-laatusuhteeltaan ihan OK, pehmeä vesi (onko sellaisiakin) ei muita kokeiluja. Luonnon kosmeviidakko on melkoinen, joten tarkkana pitää olla, että löytää todelliset helmet, se pätee tosin myös kaikkiin muihinkin ihonhoitotuotteisiin. Joskus halpisversio voi olla ”tunnemielelle” samantapainen kokeilu kuin tupla-tripla kalliimpi tuote. Voi, kun voisi kaiken tuotetaivaan lisäksi tilata lisää elinikää netistä, niin ehtisi kokeilla hartaudella, ristiin rastiin, sen verta paljon on koukkuja vedessä. Tänään haen ”lottovoittoni” postista, joten POKS, tästä se lähtee…

  8. Ah, tää on ihana! Voisin käyttää jo pelkän tuoksun takia, mutta tämä on muutenkin loistotuote ohuelle ja herkälle iholle: tarpeeksi hellävarainen, mutta silti tehokas. Mitään muita rakeisia kuorintavoiteita en ole uskaltanut käyttää vuosiin. Plussaa sekin, että sama edullinen tuubi kestää käytössä monta kuukautta. Cattierilta en ole kokeillut muuten muita tuotteita kuin misellivettä, josta taasen ei jäänyt hyvä fiilis: iho kirveli ja punoitti käytön jälkeen, ja luovutin muutaman kokeilun jälkeen.

  9. Anna sanoo:

    En ole kokeillut tätä, mutta mielenkiinto heräsi ehdottomasti! Mayn ihana Clean Dirt on mulla nyt ihottuman takia tauolla, mutta ehkä tätä uskaltaisi kokeilla.

    Cattierin mangontuoksuinen suihkuöljy on kiva, samoin lapsille tarkoitettu ompun tuoksuinen mieto shampoo ja ananakselle tuoksuva suihkugeeli. Varsinkin jälkimmäisessä on niin herkullinen kirpsakan makea kypsän ananaksen tuoksu, että myönnän lainaavani sitä välillä mun pikkutytöiltä 🙂

    Myös Cattierin misellivesi on ollut käytössä, mutta jätin nyt senkin pois jos vaikka se olisi osasyyllisenä ihottumaan.

  10. Elina sanoo:

    Onni tällainen täydentäjä nimenomaan hyvä ”vain” balmien ja öljyjen kanssa käytettynä vai lasketaanko puhdistusmaito + liina hellävaraiseen puhdistukseen? Kuinka usein täydentäisit puhdistamista puhdistusmaidon kanssa käytettäessä? Itselläni käytössä Skin Blossomin puhdistusmaito ja flanelliliina. En osaa sanoa onko tuo flanelliliina ”liian pehmeä”, kun vanulappuun jää vielä mineraalimeikin väriä, mutta sellaista liinaa olen kuitenkin käyttänyt. Kasvovetenä Iroisie. Muuten kuorin (noin) kerran viikossa Madaran hedelmähappokuorinnalla kasvot.

    • Kyllä lasketaan! Eli myös puhdistusmaidon ja liinan kanssa voit täydentää puhdistusta noin 2-3 kertaa viikossa. Kuulostaa siltä, että liinasi on liian pehmeä. Suosittelen kokeilemaan Neal’s Yard Remediesin tai the Organic Pharmacyn liinaa. AHA-kuorinta on sitten se kunnon kirkastus- ja tehokäsittely iholle, hellävaraisella kuorinnalla saa täydennettyä puhdistusta mukavasti. Omat mustapääni ovat taas pysyneet poissa, kun olen käyttänyt säännöllisesti täydennystä 🙂