Pikku paussin jälkeen olisi taas DIY-kosmetiikkareseptin aika. Punavuorelaisessa kosmetiikkatehtaassa on käynyt melkoinen kuhina, vaikka reseptejä ei ollakaan nähty hetkeen blogin puolella. Ihan kaikki reseptit eivät päädykään tänne, vaan ovat osa projektia, josta kuulette myöhemmin – uutiskirjeen tilaajat ensimmäisenä.
Kosteusvoiteen valmistaminen kiinnostaa varmasti monia, sillä sen tekeminen ei olekaan yhtä simppeliä, kuin öljyseosten, jauhenaamioiden tai vartalokuorintojen. Mistään rakettitieteestä ei kuitenkaan ole kysymys, mutta voiteen tarvitsemaa emulgaattoria ei aivan lähimmässä ekokaupassa ole tarjolla, joten viimeistään tässä vaiheessa täytyy hurauttaa ostoksille yleensä ulkomaiseen nettikauppaan, joista oma suosikkini on ranskalainen Aroma-Zone (samalla oppii väkisin ranskaa).
Halusin valmistaa epäpuhtaalle ja samealle iholle tarkoitetun supertehokkaan kosteusvoiteen. Ja nyt täytyy kyllä hieman paukutella henkseleitä, sillä onnistuin täydellisesti.
DIY-kosmetiikan valmistaminen on herättänyt perusteellisesti pohtimaan, kuinka paljon kosmetiikkatuotteet (myös monet luonnonkosmetiikkatuotteet) sisältävät ihonhoidon kannalta tarpeettomia raaka-aineita. Kosteusvoiteeseen tarvitaan periaatteessa vain vettä/nestettä, öljyjä/rasvoja, emulgaattori, tehoaineiksi yleensä uutteita sekä säilömiseen säilöntäaineita. Mitään muuta ei varsinaisesti ole pakko käyttää. Kosmetiikkateollisuudessa käytetään kuitenkin useita voiteen koostumukseen vaikuttavia raaka-aineita, sillä kuluttajat rakastavat sileää ja samettista voidetta – ja lukeudun osittain itsekin näihin teknisesti laadukkaan kosmetiikan rakastajiin. Toki tuotteiden valmistaminen teollisesti painii eri sarjassa, jossa huomioidaan lukuisia muitakin seikkoja, mitkä eivät kotikosmetiikan valmistamisessa ole mahdollista. Aivan mustavalkoisia asiat eivät siis ole. Mutta silti, oman voiteen valmistus on huippumielenkiintoista ja herättää pohtimaan mitä iho tarvitsee pysyäkseen aidosti kauniina. Pidän itse siitä, että voin yhdistellä ihonhoitorituaaleissani monenlaisia tuotteita: itse valmistettuja sekä jonkun toisen valmistamia teknisesti huippulaatuisia tuotteita.
Oma voiteeni ei sisällä lainkaan puhdistettua vettä, vaan nesteenä on käytetty pelkästään kukkaisvesiä ja hieman glyseriiniä. Öljyfaasi sisältää luomuviljeltyjä kylmäpuristettuja kasviöljyjä sekä emulgaattorin. Vaikuttavat tehoraaka-aineet ovat kasviuutteita. Lisää tehoa, aromaterapiaa ja tuoksua tulee eteerisistä öljyistä ja E-vitamiini toimii säilöntäaineena eteeristen öljyjen lisäksi. Huomautettakoon tässä välissä, että tehokkaampi säilöntäaine on ostoslistalla, sillä haluan varmistaa tuotteiden säilyvän mahdollisimman hyvin ilman haitallisia mikrobeja, vaikka eteeriset öljyt, E-vitamiini, tumma lasi ja jääkaappikin parantavat säilyvyyttä.
Käyttämäni luonnollinen emulgaattori on nimeltään Olivem 1000, joka koostuu cetearyl olivatesta ja sorbitan olivatesta. Voiteen koostumuksesta tuli sillä täydellinen: ihanan kevyt, mutta erittäin hyvin kosteuttava. Voide jättää iholle kauniin pinnan, ei liian mattaa eikä rasvaista. Ja kaikki tämä onnistui ilman sakeuttaja-aineita tai koostumusta sen enempää muokkaavaa ainetta (täyteläisempään voiteeseen tarvittaisiin sakeuttajaa). Voide ei rullaa iholla tippaakaan ja meikkipohja levittyy sen päälle täydellisesti. Jos kehittäisin oman ihonhoitosarjan, ei yhteenkään tuotteeseen tulisi puhdistettua vettä eikä ihonhoidon kannalta turhia fillereitä. Tämän vuoksi rakastankin mm. May Lindstromin ja Tata Harperin tuotteita, jotka edustavat aidosti tehokasta kosmetiikkaa.
Tällä ohjeella tulee noin yksi desilitra voidetta, mutta suosittelen kokkaamaan isomman satsin vaikka kaveriporukalla, sillä isomman määrän sekoittaminen on mielestäni helpompaa ja hauskempaa.
Kirkastava minttujäätelövoide
Öljyfaasi
5 ml aprikoosinkiviöljyä (pehmittää, silottaa, kirkastaa, tasapainottaa talineritystä, loistava öljy seka/rasvaiselle iholle)
10 ml jojobaöljyä (pehmittää, tasapainottaa, silottaa, loistava öljy seka/rasvaiselle iholle)
3 g olivem 1000 -emulgaattoria (saa veden ja rasvat sekoittumaan toisiinsa)
Vesifaasi
30 ml minttuvettä (kosteuttaa, supistaa huokosia, tasapainottaa talineritystä, puhdistaa, ehkäisee tulehduksia)
20 ml salviavettä (kosteuttaa, supistaa huokosia, tasapainottaa talineritystä, puhdistaa)
20 ml hamamelisvettä (kosteuttaa, supistaa huokosia, tasapainottaa talineritystä, rauhoittaa)
2,5 ml glyseriiniä (kosteuttaa)
Jäähdytysvaihe
5 ml paju-uutetta (puhdistaa, kirkastaa, supistaa huokosia, kuorii kevyesti sisältämänsä salisyylihapon ansiosta)
2 ml AHA-happonestettä (supistaa ihohuokosia, kirkastaa, kuorii, puhdistaa, tasapainottaa hydrolipidikalvoa)
10 ml kurkku-uutetta (rauhoittaa, kosteuttaa, virkistää)
20 tippaa E-vitamiinia (antioksidantti, säilöntäaine)
(12 tippaa säilöntäainetta lisäsäilyvyyden varmistamiseksi)
10 tippaa piparminttuöljyä (antibakteerinen, ehkäisee tulehduksia, puhdistaa, viilentää, raikas tuoksu)
5 tippaa clary sage -öljyä (tasapainottaa talineritystä, puhdistaa, ehkäisee tulehduksia)
5 tippaa rosmariiniöljyä (antibakteerinen, ehkäisee tulehduksia, puhdistaa, raikas tuoksu)
1 tippa blue tansy -öljyä (rauhoittaa tulehduksia, sininen väri tulee sisältämästään atsuleenista, ihana tuoksu, värjää voidetta)
1/8 tl spirulinaa (eli aivan pikkuriikkinen ripaus, antaa voiteelle mintunvihreää väriä)
Tarvikkeet
Pieni mittakannu
Keittiövaaka
Kaksi kattilaa
Kaksi sekoituskulhoa
Lämpömittari
Maidonvaahdotin
Pieni siivilä (esim. teesiivilä)
Lusikka
Ilmatiivis purkki tai pumppupullo tummaa lasia
Valmistus
1. Öljyfaasi: mittaa öljyt ja emulgaattori pieneen kulhoon vesihaudekattilaan ja kuumenna, kunnes raaka-aineet ovat täysin liuenneet toisiinsa ja faasin lämpötila on 75-80 astetta. Nosta öljyfaasi vesihauteesta.
2. Vesifaasi: kuumenna kukkaisvesiä ja glyseriiniä vesihaudekattilassa, kunnes lämpötila on 75-80 astetta.
3. Kaada öljyfaasi vesifaasiin ohuena nauhana samalla lusikalla sekoittaen ja jatka sekoittamista 2 minuuttia. Pidän astia edelleen vesihauteessa. Jatka tämän jälkeen sekoittamista maidonvaahdottimella 5 minuuttia.
4. Nosta astia pois kuumasta ja jatka sekoittamista maidonvaahdottimella, kunnes seos sakenee. Kun seos on niin sakeaa, että sekoittaminen maidonvaahdottimella ei enää onnistu, anna seoksen jäähtyä huoneenlämmössä (älä yritä nopeuttaa jäähtymistä).
5. Seoksen jäähdyttyä, sekoita joukkoon uutteet, E-vitamiini ja eteeriset öljyt. Kaada seos tummaan lasipulloon tai -purkkiin ja säilytä jääkaapissa. Voide säilyy noin kaksi kuukautta.
Hauskoja kosmetiikkatehtailuhetkiä!
Laboratoire du Haut-Ségalan kylmäpuristetut kasviöljyt ja hamamelisveden on lahjoittanut Natural Goods Company
Kuvat Katja Kokko