Beauty

Ihana arvonta uutiskirjeen tilaajille

Beauty | 27.2.2015 | Katja Kokko

DSC_0003

Edit: arvonta on päättynyt! Voittaja on nimimerkki Isabel.

Olen jo pitkästi viime syksystä saakka halunnut kehitellä jotain henkilökohtaisempaa tapaa pitää yhteyttä teihin lukijoihini, koko ajan kasvavaan joukkoon. On ilahduttavaa, kuinka aktiivisesti kommentoitte blogissa, jaatte keskenänne tuotevinkkejä sekä palaatte myös kertomaan palautetta antamistani vinkeistä. Siksi olen pyöritellyt mielessäni ideoita, miten voisin antaa teille jotain erityistä, mitä en julkaise blogissani. Uutiskirje tuntui tähän kaikista luontevimmalta keinolta.

Ajatus on muhinut päässäni kuukausia, kun olen ideoinut konseptia uutiskirjeelle. Lopulta tajusin, että tämä on konsepti, joka toimii täysin fiilispohjalta ja muotoutuu varmasti ajan kuluessa oikeanlaiseksi. Kirje sisältää kuulumisiani, mistä en välttämättä kirjoita blogissa, vinkkejä, jotka eivät aina päädy blogiini asti ja lisäksi saatan kertoa siellä myös ajankohtaisista asioista ennen blogia. Kuulumisten lisäksi haluan antaa kirjeellä teille jotain erityistä ja ihanaa sekä mainostaa pieniä yrityksiä, joita itse fanitan ja kirje sisältääkin aina kaksi etua tai tarjousta, jotka ovat voimassa vain uutiskirjeen tilaajille ja luvassa on muutakin kuin kosmetiikkaa.

DSC_0006

Ensimmäinen kirje ilmestyy arviolta maaliskuun puolen välin tienoilla ja jatkuu siitä noin kuukauden välein. Siihen saakka ehdin kasvattaa tilaajajoukkoa mukavasti ja siksipä päätinkin järjestää kaikille uutiskirjeen tilaajille arvonnan. Palkinto on niin ihana, että tahtoisin voittaa sen itsekin: laatikollinen rakastamiani Neal’s Yard Remediesin Wild Rose -tuotteita. Paketti sisältää Wild Rose Beauty Elixirin, Wild Rose Body Elixirin sekä Wild Rose käsivoiteen.

Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 8.3.2015 saakka ja säännöt ovat seuraavat: 1) käy tilaamassa uutiskirjeeni blogin etusivulta SEKÄ 2) jätä kommentti tähän postaukseen ja kerro mitä tahtoisit uutiskirjeestä lukea. Ilmoitan voittajan 9.3. tässä postauksessa ja otan häneen yhteyttä henkilökohtaisesti.

Muista myös seurata minua Instagramissa sekä Facebookissa!

Kuvankaappaus 2015-2-27 kello 10.46.23

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: