Body & Mind

Kehoa ja mieltä virkistävä puhdistuskuuri naisille

Body & Mind | 24.5.2019 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: PUR Kauppa, sisältää alekoodin

Viikon mittaiset mehupaastot ovat yleensä vain quick-fix, joiden vaikutukset ovat lyhytaikaisia. Toteutin keväällä puhdistuskuurin, joka tähtää pitkäaikaisiin tuloksiin, maksan puhdistamiseen, ruoansulatuksen parantamiseen ja hormonitoiminnan tasapainottamiseen.

Olen ollut nyt ketogeenisellä ruokavaliolla yli vuoden. Sen myötä päivittäinen pätkäpaasto on tullut luonnolliseksi osaksi arkeani ja olen kokenut sen tervehdyttävät ja elinvoimaa lisäävät hyödyt niin moneen otteeseen, että nykyisin, jos kehossani on mikä tahansa epätasapainotila, korjaan sen heti pitkittämällä pätkäpaastoa.

Entisessä elämässäni, siis aikaa ennen ketogeenista ruokavaliota, pätkäpaasto ei olisi tullut kysymykseenkään, sillä muutamankin tunnin syömättömyys aiheutti minulle pelkkää kitumista ja viikon mehupaaston aikana oloni ei koskaan kääntynyt hyväksi.

Ketogeenisen ruokavalion myötä aineenvaihduntani on kuitenkin muuttunut kuin huomaamatta aivan toisenlaiseksi ja keho on alkanut hyödyntää energianlähteenä rasvaa glukoosin sijasta, jonka ansiosta verensokerini pysyy tasaisena vaikka olisin syömättä useita tunteja.

Siinä missä ennen söin aamiaisen, lounaan, illallisen ja ainakin kaksi välipalaa, nykyisin syön aamuisin nauttimani rasvakahvin lisäksi yhden ison aterian ja pienen välipalan tai vaihtoehtoisesti pienen lounaan ja yhden ison aterian sekä aktiivisuustasosta riippuen välipalan (välipalani voi olla esimerkiksi pala raakajuustoa, muutama macadamiapähkinä, avokado ja hapankaalia tai vihersmoothie). Joskus pidän päiviä, jolloin syön ainoastaan yhden ison aterian – yleensä juuri silloin, jos kehossa tuntuu olevan jokin epätasapainotila tai tunnen oloni väsyneeksi.

Ravinne- ja energiatiheän ruoan syöminen, mutta vähentynyt ruokailujen määrä sopii keholleni todella hyvin. Jaksan keskittyä paremmin, refluksi- ja närästysoireet ovat poissa, vatsa ei turpoa ja ruoansulatus toimii normaalisti. Kaiken lisäksi näytän päästä varpaisiin ihan eri ihmiseltä kuin pari vuotta sitten – paljon elinvoimaisemmalta ja terveemmältä.

Oman kokemukseni mukaan päivittäinen pätkäpaasto on siis helppo tapa optimoida hyvinvointia pitkäjänteisesti sen sijaan, että aiheuttaisin keholleni shokkitilan siirtymällä yhtäkkiä glukoosipolttoiselta eli runsas hiilihydraattiselta ruokavaliolta mehupaastolle, joka on oman kokemukseni perusteella pelkkä quick-fix ilman pitkäaikaisia hyötyjä.

Koko alkuvuosi ja kevät on ollut tänä vuonna itselleni erityisen haastavaa aikaa. Jatkuva matkustaminen kahden maan välillä tuntuu jaksamisessa ja muutto toiseen maahan, vieläpä Lontoon kaltaiseen hektiseen suurkaupunkiin ja toisen ihmisen kotiin, on henkisesti aikamoinen ruljanssi. Samaan aikaan on meneillään useita projekteja, jotka vaativat paljon keskittymistä, luovaa ajattelua ja ideointia kuin myös organisointia sekä silkkaa toteuttamista. Haasteet ovat todellakin tuntuneet olossa kokonaisvaltaisesti ja siksi tuen kaikilla käytössäni olevilla työkaluilla hyvinvointiani.

Jooga, meditaatio, kehon vetristely ja liikuttaminen, gua sha, kylvyt ja ihonhoito ovat päivittäin läsnä arjessani, vähintään pikaisesti. Niiden lisäksi ruoka ja laadukkaat ravintolisät ovat itsestäänselvä hyvinvointini tukipilari, joihin saa kiinnittää entistäkin enemmän huomiota stressaavana ajanjaksona.

Moni kaipaa detoxia tai kehon puhdistamista juuri keväällä, joka on luonnollinen ja luonnon rytmeihin liittyvä sisäinen tarve. Myös itselläni on ollut olo, että haluan karistaa kehostani stressiä ja jännityksiä, jotka pistävät väkisinkin munuaiset ja maksan koetukselle, puhumattakaan siitä, että yhtäkkiset suurkaupungin saasteet ovat keholleni melkoinen kuormitus.

Mehupaaston tai vihersmoothiekuurin sijasta toteutin kevätpuhdistuksen kuitenkin täysin eri tavalla kuin olisin tehnyt sen ennen. Yhdistin oman puhdistuskuurini ketogeeniseen ruokavalioon, pätkäpaastoon sekä puhdistumista tukeviin ravintolisiin ja yrtteihin. Vähensin kahvinjuonnin minimiin ja panostin kaikin tavoin pitkiin yöuniin.

Wild Nutrition Total Cleanse Programme – lempeä puhdistuskuuri erityisesti naisille

Toteutin puhdistuskuurin englantilaisen Wild Nutritionin Total Cleanse Programmella. Wild Nutrition on erikoistunut korkealaatuisiin ruokapohjaisiin ravintolisiin. Kuurin on suunnitellut ravintoterapeutti Henrietta Norton ja se on suunniteltu erityisesti naisille – Henrietta on erikoistunut naisten ravintoon ja hyvinvointiin. Hänen potilaissaan on paljon naisia, jotka ovat kärsineet hormonaalisesta epätasapainosta, allergioista, masennuksesta, levottomuudesta, iho-ongelmista, ylipainosta ja pitkäaikaisista sairauksista. Hän näki vuosia tarpeen pidemmälle puhdistuskuurille, jolla on pitkäaikaiset ja syvemmät vaikutukset lyhyiden mehupaastojen sijasta.

Wild Nutritionin Total Cleanse Programme on suunniteltu tutkimuksiin perustuvien ravintolisien, yrttien ja ravintoaineiden pohjalta ilman paastoa ja ehdottomuuteen perustuvaa mindsettiä.

Total Cleanse Programme kuurin peruspilarit ovat puhdas ja ravintotiheä ruoka (makroravinteista erityisesti proteiini ja rasva) sekä ruokapohjaiset ravintolisät. Tähän pohjautuvan näkemyksen mukaan kuidun, rasvan ja proteiinin puuttuminen mehupaastolla voi olla keholle haitallista.

Maaperän köyhtyminen, ilmansaasteet, tehoviljely ja satojen korjaaminen raakana ovat valitettavasti johtaneet siihen ettei ruoka ole enää niin ravinnepitoista kuin aiemmin, jonka vuoksi tarvitaan laadukkaita ravintolisiä. Kaikki ravintolisät eivät kuitenkaan ole samanarvoisia, koska keho ei välttämättä pysty hyödyntämään niitä, varsinkaan synteettisenä. Wild Nutrition on erikoistunut ruokapohjaisiin ravintolisiin synteettisten sijasta. Ravinteet esiintyvät tuotteissa samanlaisessa muodossa kuin ruoassa ja niiden imeytyminen sekä hyödyt on todistettu yli 50 riippumattomalla tutkimuksella.

Total Cleanse Programme kestää 28 päivää. Paketti sisältää kolme erilaista ravintolisäkompleksia, jotka tukevat maksan puhdistumista, immuunipuolustusta, ihon hyvinvointia, jaksamista, hormonaalista tasapainoa sekä mielen pysymistä virkeänä. Lisäksi mukana tulee vihkonen, jossa on selkeät ja yksinkertaiset ohjeet puhdistuskuurin toteuttamiseen jokaiselle viikolle erikseen. Kyseessä ei ole mikään tiukka kuuri, jota pitäisi noudattaa orjallisen ehdottomasti, mutta suosituksia on kyllä todella helppo seurata ilman massiivista suunnittelua. Lisäksi vihkosessa on todella hyvä ostoslista ruoka-aineista, mitä varastoon kannattaa hankkia kuurin ajaksi ja saatavilla on myös reseptejä, mitä kuurin aikana voi kokkailla.

Vinkki: teimme kolme vuotta sitten yhdessä ystäväni Kirsikan kanssa 7 Day Simplifying Detox reseptivihkosen – jos et ole ketolla, vihkosesta löytyy mainioita reseptejä, jotka sopivat täydellisesti tähän kuuriin! Lataa reseptivihkonen täältä.

Wild Nutrition suosittelee kuurin tekemistä aina vuodenajan vaihtuessa – tämä periaate pohjautuu ayurvedaan ja kiinalaiseen lääketieteeseen. Kuuri olisi hyvä toteuttaa jokaisen vuodenajan alussa.

Puhdistuskuurin aikana jokainen aamu aloitetaan lasillisella lämmintä vettä, johon lisätään lusikallinen omenasiiderietikkaa ja manuka-hunajaa. Jääkylmän veden juomista vältetään koko kuurin ajan, koska se ei ole hyväksi ruoansulatukselle (itse juon aina veden huoneenlämpöisenä). Ruossa suositaan luomua ja prosessoimatonta ruokaa ja tietoista syömistä painotetaan pureskelemalla ruoka rauhallisesti, koska se edistää toimivaa ruoansulatusta.

Vältettävien ruoka-aineiden listalla ovat sokeri, hedelmät isoina määrinä, kahvi, valkoiset jauhot, gluteeni ja alkoholi. Maitotuotteet ovat pienissä määrin ok, jos maitotuotteiden kanssa ei ole ongelmia. Resepteistä löytyy kalaa ja kananmunia sekä viimeisellä viikolla kanaa, kalkkunaa ja lammasta – kuten sanottua, itse sovelsin omat syömiseni ketogeeniseen ruokavalioon sopivaksi ja liha on ollut koko ajan matkassa mukana, painottuen lampaan lihaan. Kahvin kanssa tein myöskin kompromissin, eli en luopunut aamuisesta rasvakahvistani.

Kuurin aikana suositellaan välttämään kovaa treenaamista ja liikkumaan sen sijaan kevyesti, kuten tekemällä kevyttä joogaa, reipasta kävelyä tai hölkkää. Puhdistumisen tueksi suositellaan lisäksi esimerkiksi saunomista, kuivaharjausta ja epsom-suolakylpyjä, jotka vilkastuttavat verenkiertoa ja lymfanesteiden virtausta. Ohjeissa muistutetaan myös, että kuurin aikana on hyvä olla itselleen armollinen, sillä aluksi pintaan voi nousta levottomuutta tai epämiellyttäviä tunteita. On tärkeää antaa erilaisten tuntemusten olla osa prosessia ilman liiallista analysointia.

Puhdistuskuurin ravintolisät

Total Cleanse Programmeen kuuluu kolme päivittäin otettavaa ravintolisää.

Antioxidant Boost tukee immuunijärjestelmää ja suojaa elimistöä hapettumisstressiltä. Se on erityisen hyvä henkilöille, joilla on vaativa elämäntyyli tai kuluttava elinympäristö (hep!). Ravintolisä sisältää vitamiineista ja mineraaleista mm. C-vitamiinia, E-vitamiinia, betakaroteenia, magnesiumia, sinkkiä, kuparia ja seleeniä. Lisäksi siihen on käytetty adaptogeenisiä yrttejä, kuten energia-aineenvaihduntaa tukevaa cordyceps-sientä eli kiinanloisikkaa ja gotu kolaa, jolla on antioksidanttisia vaikutuksia. Maarianohdake tukee puolestaan maksan puhdistumista.

Balance Multi Nutrient edistää energia-aineenvaihduntaa ja immuniteettiä. Se sisältää mm. D3-vitamiinia, rautaa, sinkkiä, jodia ja B1-, B2-, B3-, B6-, B7- ja B12-vitamiineja. Adaptogeenisistä yrteistä siihen on lisätty immuniteettiä vahvistavaa reishiä eli lakkakääpää sekä maitakea eli koppelokääpää.

Total Cleanse Complex on suunniteltu erityisesti naisille terveen hormonitasapainon, kehon painon ja stressinsietokyvyn ylläpitoon. Total Cleanse Complex sisältää C-vitamiinia, B-vitamiineja, maksan toimintaa ja rasva-aineenvaihduntaa tukevaa koliinia sekä takiaisenjuurta, voikukanjuurta ja punajalavaa, jotka edistävät maksan puhdistumista. Artisokanlehti tukee ruoansulatusta ja omenapektiini vatsan sekä suoliston hyvinvointia.

Kunkin ravintolisän voi ostaa myös erikseen, mutta Total Cleanse Programmessa ne tulevat edullisemmaksi ja paketti sisältää myös kuuriin tarkoitetun ohjevihkosen. Ravintolisät kannattaa myös nauttia yhdessä, sillä ne toimivat keskenään synergisesti.

Kokemukseni puhdistuskuurista

Aloitin kuurin huhtikuun puolessa välissä ja se päättyi kaksi viikkoa sitten. 28 päivän jälkeen oloni oli todella tasapainoinen ja loistava, paljon parempi kuin ennen kuuria, jolloin olin huomattavasti väsyneempi ja stressaantuneempi. Huomaan myös selkeän eron kasvoissani – olen virkeämmän näköinen. Ehkä kuitenkin suurin vaikutus on siinä, että olen rauhallisempi kuukauden takaisten ylikierrosten sijasta ja myös Ouran mukaan valmiustilani sekä uneni ovat parempia. Olo on siis kaikin puolin hyvä ja omalla kohdallani kuurin ajoitus oli aivan täydellinen.

Alekoodi

Voit ostaa Total Cleanse Programmen PUR Kaupan verkkokaupasta tai kivijalkamyymälästä Kampista sekä Hakaniemestä. Kuuri maksaa normaalisti 99 €, mutta koodilla KATJA20 saat paketista sekä kaikista Wild Nutritionin tuotteista 20 % alennuksen 2.6.2019 asti, eli hintaa paketille jää 79,20 €. Jos jokin asia kuurin toteuttamisessa askarruttaa, PUR Kaupan asiantunteva henkilökunta auttaa sinua mielellään. Löydät Wild Nutritionin koko valikoiman täältä.

Teettekö te säännöllisiä puhdistuskuureja? Millaisella kuurilla olet havainnut olevan itsellesi pitkäaikaisia hyötyjä?

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , ,