Beauty

Suklaasääri

Beauty | 12.3.2017 | Katja Kokko

Yhteistyössä Naturelle.fi

Olkoonkin, että tällä viikolla on nähty ja koettu tuuli, jossa ei pääse eteenpäin kuin puhtaalla raivolla, jäätävä ja syvälle ihoon viiltävä viima sekä vaakatasossa kasvoja hakkaava lumen, rännän, veden ja rakeiden muodostama sade, joka tuntuu siltä, kuin pikkukiviä viskottaisiin silmille, on kevät täällä virallisesti kolmen viikon kuluttua.

Kevät on mielessä ja ennen kaikkea tuntuu sydämessä päivä päivältä enemmän ja lisääntyvän valon ansiosta voi joka päivä hengähtää hieman syvempään: tästä selvittiin sittenkin. En tiedä teistä, mutta minusta talvet ovat alkaneet tuntua yhä pidemmiltä ja harmaammilta. Arvostan niitä, jotka kykenevät olemaan valittamatta. En tosin itse jaksa enää niinkään valittaa, vaan suhtautumiseni lähentelee alistumista hyväksymistä. Mutta oli miten oli, meillä on kaikki aivan hyvin. Valo päihittää kohta pimeän ja saamme tuskastua, kun uni ei tule ympäri vuorokauden taivaalla möllöttävän auringon vuoksi.

Kevätaurinko on joka vuosi yhtä armoton. Se paljastaa likaiset ikkunat, villakoirat nurkissa ja nukkavierut talvivaatteet. Raskaat ja tunkkaiset koltut alkavat ahdistaa ensimmäisenä. Pakko päästä eroon kerroksista, kaivaa kaapista nahkatakki tai se kevyt huitulatrenssi. Sukat tekee mieli riisua tai vähintään paljastaa nilkat. Totuuden hetki talven ihonhoitorutiineista koittaa ensimmäisenä lämpimänä päivänä, jolloin voi vilauttaa maailmalle paljaat sääret. Se kyllä saattaa olla sellainen ilon päivä, ettei niin väliä, vaikka sääret olisivat pölisevän kuolleen ihosolukon peitossa ja ihon väri muistuttaisi enemmän kuollutta kuin elävää, mutta olisi tietysti kivempi kuoriutua pitkistä vaatteista sileillä suklaasäärillä broilerinkoipien sijaan (katso ennen kuvat).

Resepti sileisiin suklaasääriin on varsin yksinkertainen ja siihen tarvitsee vain kaksi tuotetta: vartalokuorinnan ja hyvän itseruskettavan.

Naturellen valikoimaan on juuri saapunut uusi merkki Amerikasta asti, Chocolate Sun, maailman ensimmäinen luonnollisia itseruskettavia valmistava brändi. Susie Hatton perusti vuonna 2003 Santa Monicaan ainoastaan itseruskettaviin keskittyneen studion ja pian Chocolate Sunista tuli useiden Los Angelesin kauneustoimittajien, julkkisten ja alan ammattilaisten suosima merkki, pioneeri luonnollisten itseruskettavien maailmassa.

Vuonna 2005 Chocolate Sun lanseerasi kuluttajille jälleenmyytävän kokoelman itseruskettavia voiteita, geelejä, suihkeita ja vartalokuorintoja. Tänä päivänä merkin tuotteita myydään ympäri maailman ja kauniit purnukat on nähty kymmenien naistenlehtien sivuilla ja palkittu useilla palkinnoilla. Yrityksen päämaja sijaitsee edelleen Santa Monicassa, se on naisten pyörittämä ja tuotteet valmistetaan paikallisista, luomuviljellyistä ja luonnollisista raaka-aineista.

Chocolate Sunin tuotteissa ei käytetä mitään synteettisiä raaka-aineita, tuotteet ovat vegaanisia eikä niitä testata eläinkokein. Muistutetaan tähän väliin, että itseruskettava aine on nimeltään dihydroksiasetoni (DHA) ja se on täysin luonnollinen, ekosertifioitu aine. Sitä voidaan valmistaa myös synteettisesti, mutta se ei ole haitallinen edes sellaisena. Chocolate Sun käyttää tuotteissaan sokerijuurikkaasta valmistettua DHA:ta.

Jenkkimerkeille tyypillisesti Chocolate Sunilla ei ole luonnonkosmetiikan sertifikaattia, jolloin inci-listat saa käydä tarkkaan läpi. Sarjan tuotteet noudattavat luonnonkosmetiikan standardeja ainoastaan yhtä tuotetta lukuunottamatta: itseruskettava suihke tulee pullosta ulos aerosolina, joka edellyttää ponnekaasun käyttämistä – sitä ei sertifioidussa luonnonkosmetiikassa sallita. Muutoin tuote on täysin luonnollinen. Spraylle löytyy kuitenkin halutessaan vaihtoehto itseruskettavasta emulsiosta. Chocolate Sunin tuotteet ovat koostumukseltaan kevyitä, eivätkä sisällä komedogeenisiä, ihohuokosia tukkivia ainesosia.

Minä kokeilin Chocolate Sunilta koko itseruskettavien tuoterepertuaarin vaalealle ja keskivaalealle iholle. Valikoimasta löytyy myös sävyt keskivaaleasta tummalle iholle sekä tummalle iholle. Ei varmaan tarvitse mainita, mitkä kuvista ovat ennen-kuvia (pieni vinkki: nuo broilerinkoivet). Suoritin testin säärille ja kasvoille, sillä en ole koskaan tykännyt käyttää itseruskettavaa koko vartalolle.

Aluksi kuorin sääret ja kasvot vartalokuorinnalla mekaanisella kuorinnalla. Vasempaan sääreen kokeilin itseruskettavan Cocoa Lite emulsion, oikeaan sääreen Cocoa Fleur suihkeen ja kasvoille Cocoa Illume Lite itseruskettavan kasvogeelin.

Itseruskettava Cocoa Lite emulsio tuoksuu vaniljakastikkeella kuorrutetulle suklaakakulle. Tuoksu onkin peräisin vanilja- ja kaakaouutteista. Ihoa ravitsevan kasviöljypohjan muodostavat auringonkukka-, manteli-, kookos- ja jojobaöljyt sekä sheavoi. Lisäksi emulsiossa on myös ihoa korjaavaa ja rauhoittavaa aloe vera -geeliä sekä vihreän teen uutetta, joka sisältää runsaasti antioksidantteja. Emulsiossa on simppeli emulgaattori eikä se sisällä mitään iholle turhia ja hyödyttömiä fillereitä – ainoastaan vaikuttavia ja hoitavia aineita sekä pakollisen emulgaattorin ja säilyvyyttä parantavat aineet. Yksinkertaisella reseptillä lopputulos on usein se paras ja niin on tämänkin tuotteen kohdalla. Emulsion koostumus on täydellisen ohut, helposti ja tasaisesti levittyvä, mutta nopeasti imeytyvä. Olen itse juuri tällaisten itseruskettavien, kevyiden voiteiden ystävä.

Cocoa Fleur suihke oli puolestaan hieman erikoisempi tapaus. Tuote tulee pullosta ulos hienojakoisena, värillisenä sumuna. Tuotteessa on väri sen vuoksi, että näkee mihin sitä tulee suihkineeksi. Väri on sokerista peräsin olevaa karamelliväriä.  Suihke sisältää aloe vera -geelin lisäksi glyseriiniä ja oliiviöljyä sekä ihoa hoitavia yrttejä.

Ennen käyttöä iho täytyy kuoria ja kosteuttaa vartalovoiteella, sillä suihke on Chocolate Sunin tuotteista koostumukseltaan kaikista hienojakoisin ja se voi tarttua epätasaisesti karheisiin kohtiin ihossa. Erityisesti kämmenet ja jalkaterät on syytä voidella hyvin unohtamatta sormien ja varpaiden välejä ja kämmenien sivuja. Kylpyhuoneen lattialle kannattaa levittää tumma pyyhe ja suorittaa suihkuttelu sen päällä. Väri on täysin vesiliukoista ja sen voi huuhtoa pois pinnoilta, jos niitä tulee sotkeneeksi. Sprayta suihkutetaan noin 20 cm päästä ihoa laajoin, pyörivin tai siksak-liikkein aina edellisen kerroksen päälle hieman kerrostaen. Minulle jäi hieman epäselväksi voisiko tuotteen antaa kuivahtaa iholle sellaisenaan, mutta en uskaltanut ottaa tätä riskiä ja turvauduin levittämään sen suihkutuksen jälkeen käsin.

Ennen ja jälkeen -kuvat paljastavat karun totuuden elottoman värisestä ihosta. Seuraavana päivänä otetussa jälkeen-kuvassa on hieman enemmän valoa, mutta ero oli luonnossa yhtä päivänselvä.   Kuvasta näkee, että suihkeella (oikeassa sääressä) tuli aavistuksen syvempi lopputulos, kuin emulsiolla.

Molemmat itseruskettavat yllättivät positiivisesti myös tuoksunsa puolesta. Yleensä DHA alkaa tuoksumaan ikävälle värin tekeytyessä ja mikäli illalla pujahtaa nukkumaan itseruskettava voide iholla, aamulla peiton alta tupsahtaa melkoinen DHA:n katku. Nuuhkin aamulla sekä sääreni että peittoni läpikotaisin, enkä haistanut niistä yhtikäs mitään. Epäilin jo hetken menettäneeni hajuaistini. Onnistuin myös levittämään molemmat tuotteet jalkapöytiin ilman epätasaisia läikkiä. Yleensä vähintään varpaisiin väri tarttuu epätasaisesti, mutta tällä kertaa lopputulos oli kauttaaltaan hyvin luonnollinen ja onnistunut.

Cocoa Illume kasvogeelissä on myös kevyt sävy, mutta kun geelin levittää kasvoille, ei sävyä huomaa juuri lainkaan – joka on mielestäni hyvä asia. Ohut koostumus on suunniteltu erityisesti kasvojen iholle, jotta se ei tukkisi ihohuokosia. Tuote on täysin öljytön, aloe vera -pohjainen geeli ja se tuoksuu raikkaalle veriappelsiinille. Olen yleensä karttanut kasvojen itseruskettavia juuri sen vuoksi, että ne valmistetaan halpaan ja huonolaatuiseen voidepohjaan, joka tukkii ihohuokoset, mutta sitä ei tarvitse tämän tuotteen kohdalla pelätä. Vaikka Chocolate Sunin kaikkia tuotteita voi käyttää myös kasvoille eivätkä ne sisällä komedogeenisiä aineita, suosittelen valitsemaan tämän ohuen geelin, jos iho on epäpuhdas tai taipuvainen tukkeumiin. Geeli on koostumukseltaan kuin ohutta seerumia, joka hulahtaa ihoon hetkessä ilman pienintäkään tunnetta siitä, että se jäisi tukkimaan ihohuokosia.

Tuotteen käyttöohjeissa neuvotaan levittämään geeli täysin kuivalle iholle, jolla ei ole muita tuotteita. Otin kuitenkin ohjat omiin käsiini ja suihkin sen alle kasvovettä ja levitin koko kasvoille kosteuttavan seerumin, jonka annoin imeytyä täysin ennen itseruskettavan geelin levittämistä. Kun geeli oli imeytynyt, taputtelin iholle kevyesti Vintner’s Daughteria.

Lopputulos oli yhdellä kerroksella tasainen ja luonnollinen. Levitin geelin kasvoille ja kaulalle, eikä mihinkään jäänyt selkeitä rajoja. Ylemmässä kuvassa on tilanne ennen ja alemmassa seuraavana päivänä. Kyllä tuo terve, hunajainen hehku vaan tekee ihmeitä!

Pidän Chocolate Sunissa siitä, että sarja kannustaa luonnolliseen lopputulokseen ja neuvoo käyttämään tuotetta seuraavan kerran vasta edellisen sävyn haalistuttua pois, noin 7-10 päivän kuluttua. Ehdoton maksimi on käyttää itseruskettavaa kahtena peräkkäisenä päivänä intensiivisemmän sävyn saamiseksi, mutta sen jälkeen aletaan olla jo epäluonnollisuuden rajoilla ja lopputuloksesta tulee helposti epäsiistin näköinen.

Rakastuin tuotteissa todella kevyisiin ja nopeasti imeytyviin koostumuksiin, jotka eivät tuki ihoa ja voidepohjat ovat yksinkertaiset ilman turhia fillereitä. Lisäksi herkulliset tuoksut hurmasivat minut ja varsinkin Cocoa Lite emulsion vaniljakastikkeen tuoksu tuo mieleeni muistot yläasteesta. Olen tuolloin joko ostanut tai saanut lahjaksi tismalleen saman tuoksuisen vartalovoiteen ja muistot noilta ajoilta ovatkin pyörineet koko viikon mielessäni. Tuoksujen vaikutus mieleemme ja tunnemuistoihin on uskomaton. Vartalon itseruskettavista suosikkini oli siis Cocoa Lite emulsio. Pysyn myös edelleen yksinkertaisen voiteen ystävänä ja valitsen mieluummin pakkauksen ilman ponnekaasua.

Vartalon itseruskettavan käyttö saa omalla kohdallani odottaa vielä pikkuisen, mutta Cocoa Illume geeli sai jo paikan top shelfiltäni, onhan tuo hunajainen hehku nyt enemmän kuin tervetullutta piristämään kasvoja, jotka kaiholla odottavat auringonpaistetta.

Kevät, aurinko, lämpö, lyhyet lahkeet, liehuvat helmat, paljaat sääret ja varpaat, tervetuloa, minä olen valmis!

Oletteko kuulleet aiemmin Chocolate Sunin tuotteista? Mihin aikaan vuodesta te hankitte purkista päivetystä?

 

Kuvat Viena K

Avainsanat: , ,