Astrologia

Rakkauttta vain – Uusikuu Vaa’assa

Astrologia | 9.10.2018 | Kirsi Halla-Seppälä

Uudenkuun ajankuva on astrologinen katsaus ajalle 9.10.2018 – 6.11.2018

Uusikuu Vaa’assa, eläinradan ihmissuhdekeskeisimmässä merkissä, nostaa kissan pöydälle sosiaalisen elämämme suhteen. Jokaisella tähtimerkillä on oma hallitseva planeettansa, jonka teemaa ne kantavat harteillaan, ja Vaa’an oma planeetta on mikäpä muukaan kuin Venus, tuo rakkauden, kauneuden, harmonian, kulttuurin, arvojen ja nautinnon sekä mielihyvän jumalatar. Ihmissuhteet ja niihin liittyvät uudistukset sekä yllättävät ja äkilliset käänteet olivat jo kuukausi sitten uudenkuun kartalla vahvasti esillä, mutta tuntuu siltä kuin siellä olisi vasta möyhennetty ja ravisteltu, laitettu vähän pakkaa sekaisin, ja nyt päästään sitten itse asiaan.

Tämän lokakuisen uudenkuun hallitsija on siis Venus, ja sen merkitys ajassa on nyt erityisen tärkeä, sillä se alkoi perääntyä muutama päivä sitten (5.10.) ja perääntyessään planeetan teema korostuu ja nostaa esiin jotain mahdollisesti jo aiemmin eteen tullutta, mutta väärinymmärrettyä ja ohitettua. Perääntyvä Venus on parhaillaan Skorpionissa, mikä on varsin mustasukkainen, omistuksenhaluinen, manipuloiva, pakkomielteinen, katkera ja kostonhimoinen intensiivinen, syvä, intohimoinen ja palavasieluinen sijainti herkälle ja tunteikkaalle Venukselle, joka on normaalisti enemmän kotonaan hennon roosan ja vaaleansinisen sävyisessä silkissä tai kashmirissa (= Venus) kuin verenpunaisessa ja mustassa pitsissä ja nahassa (= Skorpioni). You get the picture?

Perääntyvä Venus merkkisijainnista riippumatta nostaa yleensä esiin jotain vanhaa ja kesken jäänyttä. Tyypillisimmin nämä asiat liittyvät ihmissuhteisiin tai raha-asioihin (Venus kun hallitsee kaikkea, millä on meille arvoa). Jos jotain on laiminlyöty, paettu tai vältelty, se todennäköisesti tekee nyt uuden kierroksen, ihan niin kuin se Tinderissä vasemmalle swaippaamasi eksä, joka yhtäkkiä tuntuu tulevan vastaan joka tuutista. Tai se huolettomasti ottamasi pikavippi, jonka pienellä präntätyt yksityiskohdat tulevat nyt harvinaisen selviksi, kun maksun aika koittaa. Aina kyseessä ei kuitenkaan ole näin konkreettiset tai selkeät asiat. Joskus käsittelyyn nousee jokin vanha uskomus tai toimintamalli, jokin sellainen ihmissuhteissasi toistuva kaava, josta olet aina syyttänyt huonoa onnea, sattumaa, pahaa karmaa tai tähtien epäedullista asentoa.

Vaikka tämä kaikki saattaa kuulostaa harvinaisen raadolliselta ja ikävältäkin, voin vakuuttaa että tämä aika tarjoaa sinulle mahdollisuuden nähdä ja ymmärtää asioiden syvempiä merkityksiä aivan uudesta näkökulmasta, niin että voit ottaa vastuun omasta elämästäsi, omista tunteistasi ja kokemuksistasi ja mennä aimo harppauksen eteenpäin kohti sellaista elämää ja sellaisia ihmissuhteita mitä olet aina halunnutkin, mutta jostain käsittämättömästä syystä vain saanut katsella sivusta.

Perääntyvän Venuksen aika on mitä parhain ajankohta tulla tietoiseksi hyvin käytännönläheisellä tavalla niistä menneisyydestä peräisin olevista uskomuksista ja ohjelmoinneista, joiden pohjalta olet ihmissuhteitasi rakentanut. Uudenkuun kartalla Venus on ärhäkässä kulmassa maskuliiniseen vastinkappaleeseensa Marsiin. Siinä missä Venus on arvot ja vetovoima, Mars on ulospäin suuntautuva dynaaminen soturienergia, tekeminen ja toteuttaminen. Parhaimmillaan nämä kaksi toimivat yhteistyössä. Siinä missä Venus kertoo mitä arvostaa, niin Mars toimii näiden arvojen pohjalta. Kun Venus vetää puoleensa, Mars tekee, hakee ja tuo Venukselle sen mitä se haluaa. Näin sen siis teoriassa kuuluisi jokaisen meidän sisäisessä maailmankaikkeudessa mennä. Nyt Venus ja Mars ovat ristiriidassa keskenään, ja tämä voi ilmentyä erilaisissa muodoissa vastakkainasetteluna arvojen, rakkauden (sen mitä oikeasti haluaa) ja toiminnan ja energian suuntaamisen välillä.

Pystytkö sinä toimimaan arvojesi mukaisesti ja tekemään elämässäsi asioita, jotka tuovat sinulle aitoa mielihyvää ja tyydytystä? Jos tässä on ollut jo pitkään epätasapainoa, tämä aika voi kärjistää tilanteen niin että muutoksen aika alkaa olla enemmän kuin tarpeen.

Ihmissuhteisiin ja rakkauselämään liittyy usein niin kovin läheisesti myös pelko toisen menettämisestä sekä torjutuksi tai hylätyksi tulemisen tunne. Kun päästämme toisen lähelle, kun jaamme jotain aitoa ja herkkää itsestämme, asetamme silloin itsemme myös alttiiksi haavoittumiselle ja pettymyksille. Uudenkuun Aurinko ja Kuu ovat tarkasti yhtymässä asteroidi Cerekseen, joka edustaa kartalla pyyteetöntä rakkautta, huolenpitoa, ravitsemusta, hoivaa ja menettämisen pelkoa. Syvimmillään Ceres voi liittyä jonkun menetyksen (aina se ei ole konkreettinen asia) laukaisemaan masennukseen ja syömiseen liittyviin ongelmiin. Ceres osuu meissä syvälle siihen kohtaan, missä joko koemme olevamme rakastettavia ja kaiken läheisyyden, huolenpidon ja turvan arvoisia juuri sellaisina kuin olemme, tai sitten se kysyy meissä ”millainen minun pitäisi olla jotta voisin tulla rakastetuksi (eikä kukaan koskaan enää hylkäisi)?”

Voi miten herkkiä ja tärkeitä ja syviä teemoja tämä syksyinen kuunkierto meille tarjoaakaan. Mitä tahansa elämässäsi onkaan meneillään, ole hyvä itsellesi. Ole hellä ja rakastava, huomaavainen ja arvostava itseäsi kohtaan. Hoida itseäsi hyvin, pidä itseäsi hyvänä. Mitä ikinä oletkin tai mitä tahansa sinulle onkin tapahtunut, olet kaiken sen hyvän ja kaiken sen rakkauden arvoinen, mitä olet aina salaa halunnut, mutta et koskaan saanut keneltäkään. Tai jos oletkin, ei tee pahaa olla itse itsensä vankkumattomin kannattaja ja lempein rakastaja kaikesta huolimatta. Ihania sateisia syyspäiviä ja päivä päivältä aikaisemmin tummenevia iltoja, tee tästä rakkauden kuukausi itsellesi. Sitä ei voi kukaan estää, eikä sitä voi kukaan sinulta viedä.

“The love and attention you always thought you wanted from someone else, is the love and attention you first need to give to yourself.” Bryant McGillns

 

Kuukauden keskeiset teemat: ihmissuhteet, rakkaus, arvot, rakkauteen liittyvät uskomukset ja ohjelmoinnit, odotukset, hylätyksi tulemisen pelko, miellyttäminen, sisäinen ristiriita, harmonia, tasapaino, rehellisyys, luopuminen, irtipäästäminen, itsensä rakastaminen, lempeys, hellyys, huolehtivaisuus, omanarvontunto, toiminnan ja arvojen välinen ristiriita, mielihyvä (tai sen puute), vetovoima, menneisyyteen liittyvien kuvioiden aktivoituminen, ihmiset menneisyydestä, kesken jääneiden asioiden uudelleen ilmaantuminen, raha-asiat, talous, arvojärjestys, rakkauteen liittyvät pelot ja itsensä suojeleminen, masennus, syvälliset näkökulman muutokset

 Uudenkuun astrologiset kuviot: Aurinko ja Kuu Vaa’assa yhtymässä Cerekseen, neliössä Plutoon ja kvinkunsissa Neptunukseen. Venus perääntyy Skorpionissa kolmiossa Neptunukseen ja neliössä Marsiin. Uranus oppositio Merkurius. Pluto sekstiili Jupiter ja Neptunus. Uranus kolmio Saturnus. Uranus, Neptunus ja Khiron perääntyvät. Aurinko siirtyy Skorpioniin 23.10. Täysikuu Härässä 24.10. Uusikuu Vaa’assa 7.11.

 

Kirsi Halla-Seppälä – Ratkaisukeskeinen terapeutti, Ammattiastrologi, Läsnäolo- ja tietoisuusohjaaja

Kirsi on työskennellyt terapeuttina ja tehnyt astrologista konsultaatiota, sekä kirjoittanut, kouluttanut ja luennoinut itsetuntemusastrologiasta ja elämäntaidosta yli 20 vuotta. Hän on Suomen Ammattiastrologit ry:n entinen puheenjohtaja ja pitkäaikainen jäsen. Kirsi vastaanottaa terapia-asiakkaita ja tekee tulkintoja Helsingissä Katajanokalla sijaitsevalla vastaanotollaan.

Kirsin haastattelu ja kotisivu.

Avainsanat: