16

Raaka-aineiden kiehtova maailma: frankinsensi

Katja Kokko | 6.3.2016

DSC_0002

Tällä kertaa matkaamme raaka-aineiden kiehtovassa maailmassa kohti Afrikkaa, sillä vuorossa on frankinsensi eli olibaani, latinaksi Boswellia carteri ja Boswellia thurifera.

Frankinsensin historia 

Frankinsensin nimi tulee sanoista frank=aito, incense=suitsuke. Sitä on käytetty vuosituhansien varrella eri uskontojen seremonioissa suitsukepihkana. Frankinsensin juuret juontavat yli 5000 vuoden päähän Egyptiin, jossa sitä saivat käyttää vain pappisvihkimyksen saaneet, sillä sen käyttötarkoitus oli henkisen tietoisuuden ja jumaltietoisuuden avartaminen.

Frankinsensi oli aikoinaan kalleinta ja ylellisintä, mitä lahjaksi saattoi antaa, jonka vuoksi se on aiheuttanut jopa muutoksia maailmanpolitiikassa. Jeesus-lapsenkin kerrotaan saaneen syntymäpäivälahjaksi kultaa, mirhamia ja frankinsensia. Egyptiläiset olivat hyvin perillä frankinsensin ihoa elvyttävistä vaikutuksista ja he käyttivätkin ruhtinaallisen hintaista öljyä nuorentaviin kasvonaamioihin, joita roomalainen runoilija Ovidius ylisti myöhemmin Medicamina faciei -nimisessä ihonhoitokirjassaan.

Virak-puulaji, jonka pihkakyynelistä frankinsensin eteerinen öljy valmistetaan, kasvaa Somaliassa, Sokotrassa ja Etelä-Arabiassa, josta sitä on viety myös Egyptiin, Mesopotamiaan sekä Intiaan.

Frankinsensin käyttö ja vaikutukset 

Alunperin frankinsensia käytettiin vain suitsukkeena, mutta myöhemmin sen käyttö laajeni ihon- ja kauneudenhoitoon. Aromaterapeuttisilta vaikutuksiltaan se on mielenrauhaa tuottava, jonka vuoksi sitä on käytetty meditaatiossa, uskonnollisissa rituaaleissa ja seremonioissa: hengitys rauhoittuu ja syvenee, jolloin mieli hiljenee ja tyhjenee ajatuksista. Pihkasta tislatuille öljyille on tyypillistä vaikuttaa keuhkoihin ja sen limakalvoihin ja siksi frankinsesia käytetään esimerkiksi astman, yskän ja bronkiitin hoitoon. Öljyä voi käyttää myös turvallisesti raskauden aikana viidenneltä kuukaudelta lähtien. Frankinsensin hierominen ylävatsaan tai käyttäminen kylvyissä vahvistaa kohtua.

Frankinsensi sopii hyvin yhteen esimerkiksi santelipuun, sitrusten, basilikan ja pippurin eteeristen öljyjen kanssa.

Frankinsensia käytetään erityisesti ikääntyvän ja veltostuneen ihon hoidossa, sillä se on voimakkaasti soluja uudistava öljy. Frankinsensi hidastaa ryppyjen muodostumista ja madaltaa juonteita. Lisäksi se kirkastaa ja tervehdyttää ihon väriä sekä parantaa arpikudosta.

Frankinsensiä sisältäviä lempituotteitani

Frankinsensia löytyy monista ihonhoitotuotteista, mutta omat suosikkini ovat ehdottomasti Neal’s Yard Remediesin Rejuvenating Frankincense sekä Frankincense Intense -hoitolinjat. Yritys käyttää kolmea erilaista frankinsensia, jotka viljellään ja tuotetaan Somaliassa sekä Keniassa – villinä kasvavien lisäksi sertifioitua luomuöljyä sekä FairWild -sertifioitua. Frankinsensin tuotantoa tarjoaa monille pikkukylille ainoan tulonlähteen Afrikassa ja siksi Neal’s Yard Remedies on sitoutunut tukemaan tuotantoa ja huolehtii esimerkiksi reilusta palkkauksesta sekä eettisistä työoloista.

Uudistava Frankinsensi-hoitolinja sopii kaikille ihotyypeille noin 30-vuotiaasta ylöspäin. Tuotteet ovat huippuhyviä, mutta muutama tärppi mainittakoon: Frankinsensi kasvonaamio on kosteuttavin naamio, mitä tiedän. Siinä on todella reilusti hyaluronihappoa frankinsensin lisäksi, joten se sitoo kosteutta ihosoluihin kohottaen ja täyteläistäen ihoa. Naamio on koostumukseltaan kosteaa geeliä eikä se ole lainkaan komedogeeninen, jonka vuoksi myös kuivarasvainen iho voi nauttia tästä tuotteesta. Frankinsensi kasvosuihke kulkee puolestaan mukana vaikka käsilaukussa tai lentokoneessa pienen kokonsa ansiosta. Suihke sisältää kehäkukka-, gotu kola- ja mahoniauutteita frankinsensin, nerolin, kanelin, patsulin ja saksankuusen eteeristen öljyjen lisäksi – täydellinen kosteutus, virkistys ja suoja vapaita radikaaleja vastaan kesken työpäivän tai aamuin illoin, mutta myös mielialaa rauhoittava ja virkistävä aromaterapiatuote. Suihkeen kanssa täydellisen kombon muodostava Frankinsensi kasvoöljy on edullinen ja tehokas öljyseerumi, joka kirkastavaa, uudistaa ja napakoittaa ihoa ja sopii hyvin kaikille ihotyypeille.

Frankincense Intense -hoitolinja on Neal’s Yard Remediesin suosituin koko maailmassa, joka ei ole mikään ihme, sillä tuotteet ovat todella tehokkaita ikääntymisen merkkien hoidossa ja ne on testattu ulkopuolisesssa riippumattomassa laboratoriossa yhteistyössä Maailman Lääkäriliiton kanssa. Frankinsensin lisäksi tuotteissa on käytetty kollageenin tuotantoa tehostavaa kolmen peptidin yhdistettä sekä gardenian kantasoluja, jotka vahvistavat ja suojaavat ihosoluja. Tuoteperheeseen kuuluu kolme täydellisen koostumuksen huipputuotetta: Frankincense Intense tehovoide, joka lukeutuu parhaiden kosteusvoiteiden TOP 4 -listaani, silkkimäinen tehotiiviste Frankincense Intense Concentrate, joka vahvistaa, kiinteyttää ja kosteuttaa ihoa sekä kolmantena tuotteena Frankincense Intense Eye Cream tehovoide silmänympärysiholle, mikä on rantautumassa Suomen markkinoille aivan lähiaikoina.

Lopuksi on pakko mainita vielä Neal’s Yard Remediesin Frankinsensi parfyymi, joka yhdistää aromaterapian ja hajuveden. Tuoksua käyttäessäni uteliaat nenät tiedustelevat aina, mitä tuoksua minulla on ylläni. Voit lukea parfyymista lisää tästä aiemmasta bloggauksestani.

Onko teillä jotain frankinsensia sisältäviä lempituotteita ja mitä pidätte sen tuoksusta?

Kuva Essi Markku

Postaus sisältää mainoslinkkejä

Lähde Ulla Kivimäki & Maarit Hirvonen: Hoitavat tuoksut aromaterapiaopas

/ / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Mona Okwuosa sanoo:

    Tykkään näistä raaka-aine kirjoituksistasi, kiitos! Frankinsensi oli erityisen mielenkiintoinen, sillä en tiennyt siitä juuri mitään -nyt sen hintavuuskin selittyy hyvin & houkuttelevuus lisääntyi juuri melkein liikaakin 😉

  2. Netta sanoo:

    Frankinsensi on ihanaa! Olen käyttänyt eteeristä öljyä sellaisenaan iholla hajuvetenä ja se on yksi lempituoksuistani. Kosmetiikasta on käytössä NYR:n kasvosuihke, joka tosiaan on kätevän kokoinen mukana pidettäväksi. Tuota kosteuttavaa naamiota pitäisi varmaan seuraavaksi kokeilla.

  3. jossy sanoo:

    Tykkään näistä raaka-ainepostauksusta minäkin! Niin mielenkiintoista! Toi NYR:n tehovoide on niiin hyvä, toimii todella! Piti ihan miettiä, että miks ihmeessä mulla ei oo nyt sitä hyllyssä!

    Tuoksu on jotenkin kiero. Aluksi en tykkää, mutta ihan heti perään se onkin jotenkin tyynnyttävä ja tuo fiiliksen, että tää toimii.

  4. Jennie sanoo:

    Itselleni tuo Frankisensi on varmaan juuri The raaka-aine siinä mielessä, että se on ensimmäinen tuoksu, joka sai minut rakastumaan luonnonkosmetiikkaan, koska ensimmäinen kasvoveteni on NYR kyseessä oleva! Minulla on tälläkin hetkellä sitä vielä pieni loraus menossa. Minun pitäisi siis ehdottomasti tutustua tuohon tuoksuun , sillä kasvovetenä ihotyyppini hyötyy enemmän kenties jostain muusta. Tuo kasvonaamio on varmasti huippu <3

  5. Elli sanoo:

    Mielenkiintoinen postaus! Kiitos. Käytössä minullakin tuo kasvovoide ja olen tykännyt kovasti. Oma ihoni on taipuvainen epäpuhtauksiin ja tukkeutuu helposti, tykkään käyttää ihon hoidossa öljyjä. Käytössä minulla on nyt NYRin ruusunmarjaöljy ja mayn sininen öljy, sopivatko nämä helposti tunkeutuvalle ihotyypille?

  6. Jenni sanoo:

    Mielenkiintoista lukea raaka-aineista 🙂

    Ostin juuri hetki sitten NYRin frankinsessi kasvoveden ja kasvovoiteen (sen halvemman), kun iho tuntui kaipaavan tujumpaa kosteutusta. Aiemmin oli käytössä Palmarosa-kasvovesi, josta pidin kovasti. Sain ehkä noin viikon käytön jälkeen allergisen reaktion ja naama lehahti punoittavaksi ja kuumottavaksi. Yritän nyt pohtia, mikä raaka-aine sen sai aikaan. Frankinsessia on ollut paljon käyttämissäni tuotteissa joissain pitoisuudessa ennenkin (esim. L’eau soit et matin). Pohdinkin voisiko molemmissa tuotteissa oleva mirha olla syyllinen tuohon? Osaatko sanoa jotain mirhan siedettävyydestä yleensä?

    • Mirha ei ole yleisesti ärsyttävä tai herkistävä raaka-aine. Kääntäisin katseen ennemminkin johonkin säilyvyyttä parantavaan aineeseen tms. mutta vaikea sanoa, kun NYRin tuotteissa on pitkälle kaikissa samat aineet säilyvyyteen.

    • Jenni sanoo:

      Kiitos vastauksesta 🙂 NYRin tuoteitta on ollut käytössä paljon, mutta tuo oli kyllä ensimmäinen kasvovoide heiltä. Eli kasvovesi, vartalovoide, käsivoide, jalkavoide, shampoo, hoitoaine ym. on ennenkin ollut käytössä. Jos tulee mirhaöljy (siis pelkkä eteerinen öljy) jossain vastaan, niin täytyy vielä testata.

      Olen kyllä muuten nyt raskaana ja ekan kolmanneksen käytin vain kaapista löytyvää Dabban omenavettä (Palmarosaa kun oli myös kaapissa ja sitä ei suositella), Pain ruusunmarjaöljyä ja Iroisien kasvovoidetta (sen mitä jaksoin ja kykenin edes niitä käyttämään ja kasvoista kyllä näki tuloksen). Nyt toisen kolmanneksen puolella otin nuo ennen raskautta hankkimani NYRit käyttöön. Eli ehkä raskauskin voi vaikuttaa herkistymisreaktioon.

      Ehkäpä loppuraskauden ajan valitsen vain sensitive-tyyppisiä tuotteita ja tuttuja tuotteita. Kosteuttavalle seerumille ja kasvovedelle olisi nyt huutava tarve.

  7. Mari T sanoo:

    Frankinsensi on miun lempparituoksu eteerisistä öljyistä. Ilman sinun DIY-kosmetiikkareseptejä en varmaan olisi tullut kokeilleeksi, mutta nyt tuoksutan tuolla melkein kaikki itse tehdyt kasvojen puhdistusöljyt. Oli aika jännä, kun löysin netistä kirjoituksen eteerisistä öljyistä ja horoskooppimerkeistä, en tiedä liekö ihan huuhaata, mutta siellä skorpionin kohdalla oli frankinsensi sekä sitruuna, sitrustuoksut on toinen lemppari.

  8. Tuija Panu-Somppi sanoo:

    Hei!
    Päädyin sivuillesi luettuani Margit Kinnusen kirjaa Tietoisuuden portailla, askelmina oman kehon chakrat ja kirjassa kruunuchakralle ja kolmannelle silmälle suositeltiin frankinsensin tuoksua. Googletin hetimiten itselleni ennestään vieraan nimikkeen ja sitä kautta päädyin sivuillesi 🙂 Nyt sitten tilasinkin heti tuota frankinsensia eteerisenä öljynä, mainitsemasi kasvoöljyn ja tuon parfyymin. Postailen fiiliksiä saatuani tuotteet 😉
    Tuija