Beauty

Parhaat kosteusvoiteet Top 4

Beauty | 11.2.2016 | Katja Kokko

DSC_0028

Täydellisen kosteusvoiteen metsästys voi olla äärimmäisen turhauttavaa puuhaa. Hutiostoksia toisensa perään. Onneksi teillä on koekaniini, joka työnsä puolesta meinaa välillä hukkua purnukkamereen – ja poimii helmet talteen. (Olisi mielenkiintoista koittaa joskus laskea, kuinka monta kosteusvoidetta on tullut vuosien varrella testattua.)

Luonnonkosmetiikan tuotekehitys on mennyt niin huimasti eteenpäin, että täydellisen koostumuksen voiteita löytyy nykyään useita. Itsellä onkin useampi suosikki, mutta kokosin kirkkaan kärkinelikon yhteen postaukseen.

Neal’s Yard Remedies Frankincense Intense Cream

Frankkuvoiteen teho on kliinisesti testattu. Näet esim. Biodellyn sivuilta testitulokset 60 päivän käytön jälkeen. Ja näkisittepä Neal’sin omistajan, Peter Kindersleyn sähköpostiin tulvivat viestit, joita asiakkaat ovat lähettäneet voidetta käytettyään (allekirjoittanut on nähnyt). Kyseessä on siis tehovoide ikääntyvälle iholle, joka sopii 30-vuotiaalle tehokuuriksi ja 40-vuotiaasta ylöspäin päivittäiseen käyttöön aamuin illoin. Voiteen tehot perustuvat kiinangardenian kantasoluihin, kolmen peptidin yhdistelmään (buustaavat kollageenin tuotantoa ja vahvistavat sitä) sekä hyaluronihappoon. Ensimmäinen valmistuserä voidetta oli melko pieni, sillä jostain syystä yritys ei odottanut sen lentävän välittömästi hyllyistä. Toisin kuitenkin kävi ja tehtaalla tuli paniikki raaka-aineiden kanssa, joita oli tilattu aivan liian vähän arvioituun menekkiin nähden. Voide onkin Neal’sin toiseksi suosituin tuote. Sen kootumus on miltei uskomaton: samaan purnukkaan on saatu yhdistettyä samettinen täyteläisyys ja erinomaiset kosteutustehot, mutta se ei ole lainkaan komedogeeninen. Tästä on suoritettu empiirisiä tutkimuksia usealla helposti tukkeutuvalla iholla. Voide sopii kuivalle, normaalille, pintakuivalle, sekaiholle, kuivarasvaiselle, herkästi reagoivalle, couperosalle sekä eritoten ikääntyvälle iholle. Jos iholla on selkeitä tulehtuneita finnejä enemmän kuin yksi tai kaksi ja iho rasvoittuu paljon, kannattaa se silloin jättää hyllyyn ja valita kevyempi koostumus.

Esse Deep Moisturiser

Olisinpa saanut olla kärpäsenä katossa, kun Essen perustaja Trevor keksi reseptin tähän voiteeseen. Toistaiseksi en ole törmännyt täydellisempään koostumukseen missään voiteessa ja kun inciä tavaa, ei voi kuin ihmetellä, miten ilman koostumusta muokkaavia turhakkeita on voitu kehitellä tämmöinen tuntuma? Ehdottomasti myös jättikokoinen plussa siitä, ettei voide sisällä lainkaan puhdistettua vettä, sillä Esse haluaa maksimoida tuotteidensa tehon. Puhdistetun veden tilalla käytetään rooibos-uutetta, jossa on runsaasti antioksidantteja ja se tunnetaan myös erinomaisena tulehduksen hillitsijänä. Voide sisältää luonnollisen, noin 4-6 suojakertoimen, jonka ovat peräisin kylmäpuristetuista yangu- ja mankettiöljyistä. Jos minun pitäisi käyttää koko loppuelämäni vain yhtä voidetta, se saattaisi hyvinkin todennäköisesti olla Deep Moisturiser. Voide sopii normaalille, pintakuivalle, sekaiholle, kuivarasvaiselle, ikääntyvälle sekä herkästi reagoivalle iholle. Öljyrasvaisen ihon kannattaa valita Esseltä astetta ohuempi koostumus ja hyvin kuivan ihon täyteläisempi.

Pay Chamomile & Rosehip Calming Day Cream

Loppuvuodesta paijasin ihoani Pailla, joka vakuutti minut lempeällä tehokkuudellaan kaikin puolin. Tätä sarjaa on ilo suositella kaikille. Kamomilla & Ruusunmarja voide tuoksuu korvapuustille ja tämä kulttivoide sai minut oitis pauloihinsa. Voiteen incissä ei turhakkeita nähdä ja sen koostumus on ihanan ohut, mutta nykyisin janoisemman puoleiselle iholleni se on kuitenkin riittävästi pois lukien kovimmat pakkaset. Voide ei tuki lainkaan, joten tätä uskaltaa suositella rasvaisemmallekin iholle esimerkiksi talvella, jolloin voiteelta kaivataan enemmän täyteläisyyttä. Voide onkin tarkoitettu kaikille ihotyypeille ja se sopii myös punoittavalle sekä herkästi reagoivalle iholle. Hyvin kuivalle ja ohuelle iholle se ei kuitenkaan ole talvella tarpeeksi suojaava ja ravitseva.

Juice Beauty Stem Cellular Anti-Wrinkle Moisturizer

Juice Beautyn hedelmien kantasoluihin, luonnollisiin hedelmähappohin, resveratroliin ja C-vitamiiniin pohjautuva silkkisen sileä kreemi liittyi suosikkijoukooni taannoisen kuukauden kokeilujakson myötä. Voiteen koostumus on kerrassaan täydellinen: ihanaa hyvin levittyvää samettia, joka jättää ihon sileäksi. Tämä voide pelasti minut pakkasilla eikä ihoni ehtinyt edes huomata, että mittarissa oli välillä -30 astetta. Voide kosteuttaa ja ravitsee juuri sopivasssa suhteessa ja se on ihanteellinen pintakuivalle, normaalille, kuivalle sekä ennen kaikkea ikääntyvälle iholle. 30-vuotias voi käyttää voidetta tehokuurina ja 40-vuotiaasta ylöspäin voide sopii päivittäiseen käyttöön. Purkissa on ilmatiivis kansi, jota painamalla voidetta annostellaan.

Onko joku näistä oma suosikkisi?

Kuva Katja Kokko

Linkit ovat affiliate-linkkejä

Avainsanat: , , , , , ,