11

Paw paw – fermentoidun papaijan parantava voima

Katja Kokko | 19.9.2018

Kaupallinen yhteistyö: Miraz.fi

Vihdoinkin pääsen kirjoittamaan herkullisista ihanuuksista, joista olen muutamaan otteeseen vinkannut ohimennen blogissa ja Instassa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että luonnonkosmetiikkatuulet puhaltavat erityisesti Australiasta. Moni Suomeen rantautuva uusi brändi on kotoisin sieltä ja monet tämän hetken trendiraaka-aineet tulevat myös Australiasta. Ottaen huomioon kyseisen maanosan monimuotoisen luonnon, kyseessä onkin todellinen aarreaitta juuri luonnonkosmetiikan valmistamiseen. Yksi mielenkiintoisimmista perinteisistä australialaisista ihonhoitoon käytetyistä raaka-aineista on fermentoitu papaija eli paw paw. Ja sen ympärille rakentuu tämä kolmen tuotteen simppeli tuotesarja, johon tulette taatusti rakastumaan!

Sarja on nimeltään Pure Papayacare ja valikoimasta löytyy tällä hetkellä kolme tuotetta, jotka ovat kaikki enemmän tai vähemmän koko perheen monitoimibalsameita tai -voiteita, joilla on runsaasti ihoa parantavia ominaisuuksia. Nämä tuotteet sopivat siis kaikille vauvasta vaariin, myös raskaana oleville ja imettäville. Tuotteiden tähtiraaka-aineena toimii siis papaija, joka sisältää runsaasti A- ja C-vitamiineja sekä papaiini-nimistä entsyymiä, joka kuorii ihon pintakerrosta erittäin lempeästi ja parantaa ihon verenkiertoa uudistaen ihoa. Papaijaa on perinteisesti käytetty hoitamaan arpia, ihovaurioita ja kuivaa ihoa. Pure Papaya käyttää papaijasta kaiken kuoria, siemeniä ja hedelmälihaa myöten. Lisäksi papaija fermentoidaan, mikä rikastuttaa ravintoaineiden määrää ja pilkkoo ne paremmin imeytyvään muotoon. Fermentoidun papaijan lisäksi tuotteet sisältävät mm. sheavoita, macadamiaöljyä, jojobaöljyä ja manteliöljyä ja jokaisessa tuotteessa on myös yksilöllisesti valitut tehoaineet.

Minun ei tarvinnut kauan testailla tuotteita ennen kuin pääsin niihin sisälle, sillä rakastuminen tapahtui välittömästi. Ei pelkästään niin herkullisiin tuoksuihin, että voisin vaikka syödä näitä voiteita vaan myös koostumuksiin, raaka-aineisiin sekä tuotteiden monikäyttöisyyteen. Pure Papayan tuotevalikoimasta löytyy Papaya Ointment monitoimibalsami, Vapour Balm lihaskolotuksiin ja flunssaoireiden lievittämiseen sekä Renew Cream, arpia ja vaurioitunutta ihoa hoitava ja uudistava voide.

Aloitetaan esittely vaikkapa Papaya Ointmentista, koska sen voi nimetä varmastikin sarjan avaintuotteeksi. Tämä herkullisen tuoksuinen ja pastellinkeltainen vedetön monitoimisalva on koostumukseltaan täyteläistä, mutta notkeaa ja ihanan samettista. Voide on erittäin monikäyttöinen ja se sopii erinomaisesti mm. rutikuiville ja ärtyneille ihoalueille, rohtuneille huulille, vaippaihottumaan, maitorupeen ja imettämisestä ärtyneille nänneille, laserhoidon tai tatuoinnin jälkihoitoon, haavojen hoitoon ja pakkasvoiteeksi. Minä käytän voidetta huulille, kynsinauhoille, kyynärpäihin, kantapäihin ja polviin (polviini tulee helposti joogasta pienet kovettumat), mutta se sopii myös kasvoille.

Papaya Ointment sisältää pehmittävää, suojaavaa ja uudistavaa sheavoita, ravitsevia ja hyvin imeytyviä macadamia- ja jojobaöljyjä,  fermentoitua papaijaa sekä ihoa korjaavaa ja ärsytyksiä rauhoittavaa kehäkukkaa. Voiteesta on saatavilla iso ja pieni tuubi. Itse kuljetan pientä tuubia mukana käsilaukussa ja iso tuubi kuuluu puolestaan sohvapöytäni vakiovarustukseen (olemme hyviä ystäviä Netflixin ja Papaya Ointmentin kanssa). Voide imeytyy hyvin jättäen ihon todella sileäksi ja pehmeäksi. Ihon pinnalle jää hento, suojaava kalvo, joka ei tunnu rasvaiselta ja antaa ihon hengittää. Tämä on todellakin rutikuivan ja karhean ihon pelastus, mikä kannattaa laittaa muistiin varsinkin talven varalle.

Renew Creamia minulla onkin menossa jo toinen tuubi ja sekin vetelee ihan viimeisiään. Rakastuin tähän voiteeseen niin paljon, että ensimmäinen tuubi tuli lotrattua vähän turhankin antaumuksella. Renew Cream sopii ihan tavalliseksi vartalovoiteeksi, mutta sen aktiiviset aineet tekevät siitä todellisen tehovoiteen arpien hoitoon, kuten raskausarville ja venymäjäljille, leikkausarville, ihon kiinteyttämiseen sekä kuivalle iholle kasvojen hoitoon. Katselin Pure Papayan omilta sivuilta niin mielenkiintoisia kuvia leikkausarpien hoidosta, että kun kässäriopeni Aaro rynäisi kesällä pyörällä (kyllä hän pyörällä osaa ajaa, mutta kaupunkifillarista irtosi satula kesken fillaroinnin) ja häneltä lähti olkapäästä nyrkin kokoinen läntti ihoa, hyristelin tyytyväisenä, sillä sain miekkosesta täydellisen koekaniinin voiteelle – ja arpihan parani todella mukavaa tahtia!

Renew Creamia tekisi mieli kutsua yleisvoiteeksi tai perusvoiteeksi, mutta se ei kyllä mitenkään tekisi oikeutta tälle uudistavalle ihmeelle, sillä voide on todellakin paljon enemmän! Koostumus on tässä voiteessa tavallaan kuin perusvoiteessa; se ei ole juoksevan ohutta, mutta ei myöskään paksua ja täyteläistä. Voide myöskin imeytyy erittäin hyvin eikä jätä iholle samalla tavalla suojaavaa kalvoa kuin Papaya Ointment. Voide onkin tavallinen vesipohjainen emulsio siinä missä Ointment on vedetön. Eli kyseessä on täysin erilaiset tuotteet ja koostumukset. Renew Cream sisältää fermentoidun papaijan lisäksi gotu kolaa. Pysähdytään hetkeksi tähän, sillä gotu kola ansaitsee sen. Gotu kola eli tiikeriruoho on ikivanha lääkinnällinen kasvi, jota on käytetty rohtona jo antiikin ajoilta asti (tiikeriruoho nimi tulee muuten siitä, että haavoittuneet Bengalin tiikerit hankasivat itseään kasvin lehtiä vasten parantaakseen vaurioituneen nahkansa). Gotu kola parantaa tulehduksia ja on anti-mikrobinen. Lisäksi se sisältää runsaasti antioksidantteja, jotka ehkäisevät ikääntymisen merkkejä ja suojaavat ihoa ulkopuolisilta stressitekijöitä. Se parantaa ihon jäntevyyttä ja sopii erinomaisesti arpien, ihovaurioiden ja veltostuneen ihon hoitoon. Gotu kolaa näkee erittäin usein ikääntyvän ja akneihon tuotteissa tai tuotteissa, jotka on tarkoitettu arpien tai kuivan ihon hoitoon.

Renew Creamin tehoaineista löytyy myös rauhoittavaa kamomillaa ja aleo veraa sekä ruusunmarja-, manteli-, macadamia-, jojoba- ja tamanuöljyjä, jotka ravitsevat, pehmittävät ja uudistavat ihoa. Minä käytän voidetta vartalovoiteena etenkin säärilleni. Kuten tiedätte, minulla on menossa säärikarvojen laserointiprosessi. Voide auttaa rauhoittamaan ihon laseroinnin jälkeen, mutta laserointien välissä (jotka ovat tällä hetkellä tauolla rusketukseni vuoksi) voide auttaa ehkäisemään karvatupentulehdusta. Ja kyllähän tämä voide tekee ihon niin pehmeäksi, että käyttäisin sitä ilman laserointiakin. Tässä on loistava tuote nyt niille, jotka ovat kyselleet raskausarpien hoitoon sopivista tuotteista ja voide on muuten myös erinomainen rintojen hoidossa.

Sitten päästäänkin Vapour Balmiin, josta on tullut päivittäinen vakiotuotteeni yhdistettynä joogaan. Tämä balmi on tarkoitettu ensisijaisesti helpottamaan tukkoisten hengitysteiden oireita esimerkiksi flunssassa ja lisäksi se on loistava apu myös lentokoneen kuivassa ja voimakkaassa ilmastoinnissa pitämään hengitystiet auki. Mutta minähän keksin käyttää tätä lihasjumien hieromiseen, koska balmilla on verenkiertoa vilkastuttava ja lämmittävä vaikutus. Palleani oli pitkään melko jumissa, luoja tietää miksi. Nykyisin työergonomiani on hyvä eikä pallea joudu enää istumisesta kasaan, mutta varmaan sinne on tullut kasattua jumeja ja henkistä kuonaa vuosien aikana, mikä alkoi lopulta vaikuttamaan yläselkäni liikkuvuuteen ja myös alaselkään. Siksi aloin hieromaan palleaani aamuisin ennen jokaista joogaharjoitusta sekä harjoituksen jälkeen. Keksin yhdistää hieromiseen Vapour Balmin ja ne toimivat täydellisesti yhdessä. Jumi on helpottanut roimasti ja kaiken lisäksi balmi on pakattu niin pieneen tuubiin että se kulkee joogasalille mukana vaikka taskussa. Loistava tuote ja tästäkin minulla on käytössä jo toinen tuubi!

Eucalyptusöljyä sisältävää balmia voi käyttää myös höyryhengitykseen, kun sulattaa sitä kuumaan veteen. Eucalyptusöljyn lisäksi Vapour Balm sisältää teepuun sukuista rosalinaöljyä, piparminttuöljyä ja sitruunamyrttiöljyä, jotka auttavat avaamaan tukkoisia hengitysteitä, lievittävät esimerkiksi pääkipua ja rentouttavat kireitä lihaksia ja nivelkolotuksia.

Pure Papayacaressa on ihanat energiat ja sarja on jotenkin todella sympaattinen. Lisäksi on mahtavaa, että tuotteet ovat monikäyttöisiä ja sopivat myös lapsille, raskaana oleville ja imettäville. Toivottavasti tekin rakastutte tähän sarjaan!

Pure Papaycaren tuotteet ovat myynnissä tällä hetkellä ainakin maahantuojan omassa verkkokaupassa, Ruohonjuuressa ja Sokoksissa. Vinkkinä, että Ruohonjuuressa kaikki tuotteet ovat tällä hetkellä tarjouksessa ja Sokoksella on puolestaan tarjous Papaya Ointmentin pienestä koosta.

Oletko jo ehtinyt kokeilemaan Pure Papayan tuotteita?

Kuvat Katja Kokko

/ / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Kiitos arviosta, tämä olikin mielenkiintoinen tuotesarja 🙂 Kiva tietää, että soveltuu myös imettäville äideille, koska itsekin kuulun tällä hetkellä tähän käyttäjäryhmään. Mitä sinä luonnonkosmetiikan asiantuntijana sanoisit, onko jotain ainesosia joita imettävän äidin pitäisi välttää? Olen ajatellut, että osa eteerisistä öljyistä ainakin, mutta entä muuta?

  2. Ulpu sanoo:

    Tää on kyl jotenkin symppis sarja! Mulla tosiaan on tuo Ointment pienessä koossa ja se on kyllä mainio voide, koostumus on ihana, tuoksu ei minusta ole oikein mistään kotoisin, mutta ei siis pahakaan. Vapour Balm kiinnostaisi ostaa tukkoista nenää varten (pienemmällä tytöllä juurikin röörit tukossa ja nukkuminen hankalaa) ja toki voisi koittaa myös kipuvoiteena. Ja miksei Renew Creamiakin olisi kiva kokeilla arville, toimisikohan kasvoissa vanhoihin aknearpiin…

    Ootko muuten kokeillut Antipodesin Savior Skin Balmia? Tai ylipäätään Antipodesia?

    • Mun mielestä Ointment tuoksuu jollekin kookosjälkkärille 😀 Mä tilasin just testiin Antipodesin Manuka-naamion ja se on ihana! Muita tuotteita en ole kokeillut 🙂

      • Salla H. sanoo:

        Toivottavasti saadaan kuulla Manuka-naamiosta tarkempi arvio pian!! 🙂
        Mä olen nyt viikon verran käyttänyt Antipodesin Rejoice Light Facial Day Creamia ja täytyy sanoa, että onpa mielenkiintoinen tuote. Voide on tosi paksua, mutta imeytyy nopeasti ihoon ja jättää jopa melko mattaisen pinnan. Ainakaan omaa herkkää ihoa tuote ei ärsytä ja kosteuttaakin ihan mukavasti. Tosin nyt ilmojen viiletessä vaatii ehdottomasti öljyn kaveriksi ja kunnon kasvovesilotrailut alle. Tuoksu on alkuun tosi voimakas, mutta haihtuu hetkessä. Sarja vaikuttaa älyttömän kiinnostavalta muutenkin.
        Ja kiinnostava on myös tämä Pure Papayacare. Vartalolla kiristelee jo talvi-iho ja pitää ottaa järeät aseet käyttöön. Varsinkin uimahallireissujen jälkeen iho huutaa kosteutta.

  3. Norppa sanoo:

    Pitihän näitä tuotteita käydä hypistelemässä Ruohonjuuressa… Kiinnostava sarja kyllä! Olisikohan tuosta Renew Creamista Alpadermin voiteiden haastajaksi? Hinta ainakin olisi edullisempi. Viime talvena Alpadermin Cold Cream oli meillä lapsella (ja itselläni) käytössä ”tuhdimpana” käsivoiteena NYR:n mehiläiskäsivoiteen ohessa. Ohuempaahan tuo Renew Cream kyllä on Alpadermin Cold Creamiin verrattuna, mutta sillä ei sinänsä taida olla paljonkaan tekemistä voiteen tehokkuuden kannalta, ainakaan jos Katjaa on uskominen 😉

  4. Mona sanoo:

    Kiva, kun kirjoitit näistä! Sain vähän kattavamman kuvan koko sarjasta sek erityisesti tuotteiden eroista.

    Meillä on kotona juuri testissä tuo Papaya Ointment, jonka nappasin Ruohonjuuresta myyjän suosituksesta tyttären atooppisin kyynärpäihin avuksi. Voide on kyllä itsessään omasta mielestäni aivan ihanaa tököttiä -syistä, joita luettelit yllä rutkasti- mutta vielä en ole vakuuttunut sen tehosta atooppisen kuivan ihon/ihottuman kanssa.
    Ei sen käyttö ole kyllä ihon kuntoa pahentanut, muttei kyllä parantanutkaan…
    Tai tämä voi toki johtua myös kuivattavammasta vuodenajastakin, joten katsotaan, annan sille vielä mahdollisuuden tyttärenikin kanssa, koska kyynärpäänsä ovat olleet jo pitkään todella haastavassa kunnossa. Toistaiseksi Frantsilan tervapihkasalva on ainoa, joka on oikeasti pystynyt tilannetta parantamaan.
    Voisikohan tuo Renew Cream toimia itseasiassa paremmin?

    • Ulpu sanoo:

      Mun 9v. tytöllä tuli kesällä kyynärtaipeisiin ihottumaa, joka oli välillä tosi ärtynyt, varsinkin uimisen/saunomisen jälkeen. Oon kokeillut aika montaa luonnonkosmetiikan voidetta tuloksetta, tuo Ointment ei myöskään auttanut. Egyptian Magicin käytön jälkeen ei ole ihottumaa enää tullut. Joko se auttoi tai sitten ihottuma parani itsestään.

      • Voi Ulpu hyvinkin olla että Egyptian Magic on auttanut! Se on huikean tehokas myös! Voisinkin tehdä jutun, mihin listaisin vaikka TOP 10 balsamit, kun on niin monia hyviä 🙂

    • Atooppinen iho tarvitsee myös runsaasti nesteytystä, eli ihan sellaisenaan mikään tuhti voide ei auta vaan kannattaa laittaa alle jotain ohuempaa voidetta, missä on kosteutta. Frantsilan Terva-Pihkasalva on ihan omaa luokkaansa, se on todella terapeuttinen tuote, enkä edes vertaisi sitä näihin 🙂

  5. anna sanoo:

    Renew voide on ihana!!! Itselläni on pintakuiva, herkkä, akneen taipuvainen iho, ja tämä voide on huomattavasti rauhoittanut kasvojeni ihoa. Tästä en luovu!