Kuvatessani tämän postauksen kuvia, ulkona oli nahkatakkikelit eikä kaulahuivillekaan ollut tarvetta, paljaat nilkat saivat pilkottaa housunlahkeiden alta ja aurinko häikäisi niin, ettei ulkona pystynyt olemaan ilman aurinkolaseja. Aurinko lämmitti ihoa, kasvoille ilmestyi rykelmä pisamia ja käsivarret saivat hieman väriä. Tunsin olevani kunnolla elossa ensimmäisen kerran sitten viime marraskuisen Kenian matkan.
Kirjoittaessani tätä postausta ulkona on välillä sakea lumipyry, välillä sataa vettä ja hetken aikaa jotain siltä väliltä. On niin kylmä, että talvitakki piti ottaa uudelleen käyttöön, ilman kaulahuivia ei ole asiaa ulos ja kiroan vappuna hukkunutta ainoaa hanskapariani, kun sormeni kohmettuvat jääpuikoiksi hyytävässä viimassa. Keho tuntuu taas raskaalta, iho väsyneeltä ja saan käyttää kaikki konstit, jotta energia virtaa vapaasti eivätkä ajatukset tukkeudu ja silmäluomet valahda puolitankoon.
Olen silti kiitollinen monista asioista. Puhtaasta vedestä, jota saan juoda niin paljon kuin jaksan. Kauniista kodista, jossa on hyvä olla. Harrastuksista, jotka tuovat paljon iloa ja parantavat elämänlaatua. Töistä, joita rakastan. Maapallon toiselta puolelta kotiovelle ilmestyvistä purnukkalähetyksistä, jotka tuovat tuulahduksen aurinkoa ja lämpöä Hawaijilta saakka. Mahalon perustaja Maryna on ajatellut minua valtameren takana asti kääriessään sarjansa uusinta tuotetta, The Bean Maskia, silkkipaperiin valmiina pelastamaan kahdeksan kuukautta herätystä kaivanneen ihoni.
Kauniissa bamburasioissa on jotain, joka muistuttaa suomalaisesta saunasta. Ei siis ihme, että sarja onkin kolahtanut meille suomalaisille ja kovaa. Koska tunnetusti olemme kahvia juova kansa, tulee tämä naamio olemaan hitti keskuudessamme. The Bean Mask on kuoriva superantioksidanttinaamio, jonka keskeisin raaka-aine on kahvi. Se ei suinkaan sisällä jauhettua kahvia, joka olisi kasvojen iholle aivan liian heviä tavaraa, vaan vihreän kahvin pavuista puristettua öljyä sekä hiilidioksidiuutettua kahvia (menetelmä, joka säilyttää kasvin herkimmätkin ravinteet). Näiden raaka-aineiden antioksidanttipitoisuus ja teho on moninkertainen verrattuna C-vitamiiniin ja vihreään teehen ja lisäksi se sisältää huomattavasti enemmän entsyymejä, kuin tehokkaana anti-age raaka-aineena tunnettu koentsyymi Q10.
The Bean Mask saa nimensä kolmesta ”pavusta”, joita purnukka kätkee sisäänsä: kahvia, kaakaota ja vaniljaa. Naamion raaka-aineet on sekoitettu hawaijilaiseen hunajaan, joka kirkastaa, kosteuttaa ja uudistaa ihoa. Raakakaakaojauhe sisältää runsaasti antioksidantteja, entsyymejä, mineraaleja ja vitamiineja, jotka ehkäisevät ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä ja rauhoittavat tulehdusta. Bambuhiili ja rhassoul-savi imevät ihosta toksiineja ja sisältävät runsaasti mineraaleja. Astaksantiini on naamion ”salainen ase”. Se on tehokas antioksidantti, joka tutkimusten mukaan suojaa potentiaalisesti vapailta radikaaleilta 6000 kertaa tehokkaammin kuin C-vitamiini, 800 kertaa tehokkaammin kuin koentsyymi Q10 ja 550 kertaa tehokkaammin kuin vihreän teen katekiinit. Lisäksi naamio sisältää joukon muitakin antioksidanttipommeja, kuten tomaatin lykopeenia (muistatteko, kirjoitin tomaatista raaka-aineiden kiehtovassa maailmassa), tyrniä, vesimelonia, punajuurta, porkkanaa, kurkumaa, vaniljaa ja hibiscusta (joka toimii kuin ”luonnon oma botox”).
Naamio kuorii ihoa mekaanisesti sekä entsymaattisesti. Se poistaa kuollutta ihosolukkoa, likaa, epäpuhtauksia ja toksiineja. Antioksidanttien ansiosta se kirkastaa elotonta ihon väriä, kiinteyttää ihoa, tekee ihosta kimmoisan ja elinvoimaisen häivyttäen ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä näkyvästi. Lisäksi naamio buustaa kollageenin tuotantoa parantaen ihon joustavuutta, supistaa ihohuokosia mm. paju-uutteen ja hamameliksen ansiosta sekä vilkastuttaa ihon mikroverenkiertoa ja uudistaa ihoa. Sanoisin, että tätä kaikkea kaivataan kipeästi juuri nyt!
Naamion annetaan vaikuttaa 20-30 minuuttia, jonka jälkeen sormenpäät kostutetaan veteen ja hierotaan kevyesti kuorivia rakeita iholla. Herkällä iholla vaikutusaika kannattaa pitää lyhyempänä, vain 4-7 minuuttia ja naamion voi huuhdella iholta pois pyörittelemättä rakeita. Ensimmäisellä käyttökerralla suositellaan lyhyempää, 2-5 minuutin vaikutusaikaa. Jos iho punoittaa naamion käytön jälkeen, se kertoo vilkastuneesta mikroverenkierrosta.
Tunnen melkein huonoa omatuntoa kirjoittaessani naamiosta nyt, sillä ikäväkseni joudun kertomaan, ettei sitä saa vielä Suomesta. Malttamattomimmat voivat kuitenkin tilata sen suoraan Hawaijilta (olen varma, että Maryna pakkaa mukaan myös tujauksen Hawaijin aurinkoa ja mystistä energiaa). Toivotaan, että uutukainen saapuu pian myös tuotteita Suomessa jälleenmyyvään Naturelleen, sillä toivon että tekin pääsette pian nauttimaan kahvinaamion maagisesta voimasta. Niin, se taisikin tulla jo selväksi mitä ajattelen tuotteesta. Summattakoon vielä, että onhan tässä nyt aivan helvetin upeat raaka-aineet, jumalainen tuoksu ja iho saa kyllä sellaisen ylösnousemuksen kokemuksen, että herää vaikka satavuotisesta unesta (tai toukokuisen lumipyryn keskeltä)!
Näihin toukokuisiin tunnelmiin, upeaa keskiviikkoa!
Kuva Katja Kokko
Tuote saatu valmistajalta