Lifestyle

Lempeä lauantai ja ginkgo biloba

Lifestyle | 23.5.2015 | Katja Kokko

Tämän päivän kohdalla kalenterissa luki kirja. Kuten kaikkina viikonloppuina elokuun ensimmäiseen päivään saakka.

Näin eilen kirjaan tulevia valokuvia. Ne pääsivät asioiden listalle, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Kuvat nähtyäni jumittava pähkäilyvaihe muuttui lampun syttymiseen päässäni. Olen jo oppinut tunnistamaan, että tuo inspiraatiovaihe tarvitsee kypsyäkseen tilaa ja jonninjoutavaa tekemistä. Siispä, kun tunsin aamulla ettei tänään kuulu kirjoittaa, en avannut koko tiedostoa ja päätin pitää vapaapäivän. 

Suuntasin heti aamutuimaan jalkahierontaan Iso Roban China Liangtseen. Sieltä saa maailman parhaan jalkahieronnan. Suosittelen Lindan käsittelyä. Nainen tietää mitä pisteitä painella. Lysti kustantaa vain 62 euroa ja olo on sen jälkeen keveä ja energinen.

Hieronnan jälkeen tein suursiivouksen koko huusholliin. Tuuletin vuodevaatteet ja pesin lattiat. Siivouspuuhat olivat olleet katalasti laiminlyöty viimeisen viikon ajan. Kissankarvaa ja porkkananvärisiä hiuksia oli joka puolella. Yh.

Terapeuttisen siivoussession jälkeen kävin välipalalla kaimakahvillassani Cafe Kokossa ja kukkakaupassa. Ostin ginkgo biloban. Sopivan ruukun löysin sille Granitista. Maailman vanhin puu pitää ehdottomasti laittaa perinteiseen saviruukkuun.

Kokossa puhelimeeni putkahti syntymäpäiväkutsu huomiselle Cafe Birgittaan. Täydellistä. Olen ikävöinyt vegeburgeria koko pitkän talven ja varsinkin synttärisankaria.

Kukkakauppapuuhien jälkeen suuntasin ruokakauppaan ja sain kuulla, että huomenna on kaupat kiinni. Tyypillistä, että olen taas unohtanut jonkun juhlapyhän. Kaupan perälle asti ulottuvassa kassajonossa sain puhelun serkultani, joka oli miehensä kanssa matkalla Helsinkiin ja he kutsuivat illallistamaan Brondaan. Oi mikä ihana lauantai! Spontaaneja syömäkutsuja, aurinkoa, puhdas koti ja uusi viherkasvitulokas.

Niin siitä ginkgo bilobasta. Se on maailman vanhin puu. On elänyt täällä jo dinosaurusten kanssa, kuvitelkaapa sitä! Puu voi elää tuhatvuotiaaksi ja kasvaa neljänkymmenen metrin pituiseksi.

Tämän pyhän puun lehdet ovat sydämenmuotoiset ja siitä se onkin saanut toisen nimensä neidonhiuspuu, sillä lehdet muistuttavat valtoimenaan hulmuavia neidon hiuksia. Ginkgo biloba on maailman ensimmäinen fytoterapiassa käytetty kasvi ja suosittu niin kiinalaisessa lääketieteessä kuin kosmetiikassakin. Se sisältää yli neljäkymmentä ainesosaa, erityisesti flavonoideja, diterpeenejä ja steroleja sekä aineita, joita ei ole missään muussa kasvissa, kuten ginkgohappoa, bilobalidia ja ginkgolidia.

Ginkgo biloba parantaa ihonhoidossa mikroverenkiertoa, elvyttää solutoimintoja, poistaa kuona-aineita ja turvotusta, kosteuttaa sekä suojaa vapailta happiradikaaleilta. Lehdistä voi valmistaa myös teetä ja sen sanotaan elvyttävän kehon toimintoja, parantavan aivojen verenkiertoa sekä esimerkiksi muistia. Minun pitää ottaa selvää, onko väliä milloin lehtiä kerää teetä varten.

Ginkgoliini bilobaliidi on ehdottomasti suosikkini kotini vihereliöistä.

Nyt suuntaan päivätorkuille ennen valmistautumista illalliselle. Ihanaa lauantaita!

Ps. Muistuttaisin vielä, että -20 % alekoodi (KATJAx097gbH) Natural Goods Companylle* on voimassa 31.5. saakka, kurkkaa inspiraatiota ostoksille täältä. Kokoan vielä oman ostoslistani teille alkuviikoksi. Ja sitten huomiseen saakka Naturelle tarjoaa Sukin Bio-Brightening seerumin* älyttömällä tarjouksella 49 € (norm. 71 €). Seerumi on maksaläiskien hoidossa kiistaton kuningatar. Ja kolmantena, muistakaa osallistua hotellipyyhearvontaan!

DSC_0088

*Affiliate-linkki

Kuva Katja Kokko

Avainsanat: , , , ,