Uusi sisustusfilosofiani on peräisin aikamme viisaalta ajattelijalta, Eeva Kolulta.
Kaiken henkisen kipuilun ja vastustuksen jälkeen yksi etappi Lontooseen muutossa on saavutettu: asuntomme tuntuu vihdoin kodilta. Ei pelkästään toisen ihmisen kodilta, jonne minä olen muuttanut vaatteeni ja henkilökohtaiset tavarani, vaan meidän yhteiseltä kodilta. (Tämä sama kodintunne ei suinkaan koske vielä aluetta, jossa asumme, saatika sitten koko kaupunkia, mutta sentään sitä tärkeintä kuitenkin!)
Kipuilut toisen ihmisen kotiin muutossa kuulostavat kenties vähäpätöisiltä ongelmilta, mutta muutos on ollut itselleni niin massiivinen, että se on vaikuttanut paikoin elämässäni jokaiseen osa-alueeseen. Olen kuitenkin nyt siinä pisteessä, missä hyväksyn sen, etten koskaan olisi itse valinnut asua Tootingissa (aion kuitenkin omistaa kokonaisen blogipostauksen myös Tootingin hyville puolille, sillä niitäkin toki riittää), enkä koskaan olisi itse valinnut ostaa asuntoa juuri tällaisesta talosta, enkä koskaan olisi tehnyt remontissa sellaisia materiaaliratkaisuja, kuin Richard on tehnyt, enkä koskaan olisi valinnut sellaisia huonekaluja kuin hän on valinnut, mutta juuri nyt tämä kaikki on ok. Teemme muutoksia sen mukaan, mitä tähän kotiin kannattavaa tehdä, niin että se tuntuu kodilta meille molemmille.
Muutoksia on tehty tammikuusta lähtien. Vielä on paljon kaikenlaisia hankintoja tehtävänä ja niitä tehdään pikkuhiljaa budjetin puitteissa, mutta nyt ollaan jo voiton puolella, sen kertoo tunne kodista. Mietin myös, kuinka muutoksia voi tehdä helposti hyödyntäen kaikkea sitä, mitä tästä kodista jo löytyy.
Prosessia on vauhdittanut se, että ystäväni muutti väliaikaisesti Helsingin kotiini alkukesästä ja viimeksi siellä vieraillessani kodissa oli erilaiset energiat. Siellä oli toisen ihmisen tavaroita ja uusi tuoksu. Tuntui hyvältä tavalla siltä, että nyt siellä asuukin joku muu, jolle se on väliaikainen koti ja minun on aika kotiutua uuteen paikkaan. Kesän aikana muutosta on helpottanut myös se, että olen vihdoin saanut olla pidemmän aikaa Lontoossa matkustamatta Suomeen – aika tekee tehtävänsä. Jatkuva reissaaminen kahden maan ja kaupungin välillä tuntuu kodin suhteen henkiseltä riepottelulta, sillä koti tuntui koko talven ja kevään olevan jatkuvasti kahdessa paikassa ja välillä en tiennyt missä se on.
Muutto toisen ihmisen kotiin oli suuri shokki esteetikolle, jolle kodin energiat ja pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä, mutta toiselle osapuolelle niillä ei ole merkitystä (tätä shokkia ei voi ymmärtää näkemättä ennen ja jälkeen kuvataltiointia, josta parhaat palat ovat vasta edessä!). Tuntui, että elin pitkään hädässä, jossa kaikki pitää muuttaa nyt heti paikalla, mutta se ei tietenkään ollut realistista. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että olen löytänyt tasapainon sen välillä, että kaikki ei suinkaan ole niin täydellistä kuin unelmissani, mutta ehdottomasti riittävän hyvää. Oli ihana lukea Eeva Kolun postausta kesämökin remontista, sillä tavoitin tismalleen Eevan ajatukset ja tuntemukset siitä, että aivan hyvä riittää. Noudatan todellakin tätä aivan hyvä -sisustusfilosofiaa tässä kodissa.
Tärkeimpiä tekemiamme muutoksia kotiin on ollut työhuoneen tekeminen minulle, koska teen töitä pääasiassa kotoa käsin (minulla on tosin myös jäsenyys Tate Moderniin, missä on vain jäsenille tarkoitettu työskentelytila ja ravintola, siltä varalta, että kaipaan maisemanvaihdosta työympäristöön).
Työhuone tehtiin pieneen huoneeseen, joka on toiminut aiemmin romuvarastona ja Richardin valokuvauskaluston säilytystilana. En muistanut ottaa kuvaa aivan täysin lähtötilanteesta, mutta tässä kuva huoneesta, jolloin siellä oli vielä mm. vierassänky ja muuta roinaa. Ennen työpöytäni saapumista huone oli todellakin täynnä romua, jolla ei ollut mitään käyttöä, eikä huoneessa mahtunut juurikaan liikkumaan, paitsi sen verran, että kaapinovet sai auki.
Huone on pieni, kuten kuvasta näkyy, mutta riittävän iso työpöydälleni, jonka ostin Ikeasta. Tuoli on Ton 14 klassikko, joita minulla on myös Helsingissä. Tilasimme samoja tuoleja myös ruokapöydän kaveriksi. Olisin sijoittanut työpöydän ikkunan alle, mutta kaappien takana oleva tila on edelleen valokuvauskaluston käytössä, sillä roinat eivät vain mahdu muualle, joten työpöytä on pakko olla huoneen pitkällä seinustalla.
Tuolilla olevan lampaantaljan ostin viime kesänä Ruotsista, kun olin joogaretriitillä pienellä maatilalla keskellä metsää. Keltainen maljakko on synttärilahja ystävältäni Piia Hiltuselta, joka tekee maailman upeinta keramiikkataidetta. Pikkutavaroita olen tuonut Helsingin kodista ja ostanut välillä täältä, kun vastaan tulee jotain kaunista. Notting Hillistä bongaamastani Couverture & The Garbstoresta löytyy kaikkea ihanaa, kuten tämä ihana kulho.
Tilasin työpöydän kaveriksi Finnish Design Shopista pienen String Pocket hyllyn. String on klassikko, johon haluan sijoittaa tulevaisuudessakin. Se vain toimii tilassa kuin tilassa ja on todella helposti muunneltavissa. Helsingin kodissa minulla olisi Stringin työpöydällä varustettu versio, mutta ainakaan vielä en ole muuttamassa huonekalujani Suomesta tänne.
Villamaton olen saanut suomalaiselta Anno Collectionilta ja sen on suunnitellut ystäväni Susanna Vento. Haaveilin tästä matosta pitkään jo Helsingissä, mutta kodissani ei ollut tilaa sille. Tänne se sopii täydellisesti tuomaan lämpöä Lontoon kalseisiin talviin ja muistuttamaan pohjoisesta ja rakkaasta ystävästä.
Meillä on tarve vielä isolle matolle olohuoneeseen. Voi hyvin olla, että päädyn ostamaan jonkun maton Annon valikoimasta, sillä ne ovat kohtuuhintaisia. Olen kuitenkin harkinnut myös Roots Livingin hamppumattoa. Katsotaan mihin lopulta päädyn.
Nyt työhuone tuntuu jo melkein valmiilta. Seinältä puuttuvat vielä taulut ja jonkun pienen jakkaran tarvitsen laskutilaksi. Muuten työhuone on aivan hyvä, ellei jopa täydellinen.
Kuvat Katja Kokko ja Richard Isaac
