Body & Mind

Kuinka selvitä kaamosapatiasta?

Body & Mind | 9.12.2016 | Katja Kokko

dsc_0079

Anteeksi, mutta onko jollain muullakin ollut mollivoitteiset tunnelmat viime päivinä? Jossain vaiheessa mietin, että onkohan minussa jotain vikaa, koska voimat tuntuvat olevan vähissä ja mielessä pyörii negatiivisia ajatuksia. En melkein tunnista itseäni tällaisesta. Mutta sitten selvisi, että ilmiö on ottanut vallan myös kaveripiirissäni. Väsymys alkaa viimeistään kolmelta iltapäivällä, mutta useimmiten jo yhdeltä. Viideltä tekisi mieli sujahtaa pyjamaan ja peiton alle. Työasioihin on vaikea tarttua. Tätä taidetaan kutsua kaamosmasennukseksi. Uskon tosin itse, että mannerlaattojen asennoillakin on jotain tekemistä asian kanssa ja merkuriuskin perääntyy parhaillaan.

Sen enempää menemättä yksityiskohtiin viime päivien tapahtumista ja säätämisestä, päätin koota listan omasta metodistani, kuinka selvitä kaamoksesta mahdollisimman elinvoimaisena. Tämä ei suinkaan tarkoita, ettäkö näillä konsteilla kaamos on yhtä juhlaa, mutta ainakin keino tukea hyvinvointia niin hyvin, kuin mahdollista. Tehokkain konsti olisi toki pakata matkalaukut marraskuun alussa, suhauttaa johonkin lämpimään ja ottaa paluulippu vasta maaliskuulle.

Lisätukea inspiraatiolleni antoi pari viikkoa sitten hankkimani Biohakkerin käsikirja, jonka voin jo nopean silmäilyn perusteella sanoa olevan ehdoton hankinta jokaiselle, joka haluaa ottaa vastuun omasta terveydestä ja hyvinvoinnista ja edistää sitä. Yksi kirjan kirjoittajista on lääkäri Olli Sovijärvi, jonka erittäin mielenkiintoisen haastattelun ravintolisistä katsoin Studio 55:sta viikko takaperin. Iso suositus tälle haastattelulle, sillä se varmasti vastaa useisiin kysymyksiin, joita moni pohtii ravintolisäpurkkien äärellä. Itseäni kiinnosti kuulla erityisesti, mistä tunnistaa laadukkaan ravintolisän, sillä huonolaatuiset voivat kulkeutua virtsan mukana elimistöstä ulos tuomatta mitään hyötyä. Vastaus oli pähkinänkuoressa, että laadukas ravintolisä on mahdollisimman luonnollisessa muodossa. Mutta katso itse tuo haastattelu, jos haluat tietää lisää.

dsc_0073

Kaamosapatian parannuslistaltani löytyvät seuraavat asiat:

D3-vitamiini

D-vitamiinitasot olisi tietysti hyvä mittauttaa muiden ravinteiden ohella, jos haluaa varmistaa optimaalisen annoksen olevan tismalleen oikea. Viralliset suosituksethan ovat Suomessa alakanttiin ja varmaa on se, että tällä pallonpuoliskolla D3-vitamiinilisää tarvitaan talvella. Itse syön 125 mikrogramman vahvuista (eli selvästi yli suositusten), yleensä Now Foodsilta, mutta tällä hetkellä käytössä on D-Pearls, Natura Zonen Matin suosituksesta, jonka neuvoihin myöskin luotan.

B12-vitamiini

Olen lähestulkoon varma, että kärsin B12-vitamiinin puutoksesta, sillä olin vuosia kasvissyöjä, eikä tuo lihansyönti edelleenkään ole mitään suurta. Olen ollut skeptinen B12-vitamiinin imeytymisen suhteen, mutta löytänyt tarpeeksi luotettavat ja luonnolliset valmisteet Terranovalta ja Wild Nutritionilta. Varsinkin Ollin haastattelun katsottuani sain vahvistuksen B12-vitamiinilisän tarpeellisuudesta, sillä on nimittäin yhteys mm. muistisairauksiin ja aivojen toimintaan. Niin se vain on, että ruoka on muuttunut ravinneköyhemmäksi ja syömällä luomua, laatu on parempaa, mutta ravinteiden puutokset ovat silti aivan tavallisia myös luomua suosivilla ihmisillä.

D3- ja B12-vitamiinien lisäksi käytän tällä hetkellä Neal’s Yard Remediesin Vitamin C Boostia. C-vitamiinia on todella helppo saada ruoasta, mutta se on vesiliukoinen eikä varastoidu kehoon, joten sitä saa popsia reilustikin ja kaamosaikaan pillerit ovat hyvä tehoste. Nautin kaikki vitamiinit aina aamulla.

Jodi

Otin käyttöön hetki sitten myös Wild Nutritionin jodin, sillä en usko saavani jodia tarpeeksi mistään muualta. Kelp-merilevässä sitä olisi, mutta eipä ole aikoihin tullut sitäkään käytettyä. Jodioitu pöytäsuola ei puolestaan tule kuuloonkaan. Jodilla on yhteys hormonitoimintaan ja mm. kilpirauhasen vajaatoimintaan. Myös seleeni on tärkeä, ainakin jos kärsii kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

Magnesium

Magnesiumin tärkeydestä olen kirjoittanut aiemminkin, Olli nostaa sen esiin haastattelussa ja lisäksi Biohakkerin käsikirjassa. Olen päätynyt käyttämään Puhdas+ magnesiumsitraattia jauheena, sillä veteen sekoitettuna se imeytyy parhaiten. Magnesiumin puutos voi altistaa osteoporoosille, diabetekselle, stressille ja levottomuudelle, huonosti toimivalle vatsalle ja sydän- ja verisuonitaudeille. Magnesium on D3-vitamiinin ohella yksi tärkeimmistä ravintolisistä.

Sinkki

Sinkki on tärkeä ihon, hiusten ja kynsien hyvinvoinnille sekä immuunijärjestelmälle. Varsinkin flunssakauden jyllätessä on hyvä täydentää ravinteiden saantia sinkkilisällä. Lisäksi luin Biohakkerin käsikirjasta, että mahalaukun suolahapon vähyys voi altistaa sinkin  puutokselle. Käytän tällä hetkellä Terranovan sinkkiä, koska luotan kyseisen merkin ravinteiden imeytyvyyteen.

Nautin hivenaineet aina illalla ennen nukkumaanmenoa.

Kalaöljykapselit

Omega-3 rasvahappojen saanti on tärkeää iholle, mutta myös terveydelle, kuten aivotoiminnalle, näölle ja sydämelle. Syön kalaa säännöllisesti, mutta en kuitenkaan niin usein, että voisin olla varma saavani riittävästi omegoita. Lisäksi kalojen laatu vaihtelee ja erityisesti viljellyissä kaloissa on vähemmän ravinteita, kuin villissä. Kaloissa on myös epäpuhtauksia, vaikkakin Ollin mukaan kalan syönnin hyödyt ylittävät sen haitat. Kalaöljykapseleita valitessa tulee selvittää, että valmiste on varmasti laadukas ja mahdollisimman nopeasti tuoreesta kalasta valmistettu. Luotan läpinäkyvyyden vuoksi itse Ecolomega-merkkiin.

Probiootit

Probiootit ovat itselleni ihan ykkösjuttu, se kaikista tärkein terveyttä tukeva ravintolisä aamuin illoin, koska suolistossa sijaitsevat toiset aivomme – tästä löytyy jo tutkimusta niin paljon, kuin jaksaa kaivaa ja Biohakkerin käsikirjassa on myös todella hyvin tietoa aiheesta. Vaihtelen Vivomixxin, Jarrow Formulasin (molempia saa mm. Natura Zonesta), Bioteekin ja Living Nutritionin valmisteiden välillä, mutta Vivomixxin voittanutta ei kyllä ole, sillä se on maailman vahvin probioottivalmiste ja bakteerit ovat peräisin kahdeksasta eri lajista.

Psyllium

Kuidun puute vaikuttaa suoraan ruoansulatuksen toimivuuteen ja heikkokuntoiseen suolistoon. Jos suolisto ei ole kunnossa, mieli on taatusti maassa tai ailahtelevainen. Kuidut ovat mikrobien ravintoa ja pitävät huolen siitä, etteivät ne syö suolistoa. Opin Marikolta jauhetun psylliumin käytön kuitulisänä. Sekoitan luomulaatuista psylliumlesettä aamuin illoin 1-2 teelusikallista veteen.

Kurkuma

Kurkuma on kulkenut kesästä saakka lähes päivittäisessä käytössä aamuin illoin, joskus vain aamuisin. Suurin syy miksi itse käytän kurkumaa, on sen suoliston tulehduksia lievittävä vaikutus. Organic Healthin kurkumamehuun tutustuin PR-toimisto Sugarin kautta ja sitä näyttäisi saavan Hyvinvoinnin Tavaratalosta. Kerrassaan nerokas tuote, shotti aamuin illoin puhdasta kurkumamehua. Eniten olen kuitenkin käyttänyt kurkumaa kapseleina ja nyt kun Living Nutritionilta ilmestyi fermentoidut kurkumakapselit, en varmasti enää muuta ostakaan, sillä fermentointi moninkertaistaa ravinteiden määrä ja sisältää myös probiootteja. Uskon siis valmisteen vaikuttavan positiivisesti myös suoliston mikrobiomiin.

Astangajooga ja uinti

Liikuta kehoasi! Olipa liikuntamuotosi mikä hyvänsä, sen terveyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset ovat aivan valtavat. Pidän itse liikuntaa kaikkia edellä mainittuja ravintolisiäkin tärkeämpänä. Koita löytää itsellesi sopiva liikuntamuoto. Minulle se on astangajooga kokonaisvaltaisuuden, hermostoa rauhoittavan ja kehoa puhdistavan vaikutuksen vuoksi. Astangajoogan kautta teen syvempää tutkimusmatkaa kehooni ja sisimpääni. Tällä hetkellä elämässä tuntuu muuten vähän tahmealta, mutta joogamatolla pehmeältä ja rauhalliselta, tunnen yhteyden itseeni voimakkaasti ja koen kiitollisuutta. Uinti on sitten se toinen rakkauteni, sillä vedessä oleminen on minulle todella rakasta, meditatiivista, mutta myös energisoivaa. Rakastan uimista keskellä talvea ja kaamosta, varsinkin, kun voi vielä pujahtaa höyrysaunan lämpöön pulikoinnin päätteeksi, puhdistautua ja virkistyä jokaista soluhiukkasta myöten.

Muistutan tässä välissä, että tammikuussa alkaville astangajoogakursseilleni on vielä tilaa alkeiskurssilla sekä miesten joogassa. Löydät lisätietoa kursseista tästä postauksesta. Parhaimmillaan jooga voi toimia porttina uuteen elämään – niin kävi itselleni kahdeksan vuotta sitten.

Yin jooga

Löysin Afrikassa yin joogan elämääni aivan uudella tavalla. Aiemmin se oli toiminut itselleni hyvänä tapana rauhoittumiseen ja kehon avaamiseen. Tällä kertaa se meni todella paljon syvemmälle. En osaa kuvailla kokemusta mitenkään muuten, kuin syväksi turvallisuuden tunteeksi, täydessä tyyneydessä olemiseksi. Kaamoksen keskellä meidän tulisi antaa itsellemme tilaa rauhoittua ja levätä. Monella se voi kuitenkin olla käytännössä haastavaa, mutta yin jooga on luotu tähän kuin tilauksesta, sillä sitä voi tehdä kotona yksin, minkä pituisena harjoituksena tahansa.

Tällä viikolla olen Petri Räisäsen ja Juha Javanaisen astangajoogaintensiivillä ja kuten kerroin jo aiemmin, kärsin melkoisesta selkäkivusta Afrikan matkan jälkeen. Sain selän kuntoon yin joogalla, mutta vieläkin mahtavampia oivalluksia olen tehnyt tällä viikolla, kun olen lisännyt yin joogasta aspekteja omaan astangaharjoitukseeni. Selkäni on suorastaan pumpulissa nyt ja päivittäisen yin harjoituksen vaikutuksen tuntee myös astangassa aivan ihanalla tavalla. Jos kirjoitukseni yin joogasta ja siihen johdattaneesta upeasta naisesta meni ohi, suosittelen lukemaa kyseisen postauksen.

Ensi keväänä otan yin joogan myös viikkotuntiohjelmaani.

Kauneusmeditaatio

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä täytyy toki mainita kauneudenhoitorituaalit. Niiden tärkeyttä ei sovi vähätellä, sillä parhaimmillaan ne ovat todella kauniita hetkiä, jotka herättävät kokemaan omaa sisäistä kauneutta, parantamaan toki ulkoista, mutta ennen kaikkea nauttimaan! Outi Rinteen blogista löytyy Aidosti kaunis -kirjani inspiroima resepti kolmen minuutin kauneusmeditaatioon, suosittelen lukemaan. Sain Outilta tällä viikolla aivan ihanan palautteen kirjastani. Opus oli kuulemma muuttanut hänen ihonhoitonsa täydellisen meditatiiviseksi nautinnoksi ja 15-vuotias tytär oli hurahtanut siinä sivussa. Päivittäisistä kauneudenhoitohetkistä ihanampia tekevät kauniit pikku esineet, joita ihonhoitorituaaleissa käytetään. Niihin sopivat Fluminen keraamiset kauneudenhoitotarvikkeet, joita voi ostaa ja tilata Proloquesta. Ida365 kirjoitti näistä pikku tavaroista juuri aivan ihana postauksen.

Jätän listaamatta terveellisen ravinnon, koska se on päivänselvä seikka ja sen tärkeys korostuu varsinkin pitkän talven aikana. Mutta tärkeää ovat myös säännöllisen epäsäännölliset pizzat ja hampurilaisetkin, tai joku ihana kakkupala, jos mieliteot siihen suuntaan vetävät. Enkä puhu nyt gluteenittomasta terveyspizzasta tai raakakakusta. Joskus meistä jokainen haluaa herkutella kunnolla, eikä siitä pidä kokea syyllisyyttä, vaan rakastaa jokaista suupalaa! Syömiseenkin liittyy valtavasti energeettisiä asioista. Se, millä fiiliksellä ja ajatuksella nautimme ruokamme.

Löytyykö teidän kaamosapatian selättämismetodista jotain näistä edellä mainituista?

dsc_0059

Kuvat Katja Kokko

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Osa tuotteista saatu blogin kautta

Avainsanat: , , , , , , ,