Inken purkkinurkka

Inken purkkinurkka: testissä Sjö Skin

Inken purkkinurkka | 15.6.2019 | Inke

Purkkinurkan Inken Instagramissa seuraamista tileistä arvioilta noin 65 % on kosmetiikkabrändejä.

Käväisin taannoin Instagramissa – ihan kuin joka ikinen päivä, noin parin tunnin ajan. Siellä minulle mainostettiin harmaanvaaleanpunaista kasvonaamiota kauniissa, minimalistisessa purnukassa. Tuo tapa tuputtaa tuotetta oli hyvin instagramhenkinen – siis sellainen, kuin sillä silikoneja tursuavalla, agressiivisesti mainostavalla hiustenhoitoainebrändillä tai kotivahauskitillä, jonka ”tää ei siis satu yhtään” -karvanpoistovahat sulatellaan pienessä pömpelissä eri tuoksuisista ja värisistä pienistä nappuloista.

Katsoin kyllä, että tuotetta mainostettiin luonnonmukaiseksi, mutta niin mainostetaan kyllä todella montaa sellaistakin purnukkaa, jolla ei ole tuon väittämän kanssa oikeastaan mitään tekemistä. Sitten puteli alkoi tupsahdella eteeni muissakin yhteyksissä ja lopulta kiinnostuin tsekkaamaan tuoteselosteen. Tämähän on kuin onkin ihan kuranttia kamaa! Niinpä ruotsalainen Sjö Skin päätyi vihdoin ja viimein Purkkinurkan testiin.

Kaikki Sjö Skinin tuotteet – joita on tällä hetkellä kaksi – valmistetaan Ruotsissa, käsin ja pienissä erissä. Firmaa pyörittävät minimalistiseen, luonnonmukaiseen ja eettiseen kosmetiikkaan hurahtaneet äiti ja tytär. Aika symppis tarina – mitenköhän saisin oman äitini värvättyä yrityskumppaniksi? (Vastaus: en todennäköisesti mitenkään, hän tuntee minut liian hyvin.)

Se aito ja alkuperäinen Sjö Skin -tuote on hunajanaamio, Happy Honey Mask. Siis hunajanaamio – enkö ole oppinut mitään?

Parin testikerran perusteella uskallan kuitenkin todeta, että hunajanaamioissa on eroa, eikä naamani helähdä näppylöille näemmä ihan jokaisesta versiosta. Kauniin värinen naamio lupaa rauhoittaa, parantaa ja korjata ihoa hunajalla sekä kalamiinilla (sinkki- ja ferrioksidien vaaleanpunainen seos – naamion väri taitaa tulla tästä!), puhdistaa sitä kaoliinisavella, heleyttää kuorivilla kyynelheinänsiemenrakeilla sekä kirkastaa, kosteuttaa ja ravita propyleeniglykolin ja glyseriinin tehoduolla. Siinäpä sitä onkin naamiolle jo hommaa!

Raaka-ainelista on kuitenkin hyvin simppeli: kerroinkin äsken jo kaikki naamion ainesosat. Niitä on siis yhteensä kokonaiset kuusi kappaletta, edes vettä ei ole jutun jatkeena. Simppelistä listasta huolimatta naamio ei kuitenkaan tunnu mitenkään yliyksinkertaiselta tai kotikutoiselta, päinvastoin!

Naamion voi antaa vaikuttaa 10-30 minuuttia, eikä se tuossa ajassa ainakaan minulla kuivahtanut kasvoille kiristävän kuivaksi savipölyjänkiksi – siitä taisi pitää huolen hunaja sekä propyleeniglykoli, joka parantaa levittyvyyttä. Naamion sisältävät siemenrakeet ovat myöskin melko pehmoisia, niitä hellästi pyöritellen naamiohetki päättyy kasvojenkuorintaan. Mitään hiekkapaperikamaa nämä eivät mielestäni ole, mutta kaikista herkkäihoisimpien suosittelen testaamaan naamiota varovaisesti tai vaihtoehtoisesti valitsemaan suorilta käsin toisen, rakeettoman tuotteen.

Ja kuulkaa, vaikka erehdyin luulemaan naamiota nykyajan postimyyntihuijaukseksi, niin täytyy todeta, että olen tästä mitä melkoisen vakuuttunut! Monenlaisia naamioita minunkin laatikoistani löytyy, mutta siitä huolimatta – tai juuri siksi – koen, että tälle purkille voisin palata vaikka kerran viikossa. Kombo on hyvä, ja ihoni tuntui tykkäävän siitä. Naamiossa oli myös tarpeeksi hemmottelupotentiaalia: puhdistavan, rauhoittavan ja kuorivan vaikutuksen lisäksi aisteja hellii naamion hyvä tuoksu, söötti väri ja kermainen koostumus. Pakkauksen mukana tuli oikein pätevä naamionlevityslasta, itse asiassa paras omistamistani. Levityskärjen kaareva muotoilu toimii käytännössä ja puinen varsi tekee spatulasta oikein katseenkestävän. (Edellinen on kuminen ja neonpinkki, tarvitseeko sanoa enempää?) Spatula taitaa tulla automaattisesti jokaisen naamiopurkin mukana, joka on hieman turhaa, jos ja kun päädyn ostamaan tätä toistekin. Onneksi kaikilla kavereilla ei taida vielä tällaista elintärkeää työkalua olla…

60 millilitran purnukka spatuloineen maksaa 47 euroa + muutaman euron postikulut – ei siis ihan halpaa, mutta hinta on silti mielestäni melko lailla linjassa sisällön ja tuotteen taustan kanssa. Tuote sisältää ruotsalaista hunajaa, ja osa naamion tuotoista ilmeisesti myös lahjoitetaan mehiläisten suojelutyöhön. Ei huono!

Sjö Skinin toinen tuote näki päivänvalon keväällä. Happy Honey Facial Oil ei nimestään huolimatta sisällä hunajaa, mutta propolista kylläkin: mehiläisten valmistamaa kittivahaa, jolla on antioksidanttisia sekä antiseptisiä, tulehduksia rauhoittavia vaikutuksia.

Pitkä ei ole tämänkään, poikkeuksellisen kauniinvärisen öljyn raaka-ainelista. Oliiviöljystä johdettu skvalaani kosteuttaa ja uudistaa ihoa, mustikansiemenöljy sekä ruusunmarjansiemenöljy suojaavat sitä. Vesimeloninsiemenöljyllä kerrotaan olevan puhdistavia ja turvotusta laskevia vaikutuksia, viikunaopuntian öljy puolestaan estää ja fiksailee pigmenttihäiriöitä. Profeetankukkajuuri auttaa tulehduksiin ja vähentää punaisuutta, kutinaa ja ärsytystä, ja propolis yhdessä muiden ainesosien kanssa auttaa parantamaan arpia ja vähentää pieniä juonteita. Tämänkin lupauslistan päätteeksi voi vain todeta, että mitä muuta sitä voisikaan vielä purnukaltaan toivoa?

Kahdeksan ainesosan öljy on melkoisen suoraviivainen, mutta täyttä tavaraa, ilman täyteaineita tämäkin. Kiireellä öljyä ei kuitenkaan voida sekoitella, sillä tuon profeetankukkajuuren uuttaminen käyttövalmiiseen muotoon kestää kuulemma kokonaiset kolme kuukautta! Skvalaani humpsahtaa ihoon tuossa tuokiossa, joten uskaltaisin suositella tätä purnukkaa myös öljykammoisille ja meikin alle. Tämänkin purnukan tulen käyttämään viimeiseen pisaraan saakka, ja vaikka ”ammattitautina” näitä purnukoita on avattuna aina useampi kerrallaan, uskon että tämän loppuunkuluttamisen kanssa ei kauaa tule nokka tuhisemaan.

Ruotsissa sekoitellun öljyn hinta on 44 € / 30 ml ja jälleen koen, että hinta-laatusuhde on vähintäänkin kohdallaan. Eipä siis haittaisi minua, jos Sjö Skin päättäisi lanseerata joskus vielä kolmannen tai neljännenkin tuotteen!

Ovatko muut törmänneet tähän Instagram-ihmeeseen?

Sjö Skin Happy Honey Mask, 47 €, Happy Honey Facial Oil, 44 €, sjoskin.com

Avainsanat: ,