Body & Mind

Asiaa alapään mikrobiomista

Body & Mind | 12.6.2019 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: PUR Kauppa

Alapään mikrobiomin tasapainosta kannattaa pitää huolta, sillä se toimii vuorovaikutuksessa naisen koko elimistön kanssa.

Nyt on luvassa tärkeää asiaa kaikille naisille, sillä tänään puhutaan alapäästä ja sen mikrobiomista. Meidän naisten uskomattomien kehojen yksi tärkeimmistä osista on vagina. Se on tutkijoiden mukaan dynaaminen ekosysteemi, jonka mikrobiomi toimii vuorovaikutuksessa naisen koko elimistön kanssa. Alapään mikrobiomin häiriöt ovat kuitenkin hyvin yleinen vaiva, jotka voivat aiheuttaa hoitamattomina erilaisia ongelmia koko terveyteen ja immuunipuolustukseen, puhumattakaan siitä, että vaivat ovat todella ikäviä.

Bakteeritasapainon häiriöistä yleisimpiä ovat bakteerivaginoosi ja DIV (desquamative inflammatory vaginitis), josta käytetään myös epävirallista nimitystä krooninen emätintulehdus. Vaivat jäävät usein hoitamatta, koska niitä ei tunnisteta.

Kroonisen emätintulehduksen oireita ovat runsas, kellertävä valkovuoto sekä ärtyneet ja punoittavat limakalvot. Sillä on todettu olevan yhteys myös virtsatieinfektioihin. Krooninen emätintulehdus voi kertoa koko elimistön hiljaisesta tulehdustilasta.

Bakteerivaginoosi on yhtä yleinen kuin hiivatulehdus. Sen tyypillisin oire on maitomainen vuoto, jossa on kalamainen haju. Lisäksi voi esiintyä kutinaa. Bakteerivaginoosi voi aiheuttaa raskaushäiriöitä ja sisäsynnytintulehduksia. Lisäksi se voi altistaa myös muille infektioille.

Bakteerivaginoosissa alapään pH nousee korkealle ja mikrobeja on jopa tuhatkertaisesti enemmän kuin normaalisti. Tulehdusta ei aiheuta ulkopuolinen bakteeri, vaan limakalvoja puolustavat laktobasillit korvaantuvat hapettomassa tilassa viihtyvillä haitallisilla bakteereilla. Koska aiheuttaja ei ole vieras bakteeri, bakteerivaginoosi voi parantua joskus itsestään.

Alapään mikrobiomin häiriöt voivat johtua liiallisesta pesemisestä ja varsinkin liian voimakkaista ja emäksisistä pesuaineista, jatkuvasta pikkuhousunsuojien käytöstä, liian kireistä alushousuista, joiden materiaalit eivät ole hengittäviä, alushousujen väriaineista tai pyykinpesuaineiden kemikaaleista. Bakteerivaginoosia esiintyy myös muita useammin kuparikierukan käyttäjillä.

Lieviä oireita voi hoitaa itse, mutta raskaanaolevien ja voimakkaasta tulehduksesta kärsivien on syytä hakeutua lääkärille.

Alapään mikrobiomin häiriöitä voi ehkäistä kiinnittämällä huomiota päivittäisiin kemikaaleihin vaihtamalla kaikki alapään kanssa kosketuksissa olevat aineet luonnollisiin. Alusvaatteiden materiaaleissa kannattaa suosia hengittäviä ja luonnollisia materiaaleja, kuten puuvillaa, silkkiä ja bambua.

Alapään mikrobille ystävälliset päivittäistuotteet

Pesuaine

Alapään pesua kannattaa välttää tavanomaisilla ja emäksisillä, pinta-aktiivisia aineita sisältävällä pesuaineella, kuten saippualla ja suihkugeelillä. Kaikista paras valinta puhdistamiseen on pesuöljy, joka ei vahingoita alapään mikrobiomia. Lip Intimate Caren Kaura & Puuvillan kukka pesuöljy puhdistaa hellävaraisesti ja hoitaa samalla alapään ihoa. Rauhoittavaa kauraöljyä sisältävää tuotetta voi käyttää myös karvanpoiston jälkeen rauhoittamaan ihoa.

Sheivaukseen sopii puolestaan ylellisen ohut Vihreä minttu & Ylang ylang öljy, joka ehkäisee höylän jättämiä jälkiä ja viiltoja sekä sisäänkasvavia karvoja. Öljy tekee sheivauksesta todella helppoa ja sileää. Piparmintun ja ylang ylangin eteeriset öljyt ehkäisevät myös tulehduksia.

Kuukautissuojat – pikkuhousunsuojat, terveyssiteet, tampoonit ja kuukautiskupit

Pikkuhousunsuojissa, siteissa ja tampooneissa kannattaa ehdottomasti suosia luomupuuvillasta valmistettuja tuotteita, sillä tavanomaisesti viljellystä puuvillasta valmistetuista tuotteista on löydetty jäämiä tuholaistorjunta-aineista – et varmastikaan halua laittaa niitä sisääsi eikä niitä ole fiksua tuoda lähelle limakalvoja. Pikkuhousunsuojat ja siteet sisältävät myös usein muoveja.

Täällä Lontoossa olen kauhistellut tavallisten ruokakauppojen pikkuhousunsuojavalikoimaa, sillä suurin osa tuotteista on kaiken lisäksi hajustettuja, joka on mielestäni aivan järjetöntä. Lähikauppamme hyllystä löytyy noin 15 eri pikkuhousunsuojaa, mutta vain yksi hajusteeton versio.

Soil Associationin luomusertifioiman Yonin valikoima on erinomainen. Valikoimasta löytyy pikkuhousunsuojat sekä medium ja heavy kokoiset terveyssiteet. Lisäksi valikoimassa on light, medium ja heavy luomutampoonit. Tampooneista on saatavilla on myös loistavat jättipakkaukset.

Itse en käytä siteitä koskaan ja äärimmäisen harvoin myöskään tampooneita, sillä niiden käytön on itselläni syrjäyttänyt kuukuppi – se on yksinkertaisesti ehkä maailman nerokkain keksintö ja yksi helpoimmista tavoista tehdä iso ekoteko ympäristön kannalta. Kaiken lisäksi kuukuppi on kaikista paras valinta alapään mikrobiomin kannalta, sillä se ei muuta alapään kosteustasapainoa eikä kuivata limakalvoja. Jos siis kärsit alapään mikrobiomin epätasapainosta, kokeile vaihtaa tampoonit ja siteet kuukuppiin. Kuukuppi on myös taloudellinen valinta, sillä se kestää oikein käytettynä useita vuosia!

Rakastan kuukuppia myöskin siksi, ettei minun tarvitse muistaa ostaa tampooneita, joten menkat eivät pääse yllättämään koskaan. Kahtena ensimmäisenä päivänä käytän kuukupin lisäksi pikkuhousunsuojaa, sillä joskus kuppi saattaa tirauttaa muutaman tipan ohi. Muuten isoja ohivuotoja ei tule, kunhan käy tyhjentämässä tarpeeksi usein. Vielä viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä on pakko mainita yksi kupin parhaista puolista, nimittäin se, että sitä voi käyttää huoletta läpi yön ja se sopii myös menkkojen viimeisiin päiviin, kun vuoto on hyvin niukkaa. Elämänlaatu paranee huomattavasti, kun ei tarvitse käyttää pikkuhousunsuojia.

Itse olen käyttänyt pitkään suomalaista Lunette kuukuppia, joka on valmistettu silikonista. Seuraaviin menkkoihin testaan kuitenkin Fair Squared kuukuppia, joka on vieläkin ekologisempi vaihtoehto, sillä se on valmistettu 100 % Reilun Kaupan luonnonkumista. Lunetesta olen käyttänyt kokoa 1 ja Fair Squaredista minulla on koko M, joka on pienempi kuin Luneten kuppi. Saa nähdä riittääkö koko minulle, mutta ainakin voin suositella tätä niille, joille Luneten kupin koko 1 on liian iso.

Alapään maitohappobakteerit

Alapään bakteeritasapainon häiriöitä voi ehkäistä alapäähän tarkoitetuilla maitohappobakteereilla, kuten Biolatten Madamella. Se sopii myös lievien tulehdusten ja oireiden itsehoitoon. Valmiste sisältää Saccharomyces cerevisiae sp. boulardii hiivalajia sekä maitohappobakteereja. Tuote auttaa vahvistamaan ja korjaamaan alapään limakalvoja. Maitohappobakteerit tasaavat pH:ta ja vahvistavat mikrobitasapainoa.

Liukuvoiteet

Liukuvoiteet sisältävät myös usein alapään limakalvoja ärsyttäviä kemikaaleja. Good Clean Loven intiimivoiteet eivät toimi pelkästään liukuvoiteena, vaan ne myös kosteuttavat alapäätä. Intiimivoiteet on valmistettu aloe verasta ja ksantaanikumista, joka tekee koostumuksesta geelimäisen. Tuotteet on hajustettu luonnollisilla aineilla; Guilty Pleasure voiteessa on vaniljan ja kanelin tuoksu, Almost Naked tuoksuu puolestaan miedosti kukkaiselle.

Sen on varmasti moni pistänyt merkille, että luomupuuvillasta valmistettujen pikkuhousunsuojien, siteiden ja tampoonien saatavuus on todella huono. Helsingissä asuvia hemmottelee onneksi PUR Kaupan loistava intiimituotteiden valikoima Kampin ja Hakaniemen myymälöissä. PURin verkkokauppa toimittaa toki kaikkialle Suomeen.

Löydät PUR Kaupan intiimituotevalikoiman kokonaisuudessaan täältä.

En tiedustele kenenkään henkilökohtaisia intiimivaivoja, mutta olisi kiinnostavaa kuulla millaisia kuukautissuojia te käytätte? Oletan, että suurin osa teistä käyttää kuitenkin luonnonkosmetiikkaa, mutta kuinka moni on miettinyt kuukautissuojien sisältämiä kemikaaleja?

Kuvat Katja Kokko

Lähde: Duodecim Terveyskirjasto

Avainsanat: ,