Beauty

Viikon purkki: REN Ready Steady Glow Daily AHA Tonic

Beauty | 10.6.2019 | Katja Kokko

Viikon purkki palaa tauolta päräyttävällä kasvovedellä.

Viikon purkki jäi puolivahingossa tauolla viime vuoden lopussa. Nettisivu-uudistus ja ”pienimuotoinen” muutos henkilökohtaisessa elämässä Lontooseen muuttoineen pistivät päiväjärjestykseni sekaisin. Mutta korjausliike tapahtuu nyt ja tämä eritoten purkkihulluille suunnattu juttusarja jatkaa eloaan.

REN on brittiläinen, mielenkiintoinen ja ikoninen semiluonnonkosmetiikkasarja, josta minun on pitänyt kirjoittaa siitä lähtien, kun kamppeeni ensimmäistä kertaa Lontooseen pakkasin. Sarja oli nimittäin ensimmäinen, jota nappasin testiin Whole Foodsin luonnonkosmetiikkaosastolta (Lontooseen tulijoille tiedoksi, että Kensingtonin Whole Foodsissa on suurin luonnonkosmetiikkaosasto).

REN ei ole virallisesti luonnonkosmetiikkaa, eli sertifikaattia ei sarjalta löydy ja incejä saa syynätä, sillä ihan kaikki tuotteet eivät täytä luonnonkosmetiikan kriteerejä.

Minua sarja on kiinnostanut monestakin syystä. Ensinnäkin RENissä yhdistyy luontevasti tehokkaat cosmeceutical-aineet, esimerkiksi hedelmähapot ja vitamiinit, sekä perinteisemmät kasviraaka-aineet, kuten eteeriset öljyt. Sarjan ulkoasun suunnittelu on onnistunut aivan nappiin ja hinnatkin ovat kohtuulliset. Olen testannut sarjalta muutaman tuotteen, joista säännöllisessä käytössä on tämän päiväinen purkki.

Viikon purkki on:

REN Ready Steady Glow Daily AHA Tonic

Kohderyhmä

Luonnonkosmetiikkakriittiset, mutta raaka-ainetietoiset purkkinörtit.

Kenelle sopii?

Samea iho, epäpuhdas iho, suurihuokoinen iho, pintakuiva iho, pigmenttiläiskät, epätasainen ihon rakenne. Tuote ei sovi herkälle iholle.

Miten markkinoidaan?

Ihoa uudistavana kasvovetenä, joka kirkastaa ja kuorii ihoa. Tuotteen luvataan supistavan ihohuokosia, kosteuttavan, korjaavan, suojaavan, tasoittavan ihon väriä, avaamaan tukkeutuneita ihohuokosia, pehmittävän pintakuivaa ja karheaa ihoa sekä vilkastuttavan ihosolujen uusiutumista.

Mitä sisältää?

Aqua (Water), Sodium Lactate, Lactic Acid, Heptyl Glucoside, Potassium Azeloyl Diglycinate, Triethyl Citrate, Glyceryl Caprylate, Salix Nigra (Willow) Bark Extract, Benzoic Acid, Citrus Nobilis (Mandarin) Peel Oil, Citrus Aurantium Dulcis (Orange) Flower Oil, Citrus Grandis (Grapefruit) Peel Oil, Citrus Tangerina (Tangerine) Peel Oil, Heptanol, Parfum* (Fragrance), Limonene.

Sodium Lactate eli kaliumlaktaatti kosteuttaa, maitohappo (lactic acid) sekä kosteuttaa että kuorii ihoa kevyesti. Heptyl Glucoside on solubiliseri, jolla tuotteen sisältämät hajusteet ja eteeriset öljyt liukenevat veteen. Potassium Azeloyl Diglycinate kirkastaa ja tasoittaa ihon väriä hillitsemällä tyrosinaasientsyymin toimintaa eli ihon pigmentinmuodostusta sekä normalisoi talineritystä. Pajunkuoriuute sisältää salisyylihappoa, joka liuottaa talia tukkeutuneista huokosista ja kuorii ihoa kevyesti. Trietyylisitraatti (Triethyl Citrate) toimii ilmeisesti tässä tuotteessa kelatoivana aineena, joka parantaa tuotteen ulkonäköä ja säilyvyyttä. Glyceryl Caprylate parantaa öljyliukoisten aineiden liukenevuutta tuotteessa ja lisäksi sillä on loistavat antimikrobiset ominaisuudet. Tuotteen sisältämät eteeriset öljyt kirkastavat ihoa ja tuovat tuotteelle raikkaan tuoksun. Tuote sisältää vain luonnollisia hajusteita.

Arvio tuotteesta

Tuotteen koostumus muistuttaa ennemminkin misellivettä kuin kasvovettä, sillä solubiliserin vuoksi se vaahtoaa iholla aavistuksen. Itse käytänkin tätä miselliveden tavoin aamupuhdistuksena vanulla pyyhkien enkä esimerkiksi kerrostaisi tätä iholle. Pakkaus onkin suunniteltu täydelliseksi vanulapuille, sillä annostelijaa painetaan alaspäin, jolloin tuotetta tulee ulos pullosta – Absolutionin misellivedessä on samanlainen pakkaus, joka on todella kätevä.

Mielestäni tuoksusta haistaa selkeästi solubiliserin tai jonkin teknisen aineen, ennemmin kuin eteeriset öljyt, vaikka niistä tuleekin kevyt sitruksinen tuulahdus.

Tehoja tuotteessa on sen verran, että silmänympärysihon pyyhkimistä on syytä välttää ja jos tällä onnistuu pyyhkäisemään silmään, niin polttelu on ihan mojovaa. Muutenkin tuotteessa on potkua ihan päräyttävästi ja se nipistelee pikkuisen iholla sekä nostaa pintaan AHA-hapoille tyypillisen punoituksen, joka kuitenkin häviää nopeasti. Happopitoisuus on kuitenkin niin matala, ettei tuotetta tarvitse huuhtoa pois iholta ja se sopii päivittäiseen käyttöön.

Kirkastava, kosteuttava ja ihon yleistä kuulautta parantava vaikutus on huomattava. Huokosten koossa en ole huomannut eroa eikä ihon väri ole erityisemmin tasoittunut tällä pisamien määrällä. Mutta heleyttä, pehmeyttä ja kosteutta tämä todellakin tuo.

REN on nykyisin Unileverin omistuksessa oleva brändi, joka varmasti vaikuttaa joidenkin valveutuneiden kuluttajien ostopäätökseen.

Käytätkö koko purkin loppuun?

Ehdottomasti!

Ostaisitko uudestaan?

Tuote on kyllä todella hyvä, joten sen puolesta kyllä. Mieluummin kuitenkin tukisin jatkossa aitoa sertifioitua luonnonkosmetiikkabrändiä, joten koittaisin löytää vastaavan ensi sijaisesti sellaiselta merkiltä. Vaikutuksiltaan saman tyylinen tuote on esimerkiksi Whamisan Refresh Toner.

Arvosana asteikolla 1-10: 8 1/2

Hinta-laatusuhde asteikolla 1-10: 10

Mistä voi ostaa?

Naturisimo, £25.00/250 ml
Cult Beauty, £25.00/250 ml
Net-A-Porter, €30/250 ml

Oletteko kokeilleet RENin tuotteita?

Löydät kaikki viikon purkki -jutut täältä.

Kuva Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , , , ,