Purkkinurkan Inke ei ennusta tulevaa teenlehdistä, vaan saippuakuplista.
En tiedä, kehtaanko enää näin vuoden 2021 kynnyksellä kutsua korealaista kosmetiikkaa trendikkääksi – tätähän on tässä kohta jo viitisen vuotta taidettu julistaa. Veikkaanpa kuitenkin, että moni tämän jutun äärelle päätynyt on hyvinkin jo kokeillut tämän trendin, mutta myöskin ottanut siitä ainakin jotain osaksi omia ihonhoitotottumuksiaan ja rutiinejaan.
Ja onhan se asia niinkin, että meitä Suomessa asuvia luonnonkosmetiikan ystäviä oikein hemmotellaan hyvän korealaisen luonnonkosmetiikan tarjoomalla! Jos minulta pyydetään tuotesuosituksia (ja olen kyllä imarreltu siitä, että usein pyydetäänkin!), on pieni ihme, jos mukana listalla ei sattuisi olemaan yhtään Whamisan tuotetta. Merkin Deep Rich Toner -hoitonestettä ja Water Cream -kosteusvoidetta suosittelen oikeastaan aina, kun minulta suosituksia pyydetään – ja toisinaan myös silloin, kun ei pyydetä.
Ja jos tuo olisi se pieni ihme, niin se isompi ihme on se, että kaltaiseni uutuuskosmetiikan metsästäjä ei ole vielä vuosienkaan jälkeen noihin tuotteisiin kyllästynyt. Edelleen on harvinaista, että ostan hyvääkään tuotetta toistamiseen – mutta niin vain on jälleen kerran purkit molempia lemppareitani jemmassa odotttelemassa edellisten tyhjentymistä.
Toinen loistavaksi kehuttu korealaissarja Urang on jäänyt minulle vielä hieman vieraammaksi (otan senkin kyllä vielä haltuun!), mutta jotta Purkkinurkka lunastaisi lupauksensa, testaillaan tänään kuitenkin vielä täällä Suomessa tuntemattomampaa sarjaa, josta voisi hyvinkin olla jo näiden jalansijansa vakiinnuttaneiden korealaisten luonnonkosmetiikkasuosikkien haastajaksi – tai ainakin virkistäväksi vaihteluksi.
Sarjan nimi on Sandawha, se on kotoisin Koreasta Jejun saarelta ja saanut syntynsä jo vuonna 2004. Sarjan tuotteita yhdistävänä stara-ainesosana on antioksidanttipitoinen kamelia – milloin kylmäpuristettuna öljynä, milloin taasen uutteena.
Kameliaa taitaa olla noiden jo tutumpienkin korealaissarjojen muutamissa tuotteissa, eikä ihme: ja sen ihoa silottavat, kirkastavat ja suojaavat ominaisuudet kyllä tunnetaan. Olen testaillut syksyn mittaan kolmea Sandawhan tuotetta ja näiden perusteella uskaltaisin sanoa, että tuo kukkaisuus tulee kyllä läpi tuotteista, oikein mukavalla ja kepeällä tavalla vieläpä.
Putsareista testiin valikoitui puhdistusöljy – Camellia Natural Mild Cleansing Oil nimeltään. Jaa miksikö vain öljy, eikös korealainen puhdistusrutiini ole useampivaiheinen? No, ei Sandawhalla – tai sitten sarjaa Eurooppaan tuova saksalaismaahantuoja on päättänyt rajata vaihtoehdot minimiin. Nooh, ainakin tässä tämänhetkisessä, kovin meikittömässä ja talvisessa karanteenielämässäni tällainen puhdistusöljy kyllä on usempiin iltoihin ihan riittävä putsari yksinäänkin!
Oikein mukavankokoiseen 200 millilitran pumppupulloon paketoitu öljy tuoksuu raikkaan ja pehmeän kukkaiselta ja on koostumukseltaan mielestäni erinomaista: tarpeeksi juoksevaa, että se levittyy kasvoille ja sitä on helppoa pyöritellä niillä, tarpeeksi runsasta, jotta näppituntuma on ihanan ylellinen.
Ja mikä tärkeintä: öljy on myös tarpeeksi emulgoituvaa, jotta sitä voi ihan oikeasti käyttää putsarina yksinäänkin, halutessaan (ja jos ei ole silmämeikkejä putsattavana..) myös ilman liinoja tai vanulappusia. Öljy liuottaa meikit mukanaan ja jättää ihon ihanan pehmeäksi, muttei raskaan rasvaiseksi.
Ostaisin uudelleenkin, mutta kovasti toivoisin, että saisin kaveriksi vielä joskus saman sarjan kakkosvaiheputsarin, kun tuohon rutiiniin olen päässyt jo tottumaan. Sarja vaikuttaisi pikaisen googlailun perusteella olevan kenties uudistumassa (no, kun en osaa saksaa enkä koreaa, niin hieman tässä joutuu olemaan päättelyn varassa) ja vanhalla ilmeellä löytyi muitakin putsareita, joten ehkäpä ne liittyvät tähän tyylikkäämpään Sandawha-jengiin jossain myöhemmässä vaiheessa.
Erilaisia kasvovesiä ja/tai hoitonesteitä sarjassa olisi ollut useampiakin (yllätys – Korea mainittu!), mutta testiin lähti tietysti se, jolle en heti osannut vastinparia aiemmin tuntemistani hoitonesteistä nimetä. Camellia Liposome Skin Softener taputellaan iholle puhdistuksen jälkeen ja sen tehtävänä on (kuten nimestä voisikin varmaan päätellä) pehmentää ihoa, tasapainottaa sen pH-arvoa sekä pitää iho ihanan ja kosteutetun pulleana.
Väriltään hoitoneste on maitomaista, mutta koostumukseltaan juoksevaa, ja nyt ollaankin sitten vähän jännän äärellä: miksikäs tätä nyt sitten pitäisi nimittää? Kasvovedeksi en tätä miellä, hoitonesteen ajattelen kirkkaaksi ja hieman paksummaksi nesteeksi, kosteusvoiteeksi tämä on aivan liian lirua ja seerumiksi tuo 150 millin pullokoko varmaankin aivan liian hulppea. No, täytyy todeta, että juuri tällaisten vähän-erilaisten-mutta-täysin-loogisten tuotteiden parissa olen iloinen: jotain uutta ja ihanaa!
Kameliaa sisältää tämäkin, mutta lisäksi mukana on yli 30 muutakin kukkaa, kasvia ja yrttiä, niin uutteina kuin öljyinäkin. Ei taas ole menty sieltä, missä aita on matalin – ja hyvä niin, koska lopputuloskin on varsin mallikas. Erityisen kiva tällaiseen koleampaan vuodenaikaan, pehmeys kun taitaakin olla juuri sitä, mitä ihoni erityisesti nyt voisi haluta. Oikein positiivinen yllätys ja hyvin tervetullut lisä kylppärinkaappiini vaihtelun- ja pehmeydenkaipuuta tyydyttämään!
Ja kolmantena onkin sitten tuote, joka joutui nimensä vuoksi varmasti kovimpaan prässiin: Ultra Rich Hydrating Water Cream! Whamisan Water Creamhan on minulle ihan sellaista autiolle saarelle-kamaa – siis tuote, jolle ei korvaajaa ole vielä löytynyt, vaikka etsittäessä monta muuta, hieman eri tavalla superhyvää voidetta onkin tullut vastaan.
Tämä Sandawhan versiokin on erilainen, mutta hyvä niin: mitäpä sitä kahdella samanlaisella tekisi, kun hinnassakaan ei ole juuri heittoa. Koostumus on mielestäni hieman tuhdimpi, mutta kyseessä on ehdottomasti kosteuttava eikä voiteleva tuote. Humpsahtaa ihoon tuosta noin vaan, eikä tämä nyt kosteutustehoissaan sille verrokille mielestäni häviä pätkääkään.
Mukana on myös parsakaalia ja vihreää teetä, jotka lupaavat paiskia hommia ikääntymistä ja pigmenttiläiskiä vastaan. Mutta tässä tuotteessa tuo Sandawhan rakkaus kameliaan kyllä on isoimmillaan, sillä sitä on purnukassa jopa 41 %. Se tuntuu tuotteen tehossa, mutta myös tuoksussa – nyt on kuulkaas kukkaa! En ole varma, tiedänkö miltä kamelia tuoksuu, nimittäin minun nenääni tässä on erityisesti jasmiinia, ja senkin kyllä ainesosaluettelon pohjilta bongasin. Osa rakastaa, osalle voi kenties olla jo hieman liian hempeää.
Mutta kuten tiedämme, itsensä hemmottelu tarkoittaa jokaiselle hieman eri asiaa: toinen haluaa konvehteja ja makeaa viiniä, toinen haisulijuustoja ja katkeroa. Itse olen sikäli joustava, että haluan tuolta(kin) listalta kaiken, joten minulle sopii myös tällainen kukkaisempi lähestyminen ihonhoitoon, vaikka useimmiten fiilistelen tuotteissa niitä useiden alkuun oudoksi kokemia, yrttisen metsäisiä tuoksuja. No, kunnon kukkakimppu tämä on, mutta aidoista aineista rakennettu sellainen, eikä tuoksu ole missään nimessä mitenkään luoltaantyöntävän voimakas. Kunhan yllätyin, kun en ole hetkeen tällaiseen törmännyt!
Täytyy sanoa, että kun kaikki testaamani kolme tuotetta olivat tosi kovatasoisia, purkkien hinta ainakin tuolla Ecco Verden valikoimissa lähtee alle 20 eurosta ja kohoaa korkeimmillaankin vain 45 euroon, pakkaukset kestävät katseen ja nekin ovat laadukkaita niin… Kyllä minä vaan näkisin tämän sarjan mieluusti paitsi omassa kylppärissäni, niin myös jonkun ihanan kotimaisen kosmetiikkakaupan valikoimissa!
Kokeile ihmeessä, jos kaipaat vaihtelua, hieman hempeämpää otetta koreakosmetiikkaan tai ihan vaan pirun hyvää, uutta ja sopuhintaista sarjaa.
Onko joku muu ehtinyt jo testaamaan Sandawhaa
– mitäpä tykkäsit?