Inken purkkinurkka

Inken purkkinurkka: kuultoa uuteen vuoteen (aina vaan)

Inken purkkinurkka | 2.1.2021 | Inke

Purkkinurkan Inke on aina kiinnostunut extrakuullosta ja -kimmellyksestä.

Muutama saattaakin muistaa, kun testailin vuosi sitten tammikuussa RMS Beautyn silloista uutuusmeikkivoidetta, ”Un” Cover-Up Cream Foundationia.

RMS Beautyn pikkunappulat ovat takuulla monelle tuttuja – siis ne pieniin, lasisiin ja metallikantisiin pyöreisiin purnukoihin pakatut meikki/peitevoiteet, poski- ja huulipunat, luomivärit sekä erityisen hehkutetut kuulto- ja hohtovoiteet. Reilu vuosi sitten RMS päätti kirjaimellisesti kasvattaa valikoimaansa ja lanseerasi meikkivoiteen, joka majailee isommassa purnukassa ja on siihen alkuperäiseen ”tiivisteeseen” verrattuna runsaan täyteläistä, kuohkeaa ja kermaista, hyvin peittävää – siis täyttä tavaraa. Ja nytpä oikeastaan tuo sama paisutustemppu on tehty merkin kuultovoiteille.

RMS Beauty Master Radiance Base on kuulto- tai hehkuvoide, joka on erityisesti suunniteltu meikkivoiteen alla käytettäväksi tuotteeksi. Mikään varsinainen meikin pysymistä edistävä primer eli pohjustaja se ei kuitenkaan ole, mutta muita pohjustusvoiteen tehtäviä tämä purkki kyllä ottaa osin hoitaakseen.

Hehkuvoide blurraa ja häivyttää epätasaisuuksia sisältämänsä helmiäishohteen aikaansaaman pikku optisen harhan avulla sekä toki osaltaan myös silottaa ihon pintaa tehdessään kasvoille levitettynä ohuen kerroksen ihon, hoitotuotteiden sekä meikkivoiteen väliin. Tuotteessa on myös ihoa hoitavia ainesosia: kosteuttavia ja ravitsevia jojoba-, chiansiemen- ja valkohilpansiemenöljyjä.

Pääpointti tähän purkkiin tarttumiseen on kuitenkin se kuulto ja heleys, jonka tällä aikaansaa. Tönkköä, hieman tahmeaa ja jännästi venyvää voidetta on mielestäni helpointa levittää kasvoille kostutetulla meikkisienellä, jolloin voide liukuu paikoilleen kyllä huomattavasti helpommin kuin mitä ensikosketuksella voisi kuvitella.

Miksipä ei joskus kesällä hommaa voisi jättää tähänkin vaiheeseen, mutta ainakin nyt tekee mieli laittaa päälle meikkivoide, ja tietysti olen testaillut voidetta nimenomaan tuon saman merkin meikkivoiteen kanssa. No, nehän ovat toisilleen suunnitellut, joten ne myös toimivat yhteen mitä loistavimmin. Tuo tuhdimpi meikkivoide on melko peittävää kamaa, mutta kun sitä sivelee ohuelti hohtopohjustuksen päälle, tulee lopputulokseen erittäin tervetullutta heleyttä ja kuultoa – sekä silti riittävästi peittävyyttä. Lopputulos on erittäin ihanan, kostean ja hoidetun näköinen!

Jos oikaista haluaa, voi tätä kuultoa toki sekoittaa pisaran meikkivoiteen joukkoon vaikkapa kämmenselällä ennen kasvoille levittämistä – näin toimimalla lopputulos pysyy aavistuksen kevyempänä ja hieman vähemmän helmiäishohtoisena.

Purkkiin kannattaa tarttua vielä toiseenkin kertaan, sillä sama tuote, joka toimii meikkivoiteen alla, toimii loistavasti (heh, niinpä niin) myös meikin päällä! Lopuksi siis vielä tapsutellaan – ihan vaan sormin – toinen kerros kuultovoidetta poskipäille, ja valmista tuli. Kuultaa taatusti ja vieläpä sävy sävyyn.

Sävyjä on kaksi: testaamani, vaaleampi ruusukullan sävyissä kimmeltävä Rich in Radiance, jota suositellaan RMS-meikkivoiteiden sävyjä 00-55 käyttäville, sekä Deep in Radiance, tumman kuparin ja pronssinhohtoinen voide, joka sopii parhaiten sävyille 66-122. Hirmuisesti väriä tämä ei iholle mielestäni tuo ainakaan itselläni, joten sävyvalikoimasta löytyy varmasti sopiva vaihtoehto todella monelle eri ihonsävylle.

Olen ymmärtänyt, että tuo RMS:n tuhdimpi meikkivoide jakaa mielipiteitä: Katja ei tainnut siitä hirveästi perustaa siinä, missä minä ja Eevis tätä kyllä fiilistelemme. Veikkaanpa siis, että tämä kuultovoide saattaa jakaa fiiliksiä ihan yhtä lailla, on se koostumukseltaan kuitenkin niin omanlaisensa. Kuultovoiteen koostumus on kuitenkin vielä ihan erilainen kuin tuossa meikkivoiteessa, joten mahdollisen meikkivoidemielipiteen pohjalta ei kannata vielä johtopäätöksiä vetää..

Mutta kyllä tällainen venyvä ja vähän hunajainen jänkki on jotain aivan muuta kuin aiemmin kokeilemani vaihtoehdot. Tässäkin kohtaa täytyy vain todeta, että hyvä niin – mitäs hauskaa siinä olisi, jos kaikki tekisivät kaiken toisiaan kopioiden ja jo tuttuun ja totuttuun tyytyen! Pelkäsin ennen testaamista, että tuote voisi olla rasvainen, mutta sitä se ei mielestäni ole – enintään tarpeeksi rasvainen, että aikaansaadaan se toivottu, kuulas ja kostean näköinen meikki.

Kuten kuvista huomaa, meikkivoide ei ole hirmuisesti mennen vuoden varrella huvennut, mutta syytän siitä ensisijaisesti sitä, että valtaosa vuodesta kului kotikonttorilla meikittä – ja tämä on lisäksi vielä aivan hirmuisan riittoisaa. Riittoisaksi kutsuisin myös tätä kuultovoidetta, joten täytyypä ottaa nämä purnukat nyt ihan ahkeroitavaksi, ettei mene hyvää tavaraa hukkaan.

Lämmin suositus, jos tykkäät täyteläisistä koostumuksista, haluat hivenen peittävyyttä mutta huolella hehkua etkä pelkää kuulaankosteaa lopputulosta! Master Radiance Basea myy mm. Eleven (n. 34 € / 15 ml).

Kuultovoide: alle, päälle vai sekä että?

Avainsanat: ,