Beauty

Ihonhoitorutiinini nyt

Beauty | 6.11.2019 | Katja Kokko

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Olen viettänyt koko loppusyksyn uutta Esse-honeymoonia pitkäksi venähtäneet tauon jälkeen ja ihoni voi todella hehkeästi.

Olen tehnyt Essen kanssa tiivistä yhteistyötä vuodesta 2015 lähtien. Vuosien varrella olen oppinut tuntemaan tuotteet kuin omat taskuni, niin hyvin, ettei minun tarvitse kokeilla tuotteita enää postauksia varten. Niinpä Esse onkin ollut kokonaisuutena melko pitkään tauolla ihonhoitorutiinistani, kun olen kokeillut uusia tuotteita, joita on puolestaan pakko testata, jotta niistä voi kirjoittaa.

Yksi mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista, mitä olen saanut Essen kanssa toteuttaa, on postaussarja ihonhoidosta luonnon rytmien mukaan, jossa ollaan juuri niiden asioiden ytimessä, joiden kautta minä ihonhoitoa lähestyn. Viimeksi vuorossa oli ihonhoito syksyllä. Tuolloin kaivoin kaapistani Essen tuotteet, virittäytyäkseni tunnelmaan postausta varten. Se oli eräs lokakuinen lauantai-ilta. Tein antaumuksella ihonhoitorutiinin jokaisen vaiheen postauksen tuotteilla, tosin tuon kyseisen postauksen hyaluronihapposeerumin tilalle valitsin Probiotic Plus -linjan Ageless seerumin.

Heräsin seuraavana aamuna hehkeämpänä kuin Prinsessa Ruusunen.

Olin ehkä kuvitellut ihoni olevan niin hyvässä kunnossa, etten enää juurikaan huomaisi siinä tuotteilla radikaaleja vaikutuksia, mutta niin vain hämmästelin seuraavana aamuna tajuttoman kauniin väristä, sileää ja täyteläistä ihoa!

Olin lähdössä seuraavalla viikolla Suomeen ja edessä oli kiireisiä, palavereiden ja erilaisten tapaamisten värittämiä päiviä sekä tietenkin I Love Me -messut, joka tarkoittaisi kolme päivää ilmastoidussa luonnonvalottomassa ympäristössä työskentelyä vähintään kahdeksan tuntia päivässä, kymmenien tuhansien ihmisten ympäröimänä. Sanoisin, että siinä joutuu iho hitusen koetukselle. Puhumattakaan siitä, että seuraava viikko jatkuisi myös intensiivisillä palavereilla ja reissaamisella Helsingin ulkopuolelle ja viikko päättyisi vielä haastatteluun kirjamessuilla. Ja että iho joutuisi koetukselle pelkästään lentämisestä.

Hullaantuneena Essen aikaansaannoksiin, päätin pakata putelit mukaan suojellakseni ihoa.

Sain ensimmäiset kommentit ihostani jo samana päivänä, kun saavuin Suomeen. Jolien Heidi hämmästeli miten ihoni oli niin hyvännäköinen suoraan lennon jälkeen, kun suuntasin Jolieen ostoksille välittömästi perille päästyäni.

Ja iho jatkoi hehkeänä pysymistä koko viikon ja seuraavankin, kuin myös Lontooseen palattuani. Ei tietoakaan kiristelystä, näppylöistä tai syventyneistä juonteista, mitä moinen rasitus yleensä saattaisi aiheuttaa.

Niinpä olen jatkanut honeymoonia Essellä ja aion jatkaakin. Olisi tässä toki testattavana myös Urangia sekä pari muutakin putelia, mutta aion pitää Essestä kiinni nyt niin tiukasti kuin mahdollista, sillä olemme lähdössä joulukuussa kahdeksi viikoksi Intiaan joogaretriitille, missä iho altistuu väkisinkin voimakkaalle auringolle. Suunnitelmissani on siis testata, miten Esse toimii aurinkovaurioiden ehkäisemissä.

Ihonhoitorutiiniini kuuluu tällä hetkellä:

Urangin puhdistusöljy (koska Esseltä ei löydy puhdistusöljyä) sekä Essen Gel Cleanser. Essen geeliputsari on lempein geeliputsari, jonka tiedän ja se tuntuu iholla ihanan viileältä mintun ansiosta. Yhdistän puhdistukseen Foreon puhdistuskapistuksen, johon Inke sai minut hurahtamaan (tästä kirjoitan myöhemmin lisää).

Kasvovetenä käytän Toner Plus kasvovettä ja tämä on kenties mullistavin kokemus Essestä hetkeen, sillä aiemmin olen kokenut, ettei kumpikaan Essen kasvovesistä kosteuta tarpeeksi ihoani, mutta nyt jostain syystä, lieneekö sitten yhdistelmän Toner Plus + Ageless Serum ansiota, kosteutustehot ovat enemmän kuin kohdallaan.

Silmänympärysvoiteena käytän Probiotic Plus -linjan Eye Contour Creamia, joka on itse asiassa ollut käytössäni jo pitkään ja kuuluu niihin tuotteisiin, joihin palaan aina takaisin.

Seerumina käytän Probiotic Plus -linjan Ageless Serumia, joka on Essen ykkösseerumi ikääntyvälle iholle ja siinä on todella runsaasti hyaluronihappoa, probiootteja, prebiootteja sekä kirkastavia ja antioksidanttisia kasviuutteita. Etenkin tämä seerumi tuntuu olevan ihan avainasemassa ihon hehkuun.

Essen kuuluisin tuote on Probiotic Serum, joka sisältää eläviä probioottimikrobeja (Ageless Serumin probiootit ovat inaktivoituja probiootteja, jotka kiinnittyvät ihon sarveiskerroksen solujen pintaan, mutta eivät pysty lisääntymään, kun puolestaan probioottiseerumin elävät probiootit ovat lisääntymiskykyisiä). Probioottiseerumi on koostumukseltaan täysin öljypohjainen (vesipohjaisessa tuotteessa ne eivät säilyisi elävänä), jonka vuoksi korvaan sillä ihoöljyn.

Näiden tuotteiden levitystekniikka on myös tärkeä tulosten optimoimiseksi. Kasvovettä suihkutan dekolteelle, kaulalle ja kasvoille ja taputtelen sen ihoon. Yleensä kerroksia riittää vain pari. Jätän ihon aavistuksen kosteahkoksi ennen kuin levitän päälle Ageless seerumin, jonka imeytän myös taputellen, mutta annan ihon jäädä siitäkin hieman kosteahkoksi ennen probioottiseerumin levittämistä, sillä aktivoituakseen probioottien täytyy joutua kosketuksiin veden kanssa.

Sitten tulee kenties yllättävin tuote koko rutiinissa, nimittäin Omega Rich Moisturiser. Olen aina vannonut omassa käytössäni Essen kohdalla Light ja Deep kosteusvoiteiden nimeen, jonka vuoksi olenkin täysin puulla päähän lyöty, miten juuri Rich versio toimii ihollani nyt aivan täydellisesti. Iho saa niin reippaasti kosteutta kasvovedestä ja seerumista, että täyteläinen voide vain viimeistelee kuulaan ja lasimaisen lopputuloksen.

Ja jotta olisin tarpeeksi hämmentynyt, niin siinä missä aiemmin olen saanut Essen seerumit rullaamaan meikkivoiteen ja gua shan alla, nyt ei ole tietoakaan moisesta. Meikki levittyy kerrostamisesta huolimatta kuin unelma ja gua sha liukuu iholla rullaamatta yhtäkään tuotetta.

Tehohoitona käytän vielä Cream Maskia. Käytin sitä messuviikon ajan joka ilta ja tällä hetkellä 2-3 iltana viikossa. Cream Maskin voi hyvin jättää vaikuttamaan iholle yöksi, mutta itse pyyhin sen pois noin puolen tunnin vaikutusajan jälkeen.

Aamuisin puhdistan ihon Neal’s Yard Remediesin Sensitive-linjan misellivedellä, jossa on aivan mahtava kootumus. Sen runsaan hyaluronihappopitoisuuden näkee ja tuntee tuotteen koostumuksesta, enkä ole eläessäni törmännyt miselliputsariin vastaavalla koostumuksella. Kaiken hellävaraisuutensa lisäksi tuote putsaa täydellisesti myös tuhdin silmämeikin kirvelemättä ja tuote ei kuivata ihoa tippaakaan.

Niin hehkeässä kunnossa kuin ihoni onkin, toin Suomesta tuliaisina pienen räkätaudin. Olen niistänyt viimeiset puolitoista viikkoa litratolkulla. Olisikin ollut suoranainen ihme, jos tauti olisi tullut ulos ainoastaan nenän kautta, eli kyllähän räkätaudin loppumetreillä myös iho pamautti pintaan muutaman näpyn yhdessä yössä. Ja nimenomaan pintaan. Vasemmalle puolelle kasvoja (kyllä, ainoastaan vasemmalle puolelle, kun yleensä saan näpyt vain oikealle puolelle) pamahti valkopäiset pintanäpyt leukaan, nenänvarteen sekä otsaan pienen rykelmän muodostelmana. Suhtaudun nykyään näppyihin pienenä ihmiskokeena, joihin voin testata purnukkavarastoista löytyviä teholiemiä.

Tartuin Novexpertin Trio Zinc linjan kuorintanesteeseen, jota on tarkoitus käyttää öisin eli se jätetään vaikuttamaan iholle yön ajaksi. En ollut uskoa silmiäni, kun aamulla herätessäni näpyt olivat tehneet lähes täydellisen katoamistempun. Niistä oli jäljellä enää pari hassua jälkeä ja samalla otsarypytkin olivat saaneet kyytiä. Tuotettahan voi tosiaan käyttää muussakin tarkoituksessa kuin näppyjen hoitamiseen, kuten ryppyihin ja ihon värin tasoittamiseen.

Kuorintaneste jättää ihon tahmeaksi ja itse olen käyttänyt sitä niin, että suihkutan alle yhden kerroksen Essen Toner Plus kasvovettä. Levitän silmänympärysvoiteen normaalisti ja tämän jälkeen levitän kuorintanesteen pumpulilla kasvoille ja kaulalle (sitä voi myös käyttää paikallisesti vain oireileviin kohtiin). Annan kuorintanesteen imeytyä rauhassa, jonka jälkeen sivelen päälle kevyesti probioottiseerumia ja that’s it. En käytä sen päälle muita tuotteita.

Olen puhunut viime aikoina holistisen ihonhoidon tärkeydestä ja etenkin metodeista, jotka menevät niin sanotusti ihosta ytimeen – siis syvemmälle, kuin yksikään tuote voi koskaan vaikuttaa. On niillä tuotteilla kuitenkin paikkansa ihon pinnan hoitamisessa ja varsinkin oikeanlaiset levitystekniikat ovat ratkaisevassa roolissa tulosten saamiseksi. Tämän ihoa, kehoa ja mieltä koettelevan ajanjakson ajan olen tehnyt myös yin-joogaa ja gua shaa monta kertaa viikossa ja messuviikon ajan tein gua shaa päivittäin. Kaikki metodit siis tukevat toisiaan.

Viime aikoina on tullut myös paljon palautetta Re-Start ihonhoitovalmennuksesta. Se on tuonut todellisia oivalluksia monelle perusasioihin, kuten oman ihotyypin tunnistamiseen sekä erityisesti ihonhoitotuotteiden oikeanlaiseen levitykseen ja järjestykseen. Lämmin suositus siis valmennukselle, se löytyy täältä. Myös Yin Your Skinissä® on perusteellinen korealainen ihonhoitorutiini, mutta Re-Start menee ihonhoidossa ehdottomasti syvemmälle.

Millaisia ihonhoitorutiineja ruudun sillä puolen on ollut viime aikoina?

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,