Beauty

Ihonhoidon vuosikalenteri: syksy

Beauty | 28.10.2018 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Esse

Valtavan suosion saavuttanut juttusarja, ihonhoidon vuosikalenteri, on tullut viidenteen eli viimeiseen osaansa, syksyyn. Neljän vuodenajan sijasta ihonhoidon vuosikalenterissa on viisi vuodenaikaa, sillä kesä on järkevintä jakaa ihonhoidon kannalta varsinaiseen kesään ja loppukesään. Tämä sopii täydellisesti yhteen kiinalaisen lääketieteen viiden elementin teoriaan, jota voi soveltaa yhteen holistisen ihonhoidon kanssa. Löydät kaikki ihonhoidon vuosikalenterin osat täältä.

Syksy ajoittuu ajalle loka-marraskuu, joskus jopa joulukuun puolelle ihonhoidon kannalta, jos ilma pysyy lämpimänä. Syksy on metalli-elementin aikaa, jonka säätekijä on kuivuus ja kehitysvaihe kuihtuminen sekä sadonkorjuu. Viiden elementin teorian mukaista luovaa kehää voi soveltaa viitekehyksenä mihin tahansa luonnossa esiintyvään kiertokulkuun kuten vuodenaikoihin, vuorokauden aikoihin, ihmisen terveyteen ja ruoansulatukseen sekä elämään syntymästä kuolemaan saakka.

Metalli-elementtiin liittyvät sisäelimet ovat keuhkot ja paksusuoli. Keuhkoihin liittyvät vaivat ovat tyypillisiä syksyn aikana. Yleisin on varmasti vilustuminen, päänsärky, kolotus, nuha, aivastelu ja kuume. Myös kuivat huulet, kutiava kurkku ja kuiva yskä ovat yleisiä. Kiinalaisen lääketieteen mukaan keuhkot manifestoituvat ihokarvoissa: kun keuhkot levittävät kosteutta kehoon, ihokarvat ja hiukset ovat kiiltävät ja saavat ravintoa. Jos keuhkoissa virtaava elinvoima on heikko, ihokarvat kuivuvat ja haurastuvat. Kosteudenpuute johtaa myös ihon pintakuivuuteen.

Voit parantaa ihon hyvinvointia sisäisesti yin joogalla, joka pohjautuu kiinalaiseen lääketieteeseen. Yin jooga-asennot vaikuttavat energiatasolla meridiaani- eli energiakanaviin. Asennoilla voi siis parantaa meridiaanikanavissa tapahtuvaa elinvoiman eli qin virtausta ja sisäelinten vitaalisuutta. Re-Start hyvinvointivalmennuksen yin jooga-harjoitukset on suunniteltu viiden elementin teorian mukaan. Suosittelen tähän vuodenaikaan erityisesti metalli ja tuli elementtien harjoitusta. Voit ostaa valmennuksen täältä.

Ihonhoitokalenteri: syksy (loka–marras/joulukuu)

Ihohoidon avainsanat: kosteuttaminen, ihon vastustuskyvyn parantaminen, ihon valmistaminen vuodenajan muutokseen, ihon toimintojen elvyttäminen

Syksyllä viilentyvä ilma, tuuli ja vähenevä auringonvalo haastavat jälleen ihoa pikkuhiljaa. Mitä pidemmälle syksy etenee, sitä enemmän sietokykyä vaaditaan myös iholta. Jos olet panostanut ihonhoitoon kunnolla loppukesästä, muutos on iholle helpompi. Mitä huolellisemmin ihoa hoitaa alkusyksystä, sitä helpommin se mukautuu kaikista radikaaleimpaan muutokseen syksyn ja talven kynnyksellä.

Syksyllä iho tarvitsee runsasta nesteytystä, kosteuttavia humektantteja, ihon suojabarriääriä vahvistavia omega-rasvahappoja, bakteerikantaa parantavia probiootteja ja vapailta radikaaleilta suojaavia antioksidantteja. Lisäksi iho tulee suojata kylmältä ilmalta.

Käynti kosmetologilla

Nyt on jälleen aika varata kasvohoito kosmetologille. Ammattilaisen tekemää hoitoa ei päihitä hifeinkään kotispa. Lisäksi jokaisen vuodenajan kynnyksellä on hyvä käydä tarkistamassa oman ihon kunto ammattilaisen suurennuslasin alla ja tehdä tarvittavat päivitykset ihonhoitorepertuaariin. Jos kasvohoito on liian suuri investointi, varaa aika ihonhoitokonsultaatioon. Sellainen löytyy nykyisin lähes jokaisen kosmetologin palveluista ja konsultaation hinta hyvitetään yleensä tuoteostoista. Löydät lähimmän Esse-kosmetologisi täältä.

Ihon nesteytys

Kun hallitseva säätekijä on kuivuus, on ihonhoidossa tärkeintä luonnollisesti nesteytys, eli vesikosteuden vieminen ihoon. Kasvovettä saa imeyttää iholle aamuin illoin useita kerroksia ja korealainen 7 Skin Method onkin syksyn tärkein ihonhoitorituaali. Essen kasvovesistä suosittelen erityisesti Toner Plus -kasvovettä ja herkkäihoisille Sensitive Toneria. Ne on pakattu suihkutettavaan pulloon, joten suihkuta ensin kasvovettä kasvoille ja kaulalle ja taputtele se sitten ihoon, kunnes tuote on täysin imeytynyt. Toista käsittely seitsemän kertaa tai kunnes tunnet, että iho on joustava ja kimmoisa. Jos suihkutat kasvoveden iholle ja jätät sen haihtumaan, se haihduttaa mukanaan kosteutta myös ihosta eli tällöin iho pintakuivuu.

Kasvovesi ei yksinään riitä ihon nesteyttämiseen, vaan kaveriksi kannattaa ottaa nyt runsaasti humektantteja eli iholle kosteutta vievä seerumi. Essen peruslinjan seerumi sopii kaikille ihotyypeille. Se ehkäisee ihon tukkeutumista, kosteuttaa, siloittaa pieniä juonteita ja kirkastaa ihoa. Ikääntyvälle iholle suosittelen Probiotic Plus -linjan Intensity Serumia, jossa on suurin sallittu pitoisuus tehokkaasti kosteuttavaa ja ryppyjä siloittavaa matalamolekyylistä hyaluronihappoa.

Kosteuden sitominen ihoon ja ihon suojaaminen

Kun iho on nesteytetty kasvovedellä ja seerumilla, kosteus täytyy saada pysymään ihossa. Se tapahtuu kosteusvoiteella ja ihoöljyllä. Suosittelen melko ohuen kosteusvoiteen käyttämistä, Essen voiteista esimerkiksi Omega Light Moisturiser on aivan täydellinen syksyllä, sillä se tuo iholle vielä runsaasti kosteutta, mutta sisältää myös omega-rasvahappoja, jotka vahvistavat solukalvoja ja rauhoittavat tulehduksia. Myös Omega Deep Moisturiser on loistava valinta, etenkin jos iho on hyvin kuiva. Ikääntyvälle iholle suosittelen Probiotic Plus -linjan Defence Moisturiseria päiväksi ja Restorative Moisturiseria yövoiteeksi.

Viimeinen vaihe ihonhoitorutiinissa on ihoöljy, joka tuo viimeisen silauksen iholle. Kylmäpuristetut kasviöljyt auttavat kosteutta pysymään ihossa ja vahvistavat ihon suojabarriääriä eli tiilimuuria, joka suojaa ihoa ulkoisilta haitoilta. Omega-rasvahapot auttavat tasapainottamaan ihon luonnollista talineritystä ja ravitsevat ihon hyödyllisiä mikrobeja, joiden avulla ihon oma immuunipuolustus vahvistuu. Essen Repair Oil on täydellinen ihoöljy kaikille ihotyypeille, mutta ohuelle, herkälle ja couperosa-iholle suosittelen Sensitive-linjan Protect Oilia.

Voit myös käyttää ihoöljyn tilalla jompaa kumpaa Essen eläviä probioottimikrobeja sisältävistä seerumeista, sillä ne ovat täysin öljypohjaisia ja korvaavat siten ihoöljyn käytön. Vaihda tällöin tuotteiden käyttöjärjestystä niin, että levitä iholle ensin probioottiseerumi ja vasta sitten kosteusvoide. Lopuksi voit vielä viimeistellä hoidon Repair Oililla tai Protect Oililla, varsinkin jos ulkona on kuivaa, tuulista ja kylmää.

Elävät probioottimikrobit vahvistavat tehokkaasti iholle hyödyllisten mikrobien populaatiota, jolloin haitalliset mikrobit eivät saa valtaa. Tutkimusten mukaan elävät probiootit vahvistavat ihon suojabarriääriä ja toimivat tehokkaana suojana haitallisia patogeenejä vastaan. Jos ihosi on pintakuiva tai sillä esiintyy jonkinlaisia ongelmia kuten pigmenttiläiskiä, epäpuhtauksia tai punoitusta, suosittelen probioottiseerumia. Herkälle iholle, atopialle ja rosacealle sopii Sensitive Serum ja muille ihotyypeille Probiotic Plus -linjan Probiotic Serum.

Täydentävä hoito kuorinnalla ja naamiolla

Täydentävä hoito tehdään kerran viikossa kuorinnalla ja naamiolla. Herkälle ja kuivalle iholle sekä iholle, jolla on tulehtuneita finnejä, suosittelen kuorinnaksi hienojakoisen Microderm Exfoliatorin ja muille ihotyypeille Cocoa Exfoliatorin. Epäpuhtaalle ja ärtyneelle iholle sopii naamioksi Clay Mask ja muille ihotyypeille Cream Mask. Suosittelen käyttämään Cream Maskia yönaamion tavoin, eli taputtele naamio ihoon seerumin jälkeen ja anna sen vaikuttaa yön yli. Puhdista aamulla kasvot imeytymättömän naamion rippeistä.

Näillä vinkeillä ihon pitäisi pysyä elinvoimaisena säätilojen haasteista huolimatta. Kuinka sinä olet muuttanut ihonhoitorutiiniasi syksyllä?

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , ,