Beauty

Ayurvediset arkishampoot

Beauty | 23.9.2018 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Natural Goods Company

Ayurvedinen hiusten- ja ihonhoitosarja Khadi on hurmannut monet teistä orientaalisilla tuoksuillaan ja terapeuttisilla sekä tehokkailla tuotteillaan, jotka eivät sisällä iholle turhia täyteaineita eivätkä voimakkaasti peseviä ja ihoa rasittavia ainesosia. Kaiken lisäksi tuotteet ovat edullisia ja monikäyttöisiä.

Teimme keväällä Mariela Sarkiman kanssa Khadin hiustenhoitorituaalista kattavan postauksen upean videotutorialin kera. Tuo rituaali oli itselleni todella mullistava kokemus, sillä en olisi voinut ikinä kuvitella, että pelkillä jauhetuilla pesupähkinöillä voi saada hiuksista silkinpehmeät ja täydellisen helposti kammattavat. En voi kuin päivitellä tätä edelleen. Jauhemaisen shampoon sekoittelu tuntuu vain olevan ainakin itselleni (etenkin tähän yli puolen selän ulottuvaan hiuskuontaloon) hitusen liian työlästä hommaa keskellä arkea. Viikonlopun kauneusrituaaleihin tämä sopii sen sijaan vallan mainiosti ja hiuksista tuleekin rituaalilla niin upeat pitkäksi aikaa, että ei joka kerta näin perusteelliselle käsittelylle ole tarvetta. Jos missasit tuon upean, kokonaisvaltaisen hiustenhoitorituaalin keväällä, suosittelen lämpimästi, että käyt katsomassa videon ja tutustumassa rituaaliin tässä postauksessa, sillä sekä minun että Marielan kutrit olivat sen jälkeen kuin ylellisen hoitokäsittelyn jäljiltä. Muistutan myöskin, että varsinkin Khadin luomupesupähkinäjauhe on täydellinen erittäin allergiselle ja herkälle hiuspohjalle, sillä tuote ei todella sisällä mitään muuta.

Tällä kertaa keskitytään Khadin nestemäisiin shampoihiin, jotka ovat arjessa helppoja ja nopeita käyttää. Lisäksi Khadille on tullut pitkään ja hartaasti odotettu hoitoaine. Aiemminhan sarjalta ei ole löytynyt hoitoainetta, minkä syyn ymmärsin hiustenpesujauheita kokeiltuani, sillä niiden kanssa hoitoaineelle ei ole toden totta mitään tarvetta.

Khadin valikoimasta löytyy viisi erilaista shampoota: herkän ja kutisevan hiuspohjan Hibiskus, hilseilevän ja rasvoittuvan hiuspohjan Neem, ohuiden ja hentojen hiuksien Amla, vaurioituneiden ja käsiteltyjen hiusten Rose sekä normaalien hiusten Sädekaisla. Uutuutena valikoimassa on Kookos-shikakai hoitoaine.

Kaikki Khadin shampoot ovat todella hellävaraisia ja hoitavia. Ne eivät sisällä sulfaatteja eivätkä voimakkaasti peseviä tensidejä, joten ne ovat todella lempeitä hiuspohjalle. Shampoot sisältävät yli 20 % hoitavia yrttejä ja eteerisiä öljyjä, mikä on erittäin suuri määrä, varsinkin, kun shampoot sisältävät yleensä lähes 100 %:sti vettä ja pinta-aktiivisia aineita. Kaikki shampoot tuoksuvat todella ihanalta ja niiden ansiosta arkinen hiustenpesukin muuttuu todella kouriintuntuvaksi ja kokonaisvaltaiseksi aistinautinnoksi. Vaikka Khadi on tunnettu voimakkaista orientaaleista tuoksuistaan, jotka kiidättävät mielikuvissa hetkessä Intiaan, mielestäni shampoista ainoastaan Hibiskus on selkeästi Intia-vibainen tuoksumaailmaltaan.

Ennen shampoiden esittelyä tärkeä pointti Khadin shampoista: niillä on tarkoitus tehdä käsittely kaksi kertaa, etenkin, jos ei käytä hoitoainetta. Ensimmäisellä kerralla pestään hiuspohja ja mielellään shampoon saa antaa vaikuttaa pari minuuttia ennen huuhtelua, jotta yrtit saavat vaikuttaa kunnolla. Tämän jälkeen hiukset huuhdotaan ja shampoo levitetään uudelleen hiusten pituuksiin ja annetaan vaikuttaa jälleen muutaman minuutin, jonka jälkeen shampoo huuhdotaan pois. Suosittelen todella lämpimästi kokeilemaan tätä tuplapuhdistusmetodia, jollet ole sitä aiemmin kokeillut, sillä ero on huikea!

Shampoita löytyy siis viisi erilaista hiuspohjan erityisiin tarpeisiin ja erilaisille hiuslaaduille:

Herkkä ja kutiseva hiuspohja

Hibiskus shampoo

Hibiskus shampoon sisältämä ratanjyot auttaa hillitsemään tulehduksia ja viilentää hiuspohjaa. Amla, shikakai ja reetha pesevät ja hoitavat hiuksia. Laventeliöljy puolestaan tasapainottaa hiuspohjan talieritystä. Tämä shampoo sopii hyvin hiuksille, jotka takkuuntuvat helposti, sillä se auttaa selvittämään hiuksia. Shampoo tuoksuu huumaavan ihanalle laventelille, hibiskukselle ja palashille.

Hilseilevä ja rasvoittuva hiuspohja

Neem shampoo

Neem ehkäisee kutinaa, hilseilyä ja tasapainottaa talineritystä. Teepuun ja eucalyptuksen eteeriset öljyt viilentävät hiuspohjaa ja ehkäisevät tulehduksia yhdessä neemin kanssa. Neemiä on käytetty yhdessä sarviapilan ja nirgundi-yrtin kanssa vuosituhansia ehkäisemään sienitulehduksia ja pitämään hiuspohja puhtaana ja terveenä. Henna tekee puolestaan hiuksista tuuheat ja helposti käsiteltävät, indigon tuo hiuksille kiiltoa, kurkuma supistaa ja auttaa talinmuodostuksen hillitsemisessä. Neem shampoo tuoksuu teepuulle, rosmariinille ja eucalyptukselle.

Ohuet ja hennot hiukset

Amla shampoo

Amla shampoo tekee hiuksista tuuheammat ja kiiltävämmät sekä ehkäisee hiustenlähtöä vahvistamalla hiuksia ja hiusjuuria. Amla tuo hiuksille kiiltoa, ryhtiä, tuuheutta ja elastisuutta. Manteli- ja vehnäproteiinit sekä shikakai ja aloe vera pehmentävät ja hoitavat hiuksia. Neem pitää hiuspohjan puhtaana ja kirkkaana estäen hilseen muodostumista. Brahmia ja bhringarajta on perinteisesti auttavat ehkäisemään hiusten lähtöä, viilentävät hiuspohjaa ja edistävät hiusten kasvua. Amla shampoo tuoksuu ylang ylangille.

Vaurioituneet ja käsitellyt hiukset

Rose shampoo

Rose shampoo jättää hiukset niin pehmeiksi ettei hoitoaine ole välttämätön sen kanssa. Shampoo sulkee hiussuomuja ehkäisten kosteuden haihtumista hiuksista, hiusten katkeilua ja haaroittuvia latvoja. Keramidit, skvalaani sekä manteli- ja vehnäproteiini korjaavat vahingoittuneita hiuksia. Jamun-yrtti auttaa tasapainottamaan hiuspohjan talineritystä ja lodhra ehkäisee hiuspohjan tulehduksia. Hibiskus hoitaa hiuksia ja lakritsinjuuri sekä ruusu ehkäisevät hiusten kuivumista. Rose shampoo tuoksuu nerolilta.

Normaalit hiukset

Sädekaisla shampoo

Sädekaisla shampoo sopii normaaleille hiuksille sekä rasvoittuvalle hiuspohjalle. Sen sisältämä nagarmotha ehkäisee hiuspohjan tulehduksia, tasapainottaa talineritystä ja viilentää hiuspohjaa. Saruharida on antibakteerinen yrtti ja catechu lievittää hiuspohjan kutinaa. Sädekaisla shampoo tuoksuu mandariinille ja appelsiinille.

Khadin shampoot ovat tulleet minulle erittäin tutuksi vuosien varrella ja pidän niistä erittäin paljon. En osaa nimetä niistä vain yhtä suosikkia, mutta ehkä tällä hetkellä Rose shampoo on oma suosikkini, koska hiuskuontaloni ylettyy jo tätä nykyä puoleen selkään ja kaipaan erityisesti sellaisia tuotteita, jotka auttavat pitämään hiukset hyvässä kunnolla, kiiltävinä, kosteina sekä helposti kammattavina.

Kookos-Shikakai hoitoaineesta minulla ei ollut rehellisyyden nimissä kovia odotuksia, sillä hoitoaine on Khadin filosofian mukaisesti hyvin luonnollinen. Olen useasti kirjoittanut siitä, että hoitoaineen teknisen toimivuuden kannalta sen tulisi sisältää kvattia, mitkä eivät ole edes kasviperäisinä sieltä kaikista luonnollisimmasta päästä niiden valmistusmenetelmän vuoksi (oma tietämykseni valmistusmenetelmästä on täysin pintapuolinen). Kvatit siloittavat hiuksen pintaa, tuovat kiiltoa ja tekevät hiuksista helposti kammattavat. Lisäksi ne auttavat sitomaan hoitavia aineita hiukseen. Kvatittomat hoitoaineet eivät yleensä ole kovin tehokkaita hiusten selvittäjiä ja jättävät hiukset helposti vähän lähmäiseksi ja purkaksi. Tosin tämä on myös hiuslaatukysymys ja riippuu lisäksi veden kovuudesta. Itselleni kvatittomat hoitoaineet eivät kuitenkaan yleensä toimii paria poikkeusta lukuun ottamatta.

Khadin hoitoaineen tuntumasta huomaa heti levityksen aikana ettei se sisällä kvattia. Olin jo menettää toivoni ensimmäisellä kerralla, kun levitin sitä hiuksiin, sillä yleensä tykkään haroa hiuksia sormin selväksi jo märkänä. Hieroin kuitenkin hoitoaineen vaan hiuksiin ja annoin sen vaikuttaa hetken aikaa ennen poishuuhtelua. Hiukset eivät selvinneet huuhtelun aikana samalla tavalla kuin kvatillisella hoitoaineella, mutta ne eivät menneet myöskään enempää takkuun. Selvitin hiukset huuhtelun jälkeen Tangle Teezerilla, jolla voi harjata myös märkiä hiuksia vaurioittamatta niitä. Hiukset selvisivät hyvin, vaikka jouduinkin selvittämään niitä normaalia enemmän.

Föönauksen jälkeen sain huomata Khadin hoitoaineen eron kunnolla: hiuksista tuli upean kiiltävät, sileät ja pehmeät. jopa paremman tuntuiset kuin monella kvatin sisältävällä hoitoaineella. Hoitoaine olikin siis erittäin positiivinen yllätys, vaikka hiuksia sai selvittää pidempään. En siis tyrmää tätä tuotetta lainkaan ja lyhyemmille sekä ohuille hiuksille se on hyvin todennäköisesti aivan täydellinen. Omat hiukseni ovat pitkät ja paksut, joten ne ovat haastavammat käsitellä ja saada selväksi pesun jälkeen, mikä vaatii hoitoaineelta todella paljon. Ensimmäisellä kerralla tein hiuksiin vain yhden shampookäsittelyn.

Toisella kerralla, joka oli eilen lauantaisaunassa, tein vähän pidemmän rituaalin: hieroin ensin hiuspohjaan Amla hiusöljyä ja annoin sen vaikuttaa löylyissä samalla kun kuorin vartalon ihon. Tämän jälkeen pesin hiukset Rose shampoolla ohjeiden mukaan: ensin hiuspohjan ja huuhtelin shampoon pois. Sen jälkeen hieroin shampoon hiusten pituuksiin ja annoin vaikuttaa hetken pois huuhtelua. Lopuksi levitin hoitoaineen hiuksiin. Huomasin jo levitysvaiheessa, että se tuntui erilaiselta kuin ensimmäisellä kerralla. Kun lähdin hieromaan hoitoainetta ylemmäs hiuksiin, hiukset alkoivat selvitä paremmin kuin viimeksi. Noin puolesta välistä alaspäin puristelin hoitoaineen latvoihin asti, käärin hiukset turbaaniin ja annoin sen vaikuttaa löylyissä samalla kun tein kasvonaamion.

Huuhdellessani hoitoainetta hiukset alkoivat selvitä kuin itsestään, vaikka eivät täydellisesti. Mutta kun selvitin ja föönasin kutrit lopuksi, Khadin tehot kävivät kyllä todella selväksi. Jotain taikaa näissä tuotteissa täytyy olla! Hiukset tuntuvat taas siltä kuin olisin käynyt kampaamossa jossain tehohoidossa. Hiukseni eivät ole tuntuneet yhtä ihanalta kuin viimeksi tehdessäni Khadin hiustenhoitorituaalin pidemmän kaavan mukaan. Alan todellakin kallistua siihen, että vaihdan pysyvästi Khadiin pidemmäksi aikaa. Suuri vaikutus lopputulokseen näyttää olevan etenkin tuplashampoopesulla ja lisäksi hiusöljy on kuin superfoodia hiuspohjalle. Hiusöljyt ovat varsinaisen hoitoaineen sijasta Khadin hiustenhoitofilosofian kulmakivi, jotka toimivat loistavasti yhdessä nestemäisten shampoiden kanssa. Voit tutustua niihin tarkemmin tuossa viime keväisessä postauksessa.

Kookos-shikakai hoitoaine sisältää kookosöljyä, joka auttaa korjaamaan hiusten vaurioita ja rakennetta sekä kosteuttaa kuivaa, haurasta ja haaroittuvia hiuksia. Shikakai tuo kiiltoa ja ehkäisee myös latvojen haaroittumista. Hibiskus puolestaan tuo hiuksille napakkuutta, joustavuutta ja volyymia. Hoitoainetta voi käyttää myöskin korjaavana hiusnaamiona, jolloin sen kannattaa antaa vaikuttaa noin puoli tuntia hiukset pyyhkeeseen käärittynä. Jos hiukset ovat puolestaan huokoiset, hauraat tai kiharat, hoitoaineen voi jättää hiuksiin, mutta tällöin määrän kanssa kannattaa olla säästeliäämpi ja käyttää tuotetta vain noin herneen kokoinen nokare. Hoitoaineessa on hieman yrttinen tuoksu, jossa on vivahde hibiskusta.

Tämän kertaiset kokeilut saivat kyllä mietteliääksi etenkin hoitoaineiden suhteen – kvatiton hoitoaine voi siis oikeasti toimia jopa minun paksuissa hiuksissani ja ylipäätään hiustuotteissa voi toden totta olla supertehoja, vaikka ne ehtivät vaikuttaa vain lyhyen aikaa. Todella kiehtovaa, en voi muuta sanoa. Nyt omistan kylpyhuoneeni hiusosaston hyväksi toviksi vain Khadille – tätä pitää todellakin tutkia lisää!

Lopuksi vinkkivinkkinen: Instagramin puolella on käynnissä arvonta, jossa voit voittaa itsellesi valitsemasi Khadin nestemäisen shampoon, hiusöljyn ja uuden hoitoaineen!

Oletteko käyttäneet Khadin shampoita tuplapuhdistusmetodilla? Entä yhdistättekö Khadin shampoisiin hiusöljyjen säännöllisen käytön? Käyttääkö joku teistä Khadin jauhemaisia hiustenpuhdistajia?

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , ,