13

Viidakkoputsari

Katja Kokko | 23.1.2018

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

En ole ihan yhteen tai kahteen otteeseen päivitellyt, että miamilaisessa Lilfoxissa on jotain täysin selittämätöntä ihanuutta. Olen palavasti rakastunut sarjan kasvoöljyistä Prickly Pear Illuminating Beauty Nectariin ja Seabuck + Neroliin, joiden erinomaisuus on ihonhoidon näkökulmasta loistavasti valituissa pohjaöljyissä ja eteerisissä öljyissä, mutta myös jossain lähes taianomaiselta tuntuvassa vetovoimassa, jonka aistin näistä purnukoista (ja asiakkaiden tekemien tuotearvostelujen perusteella en ole ainoa, joka on tätä mieltä!)

Lisäksi on pakko nostaa esille Lilfoxin tapa merkitä raaka-aineet INCI-luetteloon: niihin on listattu myös eteeristen öljyjen sisältämät komponentit, jotka kuuluvat yleisimmin tuoksuallergiaa aiheuttavien 26:n komponentin joukkoon (näin kuuluu lain mukaan tehdäkin EU:ssa). Todella moni Jenkkibrändi ei näin tee, joten tämäkin kertoo, että sarjan perustajalla Alexis Rosella on aromaterapeutin koulutus perusteellisesti hallussa.

Kun Lilfox lanseerasi uuden Amazon After Dark puhdistusbalmin ja näin sen raaka-aineluettelon (= huuhtoutuu iholta pois vedellä), alkoi maaninen odotus tuotteen saapumisesta Suomeen. Viime lauantaina käväistessäni Naturellen myymälässä tiedustelin putsarin tilannetta ja kuinka ollakaan, se oli saapunut myyntiin edellisenä päivänä! Ostin purnukan välittömästi kokeiluun ja testasin sitä heti samana iltana, jonka jälkeen sormeni suorastaan syyhysivät päästä kertomaan uutuudesta myös teille.

En turhaan ollut hyperventiloinut tuotteesta, sillä se on aivan taivaallisen ihana! Moni teistä on rakastunut palavasti Mahalon key lime pielta tuoksuvaan The Unveil puhdistusbalmiin ja rakastan kyseistä tuotetta itsekin. Ainoa pieni miinus siinä vain on, että se kirvelee silmiäni. Viidakkoputsari sen sijaan ei kirvellyt lainkaan, se puhdisti ihon perusteellisesti ja huuhtoutui pois helposti, kun sen emulgoi huolellisesti vedellä.

Viidakkoputsarin kanssa kävi sama kuin muidenkin Lilfoxin tuotteiden kohdalla: en rakastunut pelkästään täydelliseen ihotuntumaan, tehokkuuteen, loistaviin raaka-aineisiin, mehukkaaseen ja mystiseen tuoksuun vaan myös oloon, jonka se sai aikaan. Näissä purnukoissa on jotain spesiaalia, sanokaa minun sanoneen.

Amazon After Darkin pohjana toimii murumuruvoi, joka sisältää yli 45 % antibakteerista lauriinihappoa. Öljysekoituksesta löytyy myös passionhedelmänsiemenöljyä, joka on erinomainen epäpuhtaalle ja helposti tukkeutuvalle iholle, koska sen sisältämä runsas määrä linolihappoa auttaa vähentämään tulehduksia. Cameliaöljyssä on puolestaan runsaasti E-vitamiinia, joka alentaa niin ikään tulehduksia ja uudistaa ihoa. Passionhedelmänsiemenölyyn ja cameliaöljyyn on uutettu hibiskusta, joka tunnetaan luonnon omana ”botoxina”. Hibiscus sisältää myös mietoja hedelmähappoja sekä tulehdusta hillitseviä antioksidantteja. Lisäksi putsarissa on babassuvoita, mangovoita, cupuacuvoita ja risiiniöljyä. Risiiniöljy on suosikkiraaka-aineeni puhdistusöljyissä ja -balmeissa sen loistavan puhdistustehon vuoksi. Kaduku-luumu, valkopaju ja Amazonian lilja kirkastavat ihoa, neutraloivat vapaiden radikaalien vaikutuksia ja auttavat ehkäisemään epäpuhtauksien syntymistä.

Sunnuntaina kaivoin kaapistani myös Jungle Glow puhdistus-kuorinta-naamion ja tein oikein kunnon Lilfox-rituaalin. Jungle Glown hunaja on sen verran tymäkkää ja rakeista, että tuote pitää levittää iholle pitkin, huolellisin sivelyin. En suosittele vielä tässä vaiheessa hieromaan rakeita ihoon, jotta vaikutus ei ole mekaanisesti liian voimakas. Jungle Glowssa on niin hoitavat raaka-aineet (viidakkohunajaa, raakakaakaota, passionhedelmänsiemenöljyä ja ruusunmarjaöljyä), että sen kannattaa antaa vaikuttaa iholla tarpeeksi pitkään saadakseen kirkastavat, ravitsevat, kosteuttavat ja siloittavat vaikutukset kunnolla hyödynnettyä. Itse pidin naamiota ihollani noin parikymmentä minuuttia. Tämän jälkeen kostutin sormet veteen ja aloin hellävaraisesti pyöritellen emulgoimaan tuotetta pois iholta, hunajan ansiosta öljyt emulgoituvat iholta pois vedeltä kanssa. Hunaja on myös ihoa kosteuttava humektantti, jonka ansiosta iho on viidakkonaamion jälkeen ihanan pehmeä ja tasainen sekä joustava ja kosteutettu. Viidakkohehku kuvaa melko osuvasti tuotetta, sillä minun piti ihastella ihoani oikein nenä kiinni peilissä käsittelyn jälkeen ja toistin rituaalin heti seuraavana iltana uudelleen.

Lilfoxia myy Suomessa ainoastaan Naturelle, mutta valikoimasta ei löydy aivan kaikkia tuotteita. Olenkin tässä harkinnut tilausta Belgiaan, josta löytyy tietääkseni ainoa jälleenmyyjä Euroopassa Naturellen lisäksi. Sielläkään valikoima ei kata ihan kaikkia tuotteita, mutta kiinnostaisi kokeilla ainakin Cucumber + Black Seed silmänympärysbalmia, parfyymiöljyjä sekä vartalonhoitotuotteita. Eilen kävin kuitenkin täydentämässä Naturellesta naamiovarastojani Chlorophyll + Tourmaline Brightening Maskilla sekä Bamboo Charcoal Purifying Maskilla, koska niitä en ole vielä kokeillut. Aktiivihiilestä on muutenkin tulossa juttua blogiin lähiaikoina, sillä se on yksi tämän hetken kuumimmista trendiraaka-aineista.

Alekoodini Naturelleen on edelleen voimassa, joten jos haluat testata viidakkoputsaria tai muita ihanuuksia, nyt siihen on loistava tilaisuus.

Lilfox Amazon After Dark Jungle Cleansing Balm, 64 €, Naturelle.fi

Lilfox Jugle Glow Rainforest Honey Enzyme Cleanser Mask, 75 €, Naturelle.fi

Tutustu myös syvällisempään bloggaukseeni Lilfoxista tässä postauksessa.

Koodilla KATJA15 saat 15 % alennuksen Naturellen kivijalkamyymälästä ja verkkokaupasta 31.1.2018 asti. Etu ei koske Nuori-, Kypris-, Mahalo- ja Vintner’s Daughter -tuotesarjoja eikä lahjakortteja.

Kuvat Katja Kokko

/ / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Marja sanoo:

    Kuulostaa ihanalta! Jos Amazon After Darkia vertaa Kypriksen puhdistusvoiteeseen, niin mitä eroa niissä on? Lilfox on ilmeisesti jotenkin öljyisempi? Käytän itse Kypristä, mutta tarvitsisin kesää varten putsarin, joka poistaa aurinkosuoja-aineen. Tiedän että siihen suositellaan puhdistusöljyä, mutta itselläni meni iho tukkoon Juice Beautyn putsarista. Myöskään en voi käyttää ihon puhdistuksessa musliiniliinaa herkän ihon vuoksi, niin mietin putsaisiko tämä Lilfoxin Amazon aurinkosuojan ilman musliiniliinaa?

    • Kypriksen putsari on hyvin ohut emulsio, ihan kuin puhdistusmaito, mutta ”hyytelömäisempi”. Tämä on puolestaan öljyputsari, joka huuhtoutuu pois vedellä emulgaattorin ansiosta. Eli tämä toimii ilman puhdistusliinaa 🙂

  2. Heili sanoo:

    Ihana juttu! Just pohdin puhdistusbalmin hankkimista öljyn ohelle. Harkitsen De Mamielin Restorative Cleansing Balmia ja nyt teit tämän vaikeammaksi sillä tekee mieli kokeillakin tätä Lilfoxin uutuutta. Osaatko sanoa kumpi on riittoisampaa? De Mamielissa on millimääräisesti puolet enemmän tavaraa mutta koostumus toki vaikuttaa käyttömäärään.
    🙂

    • de Mamilein balmi ei huuhtoudu vedellä iholta, toisin kuin tämä. Itse pidän enemmän puhdistusbalmeista ja öljyistä, jotka voi poistaa myös ilman liinaa, koska en halua käyttää liinaa joka päivä. Ei tätä paljon tarvitse, mutta en ole kokeillut de Mamielin balmia, joten en osaa sanoa riittoisuudesta 🙂

      • Heili sanoo:

        Kiitos vastauksesta!
        Taidan kokeilla Lilfoxia sillä aina ei ole liinaa mahdollista käyttää, joten tämä on senkin takia hyvä vaihtoehto öljyn rinnalle. 🙂 Ja nyt on vielä se tarjouskin voimassa. Jotenkin tuo vaan näytti sun kuvissa niin ihanalta!

        Vieläkin mua askarruttaa edelliseen juttuusi kirjoittamani kasvovesi/hoitovesikysymys. Harkitsen Whamisan kasvovettä sillä haluan oikean hoitoveden. Mutten tiedä onko De Mamielin Mist kasvovesi vai hoitovesi.
        Tänään testasin Whamisan lifting sheet maskin ja meinasin pyörtyä kun näin kasvoni peilistä! Ihan uskomatonta miten hehkuva ja kiinteä iho oli! Aivan mieletön tuote! 🙂

        Edelleen pahoittelut kysymystulvasta!

  3. Eeva sanoo:

    Hei! Käytän mielelläni kaksiosaista kasvojenpuhdistusta. Toimiikohan tämä tuote niin, että puhdistaa kasvot ensin De Mamielin puhdistusöljyllä ja sitten tällä? 🙂

    • No sillä tavalla en käyttäisi. Eli kaksoispuhdistus tarkoittaa puhdistusta ensin öljyllä (tai tällä balmilla, joka on öljyä, mutta kiinteässä muodossa) ja se jälkeen vesipohjaisella putsarilla eli maidolla, -geelillä tai -vaahdolla, mutta itsehän en suosittele geelejä enkä vaahtoja 🙂

  4. Heidi sanoo:

    Juuri mietin mahalon unveil balmin tilaamista kun huomasin tämän postauksen. Tilaukseen lähti rakastuin myös noihin lilfoxin öljyihin. Ihan mielettömän ihania ja hyvän tuoksuisia ❤️

  5. Tuuli sanoo:

    Mulla on myös ollut tämä putsari nyt pari päivää käytössä, ja on kyllä vähintään yhtä ihana kuin Unveil! Tosin väitän kyllä että Unveil on kovassa käytössä taas viimeistään kun olosuhteet vaativat kovempia suojakertoimia. Nämä vedellä huuhtoutuvat balmit ovat kyllä lemppariputsarityyppini

    Lilfox on myös sarjana tehnyt aika lähtemättömän vaikutuksen. Seabuck + Neroli -öljy on paras käyttämäni ja rakastan myös Chlorophyll + Tourmaline -naamiota. Nyt talveksi tilasin juurikin Belgiasta sen eye butterin, tykkään tosi paljon! Silmänympärysihoni on tänä talvena kuivunut ja ärtynyt todella paljon, mutta otettuani Lilfoxin käyttöön ovat kyseiset vaivat kadonneet täysin! Tosin käytän sitä vain öisin, päivisin käytössä on Pain silmänympärysvoide. Seuraavaksi haluaisin testata Lilfoxilta Prickly Pear -öljyn ja Cleopatra -naamion 🙂 Myös parfyymiöljyt kiinnostavat, mutta niitä ei viitsi tuoksuttelematta tilata netistä. Toivotaan että saapuisivat Naturelleen jossain vaiheessa!

    • Ihanaa, että joku muukin on Lilfox-hurahtanut! Kokeilin juuri Bamboo & Charcoal naamiota ja yllätyin miten älyttömän pehmeä iho sillä tuli! Seabuck + Neroli on kerrassaan huippuöljy ja edullinenkin kaiken lisäksi!

  6. Kun luin tätä artikkelia niin fiilikseni oli ”Ööö sold!”. Pidän Mahalon Unveilista, mutta se ei ole lemppari putsausbalmini, itseäni ei kyllä tuo balmi onneksi kirvele. Sain Lilfoxin kuvauksesta aikamoiset May the Honey Mud vibat, vertaisitko näitä kahta lainkaan keskenään? Rakastan Honey Mudia kokemuksena, vaikka se ei samanlaista efektiä saa ihossani aikaan kuten esim Mahalon the Petal. Niin tai näin, taitaa matkani suunnata huomenna kohti Naturellea ja hakemaan samplea… 😉 Kiitos myös Katja alekoodista! Minulla oli joku aleseteli Naturelleen vähän aikaa sitten, mutta silloin ei ollut akuuttia ostettavaa niin koodi ehti vanheta. Pitänee ehkä vähän shopata nyt… hihi

    • Oih, Honey Mudia ja tätä balmia ei kyllä voi verrata, koska ne ovat niin erilaisia! Kieltäydyn valitsemasta suosikkiani näistä kahdesta, mutta sanottakoon, että juuri nyt olen täysin hullaantunut Lilfoxin putsariin!