Purkkinurkan Inken made me do this: ostin vaaleanpunaisen, värisevän ihonpuhdistuslaitteen.
Rakas ystäväni, purkkinurkan Inke on minuun verrattuna purkkihullu potenssiin sata. Inke on edelläkävijä, joka on paljon paremmin kartalla viimeisimmistä trendeistä kuin allekirjoittanut ja siinä vaiheessa, kun suuri massa innostuu jostain trendistä, se on Inkelle jo so last season. Oma trendien ennustamiskykyni perustuu puolestaan enemmän intuitioon ja kykyyn tunnistaa vastaan tulevat timantit kuin varsinaisesti seurata niitä. Inken ansiosta pysyn kuitenkin trendeissä kartalla – joten kuten.
Vaadin Inkeä raottamaan syksyllä omaa ihonhoitorutiiniaan, sillä rakastan tirkistellä toisten peilikaappeihin ja rutiineihin. Tuosta kyseisestä postauksesta minulle jäi kummittelemaan vekotin, mitä en olisi kuuna päivänä uskonut itse hankkivani, sillä olen lähinnä tuhahdellut moisille huvittuneena: Foreo Luna puhdistuslaite.
Inke on kyllä puhunut vekottimesta jo useamman vuoden, mutta en ole koskaan aiemmin kiinnostunut siitä, vaan pitänyt koko kapistusta turhana hömpötyksenä. Joku tuossa postauksessa sai mielenkiintoni kuitenkin heräämään ja lopulta uteliaisuuteni vei voiton ja päädyin tilaamaan tuon lähes kaksisataa euroa maksavan värisevän hökötyksen.
Laitteen saatuani minulta meinasi heti palaa käämit, sillä pakkauksessa ei ollut mitään selkeitä ohjeita, miten sitä tulisi käyttää. Kaikki tieto piti kaivaa koodin kautta, joka piti skannata pakkauksesta ja lisäksi puhelimeen piti asentaa aplikaatio, jonka avulla laitteesta voi käyttää erilaisia toimintoja. Melkoista hifistelyä!
Sain kuin sainkin vekottimen toimimaan ja pääsin huristelemaan sillä kasvojani. Masiinaa käytetään siis puhdistusaineen kanssa: ensin levitetään puhdistusaine kasvoille ja kaulalle ja sitten huristellaan laitteella pitkin kasvoja, kunnes ohjelma sammuu itsestään (oletuksena minuutin kuluttua) ja huuhdotaan kasvot puhtaaksi. Minä käytän laitetta kaksoispuhdistuksen kanssa molemmissa vaiheissa, eli huristelen kasvot läpi kahteen kertaan.
Laitteen pienet ”harjakset” vai miksikä nyppylöiksi niitä nyt kutsuisikaan, ovat silikonia ja ne ovat todella pehmeät. Eli kyseessä ei ole mikään mekaanisesti ihoa raastava käsittely, vaan värinään perustuva hieronta. Foreo kertoo tämän poistavan kuollutta ihosolukkoa ja syväpuhdistavan ihoa. Laite ei kuori ihoa ja se on hyvin hellävarainen.
Minullehan kävi niin, että hurahdin laitteeseen välittömästi ja syy on nimenomaan värinässä: mikäs sen paremmin saa seisahtuneen virtauksen liikkeelle kuin värinä? Ja ilman virtausta ei ole kuulautta. Laite siis pistää vipinää ihon nestekiertoon ja sen todella tuntee. Kyytiä saavat kuona-aineet ja turvotus. Ei mikään ihme, että iho kirkastuu ja epäpuhtaudet häviävät. Tämän vuoksihan gua sha hieronnassakin aktivoidaan lymfaa ja nesteiden virtaamista.
Laitteella ei kannata painaa ihoa, vaan antaa sen olla ihoa vasten omalla painollaan ja liikutella sitä sitten kasvoilla riveittäin ulospäin suuntautuen. Turvotusten tai ongelma-alueiden kohdalla kannattaa huristella niiden alapuolelta ja ulospäin suuntautuen. Mustapää-alueilla voi tehdä hieman pyöriviä liikkeitä ja tehostaa syväpuhdistavaa vaikutusta.
Minulla on nyt takana kaksi kuukautta Foreolla ajelua. En käytä lainkaan aplikaatiosta löytyviä hierontaohjelmia, sillä ne tuntuvat vähän turhan löperöiltä itselle, mutta huristelen kasvot ja kaulan kahteen otteeseen joka ilta. Ja miltä ihoni näyttää: tajuttoman hyvältä. Nekin pienet tukkeumat, jotka aiemmin ovat meinanneet nostaa päätään, ovat kaikonneet tyystin. Ei väristely kyllä kunnollista gua shaa korvaa, mutta mainio lisä se on sen gua shailun rinnalle. Olen jäänyt koukkuun.
Tyyris laite kyllä, mielestäni liian tyyris. Siitä on saatavilla myös edullisempi versio, joka on puolestaan jo niin edullinen, että pistää miettimään, voiko se olla yhtä hyvä? Kertokaa, jos jollain on kokemuksia. Inke, huhuu?
Onko täällä muita Foreoon hurahtaneita?
Kuva Katja Kokko