Kyselin Instagramin ja Facebookin puolella mitä haluaisitte lukea blogista tänä viikonloppuna. En ollut aikatauluttanut itselleni mitään, joten ideanne tulivat sopivaan saumaan. Ja kuinka ollakaan, inspiroiduin kaikista eniten jostain ihan muusta kuin kosmetiikka-aiheista, joten tänä viikonloppuna tuuletan aivojani enkä kirjoita sanaakaan ihonhoidosta!
Toivoitte esittelyä kodistani, mutta ajattelin etten voi tarjota teille mitään kiinnostavaa. Sisustus kun ei ole edes puolitiessä, hyvä jos voin sanoa edes ajatelleeni sisustusta sitten viime kesän (jolloin siis muutin nykyiseen kotiini). Musla-blogin kaunis kalenteri sai minut kuitenkin vihdoin inspiroitumaan ja katselemaan kotiani sillä silmällä, että nyt täällä voisi tapahtuakin jotain.
Kotini on hurjan valoisa ja kaunis. Täällä on jotenkin erityisen hyvä tunnelma. Keittiö on suoraan 80-luvulta ja tuo mieleen Carrie Bradshawn sinkkukodin. Pidän tällä hetkellä siitä, että koti on siisti ja avara, mutta hitusen rempallaan. En halua sisustaa ja hankkia tavaroita väkisin ja etsimällä, vaan pikkuhiljaa ja intuitiolla. Saa nähdä tuleeko tästä koskaan valmista ennen seuraavaa kotia.
Päädyin kuitenkin kuvaamaan kotini nyt tämän hetkisessä tilassa ja tajusin samalla, että kaikilla tavaroillani on joku tarina tai syy, miksi ne ovat minulla. Hetken mielijohteesta en hanki kotiini oikein mitään, sillä tavaranpaljous ahdistaa minua. Tässä siis toivepostaus: kotini ja lempitavarani.
Rakastan lasia ja kristallia. Läpinäkyvä lasinen tuikkumöhkäle on ikivanhaa Iittalaa ja pari vuotta sitten saatu kolmekymppislahja ystäväpariskunnaltani. Siro pikkumaljakko on hiljattain tehty löytö naapuristani Proloque shopista, joka vangitsi katseeni ensimmäisenä, kun astuin putiikin ovesta sisään. Rakastan pulloja ja maljakoita, joihin on sujautettu vain yksi kukka.
Ja nyt seuraa mainos: Rööperin PARAS KUKKAKAUPPA on Piian kukka Pursimiehenkadulla. Ah sitä runsautta, inspiraatiota ja sekoamisen määrää!
Musla-blogin kalenterin olenkin jo kertaalleen esitellyt, mutta se on niin kaunis, että voin esitellä teille uuden sivun vaikka joka kuukausi. Helmikuussa kuvituksena on mustekala, joka näyttää elefantilta, huomaatteko?
Rakastan myös muistivihkoja. Ihanaa, että Christian Lacroixia ei tarvitse metsästää enää Pariisista saakka, vaan näitä maailman kauneimpia muistivihkoja myydään naapurissa. Musta yksilö lienee kaunein koskaan omistamani ja sen sivut ovat alkaneet jo täyttyä kynä sauhuten tämän vuoden merkittävimmän asian suunnittelusta, josta kuulette mahdollisesti pian lisää.
Muistivihon alta pilkistää Libertyn suloinen vihkonen, jossa on kauniisti koristeltuja post it- ja sticky notes -lappuja. Ei enää neonvärisiä lippulappuja, mitä ihanuutta! Tämäkin on löytö Proloquesta.
Sitten asia, joka on tuonut minulle käsittämättömän paljon hyvää oloa viime päivinä. Tiedättekö, kun joskus on miltei tarpeetonta koittaa kuvailla jotain tunnetilaa sanoilla, sillä verbaalisesti nokkelinkaan henkilö onnistuu tuskin ilmaisemaan tunnetta tismalleen oikein? No, joka tapauksessa, tämä asia on Sara Karlssonin ja Pia Sievisen vastikää ilmestynyt kirja Hyvän elämän anatomia (jota myöskin myydään Proloquessa).
Kun pitelin kirjaa ensi kertaa kädessäni, minut valtasi Hyvä Olo. Kirja tuntuu hyvältä. Näyttää kauniilta. Se on täydellisen muotoinen ja kokoinen. Se aukeaa kauniisti ja on laadukkaasti tehty. Mutta se oleellisin asia, itse sisältö, se on jotain, jonka suosittelen kokemaan. Kuvat ovat kauniita. Kirjan taitto saa sydämeni lepattamaan. Ja lukiessa on hyvä olla. Juuri sitä kirjoittajat ovat tavoitelleetkin ja onnistuneet siinä loistavasti. Jos saisin pitää kirjahyllystäni yhden ainoan kirjan, olisi se tämä.
Aion myöskin valmistaa persikkabellinejä heti seuraavalla viikonloppuaamiaisella. Ohje löytyy kirjasta. Hyvän elämän anatomiahan on sen nimi.
Sitten siirrytään makuuhuoneen puolelle. Ikkunalaudalla on alati laajeneva kivikokoelmani. Kivet ovat kauniita ja oikeastaan niitä voisin ostella mielinmäärin hetken mielijohteestakin. Yleensä kuitenkin poikkean Somsolaan, kun minusta tuntuu, että tarvitsen jonkin ihan erityisen kiven. Useimmiten se on se, johon kiinnitän ensimmäisenä huomioni. Toiset aistivat kivien parantavaa energiaa herkästi, toiset pitävät touhua täysin kajahtaneena. Minulle sillä ei ole merkitystä. Minä rakastan kivien kauneutta ja konkreettista energiaa olen tuntenut kahdesta kivestä elämäni aikana.
Kirjahylly on perintö mummilta ja kenties lempihuonekaluni. Se on vaan kovin tyhjän näköinen, sillä juuri tämmöisten huonekalujen täyttämisessä tai kaunistamisessa en ole parhaimmillani, koska kartan turhaa tilpehööriä. Kenties siihen sopisi joku pieni viherkasvi, joka ei viihdy ikkunalaudalla? Kaksi ylintä hyllyä ovat täyttyneet kirjoista, enkä välittäisi täyttää hyllyjä enempää. Pieni kirjainventaario lienee pian paikallaan.
Hyllystä löytyy vanhemmilta saamani korurasia, johon liittyy ikimuistoinen tarina. Taisin olla neljän tai viiden vanha, kun olimme kesälomareissulla jossain päin Suomea ja vanhempani olivat luvanneet ostaa minulle korurasian. Olisin tietenkin tahtonut ballerinakorurasian, jota ihailin aina blogissakin vilahtaneella serkullani. Mutta isänipä kertoi minulle, että ballerinarasiaan liittyi yksi ongelma: se on niin herkkä, ettei kestäisi automatkaa takaisin pohjoiseen ja ballerina saattaisi irrota matkalla. Minä nielin pajunköyden mukisematta ja hieman vastahakoisesti suostuin mustaan lintukorurasiaan, johon kyllä sittemmin rakastuin kanariankeltaisen satiiniverhoilun ansiosta enkä osannut olla katkera edes vuosia myöhemmin, kun suuri huijaus vihdoin paljastui.
Nyt aikuisena olen varsin kiitollinen tästä valkoisesta valheesta, sillä rasia koristaa hyllyäni edelleen. Ballerinarasia olisi todennäköisesti hajonnut jo parikymmentä vuotta sitten.
Iittalan rasiat ovat ainoat Iittalan koriste-esineet, jotka saivat jäädä minulle edellisen kotini myynnin jälkeen. Yhtäkään Kivi- tai Aalto-tuikkukuppia ei enää tähän huusholliin kanneta. Molemmat rasiat on saatu lahjaksi. Isompi on valmistujaislahja entiseltä poikaystävältä ja kätkee tällä hetkellä sisäänsä huulirasvakokoelmani, joista oikeanpuolimmaisen resepti on tulossa myös blogiin. Sen camee-rasia on joululahja rakkaalta ystävältä.
Neal’s Yard Remediesin room spray on aivan ihanan tuoksuinen ja suitsuttelen sitä ympäri kotia yleensä siivottuani. Samaan sarjaan kuuluvat myöskin tuoksukynttilät sekä diffuuserit, joita myydään ainakin Joliessa.
Pidän suihkutettavista huonetuoksuista, sillä niillä voi tuoksuttaa myös vastapestyt lakanat. Muuten poltan suurimmaksi osaksi eteerisiä öljyjä mummin perintölipaston päällä olevassa tuoksulyhdyssä, joka on Indiskasta. Lipaston päälynenkin odottaisi jotain kivoja pikkutavaroita tai kenties kasvia, mutta Mikko Rasilalta synttärilahjaksi saadulle valokuvateokselle olen jo varannut siihen paikan, kaikki muu tulkoon vasta sen jälkeen.
Klaffilipasto on ihana ja siihen piti tulla työpisteeni. Ja totta puhuen se olikin siinä. Sitten sisällön valtasivat Aroma Zonesta tilatut kosmetiikkaraaka-aineet eikä tilaa millekään muulle enää ole. Hyvä, että kansi menee kiinni, sillä purnukoita on muutama. Kuvassa vilahtaa myös toinen lempihuonekaluni, vanhemmiltani joululahjaksi saatu Normann Copenhagenin Knot-tuoli. Sanokaa mitä sanotte, minulle tuoli tuo mieleen Coco Chanelin. Olen varma, että mademoiselle olisi viettänyt tuolilla tovin jos toisenkin savuke toisessa, portviinilasi toisessa kädessään.
Sängyllä nököttää Jeri-koira. Hän on ollut minulla yksivuotiaasta lähtien. Ja hän on erittäin paijattu ja parsittu. Huomatkaa muuten, että punaturkkinen mohairpeiton valtias torkkuu peiton vieressä. Mohair-torkkupeitto ja pellavapäiväpeitto on saatu viime kesänä Balmuirilta. Taustalla näkyy kissaherran oma peti, jolla hän sentään suvaitsee nukkua yönsä. Edustalla yksi tärkeimpiä työvälineitäni: studiovalo.
Yöpöydän virkaa toimittavalta ikkunalaudalta löytyy Cameron Diazin The Body Book. No nyt voin sanoa tehneeni heräteostoksen. Olin nimittäin taannoin tilaamassa erään toisen filmitähden keittokirjaa, kun bongasin tämän. Cameron on jumalaisen kaunis nainen ja kirjan nähtyäni minulle tuli tunne, että siinä saattaisi olla inspiraatiota erääseen omaan projektiini. Mutta tunne saattaa johtua vain Cameronista. Toistaiseksi kirja ei ole tarjonnut suuria ahaa-elämyksiä. Moksan appelsiini-inkivääri sheavoi sen sijaan on silkkaa rakkautta ja majailee yöpöydälläni siitä syystä, että voitelen sillä iltaisin jalkani. Purnukka on peräisin PUR Kaupasta, Tavastian vierestä.
Minusta kauniita vaatteita ei kannata sulloa kaapin uumeniin. Silloin tulee myös tehtyä niitä heräteostoksia, kun unohtaa omistavansa vaikka mitä ihanuuksia. Suurin osa rekin vaatteista on Sofinahista ja muutama Samujilta. Ja yksi IvanaHelsinki.
Haaveilen kesästä, että saan liihotella pitkin katuja Samujin valtavassa hellehatussa. Tai ei, ehken liihottele, vaan paistattelen päivää sitruunapuun alla, limoncelloa siemaillen. Talo Italiasta. Pitkäaikainen haaveeni.
Viimeisenä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä, eteisessä nököttävät ratsastussaappaat ja jodhpurit. Odottamassa ratsaille nousua. Vielä ei ole ollut sen aika, mutta saappaat muistuttavat rakkaudestani joka päivä.
Kas tässä oli pieni kurkistus kotiini. Jos teillä on timanttisia sistustusideoita, niin antakaahan tulla. Seinät ovat siis edelleen aivan tyhjät Muslan kalenteria lukuunottamatta, enkä omista edes kattolamppuja, paitsi keittiössä. Olen kenties maailman lamppunirsoin ihminen. Kattolamppujen valo ahdistaa, paitsi halogeeneissä, mutta kun en voi alkaa tätä kotia remppaamaan ja semmoisia upottelemaan mihinkään, pitäisi keksiä jotain muuta ja valaisevaa. Sen sijaan pikkulamppuja rakastan ja niitä voisin hankkia useammankin samaan tilaan. Makuuhuoneeseen olen haaveillut lukunurkkausta, jossa olisi kiva nojatuoli ja jalkalamppu. Nähtäväksi jää, ehtiikö tämä toteutua ennen seuraavaa kotia.
Viikonlopulle on luvassa vielä toinenkin toivepostaus, mutta se ei koske kotia. Stay tuned!
Kuvat Katja Kokko
