3

Maailman kaunein seinäkalenteri

Katja Kokko | 2.2.2015

DSC_0143

Kuvauskukissa parasta on se, kun ne saa sulloa kukkapöpeliköksi maljakkoon. Kotona onkin aina vähintään yksi maljakollinen leikkokukkia. Muut kasvit eivät oikein kukoista hoivassani, siksi leikkokukat sopivat minulle paremmin ja niitä saa vaihdella usein. Yleensä annan kukkien lakastua ja kuivua aivan käppyrälle, monet kukat kuihtuvat nimittäin niin kauniisti, että ne kelpaavat uudelleen kuvausrekvisiitaksi.

DSC_0149

Tämä kukkapöpelikkö on ehdottomasti suosikkini pitkään aikaan ja toi kotiini niin raikkaan tuulahduksen keväästä, että innostuin vihdoin ottamaan taas pienen askeleen kotini sisustamisessa.

Tällä hetkellä kotini tuntuu jostain syystä väliaikaiselta enkä ole halunnut hätiköidä sen sisustamisen kanssa ja varsinkaan investoida mihinkään isompaan. Lipaston laatikossa odottaa muutama valokuvateos kehystämistä ja seinille pääsyä ja se saakin olla seuraava projektini, mutta aloitin kuitenkin maailman kauneimman seinäkalenterin ripustamisesta.

DSC_0156DSC_0160

Olen rakastanut jo Musla-blogin synnystä lähtien Kirsikan visuaalista silmää ja kädentaitoja. Hän on tehnyt lukijoidensa iloksi yhdessä ihanan miehensä Tuukan (jonka visuaalinen näkemys on myös lempiasioitani) kanssa kolmen vuoden ajan seinäkalenterin, jonka voi ladata ja printata Muslasta. Tämän vuoden kalenteri on  tähän astisista minun suosikkini ja mielestäni maailman kaunein. Jos osaisin maalata yhtä taitavasti kuin Kirsikka, olisin taiteilija.

DSC_0165

Latasin kalenterin ja suurennutin ja printtasin sen Multiprintissä tuommoiselle hieman kellertävälle paperille. Ostin Papershopista kuvioteippiä, jolla kiinnitän kuluvan kuukauden seinälle ja kalenteri saa roikkua klipsusta siinä vieressä. En raaskisi laittaa tammikuuta piiloon vielä ollenkaan. Lintu on ihana.

DSC_0166

Muotibloggaajat esittelevät aina työpisteitään. Tässä on kauneusbloggaajan työpiste. Se on ajautunut näköjään pysyvästi keittiöön, sillä makuuhuoneen klaffilipasto pursuaa Aroma Zonesta tilattuja raaka-ainepurnukoita, joiden keskelle on silkka mahdottomuus levittäytyä tietokoneen ja muiden toimistoroinien kera. Keittiööni paistaa sitäpaitsi usein aurinko niin kirkkaasti, että vedet valuvat silmistä. No, tällä hetkellä istun ja odotan ja tuijotan kaihoisasti harmauteen.

Aloittakaa tämä viikko printtaamalla seinäkalenteri ja ostakaa kukkia ja vaanikaa aurinkoa!

DSC_0152

Kuvat Katja Kokko

/ /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Iina sanoo:

    Moi! Miten tuo Multiprint käytännössä toimii? Muslan kalenteri on tosiaan aivan ihana, tahtoisin itsekin sen seinälleni laittaa, mietin vain, millaiselle paperille se kannattaisi printata. 🙂

    • Marssin ensin Temperaan ja kysyin paksuinta paperia, joka menee printteristä läpi. Olin lähettänyt kalenterin tiedoston etukäteen Multiprinttiin ja sitten marssin paperin kanssa sinne ja hommassa kesti noin 10 minuuttia. Tiedoston voi viedä toki tikullakin 🙂